Lapseton mies ja nainen jolla lapsia, toimiiko?

Olen miettinyt asiaa ja en saanut edes mietinnöissäni yhtälöä toimimaan ollenkaan. :-( Minulla on kolme lasta, nuorin 8, vanhin 13, ja siihen kun mukaan hyppää n. 45 vuotias lapseton mies, jolla ei ole mitään kokemusta niin lapsista kun miniteineitäkään, niin miehelle voisi äkkiä tulla kova kiire pois meidän luota. Lasten ollessa isällään olisi meillä varmaan ihan mukavaa, mutta kun arki koittaa ja lapset ovat minulla, niin ei... Ei siitä vaan tulisi mitään.

Olen 25-vuotias nainen ja 5-vuotiaan tytön äiti. Avoliitossa olen ikäiseni miehen kanssa jolla ei ole lapsia. Hyvin on sujunut, tietenkin alkuun tottumista kaikilta.

Vaatii alkuun paaljon harjoittelua, sovittelua, aikaa pitää miehelle antaa eikä vaatia heti liikoja. Ja pitää muistaa antaa myös omaa aikaa ja tilaa hengittää. Mutta ajan kanssa.. Toimii, onnellisia ollaan ja nyt muutaman vuoden jälkeen molemmat todella sitoutuneita tähän :)

Kahdeksan vuotta suhdetta takana. Mies viihtyy hyvin nyt kun lapset jo isohkoja. Mutta aika erillisiä yksiköitä ollaan. Totaali yh:Na olen yksin huolehtinut lapset ja mies elänyt elämäänsä. Nyt ihmettelee miksen halua yhteistä, kun olen niin hyvä äiti. No daa! Kaikkeni antanut näille lapsille. Uudestaan ei kiitos. Aika pahasti ollaan erkaannuttu enkä rakasta miestä. Ihan vielä en raaski kotia pistää lapsilta uusiksi.

Olen kohta 5-kymppinen mies. Tapasin 3-kymppisenä naisen (ensimmäisen, jonka kanssa tuli suhde, tai edes mitään). Naisella oli lapsia ennestään ja mä suhtauduin hyvin avoimesti kaikkeen (kavereitten lapset tykkäs musta paljon).

Täytyy sanoa, että arki musesri totaalisesti kaiken. Tämähän johtuu vain minusta, koska olin aikuinen ja minun olisi pitänyt ymmärtää... Mutta näinkin voi käydä. Mulla ei kyllä ollut kiire mihinkään, ja se oli varmaan muiden mielestä kamalaa.

Mä seurustelen lapsettoman miehen kanssa. Mulla 3 lasta, olen lähihuoltaja. Tavataan, kun lapset on isällään. Toimii tosi hyvin :) En halua uusperheviritelmiä, kyllähän se arki tulisi ryminällä. Mieluummin pidän tän juhlan.

Ei välttämättä onnistu, arki saattaa olla niin erilaista miehelle, että heikompaa hirvittää. Kun naisesta tulee arjessa lasten kanssa äiti, eikä "tyttöystävä", niin se ei ole miehelle sitä, mitä hän on halunnut. Siinä saa miehellä olla todella hurja huumorintaju ja lehmän hermot jos onnistuu, varsinkin jos on useampia lapsia ja lapset eivät ole enää mitään päiväkoti-ikäisiä. Voisi hän se onnistua, mutta miehenä pitäisin oman asunnon aika pitkään siinä mukana, en ihan heti muuttaisi perheen kanssa samaan huusholliin.

Kun tavattiin nykyisen miehen kanssa, kerroin heti että mulla on lapsia. Alle kouluikäisiä. Tapailtiin ensin silloin tällöin, ja aika pian myös lapset esiteltiin miehelle, kun ei sitä lapsetonta aikaa minulla tosiaan paljon ollut. Muutettiin yhteen n. 2 vuoden seurustelun jälkeen. Varmasti hirvitti miestä, ja minuakin. Jälkeenpäin on kertonut, että vain päätti että nyt tämä on se mitä hän haluaa.

Mies ei halua omia lapsia, kiva niin koska minä en todellakaan olisi ollut valmis enää aloittamaan sitä rumbaa. Nyt olemme siis olleet yhdessä jo kymmenisen vuotta ja ikää on minullakin jo yli 40v. Eihän tämä matka helppoa ole ollut. Ymmärrän täysin, että miehelle on ollut haaste sopeutua lapsiperheen elämään. Minulle taas on ollut hankalinta tunne, jossa pitäisi yrittää miellyttää kaikkia; ensisijaisesti huolehtia että lapsilla on kaikki hyvin, ja tavallaan olla vastuussa siitäkin, että miehen pää kestää ja ettei lapset "häiritse" liikaa. No, siinä joskus tunsi omien tarpeiden olevan jossain sijalla 46. 

Toisaalta ainahan pikkulapsivaihe on perheessä haastava. Nyt on roolit meillä vakiintuneet ja lapset kasvaneet yläkouluikään. Mies on saanut osallistua oman halunsa ja kykynsä mukaan lasten hommiin, toki niin ettei perheessä yksi voi viettää poikamieselämää kun toiset ovat kiinni lapsiperheen rutiineissa. Yksi mikä meillä on varmasti ollut hyvä, niin mancave. Oma huone jossa oven saa kiinni. 

Voi siis toimia, mutta riippuu kaikista muuttujista. 

Minun exäni jäi kaipaamaan erityisesti lapsiani, kun erottiin. Haluaisi tavata lapsia vielä vaikka ei olla yhdessä. Soittelee ja haluaa puhua lasten kanssa. Oli alle kolmekymppinen ja lapseton itse. Sen puoleen siis ihanneisäpuoli, harmi ettei sitten muuten asiat toimineet. Suhde lapsiin oli ainoa mikä toimi ja siksi roikuin suhteessa pitkään. Ja missään tekemisissä ei lasten kanssa ollut aiemmin ollut, silti siitä tuli leikittävä ja lapsille lukeva unelmaisäpuoli.

Seurustelua takana 5kk, jotain osaan kertoa. Poikaystävä leikittää ja lukee lapselle, ottaa huomioon ja samalla kun ostaa ruokia niin niistä ruoista syö myös lapsi, ilman mutinoita. Ei ole vielä varsinaisesti sitoutunut perheen arkeen muulla tavoin (ei asuta yhdessä). Mies on tosi lapsirakas ja haaveilee että saisimme monta lasta vielä yhdessä. Mikäli kehitys jatkuu tähän suuntaan ja yhteisalo myöhemmin sujuu, niin kyllä se minulle sopii. Olen kyllä optimistinen, että varmasti voi toimia. :) Erityisesti jos mies saa kanssasi oman lapsen jossain vaiheessa.