Miksi koen etten osaa mitään!? Vaikka tavallaan kai osaan. Nyt kaivattais apua.

Ahdistaa taas ajatella näitä asioita.
Koen, että minussa on liikaa vikaa ja olen aivan paska. Minulla on käynyt vain lähinnä hyvä tuuri jos olen pärjännyt jossain. Olen ollut kokki ammatiltani mutta koen, että olen aivan surkea kokki - vaikka sain palkankorotuksia, tein luovia juttuja, olin vastuussa sekä tekemässä huippuammattilaisten kanssa. Aina pärjäsin, olin todella ahkera ja sain lopulta mitä halusinkin työltäni. Paloin loppuun pari kertaa vuosien aikana siinä omien ongelmienikin takia ja lopulta vaihdoin alaa.
Nykyään ruoanlaitto stressaa ihan samalla tavalla. Olin joskus kai oikeasti hyvä ja nopea tai ainakin parempi. Nykyään hidas ja tuntuu kuin olisi paineen alla kun tekee ruokaa toisille. Toisaalta joskus myös nautin siitä ja ihmiset jotka ruokiani syövät kehuvat maasta taivaisiin. En kuitenkaan usko koska en tee mitään erityistä nykyään ja olen ihan perusjantteri siinä missä kuka tahansa muukin. Itseluottamusta ei ole enkä edes oikein muista enää kunnolla miten jotkut asiat pitäisi tehdä tai jos joku kysyy neuvoa, niin en osaa vastata ehkä kovin hyvin. Kaikki on minun pääni sisällä lähinnä kuva-ja makumuistina ja teen melkein kaiken intuitiostani tai luovuudestani käsin.

Nyt kun opiskelen, teen töitä eri alalla. Olen saanut tähän mennessä erittäin hyvät tai parhaat arvosanat, työpaikan sain jo heti harjottelusta käsin. No, se on aika helppoa työtä vaikka ehkä henkisesti hieman raskasta mutta silti olen aidosti onnellinen jos saan jonkun hymyilemään tai voimaan paremmin. Siihen pyrinkin jokaisen ihmisen kohdalla ja pärjään asiakkaiden kanssa yleensä aika hyvin. Mutta mitä jos teoriapuoli kuitenkin jää puolitiehen taas tässäkin, en osaa aina selittää mitä teen mutta tiedän tekeväni oikein. Olen yrittänyt päntätä mutta tuntuu etten oppisi mitään vaikka toisaalta sain kyllä tentistäkin melki täydet pisteet. Koko ajan silti tuntuu, etten ole tarpeeksi hyvä ja pitäisi olla jo parempi, tietävämpi tai jotain muuta.
Olen rento työkaveri kuitenkin ja jos tulee mokia niin nöyrryn ja annan porukan katsoa minua miten katsoo. Sisäisesti kärsin ja kotona sitten taas haukun itseäni.

En tiedä juontaako tämä siitä, että minua on kaveripiirissäkin kritisoitu aikanaan aika paljon ja olen elänyt paineiden alla, kuullut solvaamista tottumiseen asti jne. Sama juttu omassa perheessä, äitini varsinkin oli inhottava alkoholisti. Kuten parisuhteet myös toistavat samanlaisia juttuja, itsetunnon pönkittämistä kustannuksellani.

Kaikki tekeminen pelottaa ja pelkään etten riitä. Yritän kuitenkin ulospäin näyttäytyä itsevarmana ja tekevänä, se toimii mutta joidenkin kanssa myös alistun, nöyrryn ja saatan mokailla siitä jännityksestä. Auktoriteettien kanssa etenkin, helppo talloa tällainen ihminen ja toisaalta olen lähtenytkin työpaikoilta tämän takia. Minua on varmaan pidetty heikkona petturina mutta minkäs teet enää. Olen liian tunteellinen ja jotenkin herkkä vaikkakin mielestäni myös vahva omalla tavallani. Ihmisten kanssa oleminen on vain joskus todella kuumottavaa ja tuo pintaan alemmuuskompleksin.