Voiko pitkässä parisuhteessa olla oikeasti onnellinen?

Lasketaanko 9 vuotta pitkäksi parisuhteeksi? Itse olen ollut tuon verran mieheni kanssa, ja ollaan tosi onnellisia.

[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 21:11"]

[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 21:06"]

5,5 vuotta yhdessä ja onnellisuuteni vaan kasvaa. Rakastan miestäni yli kaiken, riidellään kyllä mutta aina sovitaan, se puhdistaa ilmaa. En ole ikinä pettänyt ja voin vannoa ettei miehenikään. 110 % luotto toisiimme. 

Hän on paras ystäväni ja rakastettuni.

[/quote]

Sinä et kyllä tiedä pitkästä parisuhteesta vielä yhtään mitään! :D

5,5 v. ei kyllä tosiaankaan ole pitkä parisuhde.

[/quote]

Eikös ne isoimmat kriisit käydä yleensä ensimmäisinä vuosina? Jos on pysynyt vaikkapa 7 vuotta yhdessä, niin todennäköisesti pysyy seuraavat 7 vuotta myös...

Hmmm pitkää parisuhdetta on kyllä aika vaikea määritellä, mutta ehkä tuo 9v alkaa jo olla :) itse olen avomieheni kanssa ollut vasta 4v, mutta olemme vasta parikymppisiä joten sinänsä tuntuu jo aika pitkältä ajalta kun muut elävät lähinnä irtosuhteissa :D

Ap

[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 21:13"][quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 21:11"]

[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 21:06"]

5,5 vuotta yhdessä ja onnellisuuteni vaan kasvaa. Rakastan miestäni yli kaiken, riidellään kyllä mutta aina sovitaan, se puhdistaa ilmaa. En ole ikinä pettänyt ja voin vannoa ettei miehenikään. 110 % luotto toisiimme. 

Hän on paras ystäväni ja rakastettuni.

[/quote]

Sinä et kyllä tiedä pitkästä parisuhteesta vielä yhtään mitään! :D

5,5 v. ei kyllä tosiaankaan ole pitkä parisuhde.

[/quote]

Eikös ne isoimmat kriisit käydä yleensä ensimmäisinä vuosina? Jos on pysynyt vaikkapa 7 vuotta yhdessä, niin todennäköisesti pysyy seuraavat 7 vuotta myös...

[/quote]

Voi olla, mutta kyllä silti tuollainen viisi vuotta on kärpäsen paskan kokoinen aika todellisuudessa mikäli yhdessä oikeesti pysyy... Pitkiä on vasta sellaiset 20-30v pitkät suhteet!

No mikä sitten on pitkä aika...Me ollaan oltu 12 vuotta yhdessä ja hyvin menee. Arki ja elämä ei saisi päästä väljähtymään ja rutnoitumaan liikaa, siinä varmasti onnellisuus kärsii ja alkaa kaivata jotain muuta. Ei sen nyt niin ihmeellistä tarvitse olla, mutta jotain yhteisiä tavoitteita elämälle, vaikka joku lomareissu tms. Ja sopivassa suhteessa myös itsenäisyyttä ja omia menoja, meillä ainakin on tosi tärkää, että molemmilla on myös omia kavereita joiden kanssa välillä mennään ja tehdään, ettei aina olla vaan "me".

Ei kukaan voi olla jatkuvasti onnellinen tai rakastunut. Erilaiset ylä- ja alamäet kuuluvat elämään. Itse olen ollut 10 v mieheni kanssa, ja välillä ahdistaa pahasti, mutta ajatus erosta ahdistaa enemmän. Voimme luottaa toisiimme, ja se kai on tärkeintä. kriisejä tulee ja menee, so? Meillä niitä on melko vähän, kun on molemmilla suht tasapainoinen tunne-elämä ja hyvä itseluottamus. 

Kyllä mä uskon, että voi. Oma suhde vasta 10v, mutta onnellisia ollaan oltu, vaikka siihenkin aikaan on mahtunut kaikenlaista. Hetkittäin tietysti voi olla vaikeita aikoja, muttei sillonkaan olla alennuttu pettämään tai valehtelemaan, kun kerran ollaan päätetty yhdessä olla.

Ehkä sen onnellisuuden ei kuulukaan olla vain parisuhteesta lähtöisin vaan suhteen tukemaa - sillon ehkä todennäköisyys hyvälle suhteellekin on parempi kun oma onnellisuus ei ole vain sen toisen harteilla. Olennaista varmaan sekin, että puoliso on sellainen, jonka kanssa on helppo olla, jolloin niitä ristiriitojakin on todella vähän jos ollenkaan.

[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 21:07"]

Luulen että onnellisuus pitkässä parisuhteessa on sitä, että sietää toisen huonoja puolia ja tunnistaa myös omat heikkoutensa - ja on näiden suhteen armollinen ja reilu. Useimmilla pareilla on varmaan joskus myös jonkinlainen (pahakin) kriisi. Tällä mittapuulla uskoisin että onnellinen pitkä suhde on mahdollinen ja kuulun itsekin tähän porukkaan. Pitkässä suhteessa todella oppii itsestään paljon ja puolisoa takin.

[/quote]

Kyllä voi, 40 vuotta on yhteistä taivalta takana ja mukavaa on edelleen. Allekirjoitan täysin tuon lainaamani tekstin. Toisen erilaisuutta pitää sietää ja kummallakin on hyvä olla myös omaa elämää, omia ystäviä ja harrastuksia. Ja tahtoa pysyä yhdessä ja  löytää ne suhteen vahvuudet. Kaikissa suhteissa on myös vastoinkäymisiä, mutta kriisit lujittavat suhdetta, kun ne käydään läpi, pyydetään anteeksi ja unohdetaan.

Me on oltu yhdessä 24 vuotta, naimisissa 20 vuotta. Ollaan onnellisia eikä olla petetty tai petytty. Itse asiassa en edes muista, että olisi parisuhteen kannalta onnettomampia kausia ollut, vaikka elämässä toki on ollut erilaisia muita haasteita. Tai ehkä juuri siksi. Toisaalta en kyllä osaa tätä mitenkään perustella, se nyt vaan on näin ja tältä tuntuu.

Minun vanhemmat on ollu yhdessä 35v. Appivanhemmat 40v. Minä ja mieheni 12v. Kaikki eletään oikein onnellisissa liitoissa.

Pettäminen ja valehtelu ei ole musta millään tavoin kiinni parisuhteesta tai onnellisuudesta. Niin tekee ihminen, joka ei kunnioita toista ihmistä.

Ovat siis täysin luonteesta/arvomaailmasta riippuvia asioita, joita ei voi perustella toimimattomalla parisuhteella tai siihen liittyvällä onnettomuudella.

[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 20:59"]

Voiko mielestänne tai kokemuksienne perusteella pitkässä parisuhteessa olla oikeasti onnellinen ilman että kumpikaan pettää tai valehtelee?

Tämän palstan pettämiskeskustelujen ym perusteella tuntuu että ei..

[/quote]

En tiedä, onko 19vuotta vielä tarpeeksi pitkä parisuhde, mutta ainakin tämä aika on oltu onnellisia. Huomisestahan kukaan ei tiedä. Meillä on ollut mukavaa yhdessä ja lapset on kasvatettu kohta aikuisiksi. Seksi on vielä kiihkeää tai oikeastaan kiihkemämpääkin kuin alussa. Lisänä on tullut se, että kun on paljon koettu toisen kanssa, olemme myös toistemme parhaita kavereita.

Miehen pettämisistä en voi mennä vannomaan, koska ei ole tapana vahtia koko aikaa perseen takana, mutta oletan, että ei ole käynyt vieraissa. Jos on, niin omapa on asiansa. Itse en ole käynyt vieraissa.

Olen ollut puolet elämästäni mieheni kanssa. Me ollaan sovittu että tahdotaan elää yhteistä elämää ja jos ei tahdo enää elämää jatkaa miten sitä eletty niin puhutaan ja koitetaan tehdä muutoksia mutta oleellista on että molemmat nauttii elämästänsä ja tämä on vain jaettua aikaa.

Tahdon uskoa ettei mies petä tai jätä mutta eihän kenelläkään voi olla kristallipalloa nähdä mitä toinen tekee.Tottakai pettäminen on mahdollista mutta se kuuluu sarjaan että siitä sitten puhutaan ja taas mietitään tahdotaanko elää yhdessä.

Koen elämäni hyväksi ja olen tyytyväinen. Meillä on ollut muutama iso kriisi, nuorempana ehdotin myös erilleenmuuttoa muttei sitten tehty sitä.

Tunsin jo nuorena että tämä on minun mies ja yhtä ollaan pidetty. On ollut rankkoja menetyksiä mutta osataan antaa toiselle arvoa ja aikaa. Myös oman ajan pitäminen on tärkeää. Se tunne että tuo ihminen tahtoo olla kanssani on huikea.

Meillä on hyvä seksielämä ja suunnitellaan paljon tulevaisuutta mutta tärkeää on myös ajatella miten me voidaan tässä hetkessä. Rakastumisentunne ei ole jatkuvaa, mutta aina välillä tulee sellainen käsittämättömän lämmin aalto joka on syvempää: nautinto perheestä ja miehestä, se ajatus että koti on missä sydän on -se on tullut ihan konkreettisesti ajatukseksi.

Ainakin omalla kohdalla nuoruuden rakastumisen tunne, ne pinkit lasit on vaihtuneet tähän ihanaan kiitollisuuteen ja pohjattomaan onnen tunteeseen jota arvostan. Mies tekee reissutyötä ja kun nuorena itkin miehen perään niin nyt tuntuu että mies kun tulee kotiin niin ollaan taas yhtä.

En tahdo haaskata omaa elämääni ihmisen kanssa jos ei osattaisi olla yhdessä. On ihanaa olla rakastettu ja kaivattu! Ei se tule vaan se pitää elää.

onnellisuuteen vaikuttaa myös se ovatko molemmat itsenäisiä, ehjäpäisiä aikuisia ihmisiä, jotka osaavat antaa toiselle tilaa ja elää myös omaa elämäänsä. Kaikkea ei tarvitse tehdä kylki kyljessä eikä odottaa että toisen tehtävä on tehdä puoliso onnelliseksi.

Kyllä on. Se edellyttää hyvää itsetuntemusta ja tyytyväisyyttä ylipäätään itseen. Sen jälkeen on paremmat mahdollisuudet onnistua toisen kanssa. Se vaatii kompromisseja, neuvottelutaitoja, armollisuutta puolin ja toisin, omienkin heikkojen puolien hyväksymistä. Lisäksi tietty huumoria ja rentoa asennetta. Yrittämistä ja tahtoa olla yhdessä molemmilta osapuolilta. Itselle on tärkeää myös omat tila ja aika, en elä pelkästään parisuhteen kautta, vaan olen Ihminen omana itsenäkin. Silloin ei tule liikaa paineita, että kaikki hyvä pitää tulla parisuhteen kautta. Elämässä voi tulla paljon hyvää monista suunnista. Kunhan sen kääntää oman perheen ja parisuhteen hyväksi.

Oho, 28 oli kiteyttänyt hyvin pitkälti samat ajatukset kuin mitä minä yritin sanoa :)

29

Me ei olla oltu kuin vasta 17v. mutta tämänkin perusteella väittäsin että voi olla.

Toisen kunnioittaminen on kaiken a ja o.

Tuolle yhdelle 5,5v olleelle sanosin, että olin exäni kanssa 12v. eli suht pitkä suhde sekin joka loppui sekin.

Myös sen tajuaminen mitä on rakkaus ja pysyvyys ja luottamus. Eli että suhde ei ole välttämättä sitä samaa alkuakan kiimavaihetta koko ajan, vaan elämään mahtuu monenlaisia vaiheita ja ne rikastuttavat elämää. On itsehillintää, kärsivällisyyttä ja luottamusta tulevaisuuteen kestää myös vaikeammat ajat kun kaikki ei ole hani hani pusi pusi kiimaa.

29

Parisuhteessa tulee monenlaista. Ei se pelkkää onnea ole.

Takana n. 25 vuotta. Olen nyt onnellisempi kuin koskaan. 

Särmät on hiotunut. Seksi on mahtavaa. Kunnioitamme toisiamme. Toimimme hyvin vanhempina yhteen (samat kasvatusperiaatteet). Rakastan miestäni syvästi. En petä, enkä usko miehenikään pettävän. Yhteinen elämä on hyvää.

Välillä on riitoja ja varsinkin työn aiheuttamaa väsymystä. Yhdessä olemme kokeneet kovia ja vaikeita asioita, kaikesta on kuitenkin selvitty yhdessä.