paljonko teillä on erillään oloa ja omaa aikaa

kodin ulkopuolista omaa aikaa arki-illoista ehkä 1/5 (siis yksi ilta viidestä) ja viikonlopun päivistä 1/2.

lapset jo aikuisia, oltu yhdessä 25 v.

oman ajan käyttöä rajoittaa eniten se, että ollaan töistä niin puhki koko ajan. vaikka siis ollaan kotona paljon (4 iltaa 5:stä), niin se ei todellakaan tarkoita sitä, että kohdattaisiin henkisesti tai fyysisesti kovinkaan usein. joka ilta ollaan ainakin pari tuntia ihan omissa oloissamme.

pitempiä omia poissaoloja (joku teissu) vain muutama hassu kerta koko suhteen aikana.

Vessakäyntien verran on omaa aikaa noin suurinpiirtein. Lapsia on 2 , joista toinen asuu vielä kotona. Ollaan reilu nelikymppisiä, ja oltu yhdessä yli 20v. Oikeastaan aina ollut näin. En tiedä kaipaako vaimo omaa aikaa, ei ainakaan ole sanonut. Itse en sitä tarvitse. Minulle ei ole oikeastaan omaa aikaa, vasn meidän aikaa. Kun teini on hoidossa, se on sitä meidän aikaa.

Aika harvoin ollaan erillään ja mikä lasketaan erillään oloksi.

Aamuisin mies nukkuu myöhempään kun menen tiskikonetta täyttämään ja pyykkiä pesemään, kerkeän nuo saada pois päivän alta. Mutta aamupalalle mennään yhdessä, ja sitten iltaan asti tehdään kaikkea yhdessä.

Iltaisin yleensä mies "joutuu" katsomaan tv:tä yksin kun minä nukahdan sohvalle kesken ohjelman, mutta herättää sitten siitä minut nukkumaan.

Viikkoa ei ole tainnut olla koskaan, että

ei oltaisi oltu samassa paikassa.

2014 oltiin viimeksi erillään 2päivää kun toinen meistä joutui olemaan

sairaalassa.

21v ja 15v lapset.

Ja yhdessä ollaan oltu 22v.

Ollaan vähä yli 40 molemmat.

En kaipaa omaa aikaa. Minusta on kiva kun tehdään kaikki yhdessä, niin ruoka kuin auton korjaus.

N41

Joka päivä.

Koronan myötä hankittiin isompi asunto, koska puoliso määrättiin etätöihin (minä olen jo kauan työskennellyt kotoa käsin). Asunnon eri päissä omat huoneet molemmilla, emme kuule toistemme palavereja emmekä häiriinny. Vetäydytään niihin ajoittain muutenkin kuin vain töitä tekemään, jos kaivataan omaa rauhaa (kyllä, myös katsomaan pornoa ja masturboimaan - veikkaan, että tämä tuli ainakin jollekulle mieleen). Teemme niissä toki muutakin, omia harrastusprojekteja esimerkiksi. Tai mistäpä minä oikeastaan voin tietää, mitä puoliso tekee. Noita ainakin itse teen. Ja ne huoneet on tosiaan omat, eli kumpikaan ei mene toisen huoneeseen kutsumatta. Oviin laitettavat symbolit, jotka kertovat, kun ei sovi häiritä lainkaan.

Puolisolla on myös paljon omia harrastuksia kodin ulkopuolella, mikä on minusta vain tosi mukavaa. Ennen koronaa ja sen jälkeen taas reissailee niiden tiimoilta, pari viikkoa kerrallaan enintään, yleensä alle viikon. Minä harrastan kotoa käsin. Kivaa välillä ikävöidä.

Olen aina ollut erakkoluonne, ja kaipaan yksinoloa todella paljon. Samalla lailla ilmeisesti kaipaa puoliso mahdollisuutta viettää aikaa yksikseen tai minusta erossa.

Omien huoneiden myötä läheisyys itse asiassa lisääntyi ja seksielämä koki virkistymisen, vaikka hyvä se on aina ollut.

Lapsia ei ole eikä tule.

Minä 37, puoliso 29.

Yhdessä ensimmäiset 12 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Joka päivä.

Koronan myötä hankittiin isompi asunto, koska puoliso määrättiin etätöihin (minä olen jo kauan työskennellyt kotoa käsin). Asunnon eri päissä omat huoneet molemmilla, emme kuule toistemme palavereja emmekä häiriinny. Vetäydytään niihin ajoittain muutenkin kuin vain töitä tekemään, jos kaivataan omaa rauhaa (kyllä, myös katsomaan pornoa ja masturboimaan - veikkaan, että tämä tuli ainakin jollekulle mieleen). Teemme niissä toki muutakin, omia harrastusprojekteja esimerkiksi. Tai mistäpä minä oikeastaan voin tietää, mitä puoliso tekee. Noita ainakin itse teen. Ja ne huoneet on tosiaan omat, eli kumpikaan ei mene toisen huoneeseen kutsumatta. Oviin laitettavat symbolit, jotka kertovat, kun ei sovi häiritä lainkaan.

Puolisolla on myös paljon omia harrastuksia kodin ulkopuolella, mikä on minusta vain tosi mukavaa. Ennen koronaa ja sen jälkeen taas reissailee niiden tiimoilta, pari viikkoa kerrallaan enintään, yleensä alle viikon. Minä harrastan kotoa käsin. Kivaa välillä ikävöidä.

Olen aina ollut erakkoluonne, ja kaipaan yksinoloa todella paljon. Samalla lailla ilmeisesti kaipaa puoliso mahdollisuutta viettää aikaa yksikseen tai minusta erossa.

Omien huoneiden myötä läheisyys itse asiassa lisääntyi ja seksielämä koki virkistymisen, vaikka hyvä se on aina ollut.

Lapsia ei ole eikä tule.

Minä 37, puoliso 29.

Yhdessä ensimmäiset 12 vuotta.

Kirjoitin viestin nro 2. Vaimo viestin nro 3. Meille tuo ei sopisi, tuntuu oudolta, että jotkut elävät noin.Varmaan meidänkin tapamme oudoksuttavat monia. Silti hienoa, että olette löytäneet toisenne. Niin paljon täältä saa lukea, miten pariskunnat ovat tosi kaukana toisistaan. Ja täysin erilaiset halut, ja odotukset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joka päivä.

Koronan myötä hankittiin isompi asunto, koska puoliso määrättiin etätöihin (minä olen jo kauan työskennellyt kotoa käsin). Asunnon eri päissä omat huoneet molemmilla, emme kuule toistemme palavereja emmekä häiriinny. Vetäydytään niihin ajoittain muutenkin kuin vain töitä tekemään, jos kaivataan omaa rauhaa (kyllä, myös katsomaan pornoa ja masturboimaan - veikkaan, että tämä tuli ainakin jollekulle mieleen). Teemme niissä toki muutakin, omia harrastusprojekteja esimerkiksi. Tai mistäpä minä oikeastaan voin tietää, mitä puoliso tekee. Noita ainakin itse teen. Ja ne huoneet on tosiaan omat, eli kumpikaan ei mene toisen huoneeseen kutsumatta. Oviin laitettavat symbolit, jotka kertovat, kun ei sovi häiritä lainkaan.

Puolisolla on myös paljon omia harrastuksia kodin ulkopuolella, mikä on minusta vain tosi mukavaa. Ennen koronaa ja sen jälkeen taas reissailee niiden tiimoilta, pari viikkoa kerrallaan enintään, yleensä alle viikon. Minä harrastan kotoa käsin. Kivaa välillä ikävöidä.

Olen aina ollut erakkoluonne, ja kaipaan yksinoloa todella paljon. Samalla lailla ilmeisesti kaipaa puoliso mahdollisuutta viettää aikaa yksikseen tai minusta erossa.

Omien huoneiden myötä läheisyys itse asiassa lisääntyi ja seksielämä koki virkistymisen, vaikka hyvä se on aina ollut.

Lapsia ei ole eikä tule.

Minä 37, puoliso 29.

Yhdessä ensimmäiset 12 vuotta.

Kirjoitin viestin nro 2. Vaimo viestin nro 3. Meille tuo ei sopisi, tuntuu oudolta, että jotkut elävät noin.Varmaan meidänkin tapamme oudoksuttavat monia. Silti hienoa, että olette löytäneet toisenne. Niin paljon täältä saa lukea, miten pariskunnat ovat tosi kaukana toisistaan. Ja täysin erilaiset halut, ja odotukset.

Juu, veikkaanpa, että jos me olisimme "naineet ristiin", niin meitä olisi tässä neljä onnetonta. Onneksi olemme kukin löytäneet itselle sopivat partnerit - mikä ei ole lainkaan itsestäänselvää. Ehdottomasti normaalimpana pidän teidän parisuhde- ja perhe-elämäänne kertomanne perusteella kuin tätä meidän, joka varmasti olisi painajaismaista todella monelle. Minäkin elin tätä ennen erään naisen kanssa, ja oli musertavaa katsoa, miten hän koki minun jatkuvasti hylkäävän hänet, jättävän yksin. Niinpä asetin omat tarpeet sivuun, jolloin oltiinkin sitten liikaa yhdessä minun makuuni, ja minä tunsin tukehtumista ja vapaudenkaipuuta, kuin olisin kahlittu. Liian erilaiset tarpeet ja liian poikkeava käsitys siitä, millainen on hyvä, onnellinen, toimiva parisuhde...eihän siitä mitään tullut. Nyt tässä on yhdessä kaksi äärimmäisen itsenäistä ihmistä, jotka ennen kaikkea ovat kaksi yksilöä kuin kaksilo. Kumppanilla on laaja ystäväpiiri ja läheinen perhe, minulla ei muita ole kuin kumppani (tämä on siis itseni tarkoituksella aiheuttama tilanne). Voisi kai sanoa, että olen erakko, ja kumppanini on ainoa, jonka hyväksyn lähelleni. Onneksi hänkin tuntuu vaalivan ennemmin yhdessäolon laatua kuin määrää - enkä sano tätä sillä, että kenelläkään muulla olisi jotenkin laaduttomampaa yhdessäoloa, älkää ymmärtäkö väärin. Kyse on taas siitä, mikä kullekin yksilölle parhaiten sopii. Kun olemme yhdessä, olemme yhdessä sangen intensiivisesti. Ei puhelimia, ei televisiota, ei kirjoja, ei mitään muuta kuin me kaksi. Keskustelua, yhdessä nauramista, vakavienkin aiheiden pohtimista, silmiin katsomista, koskettelua, hyväilyä. Rakastelua. Eksän kanssa yhdessäolo oli sitä, että yhdessä piti olla, samassa tilassa ja lähekkäin, mutta kuitenkin hän keskittyi aivan muihin asioihin. Jäin kaipaamaan tunnetason yhteyttä niissä tilanteissa. Läheisyyttä siis oli paljon, mutta se näyttäytyi minulle vaillinaisena. Nykyään läheisyyttä on vähemmän, mutta se on tyydyttävää.