Lue keskustelun säännöt.
Erojojosta lopulliseen eroon, voikohan mieli vielä muuttua?
Nöyrä kysyjä
25.06.2021 |
Niin, viimeiset kuukaudet ovat olleet jatkuvaa "eroilua", mutta lopulta olemme palanneet aina palanneet sopuun. Suhde on ollut parhaimmillaan parasta koskaan, mutta aina toisiaan seuraavat riidat ovat raastaneet myös valtavasti.
Osaako parisuhdekokemusasiantijat kertoa kokemustensa perusteella, että voiko suhde koskaan tuon kaltaisissa tilanteissa ns. normalisoitua? Entä onko lopullinen ero niin lopullinen, kun lopulta käsketään jatkaa elämää?
Tämä kumppanini on elänyt karun lapsuuden ja nuoruuden, ja onkin aika pirstaleinen ja epävakaa persoona. Kuitenkin hän on myös hyvin lämmin ja herttainen, mutta tuo tietty traumaattisuus tuntuu varjostavan hänen olemista edelleen. On myös sanonut välillä aiheuttavansa draamaa tarkoituksella, kun elää suurista tunteista. En itsekään ole mikään vakauden ja vankkumattoman positiivisuuden perikuva vaan olen kärsinyt pitkästä ja vaihtelevasta masennuksesta.
Elämässä en ole muuta yhtä paljoa muuta halunnut kuin olla hänelle pysyvyyttä ja iloa tuova voima, mutta se on ollut erinäisistä syistä välillä mahdotonta. Yleensä en ole kovinkaan neuvoton tilanteissa, mutta nyt en osaa nähdä oikein mitään selkeästi. Siksi hyviä näkemyksiä kaipailisin.
Kyseessä on suhteellisen tavallinen heteroasetelma hänen ollessa nainen ja minä mies. Ikää meillä on kolmenkympin molemmin puolin, joten teinidraamastakaan ei ole kyse, vaikka molemmat jokseenkin "nuorekkaita" olemmekin.
Kommentit (19)
Vierailija kirjoitti:
Meillä kyettiin eroamaan vasta, kun tehtiin se tarpeeksi rumasti. Tavallaan itse niissä viimeisissä riidoissa päätin, että nyt puhun niin, että kaikki sillat palaa. Olin niin väsynyt siihen jatkuvan jojoiluun.
Erosta on yli 10 vuotta ja edelleen se suhde ja ero on jonkinlainen trauma. Triggwröitiin niin pahasti toistemme kipupisteitä.
Juu, jojoilu raastaa ja väsyttää niin ettei sitä loputtomasti jaksa. Tässä on nyt vähän ollut ilmoilla tuota samaa eli asioista on puhuttu rujommin, mutta silti kunnioitusta ja siltaa säilyttäen. Pahaa pelkään että itsekin traumatisoidun tästä kaikesta loppuiäksi ja vaihtoehdoksi jää vain erakoituminen vuorille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama kysyjä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kyettiin eroamaan vasta, kun tehtiin se tarpeeksi rumasti. Tavallaan itse niissä viimeisissä riidoissa päätin, että nyt puhun niin, että kaikki sillat palaa. Olin niin väsynyt siihen jatkuvan jojoiluun.
Erosta on yli 10 vuotta ja edelleen se suhde ja ero on jonkinlainen trauma. Triggwröitiin niin pahasti toistemme kipupisteitä.
Juu, jojoilu raastaa ja väsyttää niin ettei sitä loputtomasti jaksa. Tässä on nyt vähän ollut ilmoilla tuota samaa eli asioista on puhuttu rujommin, mutta silti kunnioitusta ja siltaa säilyttäen. Pahaa pelkään että itsekin traumatisoidun tästä kaikesta loppuiäksi ja vaihtoehdoksi jää vain erakoituminen vuorille.
Hullu rakkaus on hyvä kirja, auttoi mua toipumisessa ja ymmärtämään, mistä tällaisissa suhteissa on kyse.
Vierailija kirjoitti:
Sama kysyjä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kyettiin eroamaan vasta, kun tehtiin se tarpeeksi rumasti. Tavallaan itse niissä viimeisissä riidoissa päätin, että nyt puhun niin, että kaikki sillat palaa. Olin niin väsynyt siihen jatkuvan jojoiluun.
Erosta on yli 10 vuotta ja edelleen se suhde ja ero on jonkinlainen trauma. Triggwröitiin niin pahasti toistemme kipupisteitä.
Juu, jojoilu raastaa ja väsyttää niin ettei sitä loputtomasti jaksa. Tässä on nyt vähän ollut ilmoilla tuota samaa eli asioista on puhuttu rujommin, mutta silti kunnioitusta ja siltaa säilyttäen. Pahaa pelkään että itsekin traumatisoidun tästä kaikesta loppuiäksi ja vaihtoehdoksi jää vain erakoituminen vuorille.
Hullu rakkaus on hyvä kirja, auttoi mua toipumisessa ja ymmärtämään, mistä tällaisissa suhteissa on kyse.
Pitänee lukea. Mutta voisitko edes lyhyesti sanoa että mistä suurin piirtein voisi olla kyse?
Tee raatorehellinen parisuhteen plussat ja miinukset. Mikä on hyvää, mikä huonoa. Eikä mitään selittelyä "se sanoi vain kerran rumasti, ei se ole sellainen" vaan suoraan pistät haukut miinuspuolelle.
Jos historiasta jotain haluaa oppia niin teidän tapauksessanne selvää on, että mieli voi näköjään muuttua. Kestävimmissä suhteissa jotka itse tiedän ei erolla ole uhkailtu juuri koskaan, saati oltu erossa. Jos suhde on lähtenyt ero-sopu-ero -jengoille, niin vaatii aikamoista kypsyyttä molemmilta osapuolilta kääntää se vakaudeksi ja tasapainoiseksi onneksi. Sinä voit miettiä, onko teistä siihen. Onnea matkaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuoria kartalla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama kysyjä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kyettiin eroamaan vasta, kun tehtiin se tarpeeksi rumasti. Tavallaan itse niissä viimeisissä riidoissa päätin, että nyt puhun niin, että kaikki sillat palaa. Olin niin väsynyt siihen jatkuvan jojoiluun.
Erosta on yli 10 vuotta ja edelleen se suhde ja ero on jonkinlainen trauma. Triggwröitiin niin pahasti toistemme kipupisteitä.
Juu, jojoilu raastaa ja väsyttää niin ettei sitä loputtomasti jaksa. Tässä on nyt vähän ollut ilmoilla tuota samaa eli asioista on puhuttu rujommin, mutta silti kunnioitusta ja siltaa säilyttäen. Pahaa pelkään että itsekin traumatisoidun tästä kaikesta loppuiäksi ja vaihtoehdoksi jää vain erakoituminen vuorille.
Hullu rakkaus on hyvä kirja, auttoi mua toipumisessa ja ymmärtämään, mistä tällaisissa suhteissa on kyse.
Pitänee lukea. Mutta voisitko edes lyhyesti sanoa että mistä suurin piirtein voisi olla kyse?
Riippuvuudesta. Siitä, miten joskus kaksi rikkinäistä ihmistä parisuhteessa kohtaa niiden elämänsä kipeiden kohtien kautta. Siksi se tunne tuntuu syvältä, mutta hyvää oloa ja rauhaa siinä ei koskaan saa. Ei siitä selviä oikein muuten, kuin menemällä päin pahinta.
Rehellisesti kaksi mt-ongelmaista eivät ole hyvä pari. Molempien epävarmuus yms vaan ruokkii negatiivista kehää. Vaikka toinen jollain tasolla ymmärtääkin mitä pääsi sisällä tapahtuu niin et pääse henkisesti kasvamaan, kun toinen ruokkii masennustasi omilla ongelmillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole omakohtaista kokemusta, mutta tunnen monia tällaisia tapauksia. Yksi yhdistävä piirre kaikissa on se, että jojoilun loputtua kaikki ovat sanoneet, että piste olisi tullut asettaa jo paljon aikaisemmin. Erossa tuntuu kaduttavan lähinnä se, että tilanteen antoi kestää niin kauan.
Toisaalta, ero tapahtuu vasta, kun ihminen on valmis eroamaan.
Minulla tällainen kokemus myös. Miehellä traumaattinen lapsuus uskonnollisessa perheessä ja minulla paljon laiminlyöntiä omassa lapsuudessani. Yhdessäolomme oli todella hankalaa mutta myös antoisaa. Tämän suhteen aikana autoimme toinen toistamme tutkimaan ja eheyttämään traumoja. On/offia oli ja kerran väsyneenä tein juuri tuon että sanoin niin rumasti että välimme katkesivat kokonaan puoleksi vuodeksi. Kunnes mies otti yhteyttä eikä mennyt kovin kauan kun sama on/off sirkus alkoi. Lopen mies löysi uuden tasaisemman suhteen, siitä nyt noin 9 kk. Emme ole enää yhteydessä mutta oletan että on edelleen tässä suhteessa.
Jotenkin ristiriitainen fiilis tästä koko jutusta. Toisaalta ajattelen että tämä suhde oli merkityksellinen ja toisaalta ajattelen että kumpa sitä ei olisi tapahtunut lainkaan. Vastauksena kysymykseesi, en usko että tuosta on/off kierteestä voi päästä ainakaan tilanteen koko ajan eläessä. Ehkä voisi päästä ottamalla kunnon irtioton ja palaamalla myöhemmin yhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pyöritäänkö näissä riidoissa yleensä samojen muutamien teemojen ympärillä vai vaihteleeko aihe?
Onko jompikumpi tyytymätön johonkin ja toinen lupaa muuttua, mutta ei joko ole muuttunut, tai ei ole muuttunut tarpeeksi?
Vai onko tämän riitojen aloitteellisen osapuolen mukaan kaikki OK, jos häneltä kysyy normaalissa tilanteessa?
Oletteko kysyneet toisiltanne ja listanneet puolin ja toisin, millaisessa suhteessa olisitte onnellisia ja mitä odotatte toisiltanne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole omakohtaista kokemusta, mutta tunnen monia tällaisia tapauksia. Yksi yhdistävä piirre kaikissa on se, että jojoilun loputtua kaikki ovat sanoneet, että piste olisi tullut asettaa jo paljon aikaisemmin. Erossa tuntuu kaduttavan lähinnä se, että tilanteen antoi kestää niin kauan.
Toisaalta, ero tapahtuu vasta, kun ihminen on valmis eroamaan.
Tämä on hyvä kommentti.
Oikeasti koko tuo kysymyksesi sekä tämä koko ketju on osa sinun eroprosessiasi.
Toisille ero tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta ja toisille se on pidempi on/off-prosessi.
Olen itse tuntenut niin paljon syyllisyyttä ja häpeää vastaavasta tilanteesta. Hävettää tämä jojoilu ja aina kun lähden, olen varma, että en palaa. Menee viikkoja ja mies ottaa yhteyttä. Yritän vastustaa ja olla pää kylmänä mutta lopulta aina jokin minussa antaa periksi ja olemme jälleen kimpassa.
Tästä on loppunut hauskuus jo ajat sitten, enää nykyään vain stressaa ja odotan hetkeä, että olen lopullisesti päässyt eroon tästä suhteesta. Toisaalta tunnemme toisemme erityisen hyvin ja ystävyytemme on molemmille tärkeää, arki toimii ja hellyyttä sekä rakkaudentunnustuksia on runsaasti.
Joskus kuitenkin jännite syntyy ja tulee ikäviä riitoja, jotka eivät todellakaan ole mitenkään rakentavaa kahden ihmisen välistä kasvamista suhteessa vaan päinvastoin. Silloin lähden koska en siedä tilanteita.
Pitäisi vain lähteä ja tosi noloa kun ihmiset näkevät meidät yhdessä - ja taas erillämme. Nämä eivät vain olekaan niin mustavalkoisia asioita aina. En kuitenkaan uskalla enää luottaa suhteen jatkoon, joten olen jo kallistunut sen puoleen, että lopullinen irtiotto tapahtuu hetkenä minä hyvänsä.
Tsemppiä täältä teidän tilanteelle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen itse tuntenut niin paljon syyllisyyttä ja häpeää vastaavasta tilanteesta. Hävettää tämä jojoilu ja aina kun lähden, olen varma, että en palaa. Menee viikkoja ja mies ottaa yhteyttä. Yritän vastustaa ja olla pää kylmänä mutta lopulta aina jokin minussa antaa periksi ja olemme jälleen kimpassa.
Tästä on loppunut hauskuus jo ajat sitten, enää nykyään vain stressaa ja odotan hetkeä, että olen lopullisesti päässyt eroon tästä suhteesta. Toisaalta tunnemme toisemme erityisen hyvin ja ystävyytemme on molemmille tärkeää, arki toimii ja hellyyttä sekä rakkaudentunnustuksia on runsaasti.
Joskus kuitenkin jännite syntyy ja tulee ikäviä riitoja, jotka eivät todellakaan ole mitenkään rakentavaa kahden ihmisen välistä kasvamista suhteessa vaan päinvastoin. Silloin lähden koska en siedä tilanteita.
Pitäisi vain lähteä ja tosi noloa kun ihmiset näkevät meidät yhdessä - ja taas erillämme. Nämä eivät vain olekaan niin mustavalkoisia asioita aina. En kuitenkaan uskalla enää luottaa suhteen jatkoon, joten olen jo kallistunut sen puoleen, että lopullinen irtiotto tapahtuu hetkenä minä hyvänsä.
Tsemppiä täältä teidän tilanteelle!
Joo, tsemppiä sinne Hankoon!
Vierailija kirjoitti:
Olen itse tuntenut niin paljon syyllisyyttä ja häpeää vastaavasta tilanteesta. Hävettää tämä jojoilu ja aina kun lähden, olen varma, että en palaa. Menee viikkoja ja mies ottaa yhteyttä. Yritän vastustaa ja olla pää kylmänä mutta lopulta aina jokin minussa antaa periksi ja olemme jälleen kimpassa.
Tästä on loppunut hauskuus jo ajat sitten, enää nykyään vain stressaa ja odotan hetkeä, että olen lopullisesti päässyt eroon tästä suhteesta. Toisaalta tunnemme toisemme erityisen hyvin ja ystävyytemme on molemmille tärkeää, arki toimii ja hellyyttä sekä rakkaudentunnustuksia on runsaasti.
Joskus kuitenkin jännite syntyy ja tulee ikäviä riitoja, jotka eivät todellakaan ole mitenkään rakentavaa kahden ihmisen välistä kasvamista suhteessa vaan päinvastoin. Silloin lähden koska en siedä tilanteita.
Pitäisi vain lähteä ja tosi noloa kun ihmiset näkevät meidät yhdessä - ja taas erillämme. Nämä eivät vain olekaan niin mustavalkoisia asioita aina. En kuitenkaan uskalla enää luottaa suhteen jatkoon, joten olen jo kallistunut sen puoleen, että lopullinen irtiotto tapahtuu hetkenä minä hyvänsä.
Tsemppiä täältä teidän tilanteelle!
Tsemppiä myös sinne! Ei nämä helppoja tilanteita ole tai linkoon ei edes joutuisi. Muutenkin ketjuun on virrannut hyviä viestejä, mitä on ollut mukava lukea, vaikka tilanne on mikä on.
Monissa viesteissä on paljon samaa, eikä suhde ole tuntunut antoisalta viime aikoina, mutta jokin voima vaan pitää otteessaan. Tuon jo mainitun kirjan nimi hullu rakkaus kuvaakin tilannetta hyvin osuvasti. Suhteen terveyttä on joutunut miettimään, mutta jos rakastaa enemmän kuin ketään muuta koskaan aiemmin, niin eron sijaan ainakin itse yritän löytää jonkin keinon ratkaisuksi. Mutta ehkä ne on nyt jo koitettu, eikä meitä ole tarkoitettu lopulta yhteen. Ei kai kahdesta hullusta saa lopulta kuin yli äyräiden kiehuvan keitoksen.
Tämän jälkeen tuskin vain kiinnostaa enää mikään suhde, kun on tullut koettua niin tasaisemmat mutta myös latteammat sekä parit tämmöiset siksakkaavaat suhteet. Vaikka olen ollut masentuneisuuteen taipuvainen, niin nyt sielussa on lähinnä tyhjää.
Aaton iltapäivävuorolla mitään ajatuksia tai kokemuksia? Mielellään edes jokseenkin toivekkaita!
Mulla takana 11 vuotta jojoilua. Sitten kylmästi vaan päätin, että nyt saa riittää, ja kappas, ei mennyt kauaakaan kun tapasin kerrassaan täydellisen miehen. Ihan itseänikin huvittaa miten voi olla, että pidin sitä exääni niinkin kauan mun elämässäni pahaa oloa tuottamassa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla takana 11 vuotta jojoilua. Sitten kylmästi vaan päätin, että nyt saa riittää, ja kappas, ei mennyt kauaakaan kun tapasin kerrassaan täydellisen miehen. Ihan itseänikin huvittaa miten voi olla, että pidin sitä exääni niinkin kauan mun elämässäni pahaa oloa tuottamassa.
Kiva kuulla että oikea hyvä suhde löytynyt <3 luottamus ja hyvä kaunis kohtelu. Ei valheita
Meillä kyettiin eroamaan vasta, kun tehtiin se tarpeeksi rumasti. Tavallaan itse niissä viimeisissä riidoissa päätin, että nyt puhun niin, että kaikki sillat palaa. Olin niin väsynyt siihen jatkuvan jojoiluun.
Erosta on yli 10 vuotta ja edelleen se suhde ja ero on jonkinlainen trauma. Triggwröitiin niin pahasti toistemme kipupisteitä.