Naurettavin asia mitä työnantajasi on ehdottanut
Tästä oli keskustelu toisella sivulla mutta se on sen verran hiljainen paikka että keskustelu loppui lyhyeen.
Eli mitä naurettavaa työnantajasi on ehdottanut?
Esim.
Työnantajani oli aivan pokalla sitä mieltä ettei sunnuntaista tule tuplapalkkaa, että ei hevosalalla hevoset katso kelloa eivätkä tiedä mikä päivä on. Joo eivät niin mutta minä katson ja tiedän joten otin ja lähdin koko tallista
Kommentit (1462)
Höpön höpöä...joku typerä yrittäjä, yrittäjähenkinen tai sellaiseksi haluava kirjoittelee...
Pyysin palkankorotusta ,nyt kun kaikki on kallistunut niin vastaukseksi sain että kannattaa mennä ostamaan punalaputettuja tuotteita kaupasta. Niin hänkin tekee..
Kunta-alalla pari vuotta sitten. Olin ollut töissä 4. päiväa, saanut jo kaksi varoitusta syistä, joihin en ollut syyllistynyt.
Naispomo veti mut sivuun ja sanoi että nyt kyllä! Mä kuulemma pilaan koko työyhteisön hengen. Kaikki kuulemma kärsivät.
Tänä päivänäkaan en tiedä mistä oli kyse.
Kuukauden kuluttua sain puhuttelun; suullisen varoituksen. En tiedä mistä. Suljin korvani ja tuijotin pomoa kiinteästi. Sanoin, että tee vain kirjallinen varoitus, jos haluat.
Lopuksi kysyin oliko muuta. Ei. Kiitin ja poistuin.
Niin omituinen tapaus. Ilmeisesti roskanpuhumista minusta. Olin säädetyn 6 kk töissä ja sain ansiosidonnaisen päivärahan. Muuta en halunnutkaan. Ei tullut ikävä.
Töitä mulle ei oikein löytynyt. Kuulemma mua edellinen oli syöty kahdessa viikossa :)
Jouduin ambulanssilla maanantai aamuna sairaalaan herättyäni ettei jalkani liiku.Olin sairauteni takia liikuntakyvytön lantiosta alaspäin.
(Ennen tätä sairaalareissua en edes tiennyt sairastavani kyseistä sairautta).
Pelotti tosi paljon kun en tiennyt mikä vaivaa ja luonnollisestikkaan en töihin kyennyt. Työaika Ma-Pe klo 8.00-16.00
Ilmoitin työnantajalle että nyt on jokin pahasti pielessä ja olen menossa sairaalaa kohti ambulanssilla.
Tuli maanantai ilta kun työnantaja soittaa,että osaisiko ne sairaalasta sanoa pääsisinkö jo tiistaina töihin päätteelle,lupaavat ettei tarvitse liikkua tai voivatko he vastavuoroisesti tuoda päätekoneen osastolle minne siirto käy.
Aloin itkemään ihan lohduttomasti.
En ottanut konetta vastaan,enkä lähtenyt selvittelemään olisinko mahdollisesti jo työkykyinen tiistaina.
Aikani sairaalassa maattuani ja sairautta hoitaen sain pikkuhiljaa kävelykykyä takaisin ja 6 kk sairasloman kaupanpäälle.
Nyt jo takaisin samassa työssä ja kyllä asenne muuttui työnantajallani minua kohtaan hyvinkin kylmäksi,koska poissaoloni tuli niin kalliiksi enkä voinut tulla yhtään vastaan.
Hänen sanoin kun palasin työhön "otin selvää niin tuohon sinun sairauteen et ole kyllä itse voinut vaikuttaa".
Hän sanoi sen sellaisella äänensävyllä,että tuli tunne kun olisin tahalleni itselleni aiheuttanut kyseisen syyn olla pois töistä.Muutenkaan koskaan ole sairaslomalla ollut,edes flunssakuumeen takia.Kyllä tämän jälkeen muuttui asenne ihan jo psygolokinkin avustuksella ja ihan jo uskallan olla kuumeessa pois töistä.
Vierailija kirjoitti:
Että pitäisin korvani auki ja tulisin sitten aina raportoimaan hänelle, mitä työyhteisössä puhutaan.
Meillä oli tällainen tapaus. Oli ensimmäinen työpaikkani, sain tietää vasta vuoden jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Tehtaalla vähäisten töiden takia meidät duunarit pakotettiin vetämään kompensaatiosaldo tappiin miinuksen puolelle. Normaali on -20h, mutta tätä tapausta varten tuota venytettiin -60h.
Sitten jonkin ajan kuluttua alkoikin olemaan normaalimmin töitä, jolloin oman saldo oli noin -55h. Tällöin esimies kertoi että noi sun miinukset näyttää aika pahalta, ja ne pitäs saada nyt nollille nopeasti.
Ehdotuksena hänellä oli että tekisin kuukauden ajan kaksi tuntia pidempiä päiviä.
Tähän en pystynyt enkä suostunut, niin tunnit otettiin seuraavan kolmen kuukauden ajan palkasta pois.
Siis sinulle maksettiin normaali kk-palkka, mutta teit 60 tuntia vähemmän töitä kuin mitä normaali työaika olisi ollut? Millä tavoin työnantaja pakotti tekemään miinustunteja, jos olette kuukausipalkalla? Ei työnantaja sellaista voi pakottaa. Silloin menette töihin normaalisti. Jos työnantajalla ei ole tarjota työtä tai varaa maksaa palkkaa, niin työnantajan pitäisi ryhtyä lomauttamaan henkilöstöä. Jos olet tehnyt -60 tuntia ja saanut normaalin palkan, niin totta kai sinun täytyy tehdä ne tunnit takaisin tai ne nipistetään palkasta. Ymmärrät kai, että ei se -20 tuntiakaan ole palkallista vapaa-aikaa, vaan nekin tunnit tulee tehdä takaisin tai sitten viimeistään työsuhteen päättyessä ne pidätetään palkasta.
Täällä on muutenkin aika paljon kohtuutonta valitusta. Eivät työnantajat saa sitä rahaa seinästä. Omassa työpaikassanikin on näitä ihmisiä, jotka valittavat ja kitisevät ties mistä puuttuvasta joululahjasta samalla kun johtoporras kamppailee sen kanssa, että saadaan yrityksen talous siihen kuntoon, että ketään ei tarvitsisi lomauttaa ensi vuonna. Ärsyttää myös sellainen "olen vain töissä täällä" -asenne. Ainakin omassa työpaikassani jokaikisen työpanoksella on enemmän tai vähemmän vaikutusta siihen paljonko meillä on asiakkaita (ja rahaa) taas seuraavana vuonna. Joustan itse sen verran, että silloin kun on kiire, niin teen +tunteja ja sitten kun joskus on hiljaisempaa, niin teen lyhyempiä työpäiviä tai pidän saldovapaapäiviä. Työnantaja ei vaadi tai pakota, mutta haluan itse joustaa, sillä koen, että työpaikka on hyvä ja minua kohdellaan reilusti. Teen yleensä töitä myös sairaana, vaikka tämä pänniikin, mutta työni on sellaista, että muut voivat johonkin pisteeseen saakka tuurata minua, mutta minulla on niin paljon työhöni liittyvää hiljaista tietoa, että kaikkea ei voi yhtäkkiä siirtää muiden vastuulle. Työkavereilla on sama tilanne. Toivoisin tähän muutosta, mutta toisaalta ymmärrän, että työnantajalla ei ole mahdollisuutta palkata niin paljon ylimääräisiä työntekijöitä, että jokaiselle työtehtävälle olisi kaksi tekijää.
Ymmärrän toki, että kaikkien elämäntilanne ei salli joustamista tai jos työnantaja oikeasti on sysipaska kusettaja, niin ei todellakaan kannata antaa pikkurilliä, muuten työnantaja vie koko käden. Edellinen työnantajani oli niin hirveä, että en todellakaan suostunut joustamaan tai tulemaan vastaan yhtään missään asiassa. Se pulju on pystyssä vain siksi, että se pyörii julkisella rahalla.
Vierailija kirjoitti:
Kaupan pohjakassassa oli vajausta. Luultavasti joku oli varastanut. Esimies ehdotti, että työntekijät antaisivat omista rahoistaan, jotta vajaus saataisiin korjattua.
Näin tehtiin ennen aina. Päiväkassan oli täsmättävä. Jos ei täsmännyt, työntekijä, joka kassaa käytti joutui korvaamaan puuttuvan summan omista rahoistaan.
Tämä oli joku kirjoittamaton sääntö, joka päivä kaikissa työpaikoissa, missä rahaa käytettiin.
Sillä oli se vaikutus, että kassan suhteen oltiin äärettömän tarkkoja.
Ehkä ei sitten vaadittu, jos kyse oli hyvin suuresta summasta tai jos rosvo kävi ryöstämässä.
Kulttuurilaitoksessa meillä oli pieni pääsylippu -ymv. kassa, joka laskettiin viikoittain. Jos tuli vajaus, joka ei koskaan suuri voinut olla, sitä varten oli apukassa, muutama kymppi kolikkoina.
Korttimaksujen tultua kassa täsmäsi aina. Siinä ei oikein voinut heittoja tulla.
Mutta mitenkähän olisi ollut, jos kassassa olisi ollut liikaa rahaa? Olisiko silloin työntekijä saanut ylimääräiset itselleen?
Eli lähespä kaikilla on ehdotettu alipalkattua tai ilmaista työtä. Miksi kukaan sellaiseen suostuisi? Suomi ei ole mikään orjavaltio.
"Haluaisitko kouluttaa kiinalaisia?" Juu en...
Rehtori kehottaa usein siivoamaan käytäviä, joko henkilökohtaisesti tai koko henkilöstöä. Emme ole siivoajia vaan opettajia.
Pitää tehdä ylitöitä. Esim vuoron lopulla lähteä käymään 400km päässä, jolloin vuoro "hieman" venähtää yli. Kuuluu kuulemma työn luonteeseen nämä ylityöt..
Minua pyydettiin töihin firmaan tekemään hommaa A mutta työt aloitettuani selvisi että työni olisikin hommaa B mutta ovat niin höveliä että voisin tehdä homma A:t omina ylitöinä varsinaisen työajan ulkopuolella. En ollut kiinnostunut ylitöistä enkä homma B:stä joten päätimme työsuhteen aikas lyhyeen.
Että pidettäisiin työnantajalle kirjallista raporttia siitä mistä kahvitauolla puhutaan.
Vierailija kirjoitti:
Onko nämä nyt niitä " avoimia" työpaikkoja? Taidan jatkaa työttömyyttä.
Apua! 🤣 Tää oli hyvä!
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa muistaa nämä jutut, kun ehdotellaan paikallista sopimista. Työelämä on hyväksikäyttäviä ahneita pomoja täynnä. Osasta ihmisiä tehdään alisteisessa asemassa olevaa nykyajan orjajoukkoa ilman valinnan mahdollisuuksia. Työelämän epäkohdista pitää puhua.
Teoriassa paikallinen sopiminen on hyvä asia mutta käytännössä ei. Kuten kerroit, "työelämä on hyväksikäyttäviä ahneita pomoja täynnä". Paikallisen sopimisen ansiosta nämä ahneet siat saisivat laillisesti puristaa kaiken irti työntekijöistään, ja enemmänkin. Tosin tätähän tapahtuu jo nyt, mutta tällä hetkellä ainakin ammattiliitot voivat vielä puuttua siihen.
Olen 100% varma, että paikallista sopimista kannattavat vain ahneet työnantajat sekä aivopestyt perseennuolijat.
Vierailija kirjoitti:
Eli lähespä kaikilla on ehdotettu alipalkattua tai ilmaista työtä. Miksi kukaan sellaiseen suostuisi? Suomi ei ole mikään orjavaltio.
Työstä kieltäytyminen aiheuttaa aina karenssin jos TE-toimisto saa tietää siitä. Sillä ei ole väliä vaikka työ ja sen ehdot olisivat kuinka kyseenalaisia.
Olin työharjoittelussa firman taloushallinnossa. Työnantaja ehdotti, että lähtisin yksille messuille tuuraamaan sairaustapausta. Olisin saanut keikasta päivärahat ja satkun lahjakortin. Messuilla olisi pitänyt pukeutua valtavaan kermakakkumekkoon ja korkokenkiin. Ei todellakaan käy! En ole käyttänyt hametta ala-asteen jälkeen! Vihaan myös esilläolo. Olen taloushallinnossa juuri siksi, kun siellä voi pukeutua rennosti, eikä tarvitse olla esillä!
Olin töissä eri terveysasemalla kiertävänä hoitajana. Esimiehenäni ollut oh ehdotti että ottaisin rokotteita kotiin mukaani säilytettäväksi omassa jääkaapissani ja veisin ne mukanani seuraavan päivän työkohteeseen.
En sulautunut siihen, mutta kolleegani oli joustava ja kantoi laukussaan julkisilla kotiinsa satoja rokotteita ja seuraavana päivänä tosiaan rokotettiin toisessa kohteessa asiakkaat.
Rokotettavan rokotetietoihin ei saanut kirjata, että rokotteet ovat olleet yli vuorokauden siten ettei niiden säiytyslämpötilaa ole voitu tarkistaa.
Tämä on yleinen käytäntö, jos TA/ sairaalan jääkaapin lämpötila on jostain syystä laskenut.
Määräaikaisen pestin päätyttyä, minun työsuhdettani ei uusittu mutta kollega sai kyllä jatkaa
Meillä työnantaja yritti allekirjoituttaa monisivuisen sopimuksen, jolla työntekijä suostuisi korvaamaan henkilökohtaisesti mahdollisen tietokoneviruksen aiheuttamat kulut. Uskottiin, että työntekijät latailee koneilleen kaikkea mahdollista soopaa ja aiheuttaa satojen tuhansien suuruiset vahingot; joten pannaan työntekijät itse myös maksamaan ne.