Naurettavin asia mitä työnantajasi on ehdottanut
Tästä oli keskustelu toisella sivulla mutta se on sen verran hiljainen paikka että keskustelu loppui lyhyeen.
Eli mitä naurettavaa työnantajasi on ehdottanut?
Esim.
Työnantajani oli aivan pokalla sitä mieltä ettei sunnuntaista tule tuplapalkkaa, että ei hevosalalla hevoset katso kelloa eivätkä tiedä mikä päivä on. Joo eivät niin mutta minä katson ja tiedän joten otin ja lähdin koko tallista
Kommentit (1462)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutti käytäntöä niin että ensimmäinen saikkupäivä menee työntekijän omaan piikkiin, eli palkattomaksi. Sen jälkeen kehtasi ehdottaa että hommaan sairaalle lapselleni sen "omavastuupäivän" aikana hoitajan jotta pääsen töihin kun alkaisi sairasloman maksaminen. Sanoin vain että en ole noin tyhmä. Jos kerran minua rankaistaan ottamalla palkasta pois sairauden takia se eka päivä, niin aivan varmasti olen pois niin kauan kuin lapsi on sairas, vaikka ennen hommasinkin hänelle hoitajan kotiin sen ekan päivän aikana.
Ei tuo käytäntö kovin montaa kuukautta ollut käytössä, kun TA huomasi että saikkupoissaolot pitenee. Ennen oli yksi päivä, sen jälkeen kaikki saikkupäivät käytettiin tappiin asti.
KUn työnantaja ei luota työntekijöihin, niin eipä sitä työntekijöidenkään huvita pelata samaan pussiin.
Missä maassa tuo tapahtui? Luojan kiitos meillä on vielä Suomessa työlainsäädäntö ja työehtosopimukset, ettei mene ihan villiksi täälläkin.
Onko se laitonta että ensimmäinen saikkupäivä on palkaton??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kampaamossa piti myös tehdä shampoiden inventaario kerran kuussa. Mikä järki? Siinä meni tunti, pari niitä pulloja laskiessa ja merkitessä. Ihan älyvapaa systeemi. Kun ehdotin, että inventoidaan vain kerran vuodessa ja merkitään ylös kaikki myynnit, käyttöön avatut pullot ja tilaukset silloin kun ne tehdään, sain pelkät naurut.
Tunti pari inventointiin? Mitä nyt noita kampaamoita olen nähnyt 50v aikana niin sen pullomäärän laskee vartissa, jos ovat järjestyksessä merkeittäin. Oli naurussa pitelemistä kun oma kampaajani sanoi pitäneensä ovet kiinni pari päivää inventoinnin vuoksi. Oli kuulemma niin iso urakka 😄. Itse kun on ollut isossa marketissa inventoimassa niin parissa tunnissa on koko marketti inventoitu ja tuotteita hieman enemmän, toki työntekijöitäkin. Pörssiyrityksissä inventoidaan myös viikoittain ja samalla palvellaan asiakkaat eli työn lomassa ja työlle on aikaa pari tuntia. Jos myöhästyy, tämän viikon inventoitavat lisätään ensi viikon inventointiin, joten parempi ehtiä.
Et kai sä tosissasi kuvittele, että ainoat inventoitavat tuotteet kampaajalla ovat näkyvissä olevat shampoot? Pikkasen on meinaan laskettavana värituubeja ja muita hiusten värjäyksiin ja käsittelyyn tarvittavia tuotteita.
No enpä kuvittele vaan tiedän että muutakin on, olenhan kymmeniä vuosia sitä työtä seurannut ja tehnyt inventointeja. Kuvitteletko sinä vuorostasi että isossa marketissa voi käyttää pari päivää yhden hyllyn inventointiin? Se koko iso marketti inventoidaan muutamassa tunnissa ja ennen kaupan avaamista aamulla. Mikähän meteli siitäkin tulis jos ruokakaupat olis vuodessa kuukauden kiinni inventoinnin vuoksi, jos työtahti olis tuo että 2 pv kiinni muutaman tuubin/purkin vuoksi. Jos on tekevä ihminen ja näppärä käsistään (mitä vois olettaa myös kampaajan olevan) niin siinä ei mene kuin hetki kun kaiken inventoi.
Isoissa kaupoissa kaikki tavarat ovat koneella, ei tarvitse kuin vedellä koodeja sisään.
Harvemmalla kampaajaalla on mitään tälläistä ohjelmaa liikkeessään. Ja isoissa kaupoissa invenoinnin lopputyöt hoitaa myös kone ja muut kuin myyjät.
Pienissä yrityksissä tehdään kaikki käsin ja lopun kirjanpidon inventoinnin suhteen hoitaa yrittäjä itse.
Suurissa kaupoissa tehdään välitilitilinpäätöksiä, pienissä ei.
Tottahan jo tilauksien takia, pitää olla kampaamoissa selvillä, paljonko sitä tavaraa on varastossa ja paljonko sitä srvn kerran lisää tukusta ostaa.
Ei se invenstointi ole vain sitä että lasketaan putelit tai vedetään koodilla tavarat kaupan koneen ohjelmistoon.
Niitä inventoinnista saatuja tietoja käytetään ja tarvitaan kirjanpidollisiin ja lakimääräisiin juttuihin.
Joiden pohjalta tehdään tilinpäätöksiä ja lasketaan varastojen arvo.
No jos ei osaa tietokoneelle niitä listoja laatia eikä sinne kirjata niin sitten pitää kynällä ja paperilla tuhertaa vielä vuonna 2021, pari päivää, parin putelin tähden. Tilitoimisto hoitaa loput, siinä ei yrittäjää tarvita sotkemaan enää. Asiat voi tehdä sujuvasti ja nopeasti tai yksin käsin tuhertaen. Elämä on valintoja.
Olin kirjanpitäjänä vikaa päivää töissä. Olimme juuri saaneet kuunvaihteen tehtävät valmiiksi ja aloin valmistautua kotiinlähtöön. Silloin entinen esimieheni tuli vielä ison nipun tositteiden kanssa ja snoi, että ajatteli, että minä olisin voinut kirjata ne. Kieltäydyin kohteliaasti ja lähdin kotiin. Olin niin uupunut ettei mulla edes ollut uutta työpaikkaa tiedossa, kun otin loparit. Luojan kiitos pääsin pois sieltä. Nyt uusi työpaikka jossa aivan eri meininki ja viihdyn loistavasti :-)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Projektissa paljastui iso ongelma jonka korjaaminen vaati paljon työtä ja haittaisi asiakkaita koko ajan. Projektissa oli mukana myös yrityksen osakkaita jotka jäivät työpäivän jälkeen korjaamaan virhettä. Projektipäällikkö oli vihainen, kun tavalliset työntekijät eivät jääneet heidän kanssaan talkoisiin vaan lähtivät kotiin kun työaika loppui.
Ymmärrän että yrityksestä osan omistavat venyttävät päivää, kun hehän saavat korvauksen osinkoina ja omistuksensa arvon kasvuna jos firma menestyy. Mutta tavalliselle työntekijälle on maksettava korvaus lisineen jos heidän haluaa tekevän enemmän töitä kun on sovittu.
Myös niille tavallisille työntekijöille maksetaan palkat siitä rahasta mikä tulee asiakkailta ja jos se loppuu niin loppuu myös maksaminen.
Tottakai maksetaan, pitääkö siitä erikseen kiittää? Jaat varmaan osingotkin työntekijöille?
Minulla ei ole työntekijöitä ja osingotkin vaan pari tonnia vuodessa, mutta olen tässä työssäni nähnyt, että on myös yrittäjiä, jotka maksavat työntekijöille palkan omista rahoistaan eli kun yritys ei tuota, joudutaan lainaamaan omista rahoista yritykselle kymmeniäkin tuhansia euroja rahaa, jotta saadaan työntekijöiden palkat maksettua ja osingoista voi vain nähdä unta.
Jostain syystä osa ihmisistä kuvittelee yrittäjyyden olevan joku automaatio helpolle rahalle ja rikastumiselle, vaikkei se ole. Yrittäjä tienaa keskimäärin 40 000 euroa vuodessa.
Mutta sehän on se yrittäjän riski. Ei se ole rivityöntekijän ongelma. Ja olen siis itsekin omistanut osuusksia yrityksistä joita olen ollut perustamassa ja joista yhdellä ollut palkattua työvoimaa, että ei tässä ihan ymmärtämättömänä huudella.
Totta kai se on yrittäjän riski. Mutta on paljon aloja, joissa toteutuu vain yrittäjän riski ilman ikinä mahdollisuutta mihinkään isoihin voittoihin ja helppoon rahaan, sitä työtä tehdään enemmän samalla tavalla kuin työntekijä itsekin - ammatinvalinnan perusteella, ei rikastumisen mahdollisuuden toivossa.
Esimerkiksi työvoimavaltaisella palvelualalla on aika mahdotonta tai erittäin epätodennäköistä yrittäjän rikastua suuremmassa mittakaavassa, ellei kasveta jonnekin Barona-mittakaavaan.
On totta että yrittäjät harvemmin tienaavat mitään kovin isoja rahoja, en tätä kiistä ollenkaan. Helppoa rahaa tuskin kukaan saa yrittämällä, kyllä ne menestyneetkin ovat kovan työn tehneet sen eteen.
Omatkin tuotot ovat jääneet varsin maltilliseksi. Mutta en siltikään näe että riski olisi mitenkään rivityöntekijöiden vastuulla ja he olisivat velvollisia tekemään ilmaista talkootyötä vapaa-ajallaan yrityksen menestymisen eteen. Heidän kanssaan on tehty sopimus jossa tietystä työsuoritteesta maksetaan tietty korvaus. Jos yrittäjä haluaa jakaa riskiä, silloin otetaan yritykseen osakkaita joiden kanssa on ihan erilainen sopimus.
En tietenkään tarkoita, että yrittäjän riskiä pitäisi liu'uttaa työntekijälle vaan nostaa esille sen seikan, että työntekijät muistavat aina puhua yrittäjän riskistä sekä (verovapaista, joita ei ole olemassakaan) osingoista jne. positiivisista puolista muistamatta lainkaan sitä, että yrittäjyyteen kuuluu myös se toinen puoli ja se usein realisoituu. Muistavatko silloin olla kiitollisia, että yrittäjä maksoi heille palkan omista säästöistään eikä jättänyt maksamatta.
Palkkahan maksetaan sen mukaan, mitä työsopimukseen on kirjoitettu. Työntekijä tekee työn ja saa siitä palkan. Se on palkanmaksajan ( työnantajan) ongelma järkätä rahat.
Härskeintä mitä työnantaja ei ehdottanut, vaan toteutti: Jouduin linjatyössä useamman työkaverin kiusaamaksi ja töihin oli aivan kamalaa mennä. Koitin vain hoitaa osuuteni ja olla hiljaa. Kerran yksi kiusaajista sekosi totaalisesti ja alkoi huutaa ja raivota minulle kesken työnteon kaikkien nähden, koska olin ollut hänen mielestään liian hidas ja hän ärsyyntyi siitä. Kerroin asiasta esimiehelle, joka vaikutti ymmärtäväiseltä ja lupasi puhua rähjänneen kanssa asiasta. Lopputuloksena saimme kumpikin potkut ilman saatesanoja. Yhtenä päivänä vain soitettiin, että ei tarvitse tulla enää. Siihen puljuun en kyllä enää harkitsekaan meneväni töihin.
Pomo sanoi, että voisin vähän pidentää työpäivääni - lisäpalkatta tottakai, koska työtoverini "Hannu" nimi muutettu tekee pidempää päivää ilman ylityökorvausta. Pidin "Hannulle" ystävällisen keskustelun, mitä siitä talkootyöstä muille seuraa ja "Hannu" lupasi laskuttaa jatkossa kaikki ylityönsä.
Ja niinpä minäkin tein sitten välillä ylitöitä ihan asianmukaisin korvauksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saanko työnantajana kertoa? Meillä oli yksi henkilö, joka saikutti jatkuvasti ja teki niin vähän kuin mahdollista. Kerran hän tuli saikkulapun kanssa, että toisessa kädessä on revähdys, eikä sitä saa käyttää. Ehdotin, että hän tekee töitä vain toisella kädellään. Hän oli vähän aikaa suu auki, mutta ei kuitenkaan suostunut. Seuraavana päivänä hän tuli ja sanoi itsensä irti. Menin varastoon ja tuuletin riemusta.
Pitäiskin tehdä oma ketju näille surkeille työntekijöille, jotka vastustaa kaikkea, pitävät työpaikkaansa aikuisten päiväkotina, jossa pelkkä läsnäolo riittää palkanmaksuperusteeksi :D Minulla oli työntekijä joka ehdottomasti tarvitsi viikon sairaslomaa kun oli menossa "värjäyttämään" tatuointinsa, vuoden parhaimman sesongin aikana :D Sattuneesta syystä sopimusta ei enää jatkettu.
Sähän voisit teettää sen ketjun avaamisen jollain alaisella?
jaa no tarttis sitten varmaan ensin perustaa yritys, palkata alainen ja pyytää tekemään jotain näinkin tarpeetonta/tuottamatonta kuin somettelu, vaikka kyllähän täälläkin näitä työkseen tarinoivia näkyy paljon olevan.
Siis unohditko esiintyneesi työnantajana tuossa edellä vai mitä oikein sekoilet?
Minulla oli työntekijä= olen joskus ollut esimiesasemassa, en koskaan yrittäjä enkä sellaisena ole täällä esittäytynyt. Sinä vain et ymmärrä lukemaasi kuin yhdellä tavalla.
Siis etkö todellakaan huomannut, että ennen tuota ”Minulla oli työntekijä”, kirjoitit ”Saanko työnantajana kertoa?”?
Ei esimies ole työnantaja, jollei kuulu yrityksen omistajiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Projektissa paljastui iso ongelma jonka korjaaminen vaati paljon työtä ja haittaisi asiakkaita koko ajan. Projektissa oli mukana myös yrityksen osakkaita jotka jäivät työpäivän jälkeen korjaamaan virhettä. Projektipäällikkö oli vihainen, kun tavalliset työntekijät eivät jääneet heidän kanssaan talkoisiin vaan lähtivät kotiin kun työaika loppui.
Ymmärrän että yrityksestä osan omistavat venyttävät päivää, kun hehän saavat korvauksen osinkoina ja omistuksensa arvon kasvuna jos firma menestyy. Mutta tavalliselle työntekijälle on maksettava korvaus lisineen jos heidän haluaa tekevän enemmän töitä kun on sovittu.
Myös niille tavallisille työntekijöille maksetaan palkat siitä rahasta mikä tulee asiakkailta ja jos se loppuu niin loppuu myös maksaminen.
Tottakai maksetaan, pitääkö siitä erikseen kiittää? Jaat varmaan osingotkin työntekijöille?
Minulla ei ole työntekijöitä ja osingotkin vaan pari tonnia vuodessa, mutta olen tässä työssäni nähnyt, että on myös yrittäjiä, jotka maksavat työntekijöille palkan omista rahoistaan eli kun yritys ei tuota, joudutaan lainaamaan omista rahoista yritykselle kymmeniäkin tuhansia euroja rahaa, jotta saadaan työntekijöiden palkat maksettua ja osingoista voi vain nähdä unta.
Jostain syystä osa ihmisistä kuvittelee yrittäjyyden olevan joku automaatio helpolle rahalle ja rikastumiselle, vaikkei se ole. Yrittäjä tienaa keskimäärin 40 000 euroa vuodessa.
Mutta sehän on se yrittäjän riski. Ei se ole rivityöntekijän ongelma. Ja olen siis itsekin omistanut osuusksia yrityksistä joita olen ollut perustamassa ja joista yhdellä ollut palkattua työvoimaa, että ei tässä ihan ymmärtämättömänä huudella.
Totta kai se on yrittäjän riski. Mutta on paljon aloja, joissa toteutuu vain yrittäjän riski ilman ikinä mahdollisuutta mihinkään isoihin voittoihin ja helppoon rahaan, sitä työtä tehdään enemmän samalla tavalla kuin työntekijä itsekin - ammatinvalinnan perusteella, ei rikastumisen mahdollisuuden toivossa.
Esimerkiksi työvoimavaltaisella palvelualalla on aika mahdotonta tai erittäin epätodennäköistä yrittäjän rikastua suuremmassa mittakaavassa, ellei kasveta jonnekin Barona-mittakaavaan.
On totta että yrittäjät harvemmin tienaavat mitään kovin isoja rahoja, en tätä kiistä ollenkaan. Helppoa rahaa tuskin kukaan saa yrittämällä, kyllä ne menestyneetkin ovat kovan työn tehneet sen eteen.
Omatkin tuotot ovat jääneet varsin maltilliseksi. Mutta en siltikään näe että riski olisi mitenkään rivityöntekijöiden vastuulla ja he olisivat velvollisia tekemään ilmaista talkootyötä vapaa-ajallaan yrityksen menestymisen eteen. Heidän kanssaan on tehty sopimus jossa tietystä työsuoritteesta maksetaan tietty korvaus. Jos yrittäjä haluaa jakaa riskiä, silloin otetaan yritykseen osakkaita joiden kanssa on ihan erilainen sopimus.
En tietenkään tarkoita, että yrittäjän riskiä pitäisi liu'uttaa työntekijälle vaan nostaa esille sen seikan, että työntekijät muistavat aina puhua yrittäjän riskistä sekä (verovapaista, joita ei ole olemassakaan) osingoista jne. positiivisista puolista muistamatta lainkaan sitä, että yrittäjyyteen kuuluu myös se toinen puoli ja se usein realisoituu. Muistavatko silloin olla kiitollisia, että yrittäjä maksoi heille palkan omista säästöistään eikä jättänyt maksamatta.
Palkkahan maksetaan sen mukaan, mitä työsopimukseen on kirjoitettu. Työntekijä tekee työn ja saa siitä palkan. Se on palkanmaksajan ( työnantajan) ongelma järkätä rahat.
Itse asiassa ei saa, jos työnantajalla ei ole rahaa. Niitä voi sitten hakea palkkaturvasta. Tätä juuri tarkoitin, että työntekijä muistaa usein vain sen toisen puolen asiasta, ei sitä mikä hänellä itsellään on paremmin.

minäminän
694/756 |
klo 19:57 | 30.6.2021
Voi ei, tuo olisi ollut minun unelma homma. Olisin laittanut paperit takaisin koneeseen ja "kopioinut" tyhjää, ja kone olisi kääntänyt ne vartissa oikeinpäin. Koko hommaan ei olisi kulunut paljoakaan aikaa. Itse olisin Chillaillut käytännössä tekemättä mitään. Ei tuommoisen takia olisi kannattanut itseään irtisanoa. Etuhan se on jos pomo on noin tumpio, ettei osaa ajatella. Silloin on helpointa loistaa.
Mun unelmahommaa olisi ollut istua siellä varastossa ja kääntää ne pape rit käsin! Tiedostan kyllä olevani vähän outo... Edellisessä työpaikassani lempparihommaani oli silppurointi, jota oli kertynyt noin kymmenen vuoden laskut ja kortti maksukuitit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Projektissa paljastui iso ongelma jonka korjaaminen vaati paljon työtä ja haittaisi asiakkaita koko ajan. Projektissa oli mukana myös yrityksen osakkaita jotka jäivät työpäivän jälkeen korjaamaan virhettä. Projektipäällikkö oli vihainen, kun tavalliset työntekijät eivät jääneet heidän kanssaan talkoisiin vaan lähtivät kotiin kun työaika loppui.
Ymmärrän että yrityksestä osan omistavat venyttävät päivää, kun hehän saavat korvauksen osinkoina ja omistuksensa arvon kasvuna jos firma menestyy. Mutta tavalliselle työntekijälle on maksettava korvaus lisineen jos heidän haluaa tekevän enemmän töitä kun on sovittu.
Myös niille tavallisille työntekijöille maksetaan palkat siitä rahasta mikä tulee asiakkailta ja jos se loppuu niin loppuu myös maksaminen.
Tottakai maksetaan, pitääkö siitä erikseen kiittää? Jaat varmaan osingotkin työntekijöille?
Minulla ei ole työntekijöitä ja osingotkin vaan pari tonnia vuodessa, mutta olen tässä työssäni nähnyt, että on myös yrittäjiä, jotka maksavat työntekijöille palkan omista rahoistaan eli kun yritys ei tuota, joudutaan lainaamaan omista rahoista yritykselle kymmeniäkin tuhansia euroja rahaa, jotta saadaan työntekijöiden palkat maksettua ja osingoista voi vain nähdä unta.
Jostain syystä osa ihmisistä kuvittelee yrittäjyyden olevan joku automaatio helpolle rahalle ja rikastumiselle, vaikkei se ole. Yrittäjä tienaa keskimäärin 40 000 euroa vuodessa.
Mutta sehän on se yrittäjän riski. Ei se ole rivityöntekijän ongelma. Ja olen siis itsekin omistanut osuusksia yrityksistä joita olen ollut perustamassa ja joista yhdellä ollut palkattua työvoimaa, että ei tässä ihan ymmärtämättömänä huudella.
Totta kai se on yrittäjän riski. Mutta on paljon aloja, joissa toteutuu vain yrittäjän riski ilman ikinä mahdollisuutta mihinkään isoihin voittoihin ja helppoon rahaan, sitä työtä tehdään enemmän samalla tavalla kuin työntekijä itsekin - ammatinvalinnan perusteella, ei rikastumisen mahdollisuuden toivossa.
Esimerkiksi työvoimavaltaisella palvelualalla on aika mahdotonta tai erittäin epätodennäköistä yrittäjän rikastua suuremmassa mittakaavassa, ellei kasveta jonnekin Barona-mittakaavaan.
On totta että yrittäjät harvemmin tienaavat mitään kovin isoja rahoja, en tätä kiistä ollenkaan. Helppoa rahaa tuskin kukaan saa yrittämällä, kyllä ne menestyneetkin ovat kovan työn tehneet sen eteen.
Omatkin tuotot ovat jääneet varsin maltilliseksi. Mutta en siltikään näe että riski olisi mitenkään rivityöntekijöiden vastuulla ja he olisivat velvollisia tekemään ilmaista talkootyötä vapaa-ajallaan yrityksen menestymisen eteen. Heidän kanssaan on tehty sopimus jossa tietystä työsuoritteesta maksetaan tietty korvaus. Jos yrittäjä haluaa jakaa riskiä, silloin otetaan yritykseen osakkaita joiden kanssa on ihan erilainen sopimus.
En tietenkään tarkoita, että yrittäjän riskiä pitäisi liu'uttaa työntekijälle vaan nostaa esille sen seikan, että työntekijät muistavat aina puhua yrittäjän riskistä sekä (verovapaista, joita ei ole olemassakaan) osingoista jne. positiivisista puolista muistamatta lainkaan sitä, että yrittäjyyteen kuuluu myös se toinen puoli ja se usein realisoituu. Muistavatko silloin olla kiitollisia, että yrittäjä maksoi heille palkan omista säästöistään eikä jättänyt maksamatta.
Kertooko työnantaja työntekijöilleen, että tili on tyhjä ja hän on joutunut ottamaan palkkarahat säästöistään? Aivan varmasti työtekijät ovat kiitollisia sekä rahoista että tiedosta, että firma on konkurssikypsä. He pystyvät aloittamaan uuden työn hakemisen heti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saanko työnantajana kertoa? Meillä oli yksi henkilö, joka saikutti jatkuvasti ja teki niin vähän kuin mahdollista. Kerran hän tuli saikkulapun kanssa, että toisessa kädessä on revähdys, eikä sitä saa käyttää. Ehdotin, että hän tekee töitä vain toisella kädellään. Hän oli vähän aikaa suu auki, mutta ei kuitenkaan suostunut. Seuraavana päivänä hän tuli ja sanoi itsensä irti. Menin varastoon ja tuuletin riemusta.
Pitäiskin tehdä oma ketju näille surkeille työntekijöille, jotka vastustaa kaikkea, pitävät työpaikkaansa aikuisten päiväkotina, jossa pelkkä läsnäolo riittää palkanmaksuperusteeksi :D Minulla oli työntekijä joka ehdottomasti tarvitsi viikon sairaslomaa kun oli menossa "värjäyttämään" tatuointinsa, vuoden parhaimman sesongin aikana :D Sattuneesta syystä sopimusta ei enää jatkettu.
Sähän voisit teettää sen ketjun avaamisen jollain alaisella?
jaa no tarttis sitten varmaan ensin perustaa yritys, palkata alainen ja pyytää tekemään jotain näinkin tarpeetonta/tuottamatonta kuin somettelu, vaikka kyllähän täälläkin näitä työkseen tarinoivia näkyy paljon olevan.
Siis unohditko esiintyneesi työnantajana tuossa edellä vai mitä oikein sekoilet?
Minulla oli työntekijä= olen joskus ollut esimiesasemassa, en koskaan yrittäjä enkä sellaisena ole täällä esittäytynyt. Sinä vain et ymmärrä lukemaasi kuin yhdellä tavalla.
Siis etkö todellakaan huomannut, että ennen tuota ”Minulla oli työntekijä”, kirjoitit ”Saanko työnantajana kertoa?”?
Ei esimies ole työnantaja, jollei kuulu yrityksen omistajiin.
Esimiehet rekrytoi kuten yrittäjätkin ja ....äly hoi, se edellinen kommentti oli jonkun toisen kirjoittama, ei minun :D
Olin työpaikassa, jossa sairaslomiin suhtauduttiin tooodella nihkeästi (aikana ennen koronaa, en tiedä mikä tilanne on nykyään). Yhtenä päivä kuumeinen työkaveri soitti töihin ja sanoi, että pitäisi jäädä kotiin. Esimies oli vastannut, että nyt ei voi jäädä kotiin, tulet töihin ja saat luvan käydä hakemassa työajalla buranaa.
Sitten sairastuin itse flunssaan, mutta menin siitä huolimatta töihin, koska en suoraan sanottuna uskaltanut soittaa esimiehelle, että olen kipeänä. Sain kuitenkin töissä niin pahan yskäkohtauksen, että oksensin sen seurauksena taukohuoneessa. Vuoropäällikkö kuuli tämän ja lähetti minut kesken päivän kotiin. Seuraavana päivänä esimies soittaa aivan h*e*l*v*e*t*i*n kiukkuisen puhelun ja haukkuu minut aivan maanrakoon koska olen lähtenyt kesken päivän ilman lupaa pois töistä. Kuume oli siinä vaiheessa lähempänä 39 astetta eli tuo puhelu oli juuri sitä mitä tarvitsin. Olin nuori ja naivi joten siedin tuota käytöstä. Nykyään harmittaa, että miksi ihmeessä kuuntelin vaan nöyränä nuo kaikki vuodatukset.
Nimimerkillä sen siitä saa kun kouluttamattomat ent. kaupan kassat saavat pelkkien työssäolovuosien perusteella esimiesvastuita....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Projektissa paljastui iso ongelma jonka korjaaminen vaati paljon työtä ja haittaisi asiakkaita koko ajan. Projektissa oli mukana myös yrityksen osakkaita jotka jäivät työpäivän jälkeen korjaamaan virhettä. Projektipäällikkö oli vihainen, kun tavalliset työntekijät eivät jääneet heidän kanssaan talkoisiin vaan lähtivät kotiin kun työaika loppui.
Ymmärrän että yrityksestä osan omistavat venyttävät päivää, kun hehän saavat korvauksen osinkoina ja omistuksensa arvon kasvuna jos firma menestyy. Mutta tavalliselle työntekijälle on maksettava korvaus lisineen jos heidän haluaa tekevän enemmän töitä kun on sovittu.
Myös niille tavallisille työntekijöille maksetaan palkat siitä rahasta mikä tulee asiakkailta ja jos se loppuu niin loppuu myös maksaminen.
Tottakai maksetaan, pitääkö siitä erikseen kiittää? Jaat varmaan osingotkin työntekijöille?
Minulla ei ole työntekijöitä ja osingotkin vaan pari tonnia vuodessa, mutta olen tässä työssäni nähnyt, että on myös yrittäjiä, jotka maksavat työntekijöille palkan omista rahoistaan eli kun yritys ei tuota, joudutaan lainaamaan omista rahoista yritykselle kymmeniäkin tuhansia euroja rahaa, jotta saadaan työntekijöiden palkat maksettua ja osingoista voi vain nähdä unta.
Jostain syystä osa ihmisistä kuvittelee yrittäjyyden olevan joku automaatio helpolle rahalle ja rikastumiselle, vaikkei se ole. Yrittäjä tienaa keskimäärin 40 000 euroa vuodessa.
Mutta sehän on se yrittäjän riski. Ei se ole rivityöntekijän ongelma. Ja olen siis itsekin omistanut osuusksia yrityksistä joita olen ollut perustamassa ja joista yhdellä ollut palkattua työvoimaa, että ei tässä ihan ymmärtämättömänä huudella.
Totta kai se on yrittäjän riski. Mutta on paljon aloja, joissa toteutuu vain yrittäjän riski ilman ikinä mahdollisuutta mihinkään isoihin voittoihin ja helppoon rahaan, sitä työtä tehdään enemmän samalla tavalla kuin työntekijä itsekin - ammatinvalinnan perusteella, ei rikastumisen mahdollisuuden toivossa.
Esimerkiksi työvoimavaltaisella palvelualalla on aika mahdotonta tai erittäin epätodennäköistä yrittäjän rikastua suuremmassa mittakaavassa, ellei kasveta jonnekin Barona-mittakaavaan.
On totta että yrittäjät harvemmin tienaavat mitään kovin isoja rahoja, en tätä kiistä ollenkaan. Helppoa rahaa tuskin kukaan saa yrittämällä, kyllä ne menestyneetkin ovat kovan työn tehneet sen eteen.
Omatkin tuotot ovat jääneet varsin maltilliseksi. Mutta en siltikään näe että riski olisi mitenkään rivityöntekijöiden vastuulla ja he olisivat velvollisia tekemään ilmaista talkootyötä vapaa-ajallaan yrityksen menestymisen eteen. Heidän kanssaan on tehty sopimus jossa tietystä työsuoritteesta maksetaan tietty korvaus. Jos yrittäjä haluaa jakaa riskiä, silloin otetaan yritykseen osakkaita joiden kanssa on ihan erilainen sopimus.
En tietenkään tarkoita, että yrittäjän riskiä pitäisi liu'uttaa työntekijälle vaan nostaa esille sen seikan, että työntekijät muistavat aina puhua yrittäjän riskistä sekä (verovapaista, joita ei ole olemassakaan) osingoista jne. positiivisista puolista muistamatta lainkaan sitä, että yrittäjyyteen kuuluu myös se toinen puoli ja se usein realisoituu. Muistavatko silloin olla kiitollisia, että yrittäjä maksoi heille palkan omista säästöistään eikä jättänyt maksamatta.
Palkkahan maksetaan sen mukaan, mitä työsopimukseen on kirjoitettu. Työntekijä tekee työn ja saa siitä palkan. Se on palkanmaksajan ( työnantajan) ongelma järkätä rahat.
Itse asiassa ei saa, jos työnantajalla ei ole rahaa. Niitä voi sitten hakea palkkaturvasta. Tätä juuri tarkoitin, että työntekijä muistaa usein vain sen toisen puolen asiasta, ei sitä mikä hänellä itsellään on paremmin.
Työntekijät ovat pääsääntöisesti ihan normaalijärkisiä ihmisiä ja tietävät kyllä että tavallisen työntekijän asema on monessa mielessä turvallisempi ja tasaisempi kuin yrittäjän. Todennäköisesti juurikin siksi ovat työntekijöitä eikä yrittäjiä itse. Kukaan ei edes ole kanssasi eri mieltä mutta väittelet väitteitä vastaan mitä kukaan ei ole esittänyt. Oletko mahdollisesti vähän väsynyt yrittäjyyteen? Olisiko palkkatyö parempi vaihtoehto?
Vierailija kirjoitti:
Kaupan pohjakassassa oli vajausta. Luultavasti joku oli varastanut. Esimies ehdotti, että työntekijät antaisivat omista rahoistaan, jotta vajaus saataisiin korjattua.
Nii eli esimiehen olisi pitäny maksaa mitä joku teistä varasti? Wot!
Isoon IT-firmaan uutena työntekijänä tullessani esimies (vanhempi nainen) suorasukaisesti ehdotti että minun pitäisi vakoilla työkavereitani ja ilmoittaa kaikki havaintoni vain ja ainoastaan hänelle, etenkin kaikki mitä hänestä puhutaan. Pöyristyin ja syystä. Onneksi sitten ei mennyt kovin monta viikkoa kun hänet lakaistiin YT-neuvotteluissa pihalle, oli ilmeiseti johtajuuden ja kompetenssin puutteet havaittu ylemmällä tahollakin.
Kollegat toisesta tiimistä kertoivat omasta johtajastaan joka oli mielenkiintoisesti toiminut tiimi-päivän jälkeisessä palautekeskustelussa. Ulkoilupäivän lopuksi oli tehty nimetön palautekysely jonka ko. naisjohtaja oli käynyt läpi ja harmistunut kun siinä oli jotain kritiikkiä häntä kohtaan esitetty. Niinpä hän ilmoitti koko tiimille että kukaan ei poistu huoneesta ennenkuin kyseisen kritiikin esittäjä tunnustaa tekonsa! Sama johtaja tuli myöhemmin jossain illanvietossa kännipäissään mulle sanomaan että "jos minä olisin sinunnäköinen niin viettäisin aikaa runsaasti yökerhoissa". En tiennyt mitä ihmettä tarkoitti ja mitä siihen olisi voinut sanoa. Tämäkin johtaja sai onneksi lähteä myöhemmin yt-neuvotteluissa, oli erikoinen tapaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Projektissa paljastui iso ongelma jonka korjaaminen vaati paljon työtä ja haittaisi asiakkaita koko ajan. Projektissa oli mukana myös yrityksen osakkaita jotka jäivät työpäivän jälkeen korjaamaan virhettä. Projektipäällikkö oli vihainen, kun tavalliset työntekijät eivät jääneet heidän kanssaan talkoisiin vaan lähtivät kotiin kun työaika loppui.
Ymmärrän että yrityksestä osan omistavat venyttävät päivää, kun hehän saavat korvauksen osinkoina ja omistuksensa arvon kasvuna jos firma menestyy. Mutta tavalliselle työntekijälle on maksettava korvaus lisineen jos heidän haluaa tekevän enemmän töitä kun on sovittu.
Myös niille tavallisille työntekijöille maksetaan palkat siitä rahasta mikä tulee asiakkailta ja jos se loppuu niin loppuu myös maksaminen.
Tottakai maksetaan, pitääkö siitä erikseen kiittää? Jaat varmaan osingotkin työntekijöille?
Minulla ei ole työntekijöitä ja osingotkin vaan pari tonnia vuodessa, mutta olen tässä työssäni nähnyt, että on myös yrittäjiä, jotka maksavat työntekijöille palkan omista rahoistaan eli kun yritys ei tuota, joudutaan lainaamaan omista rahoista yritykselle kymmeniäkin tuhansia euroja rahaa, jotta saadaan työntekijöiden palkat maksettua ja osingoista voi vain nähdä unta.
Jostain syystä osa ihmisistä kuvittelee yrittäjyyden olevan joku automaatio helpolle rahalle ja rikastumiselle, vaikkei se ole. Yrittäjä tienaa keskimäärin 40 000 euroa vuodessa.
Mutta sehän on se yrittäjän riski. Ei se ole rivityöntekijän ongelma. Ja olen siis itsekin omistanut osuusksia yrityksistä joita olen ollut perustamassa ja joista yhdellä ollut palkattua työvoimaa, että ei tässä ihan ymmärtämättömänä huudella.
Totta kai se on yrittäjän riski. Mutta on paljon aloja, joissa toteutuu vain yrittäjän riski ilman ikinä mahdollisuutta mihinkään isoihin voittoihin ja helppoon rahaan, sitä työtä tehdään enemmän samalla tavalla kuin työntekijä itsekin - ammatinvalinnan perusteella, ei rikastumisen mahdollisuuden toivossa.
Esimerkiksi työvoimavaltaisella palvelualalla on aika mahdotonta tai erittäin epätodennäköistä yrittäjän rikastua suuremmassa mittakaavassa, ellei kasveta jonnekin Barona-mittakaavaan.
On totta että yrittäjät harvemmin tienaavat mitään kovin isoja rahoja, en tätä kiistä ollenkaan. Helppoa rahaa tuskin kukaan saa yrittämällä, kyllä ne menestyneetkin ovat kovan työn tehneet sen eteen.
Omatkin tuotot ovat jääneet varsin maltilliseksi. Mutta en siltikään näe että riski olisi mitenkään rivityöntekijöiden vastuulla ja he olisivat velvollisia tekemään ilmaista talkootyötä vapaa-ajallaan yrityksen menestymisen eteen. Heidän kanssaan on tehty sopimus jossa tietystä työsuoritteesta maksetaan tietty korvaus. Jos yrittäjä haluaa jakaa riskiä, silloin otetaan yritykseen osakkaita joiden kanssa on ihan erilainen sopimus.
En tietenkään tarkoita, että yrittäjän riskiä pitäisi liu'uttaa työntekijälle vaan nostaa esille sen seikan, että työntekijät muistavat aina puhua yrittäjän riskistä sekä (verovapaista, joita ei ole olemassakaan) osingoista jne. positiivisista puolista muistamatta lainkaan sitä, että yrittäjyyteen kuuluu myös se toinen puoli ja se usein realisoituu. Muistavatko silloin olla kiitollisia, että yrittäjä maksoi heille palkan omista säästöistään eikä jättänyt maksamatta.
Palkkahan maksetaan sen mukaan, mitä työsopimukseen on kirjoitettu. Työntekijä tekee työn ja saa siitä palkan. Se on palkanmaksajan ( työnantajan) ongelma järkätä rahat.
Itse asiassa ei saa, jos työnantajalla ei ole rahaa. Niitä voi sitten hakea palkkaturvasta. Tätä juuri tarkoitin, että työntekijä muistaa usein vain sen toisen puolen asiasta, ei sitä mikä hänellä itsellään on paremmin.
Työntekijät ovat pääsääntöisesti ihan normaalijärkisiä ihmisiä ja tietävät kyllä että tavallisen työntekijän asema on monessa mielessä turvallisempi ja tasaisempi kuin yrittäjän. Todennäköisesti juurikin siksi ovat työntekijöitä eikä yrittäjiä itse. Kukaan ei edes ole kanssasi eri mieltä mutta väittelet väitteitä vastaan mitä kukaan ei ole esittänyt. Oletko mahdollisesti vähän väsynyt yrittäjyyteen? Olisiko palkkatyö parempi vaihtoehto?
Minua ainakin yrittäjänä väsyttään ne ikiaikaiset "yrittäjän riski" sekä etenkin "verottomat osingot", joita ei ole edes olemassa.
Muuten toki sekä yrittäjyydessä että työntekijänä puolensa ja puolensa. En minäkään ala selittää työssäkäyvälle, että hän voi pitää neljän viikon loman tai voi vapaasti sanella, koska lomansa on, koska näin vain harvalla on todellisuudessa. Enkä ala selittää, että hänen on helppo jäädä sairaslomalle, koska vaikka hän saisi palkkaa siltä ajalta, voi häntä odottaa valtava työmassa palattuaan työpaikasta ja sen käytännöistä riippuen. Lisäksi työntekijä saattaa joutua lukemaan meilejä yhtä paljon tai enemmän vapaa-ajallaan kuin yrittäjä. Jne jne.
Eli toivoisin kunnioitusta molemmin puolin ja typerimmistä kärjistyksistä luopumista.

Niin tässä oli kyse tilanteesta jossa työntekijöiden haluttiin jäävän omalla ajallaan palkatta ylitöihin firman menestymisen eteen. Tällaisessa tilanteessa on ihan oikein vastata niillä yrittäjän riski -jutuilla, jos yrittäjän kunnioitus työntekijöitään kohtaan on tuota luokkaa. Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa.
P.S. kyseinen yritys myöskin jakoi niitä osinkoja omistajilleen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saanko työnantajana kertoa? Meillä oli yksi henkilö, joka saikutti jatkuvasti ja teki niin vähän kuin mahdollista. Kerran hän tuli saikkulapun kanssa, että toisessa kädessä on revähdys, eikä sitä saa käyttää. Ehdotin, että hän tekee töitä vain toisella kädellään. Hän oli vähän aikaa suu auki, mutta ei kuitenkaan suostunut. Seuraavana päivänä hän tuli ja sanoi itsensä irti. Menin varastoon ja tuuletin riemusta.
Pitäiskin tehdä oma ketju näille surkeille työntekijöille, jotka vastustaa kaikkea, pitävät työpaikkaansa aikuisten päiväkotina, jossa pelkkä läsnäolo riittää palkanmaksuperusteeksi :D Minulla oli työntekijä joka ehdottomasti tarvitsi viikon sairaslomaa kun oli menossa "värjäyttämään" tatuointinsa, vuoden parhaimman sesongin aikana :D Sattuneesta syystä sopimusta ei enää jatkettu.
Sähän voisit teettää sen ketjun avaamisen jollain alaisella?
jaa no tarttis sitten varmaan ensin perustaa yritys, palkata alainen ja pyytää tekemään jotain näinkin tarpeetonta/tuottamatonta kuin somettelu, vaikka kyllähän täälläkin näitä työkseen tarinoivia näkyy paljon olevan.
Siis unohditko esiintyneesi työnantajana tuossa edellä vai mitä oikein sekoilet?
Minulla oli työntekijä= olen joskus ollut esimiesasemassa, en koskaan yrittäjä enkä sellaisena ole täällä esittäytynyt. Sinä vain et ymmärrä lukemaasi kuin yhdellä tavalla.
Siis etkö todellakaan huomannut, että ennen tuota ”Minulla oli työntekijä”, kirjoitit ”Saanko työnantajana kertoa?”?
Ei esimies ole työnantaja, jollei kuulu yrityksen omistajiin.
Esimiehet rekrytoi kuten yrittäjätkin ja ....äly hoi, se edellinen kommentti oli jonkun toisen kirjoittama, ei minun :D
Äly tosiaan hoi. Vastaat toiselle esitettyyn kysymykseen ikään kuin se olisi esitetty sulle ja sitten ihmettelet, miksi kysyjä ei tunnistanut, että ethän sinä nyt se henkilö ole, jolta asiaa kysyttiin.