Lue keskustelun säännöt.
Läheisen kuolema ja ikävä
24.06.2021 |
Koko kevät ja kesä mennyt aika sumussa. Ensin alkoi läheisellä oireet kevättalvella, sitten meni lääkäriin. Vähän päälle kuukauden päästä diagnoosista (neuroendokriininen karsinooma, pahanlaatuinen) hän kuoli. Kaikki tapahtui niin nopeasti, ettei asiaa oikein ehtinyt sisäistää.
Ikävä on läsnä päivittäin. Jos ajan jonkun tutun paikan ohi, mietin miten käytiin tuollakin yhdessä. Istun terassillamme ja odotan rakkaan läheisen saapuvan vierailulle talon nurkalta päin. Odotan soittoa, viestejä. Tiedostaen, ettei niitä enää ikinä tule.
Ehkä joskus ikävä helpottaa. Nauttikaa joka hetkestä läheistenne kanssa.
Kommentit (12)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
onko parempi ettei ole niitä ollenkaan?
Vierailija kirjoitti:
onko parempi ettei ole niitä ollenkaan?
Mitä?
Kauheaa. Elämä on luopumista.
Toivotan voimia, kun muutakaan en voi.
Otan osaa suruusi. Ihanaa että sinulla on ollut läheinen, joka on ollut noin tärkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika on tärkeintä mitä meillä on.
Ei kannata viivytellä, vaan pitää tehdä ne tärkeät päätökset nyt eikä huomenna.
Isä kuoli kolme vuotta sitten täysin yllättäen sairaskohtaukseen. Muistan kun viimeisen kerran nähtiin, isä vilkutti kun katsoin auton ikkunasta, katsoi jotenkin jännän vakavana pitkään. Seuraavan kerran näin hänet kuolleena. Aika vaikea paikka se on vieläkin, ikävä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Otan osaa suruusi. Ihanaa että sinulla on ollut läheinen, joka on ollut noin tärkeä.
Niinpä. Olen kiitollinen siitä, että sain hänet tuntea ja yhdessä koimme niin paljon.
Voimia! Ikävä on välillä todella raastava ja suru koko ajan läsnä. Anna surun tulla.... se hoitaa ja se kertoo myös että ihminen on sinulle rakas. Rakkaus ei koskaan katoa. Suru muuttuu jossain vaiheessa lempeämmäksi. 💜
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saa ja pitää surra. Puhua jonkun kanssa, jos olet "puhujatyyppiä". Ikävä on suuri ja tulee suurina aaltoina. Välillä voi tuntea vihaakin miksi läheinen kuoli.
Vaikka nyt tuntuu mahdotuomalta, niin tosiasia on että aika auttaa. Ikävä ei häviä mutta muuttaa muotoaan muistoiksi jne.
Minulle on tullut itsesyytöksiä. Läheinen menehtyi vakavaan sairauteen nopeasti. Miksi en tehnyt enempää, miksi en tajunnut että kaikki menee näin nopeasti? :( Miksi en tajunnut että hän oli sairastunut kun kertoi kivuistaan ennen viivästyneen diagnoosin saamista?
Läheiseni lähti alle vuorokaudessa sairauskohtaukseen. Ei mitään ennalta arvattavaa. Kymmenisen vuotta meni ennen kuin pääsin kokonaan yli ja pystyin käymään edes haudalla. Nykyään osaan arvostaa läheisiä, koskaan ei tiedä milloin on viimeinen kohtaaminen.