Uskallanko erota 5 vuoden suhteesta? Löydänkö enää uutta?

Älä jää ainakaan siksi, että pelkäät. Se ei ole oikein teitä kumpaakaan kohtaan.

Jep, eiköhän joku oikea prinssi tule vastaan. Onnea matkaan!

Eroa! Jo pelkästään se, että hän ei halua perhettä mutta sinä haluat on enemmän kuin riittävä syy. Todellakaan ei tarvitse pelätä, että useimnat miehet lyövät ja juovat - anteeksi, mutta siitä tuli mieleen, että onko tuttavapiirisi suomalaista? hyviä miehiä on paljon, olet niin nuori vielä, että sinulla on hyvin aikaa etsiä.

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 23:30"][quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 23:24"]

onko tämä trolli 

[/quote]

Tämä ei ole trolli... Kaikki piirit jossa pyörin on täynnä pariskuntia. Muutamalle naisystävälle sitten kerroin tuntemuksistani ja sain kamalaa kauhistelua. "Ettehän te nyt voi erota" yms. Lisäksi ystäväni katsovat läpi sormien kaikenmaailman pettämiset miestensä kohdalla. Siksi olen alkanut epäilemään uskaltaako tässä enää erota kun vuosia kuitenkin jo kertynyt.

Naisena en todellakaan ala kustantamaan häitä ihmisen kanssa joka ei itse laita euroakaan asian suhteen. Ei edes kosintaa.

Todella hyvä että tulin tänne palstalle kysymään myös teiltä apua. Nyt alkoi varmistumaan omat suunnitelmat myös. Kiitos todella asiallisista ja hyvistä vastauksista!

T: AP.

[/quote]

Aika moni saattaa sanoa että "ettehän te voi erota" siksi että on pelko että itsestä alkaa tuntua samalta kun näkisivät kuinka selviät erosta ja pääset pois siitä että pitää olla yhdessä "koska niin kuuluu olla".

Nyt ryhtiä nainen. Uusi elämä on ihan nurkan takana. Älä etsi heti uutta miestä, nauti siitä kun voi olla yksin, vaikka se alkuun raastavalta tuntuukin.

Onko miehen löytäminen ainoa tärkeä asia elämässäsi? Heivaa ukko junasta, ja keskity itsellesi tärkeisiin asioihin. Onni lähtee itsestäsi, ja vain silloin olet kykenevä antamaan toisellekin, sille oikeammalle jotain.

Teillä kummallakin on aika erikoinen ajatusmaailma, kun muuten hyvässä suhteessa ei voi edetä, kun naisella on parempi koulutus (?) ja parempi palkka. Ilmeisesti työtäkin.

Mutta tavallistahan tuo on ja kun siihen vielä lisätään sinun heikko itsetuntosi ... paranisiko se sillä, että sinulla olisi hyväpalkkainen mies?

Toinen ihmetyksen aihe on se, että miksi miehen saaminen on sinulle pakkomielle, että mieluummin roikut suhteessa, joka ei etene etkä voi perustaa perhettä kuin eläisit yksinäsi.

Ei tyttö hyvä 2000-luvulla ole enää vanhaksipiiaksi jääminen häpeä! Sinullahan on hyvä toimeentuli yksinäksi, etkä tarvitse miestä edes elättäjäksi.

Oikeasti, 23-vuotiaana alkanut "vanhanpiianvero" oli todellisuutta joskus 1960-luvulla, mutta ei tuossa iässä vielä parisuhdetta ajatellen sanota "ikää on jo kertynyt".

Itse perustin perheen 30-vuotiaana, kun olin siihen mennessä menettänyt toivoni sen ns. oikean löytymisestä. Älä siis pidä kiirettä sinäkään.

Sen kyllä ymmärrän, että perheen perustamistoive on silkkaa biologiaa, mutta siihen sinulla on vielä runsaasti aikaa.

Olen kyllä sitä mieltä, että lailla pitäisi määrätä, että jokaisin on yksin ja asuu itsekseen vähintään vuoden ennen miehen/vaimon kanssa yhteen muuttamista. Siinä mielessä ero nykyisestä olisi paikallaan, mutta älä sitten ryhdy etsimään sitä uutta miestä kovin epätoivoisesti!

Valitettavasti itseluottamusta ei voi ostaa apteekista. Sitä sinä tarvitset ja voisit reilusti valita parhaan mahdollisen saatavilla olevan miehen, eikä tarvitsisi takertua ensimmäiseen, joka sinut hyväksyy, ja huolii kun pelkäät, että et kelpaa kenellekään.

Ehkä ystäväpiirisi on samanlaista, siksi sinulle tulee aika omituinen kuva pettämisiä läpi sormien katsovien naisten kautta. Hekin pelkäävät, että eivät ole tarpeeksi hyviä edes omalle miehelleen, siksi sietävät huonoakin kohtelua.

Itse pistin 20veenä 4 vuotisen suhteen poikki hyvin samalta kuulostavista syistä. Muutin asumaan yksin, näin kavereita ja vietin villin sinkkuvuoden juhlien ja reissaten ja töitä paiskoen. Vanha kaveripiirini hylkäsi minut lähes kokonaan, koska kaikki olivat pariskuntia keskenään ja jäivät ns eksäni puolelle. Sain sen seurauksena täysin uusia parhaita kavereita enkä tiedä miten en ikinä ollut aiemmin törmännyt niin hyviin tyyppeihin. Reilum vuoden päästä tapasin sattumalta todella mukavan miehen ja nyt tässä suunnitellaan häitä ja omakotitaloa sen oikean kanssa. Että joskus kannattaa uskaltaa :)

Niin ja pakko vielä lisätä että ennen nykyistä suhdettani olin teinisuhteessa 3 vuotta sekopäisen kundin kanssa. Hän tosiaan hakkasi minut monta kertaa ja alkoholisti.

Eli olen ollut 15 vuotiaasta asti parisuhteessa... Yhteensä siis 8 vuotta. Siksi tämä todella pelottaa...

T: AP.

Uskallat ! Älä jää tuon ikäisenä noin epätyydyttävään suhteeseen.Tuon huonon teini suhteen takia olet vain ajautunut tuohon nykyiseen olotilaasi,koska sulle olisi kelvannut miltei kuka tahansa "normaali" mies sekopään jälkeen. Ja uskopois,minä tiedän mistä puhun.Mulle kävi just noin ja vasta nyt yli 20 v suhteen jälkeen olen eronnut ja löytänyt elämäni miehen ;)

Itse seurustelin 9 vuotta nuoruuden raukkauden kanssa. 15->. Eka kuukausi oli todella vaikea koska en ollut asunut yksin. Joka yö kuukauden ajan joku oli luonani yötä ja pikku hiljaa siitä aloin totuttelemaan yksin oloon. Kaikki mahdolliset tunteet käyny läpi ja nyt on mennyt erosta noin 9kk ja on voittaja olo. Nyt en vois olla onnellisempi. Enkä ressaa siitä löydänkö ketään vai en, tulee jos tulee. Exällä saattaa olla hiukka haastavampi tilanne kun siskonsa muutti sen luo kun mä muutin pois (läheisriippuvainen). Ap älä ole sellaisessa suhteessa missä ei ole samat tulevaisuuden suunnitelmat jne. Jos päätät erota ole jonkun aikaa yksin ja mieti mitä haluat. Kun tiedät mitä halua ja tapaat uuden ihmisen kannattaa heti alussa selvittää onko sillä samanlaiset haaveet kuin sulla.

Kaikkea hyvää ap sulle.

Nuorimies24