Musiikkia ennen v. 2000. Mitä kuuntelit?
Vapaata keskustelua kansalle, joka kuunteli vielä levyjä tai kasetteja. Harmittaako, miten silloiset sanoitukset tai biisit ovat meille normaaleja, mutta uudelle sukupolvelle lähinnä mielenpahoituksen, sensuurin tai kieltojen arvoisia.. Muuttuiko musiikin fanittamisesi, esim. kun joku sun lempiartisti tuli kaapista? Oletko aikuisena tajunnut sanoitukset, joita rallattelit silloin, hieman epäsopiviksi nuoren suuhun? ym... Ideologista jatkoa Kaikkien aikojen kauheimmat kappaleet -ketjusta.
Kommentit (383)
Huomenna 🌈Pride-viikon🌈 kunniaksi sitten kunnon retrodisco...
Nyt hyvän yön lauluna Israel "IZ" Kamakawiwoʻolen herkkä tulkinta klassikosta:
Tuo "IZ"-video on tuossa Judy Garlandin tulkinnan sijaan muutamasta syystä. Musiikillisesti ainakin minä arvostan ensiksi sitä, mitä minä kuulen. Taustasoitto ei tuossa päätä taidokkuudella huimaa, mutta ääni on sielukas ja tulkinta ihan viime sekunteja lukuunottamatta sydämeenkäypää.
Musiikin ja videon yhteensovituksen kohdalla kolahtaa vielä lisää, kun tajuat, että video kuvaa myös IZ:n viimeistä matkaa ja iso mies on jo mennyt sateenkaaren tuolle puolen. Aikanaan ei tätäkään artistia koskaan kuullut, mutta netti on jälkikäteen mahdollistanut senkin, että mitä aiemmin mainitsin kappaleiden tai artistien löytämisestä on tuotu korviini, edes postuumisti ja musiikin ajattomuus todistettu ihmisten yhdistäjinä.
Minulle on yhdentekevää, mitä "IZ":n tausta, seksuaalisuus, ulkonäkö jne. olivat. Tämä tulkinta riittää fanitukseen.
Huomasin netin musavideoita ketjua varten etsiessäni myös toisen äänitaiturin, Deep Forestissa ja omilla levyillään maailmanmusiikin pariin houkutelleen, Wesin kuolleen pari päivää sitten. Sanoista ei edelleenkään ymmärrä mitä lauletaan, mutta se paljolti onkin maailmanmusiikin viehätys ja syy, miksi vaikkapa Go_A:n euroviisu Shum tänä vuonna kolahti. Yhtä lailla eksoottiselta suomen kieli kuulostanee (joskin suomalainen rock/metalliharrastus menee sitten maailmalla läpi vasta englanniksi laulettuna ja todennäköisesti hevin junttaus on liian rajua vaikkapa Suomeen muuttaneille afrikkalaisille, joihin rap rytmit tehoavat paremmin kuin äijämeininki).
Tässä Wesin suurin hitti: Alane. Alkuperäinen, ei se Robin Schulzin lämmittely.
ja toinen suosikki samalta levyltä Awa Awa
Laitetaan sitten pari Pride-henkistä konserttipätkää. Freddie Mercury ja Queen-yhtye olivat ja ovat edelleen puheenaihe ja yksi glbt-yhteisön kestosuosikkeja (huom. olen ajalta, jolloin ei tarvinnut olla niin monen kirjaimen yhdistelmä ollakseen jotain). Ikoninen Live Aid konsertti 1985 kokonaisuudessaan. Katsoin koko konsertin livenä ja se oli siihen aikaan jotain ainutlaatuista nähdä niin monta bändiä esiintymässä jonkin yhteisen sosiaalisen asian takia. Joidenkin ura sai siitä tietysti muutaman vuoden buustin ja popparit maailmanpelastajina -ideologia koki myös vastustusta, varsinkin U2:n Bono, mutta en mä sitä ihan pahana näkisi, jos joku edes jotenkin toisia yrittää auttaa oman levynmyynnin edistämisen ohessa.
Sitten yhden kestohitin ihme Haddaway Kölnissä 2019. En sen kummemmin spoilaa, mutta setti sisältää useita Pride-kansalle tuttuja covereita, Haddawayn nykyisin hieman narisevalla fraseerauksella. Propsit kuitenkin siitä, ettei esiinny playbackina vaan laulaa mikkiin oikeasti. Ysäridisco-artisteja löytyi lavalle vaikka kuinka, mutta sitten sellaisten esitysten kohdalla iskee MINULLE sensuurimieliala, että eihän tuota voi enää vakavasti ottaa, jos räppäri suutansa vaan aukoo, eikä alkuperäjäsen ole edes lavalla...
Miten joku voi ahdistua tai loukkaantua tai repiä pelihousunsa siitä, että häntä vapaamielisemmät ihmiset pukeutuvat parhaimpiinsa/pahimpiinsa ja kävelevät katuja mukavan musiikin tahdissa? Otetaan tähän kuvaa Australiasta Village Peoplen tahtiin:
Ja sitten yhden videon ajaksi kokonaan pois musiikin kuuntelusta, kun tämä Priden taustajuttu täytyy varmaan tuputtaa jonkun tietämättömän kurkusta jälleen kerran alas. Tekstitykset löytyvät klikkaamalla cc. Pride-marssiin osallistuminen on muuten suomalaisen lgbt-kansankin mielipiteet aika jyrkästi jakava asia. Toiset ovat ikänsä kaapissa, toiset ärsyttävät homomaneereillaan ja kolmannet eivät löydä kummastakaan ryhmästä itselleen samaistumiskohteita.
winner kirjoitti:

Tuossa videon aloituskuvassa muuten äkkiseltään homotutka näkee useita kaapissa olevia viiksivalluja poliisiasuissa yhden hieman sukupuolettomamman kimpussa ;D
Olen syntynyt vuonna 1990. Pienenä lapsena kuuntelin perus smurffeja ja muumimusaa. Alta kouluikäisenä myös luukutettiin Queeniä ja Eaglesiä veljen kanssa iskän LP-soittimella. Iskä oli ostanut Usasta paljon älppäreitä työreissuilla. One of these nightsin levyn kansi oli hemmetin kiinnostava kun siinä on lehmän/biisonin kallo kohokuviona. Sheer heart attackin hikiset miehet kannessa ihmetyttivät. Luulin Roger Tayloria bändin laulajaksi. CCR:ää kuunneltiin automatkoilla kasetilta. Samoin Jari Sillanpäätä ja Kari Vepsää. Vähän vanhempana tuli tietysti Spaissarit ja Bäkkärit kuvioihin. Aquaa kuuntelin myös paljon. 9-vuotiaana löysin Red Hot Chili Peppersin. Abbaa kuuntelin kesät mökillä ja leikin Fridaa tai Agnetaa.
Vierailija kirjoitti:

Mä luulen, että CCR on kuulunut viimeiset 50-60 vuotta jokaisen suomalaisen musiikkivalikoimaan lapsena, on sitten poppis tai hevari tai räppäri nykypäivänä. Tämä oli heiltä se minulle eniten kestosoittoa saanut, ehdoton hyvän mielen biisi:
Samoin Eaglesin Hotel California (josta ohessa mun suosikki live-veto)
Jahas, Hotel California on vedetty alas just sinä päivänä kun mä sen linkitin... On siellä jonkun av-mamman nuttura tiukalla... :(
Katsotaan säilyykö tämä versio...
Lisää Pride-musaa.
Kautta aikain näissä vaan on ihan homona ihmetyttänyt se, että miehen pitää pukeutua naiseksi tai nahkakarjuksi ja sitten hän on joku gay-esikuva.
winner kirjoitti:
Lisää Pride-musaa.
Kautta aikain näissä vaan on ihan homona ihmetyttänyt se, että miehen pitää pukeutua naiseksi tai nahkakarjuksi ja sitten hän on joku gay-esikuva.
ja hupsansaa, tuli taas bögarnas fel ;D väärä vuosikymmen, mutta ei tuon toisto joka ketjuun ja paikkaan haittaa ;D No sitten muutama video toivottavasti oikeilla linkeillä...
Laitetaan sitten muutama koostevideo retrohenkisille. Aika ei ole ollut kaikille armollinen, mutta myöskin valitut klipit ovat useimmiten ehkä tarkoituksellisesti artisteille epäedullisia. Etsin parempia live-vetoja listaan myöhemmin.