Tietokoneen oletettu käyttöikä on vain 4 vuotta. Kauanko teillä on kestänyt? Meillä hajosi juuri 2 tietokonetta
Meillä hajosi juuri viikon sisällä sekä pöytäkone että kannettava.
Pöytäkone on 5 vuotta vanha. Oli ostettu myös pelaamiskäyttöön, eli ei halvimmasta päästä.
Lisäksi hajosi läppäri. 4 vuotta tulee juuri täyteen. Se oli lukiokäyttöön. Ei halvimmasta päästä sekään. Siitä hajosi tuulettimet. (tytär on aina huolehtinut hyvästä ilmansaannista)
Kummallista, että tekniikka ei kestä tuon enempää. 4 vuotta on oletusikänä turhan lyhyt aika. (Eli emme saa korvauksia). Takuu ei tietenkään ole enää voimassa)
Kuanko teillä ovat kestäneet?
Kommentit (329)
Läppäri vuodelta 2015, vaihdoin SSD aseman 2022 ja oli kuin uusi sen jälkeen ja on vieläkin toiminut hyvin.
Itse koottu pöytäkone oli ihan hyvä 8 vuotta, kerran sinä aikana vaihdoimme näytönohjaimen. Kannettavat ovat meillä kestäneet keskimäärin nelisen vuotta hyvinä. Emme ole ostaneet halvimpia. Nykyinen kannettava tietokoneeni saattaa kestää pidempäänkin kuin neljä vuotta, on nyt kolmisen vuotta ollut käytössä ja vieläkin lähes kuin uusi mutta olikin toisaalta kyllä varsin kallis hankinta eli saisi mielellään kestääkin.
Ikinä ei ole läppäri eikä pöytäkone mennyt mekaanisesti rikki. Nyt työkäytössä Z Book vuodelta 2017. Joka kerta on pitänyt päivittää sen takia, että käyttispäivitykset eivät enää onnistu, tai muuten loppuu muisti kesken.
Se ettei ihmiset osaa huoltaa tai huollattaa laiteittaan on todella iso ongelma. Laitevalmistajia tulisi lailla ohjata kierrätettävämpiin osiin. Oma pcni on kahdeksan vuoden takaa, toki päivitetty. Kädettömyydestä syntyy ekokatastrofi.
iPad 3 vuodelta 2012, päivityksiä ei ole saanut enää vuosiin, mutta alkuperäinen akku kestää täytenä katsella videoita yli 6 tuntia pötkyyn, on kyllä erinomainen laite!
Uusavuttomille tiedoksi ettei tietokone ole rikki jos joku komponentti vikaantuu. Ainoastaan se komponentti on rikki.
Sitten kun tietokoneen pudottaa johonkin murskaimeen niin sitten se on rikki.
Jos ei itse osaa päivittää ja vaihtaa komponentteja niin kannattaa kiikuttaa kone ammattilaiselle.
Vanhoja firmaläppäreitä 7 kpl, Delliä ja HP:tä jostain 2010 - 2017. Akut olen uusinut ja hyvin nuo vielä soittelee.
Pornot vapättää ihahyvi 10 v koneessanj.
Kaapissa on toimiva kone vuodelta 2005. Käytössä täysin toimiva n. 9v vanha pöytäkone, ei vaan saa enää päivitettyä.. Lisäksi on 5v vanha käytettynä ostettu kannettava, joka vielä päivittää.
En ole koskaan onnistunut kännykkääkään hajottamaan, niitä on useita pöytälaatikossa. On ollut pakko ostaa uusi, kun ei enää saa päivitettyä.
Mulla on ollut melkoisen hyvä tuuri tekniikan suhteen, kodinkoneetkin kestää ihmeen pitkään.
Itse kasatut pöytäkoneet on käytännössä kestäneet pidempään kuin ovat olleet käyttökelpoisia. Läppärit vaihtelevasti.
2013 läppärin näppäimistö ruennut menemään käyttöä haittaavasti epäkuntoon. Ei auta tässä ulkoinen usb näppäimistö kun integroitu alkuperäinen näppäimistö ottaa jotain haamukontakteja, tänään on pahasti häirinnyt käyttöä nuoli alaspäin haamukontaktit. Koetin puhdistaa mitä löytyi näppäinhatun alta mutta ei näy auttavan.
Muuten vielä käyttökelpoinen, mutta pas2 menneen näppäimistön takia taitaa joutua lopettamaan tämän käytön. Se vaan että ei nyt ole oikein varaa uusiakaan tietokonetta vaikka sitä tarvitsen.
Vierailija kirjoitti:
2013 läppärin näppäimistö ruennut menemään käyttöä haittaavasti epäkuntoon. Ei auta tässä ulkoinen usb näppäimistö kun integroitu alkuperäinen näppäimistö ottaa jotain haamukontakteja, tänään on pahasti häirinnyt käyttöä nuoli alaspäin haamukontaktit. Koetin puhdistaa mitä löytyi näppäinhatun alta mutta ei näy auttavan.
Muuten vielä käyttökelpoinen, mutta pas2 menneen näppäimistön takia taitaa joutua lopettamaan tämän käytön. Se vaan että ei nyt ole oikein varaa uusiakaan tietokonetta vaikka sitä tarvitsen.
Puhdistelu auttoi haamukontakteihin mutta jotain vikaa on edelleen silti, ei suostu enää sammumaan lepotilaan, käynnistyy heti uudelleen. Sammuu kyllä horrostilaan, mutta siitä sen saa uudelleen käyntiin vain temppuilemalla, ei lähde pelkästä virtanapista vaan pitää kokeilla samalla epämääräisesti painella ylös - alas nuolinäppäimiä. Paremmin toimii täysi sammutus, siinäkin uudelleenkäynnistyksessä lähtee kyllä virtanapista käyntiin, mutta käynnistys ei jatku valmistajan logoruudusta ennenkuin on painanut nuolta ylöspäin.
Muuten kyllä toimii, mutta taitaa olla koko rottelo semmoisessa oikosulussa että saa nähdä kauanko tällä enää tekee mitään...
Läppäri on nyt seitsemättä vuotta. Alko herjaamaan pari vuotta sitten tilan puutteesta. Mies kasas mulle järjettömän pöytäkoneen isolla näytöllä. Kelpaa Simejä pelailla.
Sain nuo pois läppäristä, niin on taas hyvä kone kirjoittaa.
Läppäreistä vanhin on joku 10 vuotta vanha, mutta ei enää aktiivikäytössä. Pöytäkoneissa vaihtuu osia suht tiuhaan ja perheen nuorten aikuisten osista kootaan mulle aina uusi pöytäkone, joten periaatteessa ei ne hajoa koskaan kokonaan.
En edes muista miten vanha meidän vanhin pöytäkone on, reilusti päälle 10 vuotta, tosin on siitä sisuksia uusittu aina välillä. Nörtin koneella on varmaan ikää kymmenisen vuotta ja senkin sisuksia päivitellään. Minun läppärini on hankittu käytettynä 8 vuotta sitten, akku on vaihdettu. Tämä tosin alkaa vedellä viimeisiään. Toisen samanlaisen läppärin tilalle ostettiin juuri uusi, jos sen saisi viikonlopun aikana viriteltyä kuntoon, ei vaan tule minun käyttööni. Vanhimmankin pöytäkoneen ikä taitaa olla jo 4 vuotta.
Meillä on koneet aina pitkäikäisiä ja jos jotain hajoaa, siihen hankitaan uusi osa tilalle, jos ei saa takuusta uutta osaa. Usempi supernörtti perheessä tietää mitä hankkia ja osaavat itse vaihtaa osat. Aina ei edes tarvitse jonkin hajota, kun päivittävät koneensa paremmaksi.
Läppäri on 2013, nykyisin todella vähäisellä käytöllä. Ei ongelmia.
Pöytäkone itse kasattu ns. ylemmän tason pelikone, 2021. Ei ongelmia.
Edellinen itse kasattu pc oli 2014-2021, välillä päivitin osia. Ei ongelmia.
Ihmiset eivät puhdista edes pölystä ja antavat ilmeisesti kaikki sipsit ja kaakaot kaatuilla koneisiinsa.
Heh. Normikeskustelu.
- Wöö ihan surkea kone
- Osta mäkki
- Wöö ei kelpaa, en osta, wööwöö tää uusikin ihan sysipaksa
Kasaan tietokoneet itse ja vanhimmat käytössä olevat tietokoneet on kasattu vuonna 2006. Sitäkin vanhempia osia löytyy kaapista, esim. vuoden 1999 kovalevy. En tykkää kasaamisesta koska se on pientä näpertämistä ja pitää olla tarkka. Kasaan ehkä yli 5v välein uuden tietokoneen. Ostan uusia osia kun tarvitsen, viimeksi tällä viikolla uuden ssd:n. Nyt on hankinnassa joku uudempi ddr5 tietokone kun emolevyjen hinnat laskee. Noita vanhoja tietokoneen osia löytyy vaikka kuinka paljon. Saisin vaikka 5 tietokonetta heti käyttökuntoon. Näyttöjä löytyy 7kpl.
I pad pro minulla 6v vanha , käyttö aamusta iltaan, toimii täydellisesti.
Kirjoitan tätä 2018 Macbook Pro:lla - 32GB ram ja hyvin jaksaa vielä pyörittää myös kuvan- ja videonkäsittelyä. Ei kannata ostaa roskaa