Olen ollut nyt kaksi viikkoa juomatta alkoholia.
On ollut tosi tiukkaa iltaisin. On tehnyt mieli ja olen joutunut taistelemaan itseni kanssa, etten ole mennyt Alkoon tai kauppaan. Pahin aika on ollut iltakuuden ja iltayhdeksän välillä, kun alkoholia olisi saatava ja saatavana, mutta pitää olla vahva. Yhdeksän jälkeen pitäisi lähteä johonkin ravintolaan juomaan, mutta onneksi ovat liian kaukana. Aamulla on ollut hyvä olo, kun ei ole tarvinnut herätä pöhnäisenä.
Kuinka kauan tätä kestää? Loputtomiin?
Kommentit (40)
Aapee, koita keksiä jotain muuta tekemistä illoiksi kuin se alkon miettiminen.
Itse lopetin pari vuotta sitten. Muistaakseni ensimmäisen viikon tai kaksi mietin, että ottasko vai ei. Sen jälkeen rutiinit asettuivat toisenlaisiksi, aloin käydä säännöllisillä iltakävelyillä ja muuta ja ei enää tullut edes mieleen että ottaisko yhden.
TUossa on noita, jotka kyselee, miksi on juonut. Sen miettiminen on tärkeää ehkä sillion jos on juonut johonkin traumaan tai suruun, joka jotenki npitäisi käsitellä - mutta ongelman voi kyllä kehittää itselleen ihan ilman mitään hyvää syytäkin. Ei minulla ainakaan ollut sellaista. Minä join tai tissuttelin sen mitä tissuttelin, koska hyvä olut tai hyvä viini oli minusta hyvää. Samalla lailla kuin joku nautiskelee suklaasta tai teestä. Mitää pahaa alkoholia en tietysti edes juonut, etikkaviinejä tai väkeviä. Tässä tilanteessa vatvomisesta ja psykologiseoinnista tai minkään tilanteiden välttelystä ei ole mitään hyötyä. Se on vaan päätettävä, että en mä nyt ota. Nautin jostain muusta.
Mulla auttoi se, kun otin itsestäni valokuvia. Kun aikaa kului, kuvat alkoivat näyttää erilaiselta kuin aluksi. Tissuttelu näkyy naamasta.
Alkoholisti täällä, terve!
Juu, tsemppiä kovasti taisteluihin. Kannattaa muuten antaa itselleen lupa täysin nautiskella ruuasta ja naposteluista. Lisäksi kannattaa juoda paljon kaikkea ei-alkoholillista. Itse join ekoina viikkoina vihreää teetä litratolkulla iltaisin, vaikken ole aiemmin teestä piitannut. Limukkaa meni myös - menee edelleen.
Jos ulkonäön parantuminen kiinnostaa, kannattaa miettiä sitäkin. Alkoholi näkyy tosiaan naamassa. Tee kaikkea kivaa, mikä kiinnostaa.
Mä menin AA:han mukaan. Rakastan sitä touhua, mutta tämä on kovin yksilöllistä. Meitä raitistuneita on tosi paljon maailmassa, joten et ole lainkaan yksin.
Voimia ap:lle ja raittiita päiviä!
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 14:13"]
olen ollut 18 vuotta ilman alkomaahoolia :)
i've seen the shit it does...
t. fiksu 18v
[/quote]
Tuohan se ap:ta auttaakin. Huoh miten turha viesti.
Ihanko oikeasti joku rentoutuu alkoholista tai saa siitä jotain mielihyvää :o? Mulla ei kyllä tee kumpaakaan, tuleee vain.. no, epäselvä olotila :/. Tai, ehkä se on sitten hyvä asia, kun ei ole minkäänlaista intoa käyttää sitä.
Lopeta kokonaan. Alkoholi on sellainen aine, ettei sitä aina voi hallita. Se vie salakavalasti vähän kerrallaan ja jos se on vienyt kerran, niin se vie todennäköisesti myös uudelleen.
J-P
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 14:07"]
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 12:58"]
Ap, miksi olet juonut aiemmin?
[/quote]
Ei sillä ole enää väliä, pääasia että ap lopettanut. Turha vatvominen ei auta ketään, nyt katse tulevaisuuteen! tsemiä ap!
[/quote]
kyllä muuten on väliä, ja pitää jonkun verran vatvoa, tai kohta on uudestaan juomassa. Syyt on hyvä kartoittaa että osaa välttää riskitekijät.
T: raitiatunut alkoholisti.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 13:12"]
niin, jos ravintolassa tissuttelisi, se ei olisi alkoholismin oire.
[/quote]
No, se nyt vaan on fakta, että harvat alkoholistit ravintolaan lähtevät joka kerran juodakseen. Kyllä se juominen pääsääntöisesti tapahtuu kotona, sillä kukaan ei jaksa joka ilta ravintolassa istua. Siitä tietää, että on livennyt lapasesta, kun pitää kotiin kuskata juomaa, että sitä on saatavilla.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 15:12"]
Ihanko oikeasti joku rentoutuu alkoholista tai saa siitä jotain mielihyvää :o? Mulla ei kyllä tee kumpaakaan, tuleee vain.. no, epäselvä olotila :/. Tai, ehkä se on sitten hyvä asia, kun ei ole minkäänlaista intoa käyttää sitä.
[/quote]Jos alkoholi ei tuottaisi mielihyvää tai rentouttaisi, ei sitä varmasti juuri kukaan joisi, puhumattakaan siitä, että alkoholisoituisi. Siis suurimmalle osalle ihmisistä se tuottaa juuri noita em. tuntemuksia.
Tiukkaa tekee taas. Alko on vielä vartin auki. Siideriä saa kaupasta vielä reilun tunnin.
Pysyn sisällä. Voi että, en tajunnut, miten riippuvainen jo olin. Miten ihmeessä jotkut todella ongelmakäyttäjät ikinä pääsisivät alkoholista eroon?
ap
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 19:43"]
Tiukkaa tekee taas. Alko on vielä vartin auki. Siideriä saa kaupasta vielä reilun tunnin.
Pysyn sisällä. Voi että, en tajunnut, miten riippuvainen jo olin. Miten ihmeessä jotkut todella ongelmakäyttäjät ikinä pääsisivät alkoholista eroon?
ap
[/quote]
Pääsee siitä :) nyt olet vaan tiukkana hetki kerrallaan, tuo tunne menee ohi. Päihdelinkissä on muuten hyvä kesustelupalsta, käyhän lukemassa kanssasätkijöiden kokemuksia http://www.paihdelinkki.fi/keskustelu/viewforum.php?f=42&sid=817e20fb4edb0a1eedfa1eabc7f33800
Kamppailen saman ongelman kanssa. En ole ollut kuin viikon juomatta. Tuli tavaksi tissutella kotona iltaisin, joskus päivisinkin. En tiedä miten saan oltua juomatta, iltaisin tekee eniten mieli. Ei osaa muuta ajatellakkaan. Sitä minäkin mietin että milloin alkaa helpottaa? Miten tästä tunteesta pääsee eroon? Älä sorru juomaan. Aamulla ainakin huomaat miten on parempi olla kun ollut illan selvinpäin. Mitään neuvoja en osaa antaa, kun en osaa auttaa itseänikään. Mulla on vielä niin että mies tissuttelee edelleen iltaisin, on todella vaikea koittaa olla juomatta ja katsoa kun toinen juo.
Olen alkoholistinainen. Minut pysäytti kun mieheni sai aivoverenvuodon, viinasta osaksi johtuva. Aloin omaishoitajaksi. Siitä on kaksi vuotta. Mieheni nukkui pois,mutta minä elän. Olen ollut muutaman kerran lankeemaisillani juomaan,mutta olenkin lähtenyt pitkälle lenkille. Syön jotain hyvää. Mietin niitä hirveitä krapuloita. Kyllä se onnistuu
Hienoa ap. Itse en pysty samaan. Tissuttelua 3-5 päivänä viikossa.
Mulla on kanssa viinin juonti ongelmana.Yksikin lasi vie mun kaikki ahdistukset pois,en siis pysty rentoutumaan ilman viiniä.viikko pisin aika minkä olen pystynyt olemaan ilman.Elämä on niin vitun tylsää ilman alkoholia:-(
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 20:17"]
Mulla on kanssa viinin juonti ongelmana.Yksikin lasi vie mun kaikki ahdistukset pois,en siis pysty rentoutumaan ilman viiniä.viikko pisin aika minkä olen pystynyt olemaan ilman.Elämä on niin vitun tylsää ilman alkoholia:-(
[/quote]
Tästä se minullakin lähti. En pystynyt enää rentoutumaan ilman viiniä. Nyt on Alko mennyt jo kiinni ja jos vielä vartin istun kotona, en enää ehdi kauppaan. Taas yksi päivä takana.
Pirunmoista tavaraa on :(
ap
Hei Ystävä!
Suosittelen LÄMPIMÄSTI aa:n vertaistukiryhmää.
Älä ota edes sitä ensimmäistä hörppyä, vaikka kuinka tekisi mieli. Koska alkoholi pyörittää sun mieltä niin kovasti, niin sinun olisi todella hyvä päästä purkamaan noita ajatuksia pois päästä. Vertaistukiryhmät on siinä hyviä.
Terv. eräs jolla on raitistunut alkoholistimies :)
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 20:53"]
Hei Ystävä!
Suosittelen LÄMPIMÄSTI aa:n vertaistukiryhmää.
Älä ota edes sitä ensimmäistä hörppyä, vaikka kuinka tekisi mieli. Koska alkoholi pyörittää sun mieltä niin kovasti, niin sinun olisi todella hyvä päästä purkamaan noita ajatuksia pois päästä. Vertaistukiryhmät on siinä hyviä.
Terv. eräs jolla on raitistunut alkoholistimies :)
[/quote]
Mites siellä aa:ssa? Eikös siellä ne puheet pyöri ihan täysin alkoholin ympärillä?
"Olen alkoholisti"-siellä sanotaan ja puheissa sivutaan jatkuvasti alkoholia.
J-P
hyvä päätös. Itse olen ollut ilman alkoa melkein vuoden. Tuo illan polttelu helpottaa ajan kanssa.
Ap, mitä teet silloin kuuden ja ysin välillä, kun olosi on tukalimmillaan?
Mä päätän aamulla, että tänään on eka päivä, kun en ota pisaraakaan, mutt asitten joskus iltapäivästä ajatus muuttuu, että joo, vielä tänään, huomenna en mene kauppaan...