Lue keskustelun säännöt.
Kaikki jotka koette itsenne rumiksi? miten jaksatte ulkonäköpaineita?
23.06.2014 |
En tiedä johtuuko huonosta itsetunnosta mutta oikeasti koen olevani aika karmean näköinen. En nyt viitsi tässä mennä tarkkaan yksityiskohtiin sillä kukaan ei jaksa sellasita kuvailua. Siis tiedän että pitäisi osata arvostaa itseään ja sitä että on terve (ei minulla siis ole mitään ruumiin vammaa joka minua rumentaisi), mutta en vaan voi sille mitään että koen itseni rumaksi ja välillä jopa luontaantyöntäväksi.
se käy ilmi jo siinä että en saa ehdotteluita miehiltä eikä kukaan koskaan lähesty minua. olen kuitenkin sosiaalinen ja minulla on paljon ystäviä mutta ainoat kehut joita saan ei koskaan koske ulkonäköäni vaan pelkästään iloista luonnetta. ehkä juuri tämän vuoksi miehet hengailee kanssani kavereina mutta eivät esimerkiksi vaikutu ulkonäöstäni tai viitis pyytää treffeille koska kuka tämännäköistä kehtaisikaan tyttöystäväkseen kutsua.
siis ulkonäöstä sen verran että koen sivuprofiilini aivan karmeaksi. minulla on sellainen onneton kalkkunaheltta eikä lainkaan kaunista leuan kaarta. jotenkin naamani on littana ja pitkänomainen joten hiuksilla on hirveä haaste saada näitä kasvojen piirteitä piiloon.
lisäksi aina sanotaan että nainen on kaunein herätessään. noh se voi pitääkin ehkä paikkansa muiden ihmisten kohdalla mutta minun pitää oikeasti aamulla laittautua ennenkuin voin ees sanoa itseäni normaalin heränneen näköiseksi. hiukset nousee aina pystyyn kallon mallin takia niin hirveän näköiseksi että näytän muumilaakson nuuskamuikkuselta.
ja silmänaluset on niin syvät eikä katoa vaikka nukkuisin kuinka. näillä kasseilla kantaisi viikon ostokset.
puhumattakaan vartalosta. en ole ylipainoinen mutta vartalo sellainen että maha pömpöttää pikkulapsimaisesti AINA.
aargh olen vain niin masentunut ja ihan kyllästynyt tähän ruumuuteen että vie niin paljon aikaa aamuisin että saan itseni näyttämään edes siedettävältä ku oon asiakaspalvelualalla.
kohtalotovereita?
Kommentit (32)
Olen ruma nainen. Jos pistäisin hirveasti aikaa ja pakkelia naamaan ja tekisin jotain hiuksilleni niin minusta saisi varmaan ihan siedettävän näköisen, mutten jaksa vaivautua. Ruma mikä ruma. Rumaksi minua siis on haukuttu jo lapsesta saakka.
Joskus toivon että voisin piiloutua muiden katseilta vaikka burkhaan, vaikka olen erittäin muslimi-vastainen. En vain kestä että ihmiset katsovat minua ja näkevät rumuuteni. Parasta aikaa on talvet jolloin voin vetää pipon syvälle päähäni ja huivin nostaa kasvoilleni. Ja kesät taas pahinta aikaa koska en pysty vaatteilla piilottamaan itseäni helteillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 19:48"]Mielenkiintoista. Laittakaapa rumiksi itsenne tietävät kuvia. Miehenä olisi mielenkiintoista tutustella naisena olon yhteen todellisuuteen. Jos haluaa vinkkejä tai arvoiota niin siitä kannattaa mainita spostissa. herrapj@gmail.com
[/quote]
Kuinka vanha olet
Olen sen verran sysiruma että olen tottunut siihen enkä välitä pätkääkään mitä muut ajattelevat minusta. Normaalin hygienian pitäisi riittää.
ehkä nykyaikana on liikaa ulkonänköpaineita mutta miksi kaikki muut tuntuvat kauniimmilta?
ap
Minä. Olen parikymppinen ja minulla kyllä on poikaystävä ja kaverit aina kehuvat kuinka kaunis ja hyväkroppainen olen. Tiedän kyllä että olen laiha ja osaan meikata ym, mutta en vaan KOSKAAN tunne itseäni kauniiksi, esim baarissa vaikka olisin kuinka humalassa en vaan osaa rentoutua koska mietin kokoajan miltä näytän ja mitä minusta ajatellaan. Kuulostan varmaan nyt tosi omahyväiseltä mutta olen oikeasti hoikka ja muiden silmissä minussa ei varmaan ole mitään poikkeavaa mutta inhoan kasvojani aivan kuten apkin kuvaili! Erityisesti toisen kasvonpuoliskon sivuprofiilia mitä yritän hiuksiin peitellä mutta ei sekään niin onnistu kun hiukseni ovat niin ohuet. Tuntuu että nimenomaan vanhetessani ulkonäköpaineet ovat lisääntyneet ja tunnen itseni ihan omituisen näköiseksi ja ajattelen aina että kaikki vaan katsovat kuinka ruma olen kasvoistani :D en tajua kuinka itsetuntoani saisin kohotettua.. tuntuu että olen ainoa joka tuntee näin kun muut ikäiseni tytöt näyttävät niin itsevarmoilta. Luulen kyllä että jos kuvani vaikka teille laittaisin niin haukkuisitte vaan kuinka kehtaan tulla tänne valittamaan mutta en vaan itse pidä itseäni kauniina ja välillä suorastaan inhoan itseäni. Pelkään myös sitä jos eroaisin että saisinko enää ketään poikaystävääkään. Vertailen itseäni ihan älyttömästi toisiin tyttöihin enkä koskaan tunne että olisin yhtä kaunis kuin kaverini tai muut ikäiseni:/ mikähän tähän auttaisi. Harmittaa kun tavallaan nuoruus menee hukkaan tälläisiä miettiessä, osaltaan tähän varmaan vaikuttaa sekin kun muistelee miten hirveän näköiset hiukset ja meikit ja vaatteet päällä kuljin ala- ja yläaste ikäisenä, vaikka eihän sellaisia pitäisi enää miettiä ja tuskin niitä kukaan muu muistelee - eiköhän kaikki ole tehneet tyylivirheitä nuoruudessaan itseään etsiessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En vaan enää todellakaan välitä - ja sitten kun menee sen tietyn rajan yli, niin ei toooooooodella välitä. Siinä saa jengi perustaa näitä "katsokaanäitäköyhiäjarumiawt-kammotuksia" a la Kuvia WalMartista, siitä vaan. Siinä saatte kauhistella ylipainoa, huonoja hampaita, kamalaa ihoa, susirumaa naamaa jne jne. millon mitäkin, ehkä siitä jonkin itsetunto hieman kohenee ja ainakin hetken aikaa on kiva olla, heh.
Jaa mistähän minä sain alapeukkuja? Vai tähän ketjuunko saa avautua vain ne oikeasti susirumat?
4
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen ruma. Siis ihan oikeasti olen. En jaksa alkaa minäkään kuvailemaan ulkonäköäni, mutta usko pois... Minua ei ole koskaan lähestytty baarissa. EI IKINÄ. Ympärillä pyörii kännisiä miehiä, juuri niitä jotka valomerkin tullessa nappaa mukaansa ihan kenet vaan -paitsi minut. Ei sillä että lähtisinkään mukaan mutta eiköhän se jotain kerro ulkomuodostani.
En tiedä miten kestän nämä ulkonäköpaineet... Kai minä vain yritän olla ajattelematta koko asiaa. Minulla on ystäviä, opiskelen kivaa ammattia, ihana perhe (siis vanhemmat, sisareni ja siskoni lapsi) ja rakas koira. Harrastan mukavaa urheilulajia. Säästän ulkomaanmatkaa varten. Elämässäni on pieniä päämääriä. Suuntaan energiani kaikkeen muuhun kuin ulkonäköön. Pidän toki huolta hiuksistani ja meikkaan jonkin verran ja etsin kivoja vaatteita... En anna ulkonäköajattelulle valtaa elämässäni. Tämä on tietoinen päätös.
No ei minuakaan ole pahemmin kehuttu ulkonäöstä koskaan. Nuorena vanhat mummot kehuivat, kuinka olen nätti. Mutta miehet eivät. Sitten jossain vaiheessa oma isä alkoi ihmetellä, että miksei mulla ole poikaystävää, vaikka olen niin nätti. No ei ollut, ei. Olin ujo ja ilmeisesti mussa oli jotain "vikaa".
Nykyään olen sen verran iäkäs, etten niin paljon stressaa ulkonäöstä. Naimisiinkin olen mennyt, joten ei ulkonäkö ole sitä estänyt.
Ajattelen olevani salaa kaunis. Nimittäin tiedän, että jos oikein jaksaisin laittaa itseäni, meikata ja pukeutua itselleni sopiviin vaatteisiin, olisin kaunis. Mutta loppujen lopuksi se asia ei minusta maksa vaivaa. Mieluummin olen oma itseni, ajatelkoot muut mitä lystäävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis mulla on sen verran pahoja ulkonäköpaineita etten enää halua mennä ulos ja lintsaan kouluakin sen takia muo kiusattiin ala asteella ja haukkuttiin kaikennäkösillä sanoilla ja kun murrosikä joskus 5lk iski ni aloin yhtäkkiä lihomaan ja nyt oon ihan hirveen läski en tunne mitenkää oloo kauniiksi ja vihaan itteeni muutenki
Perinteisessä kauneuskäsityksessä kasvojen epäsymmetriaa pidetään rumuutena, mutta esimerkiksi nykytaiteessa kasvot saavat olla miten vääristyneitä tahansa ilman että se koettaisiin vastenmielisenä, ehkä se kertoo jotain meidän ajasta tai asenteista.
Mikäs tässä rumana ollessa :) Naama on mikä on, mutta vartaloon voi vaikuttaa. Kun kroppansa treenaa kuntoon, ei naamaa enää huomaa kukaan. Ja vaatteilla voi aina koreilla, kun on kerran ruma!
Kauneus on katoavaista. Nyt kun miettii kouluvuosien upeita kaunottaria, joita minunkin luokallani oli, niin eipä nuo kovin ihmeellisen kauniita enää ole (poikkeuksiakin on).