Lue keskustelun säännöt.
Menetin molemmat vanhemmat ja nyt vaadin itseltäni liikaa
23.06.2021 |
Osaakohan kukaan sanoa auttavia sanoja? Ensin kävin läpi jonkinlaista shokkia ja masennustakin. En pystynyt tekemään juuri mitään. Nyt aikaa on vierinyt, mutta huomaan saaneeni yhtäkkiä vähän muita epäterveellisiä maneereja. Minulla oli koulu jonkin aikaa kokonaan tauolla, mutta nyt kun olen jatkanut sitä niin vaadin yhtäkkiä itseltäni ihan parasta mahdollista suoritusta ja hyvä etten saa hepulia, jos saan huonon arvosanan. Teen myös töitä siinä ohessa. Tuntuu etten ole ihmisenä mitään, ellen onnistu tai saa onnistumisen kokemuksia edes jostakin. Jotenkin on tyhjä olo ja tuntuu, että haluaisin että joku olisi minusta ylpeä - mutta kuka? Elän oikeastaan aika yksinäistä elämää. Tavallaan tiedostan olevani stressaantunut ja silti en osaa vaan lopettaa.
Kommentit (3)
Oisko joku CPTSD?
Olen itsekin menettänyt toisen vanhempani kouluikäisenä ja toisen myöhemmin ja ollut vähän vaikeat perhekuviot niin on vaikeaa itsensä kanssa ja välillä burn outissa ja välillä muuten vaan voimat ihan uuvuksissa ja toisaalta en osaa asettaa itselleni mitään rajoja vaan jos kukaan muu ei sano, että riittää, teen hulluna vaikka kuinka paljon ja vaadin ihan eri skaalalla itseltäni kuin muilta.
Lämmin osanottoni menetyksiesi johdosta ja voimia elämäsi polulla <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko opiskelu pakokeino? Vie ajatukset muualle ja tulee olo, että omissa käsissä ja hallinnassa on edes jotain elämässä? Kysyn tämän siksi, koska minäkin menetin vanhempani ja suuri uhka on, että menetän kohta toisenkin. Samalla lailla käyn myös töissä ja vedän hyviä arvosanoja. Suru tule hetkittäisinä purkauksina ja tiedän, että en ole käsitellyt asioista vielä riittävästi. Hakeuduin työterveyteen juttelemaan. Suosittelen sitä, että hakeudut ammattilaisen kanssa keskustelemaan. Asiat alkavat purkautua pala palalta ja järjestyä myös. Tsemppiä sinulle toivotan!😊
Olet kokenut suuren menetyksen. Suru vaatii aina aikaa. Ehkä toivot, että se menisi ohi ja asiat palaisivat ennalleen. Ehkä voimavarasi eivät kuitenkaan ole vielä täysin palanneet ja vaadit itseltäsi liikaa?
Suru saa monet myös vetäytymään ihmissuhteista. Voit olla ylpeä itsestäsi ja siitä, miten pitkälle olet tullut. Vanhempasi olisivat varmasti myös ylpeitä sinusta! Ehkä löydät myös yhteyden muihin ihmisiin ja kuulet heiltä saman.
Oletko käynyt puhumassa jonkun kanssa? Seurakunnissa on sururyhmiä ja erilaisissa järjestöissä vertaistukea.