Mulla on teille kaikille ihmisille pätevä neuvo
Aina kun tulee joku uusi yhteiskunnallinen katastrofi/levottomuus/poikkeustila tms. niin miettikää aina, siis AINA ensimmäisenä sitä, että onko kyseinen uhka aivan todellinen vai onko kyse vain kansainvälisten finassijuutalaisten metkuista.
Tämä ennakkoasenne pitäisi omaksua aivan jokaisen kriisin yhteydessä ja vasta sitten, kun on varmistuttu siitä, ettei juutalaisilla voi olla kyseisen ongelman kanssa mitään tekemistä, voidaan alkaa pohtimaan ratkaisua muista lähtökohdista.
Valitettavasti ihmiset eivät toimineet näin koronan suhteen ja taas kerran joutuivat kansainvälisen sionistisen kusetuksen uhreiksi.
Kommentit (3)
Minulla on todella mixed feelings tästä aloituksesta. Juutalaisia ei pidä yliarvostaa eikä aliarvostaa. Juutalaiset osaa yhtä jos toista. En silti muodostaisi kovin läheisiä suhteita heihin syistä joita ei vissiin edelleenkään saa sanoa ääneen missään paitsi jos jonkin leffagaalan juontajaksi valitaan poliittisesti epäkorrekti ihminen. Noh, katsokaa netistä siellä on.
Tekisi mieli tehdä johdantoketju jossa erittelyä juutalaisista hyvistä ja huonoista puolista mutta sehän olisi niin hothothot että hakemaasi ketjua ja niin edelleen.
Mulla on sulle juutalaiskysymys:
Mitä helvettiä olet polttanut?