Miksi nykynaisten kauneus ei kestä aikaa?
Halutaan olla se muutama vuosi huipulla. Sekin tehdään kaikella tavalla avustettuna.
Järkyttävimpiä tapauksia ovat kaikki, jotka laittavat jotain sisäisiä täytteitä.
Yksikään heistä ei näytä ikäistään nuoremmalta eikä edes ikäiseltään, vaan 5-15 vuotta elähtäneemmiltä.
Toista se on vaikkapa 80-luvun luomumisseillä. Moni heistä on ikääntynyt klassisesti ja upeasti.
Esim. Tuula Polvi.
Yksikään nykyajan silikonityrkky ei ole enää 2030-luvulla naamaansa esille tunkemassa.
Sen paikan vie kasvavat luonnonkauniit nuoret.
Kommentit (55)
Ehdotan, että kiinnität huomiota suomalaismiehiin.
Yllättävän moni yli 50-vuotias mies luulee näyttävänsä samalta kuin 30 vuotta ja - yleensä - kiloa sitten.
Eivät todellakaan näytä.
Vierailija kirjoitti:
Martina Aitolehtikin. Kaikki piikit varmaan kokeiltu ja ei edes 40 vielä mittarissa.
Silti vanhan näköinen iho.
Maisa Torppa, raukka on vasta täyttänyt 30 ja tulee rankasti säikähtämään noin nelikymppisenä kun ihon vanhenemismuutokset todella käynnistyvät. Ja siitä eteen päinhän ei ole kuin rupsahatamisen hyväksyminen.
Silti kumpikin heistä kiikkuu tällä palstalla suositummissa ketjuissa vuodesta toiseen jo toista vuosikymmentä. Nämä kaksi on olleet pinnalla niin pitkään, että kuvittelisi että heillä on jotain todella erityislaatuista lahjakkuutta, tai viihdeantia. Vaan ei ole: kummallakin haastatteluissa huono verbaalinen ulosanti ja haastattelut on lähinnä vaivaannuttavaa katsottavaa. Esimerkiksi Martinasta ei ikinä uskoisi, että on tehnyt julkisia esiintymisiä työkseen jo 2000 -luvun alusta saakka. "Niin" ja ynähtelyä, jäykkää touhua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Martina Aitolehtikin. Kaikki piikit varmaan kokeiltu ja ei edes 40 vielä mittarissa.
Silti vanhan näköinen iho.
Maisa Torppa, raukka on vasta täyttänyt 30 ja tulee rankasti säikähtämään noin nelikymppisenä kun ihon vanhenemismuutokset todella käynnistyvät. Ja siitä eteen päinhän ei ole kuin rupsahatamisen hyväksyminen.Silti kumpikin heistä kiikkuu tällä palstalla suositummissa ketjuissa vuodesta toiseen jo toista vuosikymmentä. Nämä kaksi on olleet pinnalla niin pitkään, että kuvittelisi että heillä on jotain todella erityislaatuista lahjakkuutta, tai viihdeantia. Vaan ei ole: kummallakin haastatteluissa huono verbaalinen ulosanti ja haastattelut on lähinnä vaivaannuttavaa katsottavaa. Esimerkiksi Martinasta ei ikinä uskoisi, että on tehnyt julkisia esiintymisiä työkseen jo 2000 -luvun alusta saakka. "Niin" ja ynähtelyä, jäykkää touhua.
Ilmeisesti he kiinnostavat osaa ihmisistä.
Minä en lue kyseisiä ketjuja tai roskalehtiä, koska en yleensä tiedä, kenestä jutuissa on kysymys.
Rehellisesti:
A) itketkö
Va
B) nauratko
Kun kuulet että joku tyrkkynokka on taas pilannut huulitäytteillä huulensa?
No siis kyllähän varsinkin noilla jenkkitähdillä tuntuu käyvän niin, että heille ei vanhemmiten enää kelpaa se luonnollisuus, vaan pumpataan naama täyteen kaikenlaisia fillereitä. Esimerkiksi Michelle Pfeiffer ei ole tämän takia todellakaan "kestänyt aikaa", vaikka nuorena oli upea.
Vierailija kirjoitti:
Naisten kauneuden ihannointi ja kauneus ylipäätään on aivan yliarvostettua. Missikisat on turhinta sontaa mitä tv suoltaa ja esineellistää naisia. En ymmärrä kuka niihin haluaa enää osallistua. Ennemmin voisi keskittyä sisäiseen kauneuteen tai johonkin missä tarvitaan oikeaa taitoa ja osaamista
Tämä. Kauneus on ehkä typerin ansio, mikä voi olla. Eihän siihen voi itse mitenkään vaikuttaa- paitsi ketjussa haukutuilla plastikkakirurgisilla toimenpiteillä, täyteaineilla, meikeillä, lisäkkeillä yms. Joko voitat geenilotossa, tai sitten et. Luonnollisen kauniiksi synnytään ja kasvetaan. Toki terveelliset elämäntavat, mutta eihän nekään auta, jos et tietynlaisia piirteitä ja mittasuhteita syntymälahjaksi saa.
Jos ei ole korkeita poskipäitä, suuria silmiä, pitkiä jalkoja eikä hoikkaa vyötäröä, niin eihän niitä ole. Vartalonmalli tasapaksu pötkylä, niin yritä sitten näyttää mallilta edes kitukuurilla ja treenillä. Ei onnistu.
Vierailija kirjoitti:
Koska ihmiset menee trendien perässä, ja ne harvemmin on naisia kaunistavia suuntia.
Tosin ei Suomessa naiset muutoinkaan ole kovin kauniita.
Käyppä, mies, vilkaisemassa peiliin. Yhtä ruma katsoo sieltä.😋
Miksi ihmeessä naisen pitäisi käyttää elämänsä siihen, että on kaunis? Etyä jotkut ukkelit kuolaa kuvia jossain IGssä? Hyi.
Joku üliseva, i n c e l - peikko ihmettelee täällä, kun naiset eivät hänen mielestään ole kauniita. Really?
Mielummin fiksu ja viisas kuin kaunis.
Täyteaineita ja muita muoviosia otetaan lähinnä alemmissa yhteiskuntaluokissa. 80-luvulla silikoneja oli muutamalla ystävällä, toinen heistä oli miljonääri jo parikymppisenä eikä toinen paljon sitä köyhempi eli se oli kallista ja vain harvojen ulottuvilla. Nyt kun kuka tahansa voi ottaa mitä tahansa toimenpiteitä halvalla, niin siitä on tullut alaluokkaisuuden tunnusmerkki. Akateemisissa ja hyvätuloisissa piireissä kukaan ei ota ankkahuulia tai muita vastaavia, joten ap:n tekstistä päätellen seurailee ig:n ao. tilejä.
Itse kyllä vähän hätkähdin, kun luin erästä fb-ryhmän keskustelua, jossa huulitäytteitä pidettiin ihan normaalina juttuna, kun "viivahuuli" oli niin iso ongelma. Sitten kun jotkut sanoivat, että luonnollinen on parempi kuin tuollainen töröhuuli, laitettiinkin kilpaa kuvia, että "eikö minun huuleni muka näytä luonnolliselta ja hyvältä, häh!". Lähdepä siinä sitten sanomaan, että juu, ei näytä.
Ja mikä ihmeen järki tuossa muutenkaan on, kun sitä teet sitten loppuikäsi.
Syynä kai tuo ahdas silikonisomekauneusihanne. Ei tarvitse kuin olla 2 viikkoa liian vanhat pikasesonkivaatteet, väärin eli jo menneen pikatrendin mukaan piirretyt kulmakarvat, väärä ja nolo eli viime kuun trendimeikki ja väärät toppaukset ja väärin treenattu kroppa niin olet jo ruma ja elähtänyt. Omaa polkua kulkevat ja ajattomaan kauneuteen nojaavat ovat mielestäni poikkeuksetta kauniimpia ja tyylikkäämpiä kuin somen sekuntisekomuotia seuraavat. Ajaton kauneus kun jo nimensä mukaisesti säilyttää arvonsa.
Vierailija kirjoitti:
No siis kyllähän varsinkin noilla jenkkitähdillä tuntuu käyvän niin, että heille ei vanhemmiten enää kelpaa se luonnollisuus, vaan pumpataan naama täyteen kaikenlaisia fillereitä. Esimerkiksi Michelle Pfeiffer ei ole tämän takia todellakaan "kestänyt aikaa", vaikka nuorena oli upea.
Tein kuvahaun, eihän tuo Pfeiffer oli mitenkään leikellyn näköinen, paljon pahempia esimerkkejä on kyllä olemassa.
Trendit on perseestä. Kuka jaksaa seurata jotain trendejä? Miksei kaikilla voi olla oma tyyli vaan pitää seurata trendejä?
Tämä on taas näitä peräkammarin juttuja, kun ei ole oltu kotikylää kauempana ja nähty tv.stä vain Marita Aitolehti.
Suomalaisen naisen iätöntä kauneutta ihaillaan maailmanlaajuisesti, kun juuri Pohjoismaiden naisilla on poikkeuksetta kuulas ja heleä iho, vielä seitsemänkymppisenä, kun aurinko ei ole päässyt sitä vahingoittamaan.
Ja Suomessa täyteaineiden käyttö ja kauneusleikkaukset ovat todella vähäisiä, eihän Suomessa edes ole kannattavaa pitää kauneusklinikoita ja harvassa kaupungissa niitä edes on.
Suomalainen nainen saa ihailua maailmalla, paitsi suomalaisilta miehiltään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No siis kyllähän varsinkin noilla jenkkitähdillä tuntuu käyvän niin, että heille ei vanhemmiten enää kelpaa se luonnollisuus, vaan pumpataan naama täyteen kaikenlaisia fillereitä. Esimerkiksi Michelle Pfeiffer ei ole tämän takia todellakaan "kestänyt aikaa", vaikka nuorena oli upea.
Tein kuvahaun, eihän tuo Pfeiffer oli mitenkään leikellyn näköinen, paljon pahempia esimerkkejä on kyllä olemassa.
Eilen katsoin elokuvan, jossa oli Pfeiffer enkä ollut tunnistaa häntä. Kuvissa ei olekaan niin paha. On toki pahempaakin nähty, mutta tuo tuli nyt ensimmäisenä mieleen näistä "luonnollisista" 80-luvun tähdistä.
Mitä höpisette, olen 52 v ja oma kauneuteni on kestänyt hyvin aikaa. Tulin juuri kotiin kaupungilta ja minulle flirttailtiin ja heiteltiin kehuja. Ja kyllä, olen ottanut maltillisesti noin kerran vuodessa täyteainetta sibelius-ryppyyn sekä hieman myös huuliin jostain 44 v alkaen.
Nämä toimenpiteet ovat niin maltillisia että yksikään teistä miehistä ei edes ole huomannut niitä. Vain todella harva pistää huuliinsa esim. jonkun pari milliä kun puoli milliä on aivan hyvä. Otsan välisen rypyn täytettä ei huomaa, näytän vain hyvin levänneeltä enkä vihaiselta.
Teillä on aivan vanhanaikaiset käsitykset siitä miltä täyteainehoidot näyttävät kun ne tehdään hyvällä maulla.
Ja kyllä Martina ja Maisa vaan ovat kaunottaria edelleenkin ja jatkossakin, Martinahan on jo 40 v ja kelpaisi ihan jokaiselle miehelle. Tietty av:llä ulistaan ettei ikinä mutta IRL kyllä kävisi.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä missä ihmeen piireissä ja maailmassa ap. elää, sillä suurin osa naisista ei Suomessa käytä mitään täyteaineita, eivät edes meikkaa, kaikissa ikäluokissa ja myös alle 35v. ja asenteeltaan ovat hyvin luonnonläheisiä.
Myös hiusten värjäys on ollut rajussa laskussa koko 2000-luvun, jopa hiuslakan käyttö ja pyritään hyvin luonnonmukaisuuteen.
Sama vaatetuksessa, panostetaan laatuun ja kestävyyteen ja tämä erityisesti nuorilla.
Tämä. Suomalaiset naiset käyttävät ulkonäkönsä muokkaamiseen todella vähän aikaa ja rahaa muihin maihin verrattuna, joten ilmankos me ollaan miesten mielestä niin rumia. Eniten maailmassa kauneusleikkauksia ym.ulkonäön muokkauksia tekevät Aasialaiset, varsinkin Kiinalaiset ja Etelä-Korealaiset, eli juuri ne joita miehet tietysti pitää kauneimpina.
En tiedä missä ihmeen piireissä ja maailmassa ap. elää, sillä suurin osa naisista ei Suomessa käytä mitään täyteaineita, eivät edes meikkaa, kaikissa ikäluokissa ja myös alle 35v. ja asenteeltaan ovat hyvin luonnonläheisiä.
Myös hiusten värjäys on ollut rajussa laskussa koko 2000-luvun, jopa hiuslakan käyttö ja pyritään hyvin luonnonmukaisuuteen.
Sama vaatetuksessa, panostetaan laatuun ja kestävyyteen ja tämä erityisesti nuorilla.