Kirja, joka ravisutti sisintäsi niin, että se jäi mieleesi pitkäksi aikaa? Joko hyvässä tai pahassa..

Vierailija kirjoitti:

Sofi Oksasen puhdistus. Näin siitä painajaisia pitkään ja itkin. Kirja on kuitenkin mielestäni tärkeä.

Tärkein kirja on Raamattu. Se on elämäni opaskirja.

Vaikken ole kristinuskoinen (toki uskon moniin asioihin, kuten tieteeseen ja kehitykseen), olen lukenut sivistysmielessä raamatun.

Raamattu on hyvin tulkinnanvarainen kenelle tahansa, minkä vuoksi sen sanomaa voidaan halutessa tulkita oikeuttamaan omaa (huono) käytöstä muita ihmisiä kohtaan. Historiamme kertoo kyllä siitä useita kertomuksia.

Kirjallisuus itsessään on mielenkiintoista ja en missään nimessä jättäisi lukematta raamattua vain siksi, että "se on maailman tunnetuin satukirja". Kautta historian on ihmisellä ollut tarve selittää itselleen, mistä hän tulee ja mitä tietyt ilmiöt tarkoittavat. Eri uskonnot ovat kauan historiassamme kertoneet pitkään maailmakuvaamme ja koettanut kertoa meille erilaisista ilmiöistä - jo ennen filosofiaa.

A. A. Milnen sanoin, joka myös on hyvin herttaisen elämänoppaan kirjoittanut:

- Kani on viisas, sanoi Puh mietteliäästi. Ja hänellä on Älyä.

Niin on, sanoi Nasu, Kanilla on Älyä.

He olivat pitkään hiljaa.

Siitä varmaan johtuu, sanoi Puh, että hän ei koskaan ymmärrä mitään.

Mario Puzo ja kummisetä teki selväksi että italiaanot saa toimimaan vain mafian ja ferrarin.

Täällä Pohjantähden alla, Väinö Linna. Oli rankkaa ja kamala kohtalo Koskelan suvulla.

Erityisherkkä ihminen, kirjoittanut Elaine Aron. Ymmärsin itsestäni monta uutta asiaa.

Venla Kuoppamäen kirjoittama kirja pojastaan jolla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Äidin näkökulmasta kirjoitettu. Hyvä kirja, ajatuksia herättävä ja koskettava. Ai niin, kirjan nimi on Sun poika kävi täällä

Lily's promise

Lasi maitoa, kiitos.

Ehkä jo mainittu täällä. En jaksanut koko ketjua kahlata läpi.

Mikko Within Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta. Niin koskettava. Alusta asti tietää miten tarinassa käy. Toisaalta pelotti edetä kohti kirjan loppua, mutta samalla ei vain voinut lopettaa kesken, kun tarina oli niin hienosti kerrottua.

En tiedä, onko tätä kirjaa tässä ketjussa mainittu, mutta joitakin vuosia sitten luin Kata Kärkkäisen, Jumalasta seuraava.

Samaistuin naispäähenkilöön, joka oli epävakaan narsistin kanssa parisuhteessa.

Solzenitsyn: Ivan Denisovitsin päivä.

Kyseistä kirjaa lukiessa tulee aina nälkä, kun lukee Gulakin ankarista leiriolosuhteista hyytävissä talviolosuhteissa.

Tapio Kotkavuori - Vasemman käden polku. Avasi aika paljon sitä kuinka fakkiintunut oma ajattelutapa on.

Cisco System Network Associate Curriculum avasi silmät! Kirja oli raskas, mutta tieto on kevyt kantaa.

En tiedä olenko joskus sanonut tämän, mutta Goosebumps kirjoja tuli paljon luettua ala-asteella.

Yhdessä kirjassa perhe muutti uuteen kaupunkiin jossa oli haamuja/zombeja tai mitä lie normaalin oloisia hahmoja. (Oli silloin karmiva kirja)

Toisessa kirjassa perheen nuorimmainen muuttuu karvaturriksi ja loppujen lopuksi se kirja antoi tosi lämpimän fiiliksen, kun siinä oli niin ainutlaatuinen tarina.

Kolmannessa kirjassa nuori meni uuteen kouluun ja siellä koulussa oli muutama hirviö ihmisten joukossa. Siinä kirjassa lemmikin kohtalo oli aivan kauhea, joka on jäänyt kummittelemaan.

Muita kirjoja en muistakaan niin vahvasti.

Mä rakastin silloin niitä kirjoja valtavasti.

Vieläpä kun lapsena se mielikuvitus oli niin huipussaan ja noiden kirjojen ansiosta olen hurahtanut pitämään kauhuelokuvista paljon.

Teininä suurin osa kauhuelokuvista tuntui ihan lässyiltä, kun noi kirjat antoi enemmän buustia.

Nyt tämä jaarittelun myötä alkoi houkuttaa lukea Stephen Kingin kirjoja... (en ole niitä lukenut vielä)

Aivan pienenä: - Jere Jarruvaunu, se teki minusta veturiharrastajan.

Leon Urisin Kolmiyhteys, joka on sukutarina Irlannista. Suosittelen.

Saman jannun Mila 18, joka kertoi kuinka luoti puree SS-natsiin.

Väinö Linnan Pohjantähti, joka kunnolla avasi minulle vuoden 1918 tragediaa. Ennen sitä ei saanut muuta lukea kuin valkoisten hehkutuksia, joissa herrat saivat orgasmeja Mannerheimista.

Olen joskus miettinyt Pohjantähdestä sitä, että mitäpä jos kohtalo olisikin vaihtanut Leppäsen Aunen ja Ellen Salpakarin paikat keskenään?

Saattue Murmanskiin. Sen jälkeiset MacLeanit olivat pakkopullia kirjoittajalleenkin.

Pierre Clostermannin Suuri sirkus ja Taivaalla palaa avasivat ilmasodan traagisuutta tavalla, jota Korkkareissa ei ollut.

Hans Hellmut Kirstin 08/15 - trilogia alkukielellä, eli auf Deutsch. Kaikkia niitä esimiestyyppejä herra korpraali Aschista, Johannes Vierbeinista, vääpeli Schulzista ja Simputtaja-Platzekista majuri Luschkeen oli tavattavissa työelämässä.

Complex PTSD: from surviving to thriving, Pete Walker. Tästä kirjasta olen saanut terapian ohella uskomattoman paljon apua traumaattisesta lapsuudesta paranemiseen.

Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -trilogia. 1980-luku Ruotsissa, yleinen suhtautuminen homoseksuaaleihin ja aidsiin, Jehovan todistajat ja karttaminen...

Vierailija kirjoitti:

Mikko Within Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta. Niin koskettava. Alusta asti tietää miten tarinassa käy. Toisaalta pelotti edetä kohti kirjan loppua, mutta samalla ei vain voinut lopettaa kesken, kun tarina oli niin hienosti kerrottua.

Seurasin tuon vaimon kirjoittamaa rintasyöpablogia kun etsin vertaistukea. Kirjaan en ole uskaltanut tarttua.

Anna-Liisa Valtavaara: Kiltteydestä kipeät. Antoi paljon uusia näkökulmia itseeni ja auttoi ymmärtämään ongelmieni taustoja moneltakin eri kantilta. Opasti myös siinä, miten olla ns. aikuisten oikeesti kiltti / oikealla tavalla kiltti: saa sanoa ei, olla eri mieltä ja puolustaa omia näkemyksiään. Kynnysmatoksi ei tarvi eikä pidä suostua.

Saara Karppinen: Ahtaasta uskosta avarammalle. Jouduin teininä kotipaikkakunnallani vaikuttaneen ahdasmielisen herätysliikkeen (ei vl) vaikutuspiiriin ja siitä irti pääsy on ollut hyvinkin hankalaa. Tämä kirja avasi silmät ja toimi kirjallisena vertaistukena.

Jenny Downham: Ennen kuin kuolen. Fiktiivinen kertomus parantumatonta syöpää sairastavasta teinitytöstä, joka tekee listan asioista, joita haluaa vielä ennen kuolemaansa kokea. Auttoi minua saamaan tunteeni ja elämänhaluni takaisin.

Liane Moriarty on aika hieno kirjailija. Australialainen. Hän kirjoittaa perhesuhteista, sisarussuhteista ja parisuhteista ja ystävyyssuhteista hyvin tarkkanäköiseti ja mukavan paskamaisesti hivenen piruillen. Kirjat ovat usein dekkarin ja ihmissuhdekuvauksen sekoituksia. Ei mene imelyyksiin eikä ällötyksiin. Henkilöt ovat oikeasti todellisen tuntuisia. Välillä päästään oikein tiukkoihin ja koskettaviin tilanteisiin ja kohtaloihin. Olen lukenut jo melkein koko hänen tuotantonsa. Hyviä dekkaristeja ovat Elly Griffiths, Erin Kelly, Camilla Sten ja Camilla Grebe. Kaikki hieman pehmeämpää sorttia. Kuitenkin paras ikinä lukemani kaunokirjallinen teos on Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä. Se on tarina poikien nuoruudesta pohjoisesta, Suomen ja Ruotsin rajalta. Nuorisokuvaus 70-luvun lapsista ja kylämiljööstä. Teksti keinuu kuin Sillanpään teoksissa. Eteenpäin mennään ja kaikki tulee selväksi, mutta ei jäädä kiinni murheeseen tai syytöksiin. Elämä vaan on. Samalla se on niin hauska kirja, että tulee pissat housuihin.

Lasilapset nuorempana