Miten saada ystävän mies pitämään minusta? Kyläilyreissu tulossa.

Vierailija kirjoitti:

Näin kolmen ison ja eläväisen koiran omistajana en voi kun ihmetellä miten jotkut kehtaavat olettaa että kyläillessä toisten kotona (myös vanhemmillaan!), ne omat koirat saisi tehdä mitä vaan ja ”olla kuin kotonaan”. En ikinä kehtaisi tehdä niin vaan kyllä, kaikki kolme hurttaa nukkuvat koko yön meidän kanssa pikku kamarissa (jossa me vanhemmat ja kolme lasta), eivätkä kuljaile missä sattuu, edes vanhemmillani ollessani.

Sohville ei mennä jos isäntäväki näin sanoo.

Toki jos koirat eivät ole ollenkaan tervetulleita taloon, emme mene mekään. Niin yksinkertaista se on.

Ja itse alkuperäiseen ongelmaan, jotkut vain ovat moukkia. Ole perusystävällinen mutta jätä äijä huomiotta muuten, jos on noin töykeä. Sen ongelmahan tuo on.

Ei se kovin pieni makkari voi olla, jos sinne mahtuu 5 ihmistä ja 3 isoa koiraa. Miten ihmeessä te muka mahdutte pieneen huoneeseen? Minä pidän töykeänä, jos ahdetaan nukkumaan tuommoisiin oloihin. Kyllähän se jotain siitä viestii, että ette kovin tervetulleita ole.

Vierailija kirjoitti:

En oikeasti ap tiedä. Tuttavapiirissä yksi tapaus joka suht tällainen. Myös toinen tapaus jossa naispuolinen kumppani niin sietämätön että kaikki tapaamiseen valmistautuvat vetää pari lasia viiniä etukäteen että kestää häntä. Jälkimmäinen ihan sietämätön toistannakittaja omiin tarpeisiin. Esiintyy jonain parantajana ja seuraavaksi puukottaa kaikkia selkään omaan etuun nähden (= täysi golddigger).

Minun kysymys kai on että ap miksi sinun pitää ylipäänsä mennä? Onko se ystävä niin tärkeä tai ettekö voi keksiä vaihtoehtoisia tapaamismuotoja? Miten se kiva ystävä on valkannut niin ikävän kumppanin? Minä oon heivannut tuttavapiiristä pois kaikki tyhmät jotka ei osaa valita seuraansa.

Sydämetön asenne. Jos ei ystävän kumppani miellytä sinua, niin sinä hylkäät ystävyyden. Ei tuolla asenteella kovin kestäviä ja syvällisiä suhteita luoda. Kaikilla meillä tulee elämässä eteen vaikeitakin vaiheita. Sitä on ystävyys, ettei pienet tyrskyt kaada. Minun pitkäaikaisin ystäväni on 48 vuoden takaa, enkä luopuisi hänestä ikinä. Monia vaiheita on ystävyys kestänyt, toisen asumisen ulkomailla, mustasukkaisen ja narsistisen miehen säädöt, äidin hoitamisen saattohoidossa, jolloin ei jaksanut edes puheluun vastata. Ymmärrystä on löytynyt puolin ja toisin ja vuosi vuodelta tätä ystävyyttä arvostaa vain enemmän ja enemmän.