Poden vauvakuumetta ja pelottaa niin pirhanasti

Ei sitä lasta ole mikään pakko hankkia, vaikka tekisikin vauvaa mieli. Eihän koiraakaan oteta koirakuumeen vuoksi, jos ei halua ottaa koiraan liittyviä tehtäviä ja vastuita hoitaakseen. 

Äh, kyllä mä tiedän sen! Mutta enhän voi todella tietää mitä se äitiys on, kun en ole sitä lasta vielä tehnyt??

Onko täällä ketään, joka on kokenut epävarmuutta ennen vauvan tekoa, mutta silti uskaltanut? Mitä silloin ajattelit? MIten elämä on vauvan syntymän jälkeen sujunut? Oletko saanut tehdä muitakin asioita?

Kertokaa muutkin kuin pakasta vedetyt täydelliset äidit! 

-ap

Se lapsi sitoo itsensä sinuun loppuelämäkseen. Mutta äidinrakkaus on jotain niin suurta ja hienoa ettei sitä etukäteen voi edes kuvitella ja kun sitten sen tiedät, niin et varmasti siitä halua luopua. Elämä muuttuu ja on ajoittain rankkaa mutta varmasti kaiken sen arvoista. <3 ja paljon on asenteestakin kiinni, ei vauva-arki ole niin kauheaa jos vaan löysää nutturaa ja oikeasti nauttii niistä elämän ensihetkistä ja kohta lapsi onkin jo niin iso että kerkiät juoda kahvisi rauhassa ja lapsenkin raaskii antaa mummolle yökylään. ;) jos kuumetta on ja elämä muuten mallillaan niin suosittelen lämpimästi!

[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 15:04"]

Äh, kyllä mä tiedän sen! Mutta enhän voi todella tietää mitä se äitiys on, kun en ole sitä lasta vielä tehnyt??

[/quote]

Et tiedä myöskään, millaista olisi ottaa tatuointi kasvoihin, mutta varmaan osaat järjellä ja mielikuvituksella päätellä, olisiko se juuri sinulle sopiva valinta vai ei. Kaikkea ei ole pakko kokeilla vain uteliaisuudesta, ei varsinkaan lasten hankintaa. Siihen kun liittyy aina muitakin...

[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 15:54"]

Se lapsi sitoo itsensä sinuun loppuelämäkseen. Mutta äidinrakkaus on jotain niin suurta ja hienoa ettei sitä etukäteen voi edes kuvitella ja kun sitten sen tiedät, niin et varmasti siitä halua luopua.

[/quote]

Kaikki eivät koe tuollaista kuvaamasi kaltaista äidinrakkautta. Ja toisille yksittäinen tunne ei ole niin arvokas juttu, että se hyvittäisi kaiken ikävän, mitä lasten hankkimiseen liittyy. Monet olsiivat ihan yhtä onnellisia lapsettomina kuin vanheminakin (plus vähemmän stressaantuneita) ja jotkut ovat suorastaan onnellisempia lapsettomina.

Vauvakuumeesta ei voi päätellä mitään. Kehoa ei kiinnosta ihmisen onnellisuus, ainoastaan sen tiineeksi saattaminen.

No moni asia muuttuu, se on hyväksyttävä. Jotkut muutokset ovat ihania, jotkut muutokset ikäviä. Mun mielestä suurin tekijä näissä muutoksissa on ihan puhtaasti se, millaista elämä on nyt ennen lasta ja millainen itse on ennen lasta. Jos nautit vapaudesta kovin, niin aika loogista on että tulet kaipaamaan vapauttasi. Jos taloustilanne on heikko, niin se heikkenee ennestään. Mikäli parisuhteessa ei mene hyvin, tai yhteistä arjen säveltä ei ole vielä löytänyt, niin parisuhde tulee huononemaan ennestään. Mikäli taas puolison kanssa on kiinteä vuosien pohja, niin sitä todennäköisemmin parisuhde ei tule säröilemään, vaikka toki muuttuu paljon. Jos kaikki on todella hyvin, ja aidosti kaipaa perheenlisäystä, niin kyllä se onni vain syvenee ja lisääntyy. Toki esimerkiksi hankala vauva-aika yms voivat viedä veroja paljonkin, mutta kukaan ei voi ennustaa onko itselle tulossa helppo vai vaikea lapsi.

Mikäli olet ihan alle kolmekymmentä, niin kyllähän sulla on vielä aikaa harkita lasta, jos nyt huolestuttaa. Lapsiperhe-elämä ei ihan oikeasti sovi kaikille, johan se on tälläkin palstalla tullut monesti selväksi. Missään nimessä ei kannata laittaa sen varaan, että tulet kokemaan jotain mystistä äitionnea vaikka elämä olisi millaista, niin ei ihan oikeastikaan käy kaikille. Vanhemmuus voi olla hyvin epäkiitollista ja rankkaakin, vaikka mahtavia puoliahan siinä myös on. Muista että lapset ei ole mikään elämän ehto, ja niitä ei ole kaikkien pakko hankkia. Perhe-elämä ei ole tylsää, mutta rutiinit ja vakaus sävyttävät arkea hyvin paljon. Jos itse koet, että rutiineista pito kiinni on hankalaa, ja haluat vielä nauttia vapaudesta, niin ei sulla mikään pakko ole vielä niitä hankkia. Jos taas kovasti haluat lapsen, ja elämä on muuten mallillaan, niin ei sitä sen enempää voi harkitakkaan. Kukaan ei voi täysin varmasti tietää tuletko sinä nauttimaan lapsiperheen elämästä, ja millaiseksi juuri sinun elämä muuttuu. Haluan vain korostaa, että tervettä itsekriittisyyttä voi käyttää vaikka vauvakuume olisikin. Kaikille perheen arki ei sovi, ja se on ihan ok.

[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 16:15"]

[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 15:04"]

Äh, kyllä mä tiedän sen! Mutta enhän voi todella tietää mitä se äitiys on, kun en ole sitä lasta vielä tehnyt??

[/quote]

Et tiedä myöskään, millaista olisi ottaa tatuointi kasvoihin, mutta varmaan osaat järjellä ja mielikuvituksella päätellä, olisiko se juuri sinulle sopiva valinta vai ei. Kaikkea ei ole pakko kokeilla vain uteliaisuudesta, ei varsinkaan lasten hankintaa. Siihen kun liittyy aina muitakin...

[/quote]

Miksi ilkeilet? Mistä itse tiesit, että haluat äidiksi? Mistä se varmuuden tunne tuli, eikä se ollut uteliaisuutta? 

Mitä se kauheus sen lapsen kanssa on? Mikä siitä tekee rankkaa?

ap

[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 17:03"]

[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 16:15"]

[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 15:04"]

Äh, kyllä mä tiedän sen! Mutta enhän voi todella tietää mitä se äitiys on, kun en ole sitä lasta vielä tehnyt??

[/quote]

Et tiedä myöskään, millaista olisi ottaa tatuointi kasvoihin, mutta varmaan osaat järjellä ja mielikuvituksella päätellä, olisiko se juuri sinulle sopiva valinta vai ei. Kaikkea ei ole pakko kokeilla vain uteliaisuudesta, ei varsinkaan lasten hankintaa. Siihen kun liittyy aina muitakin...

[/quote]

Miksi ilkeilet? Mistä itse tiesit, että haluat äidiksi? Mistä se varmuuden tunne tuli, eikä se ollut uteliaisuutta? 

Mitä se kauheus sen lapsen kanssa on? Mikä siitä tekee rankkaa?

ap

[/quote]

Mä en oo se jota lainasit, mutta kysyit mitä se kauheus on lapsen kanssa:

-Saat olla hyvin harvoin yksin seuraavan 18 vuoden aikana, ja sitäkin vähemmän kaksin miehesi kanssa.

-Ette ole enää pelkästään pariskunta, vaan olette perhe johon kuuluu kaksi aikuista ja yksi lapsi. Parisuhde on ja säilyy edelleen, mutta muuttaa 100% varmuudella muotoaan. Kotona ei voi olla samalla tavalla kuin ennen, vaan jatkuvasti pitää huomioida yksi ihminen lisää

-Et välttämättä tunne äidinrakkautta heti, vaan se voi ottaa aikansa. Lapsi voi tuntua vieraalta ja jopa ärsyttävältä, ja sinä joudut kokemaan syyllisyyttä tunteistasi. Tuolloin sinun pitää nimenomaan muistaa ne muutkin syyt lapsen hankkimiseen, kuin vauvakuumeen, jotta pystyt selviämään tilanteesta.

-Lapsi saattaa olla koliikki lapsi tai ihan erityislapsi, ja sinä et voi sitä miksikään muuttaa. Lapsi myös saattaa olla sellainen luonteeltaan, että teillä ei kemiat kohtaa, ja sinun silti pitää pystyä tarjoamaan hänelle runsaasti rakkautta ja hyväksyntää.

-Et enää vietä ikinä täysin huoletonta päivää. Jotkut stressaavat enemmän, jotkut vähemmän, mutta todennäköisesti huolenaiheeksesi tulevat nämä: kätkytkuolema (joka yö tarkistelet hengittääkö vauva), lapsen terveys,  miten lapsi pärjää päiväkodissa, hyväksyvätkö muut lapset joukkoon, eihän lapsesta tule koulukiusattu, entä jos lapsi jää auton alle/teloo itsensä, eihän lapsi joudu kohtaamaan pedofiileja, onhan koulumatka turvallinen, osaanhan itse kasvattaa lapseni hyväitsetuntoiseksi ja välittäväksi ihmiseksi, eihän lapsi ala pyöriä väärien ihmisten parissa murrosiässä jne jne

-Yöunet; jotkut lapset nukkuvat hyvin. Niiden vanhemmat jotka ei, todennäköisesti repivät hiuksia päästään ja eivät koe pikkulapsiaikaa mielekkääksi.

-Mies ei välttämättä omaksukaan isän roolia niin kuin toivot

-Lapsella onkin omat halut ja tunteet, ja sinä et voi lähellekään aina vaikuttaa niihin

-Sinä et olekaan sellainen vanhempi kuin luulit olevasi

-Lapsi saattaa itkeä ja kiukutella koko päivän -ei pelkästään vauvana

-Joskus on hetkiä, kun koko viikon läpikäyminen on kivireen vetoa, koska lapsi on sairas

-Lapsi saattaa sairastella erityisen paljon

-Uraan/kouluun on hankalampaa panostaa

-Muut kritisoivat toimiasi vanhempina

-Matkustelu ei tunnu enää samalta, kun mummolassa odottaa oma lapsi, sinulla on todennäköisesti ikävä ja huoli siitä miten lapsi jaksaa tuon ajan.

-Mikäli lapsi nukkuu todella kehnosti, sinulle voi tulla useamman vuoden putki aivan liian vähiä unia, mikä nostaa  riskiäsi sairastua esimerkiksi masennukseen.

-Joskus lapset vaan ärsyttää tahallaan, ja joudut pettymään omaan toimintaasi vanhempana. Se lannistaa fiiliksiä.

-Jokainen aamu alkaa niin, että joku tarvitsee sinulta jotain. Jokainen ilta tulee myös päättymään niin, että sinua tarvitaan. Et enää pääse nauttimaan siitä, että kenenkään elämä, turvallisuus ja elämänlaatu ei olisi sinun teoista ja sanoista kiinni. Usko tai älä, se on välillä rankkaa. Vanhemmuus ei todellakaan sovi kaikille, ja mystiset äidinvaistot eivät syöksy jokaiselle naiselle synnytyksen jälkeen joiden avulla vain jaksaa ja jaksaa. Pitää olla ihan järjelläkin perusteltuja syitä lapsen hankintaan. Tai ainakin pyrkimystä siihen.

Tossa oli vasta muutamia, mitä tuli mieleeni. Mutta ei se ihan oikeasti mitään ruusuilla tanssia aina ole. Meillä on helpot lapset, mutta aina pitää varautua vaikeampiinkin tapauksiin. Ja niitä hyviä puolia on kyllä varmasti vähintään yhtä paljon, mutta kysyit nimenomaan niitä huonoja puolia.

Ap, anteeksi jos loukkasin. Tarkoitukseni ei tosiaankaan ollut ilkeillä. Tarkoitukseni oli tosiaan vain alleviivata sitä, että itsetuntemuksen ja perustietojen avulla useimpien ihmisten on mahdollista päätellä, pitäisivätkö he vanhemmuudesta vai ei.

Minä EN halua äidiksi, koska en pidä vanhemmuutta mielenkiintoisena tai tärkeänä roolina itselleni. Se ei ole mitään sellaista, jonka vuoksi haluaisin kärsiä kaikki lasten hankintaan liittyvät epämukavuudet, huolet, terveysriskit, taloudelliset menetykset, ajan ja energian menetykset, sydänsurut ja vastuut. Elämäni on parempaa tällaisenaan.

Tästä huolimatta olen kyllä kokenut vauvakuumettakin. Se iski, kun olin 35. Muytaman kuukauden ajan olin hyvin tunteikas ja näin jopa vauvaunia. Tiesin kuitenkin, ettei pelkkä tunne ole riiittävä syy hankkia lapsia. Odottelin vain rauhassa, ja ajatteluni palasi lopulta normaaliksi.

Ennemmin kuin tunteita kannattaa kuunnella arvojaan, mitä todella haluaa elämältä.