Lue keskustelun säännöt.
Mitä nyt aikuisena toivot, että joku lapsuudessasi olisi opettanut sinulle elämästä?
NäkymätönLapsi
19.06.2021 |
Ikää itselläni kertynyt kohta 33 ja mietin mennyttä elämääni, johon en ole tyytyväinen. Mutta välillä toivon, että joku olisi opettanut, miten tärkeitä ystävät elämässä ovat. Löytää ympärilleen se kultaakin kallisarvoisempi tukiverkko. Ei ole hyväksi olla liikaa mustasukkainen tai negatiivinen, sellaisista ihmisistä ei pidetä. Miten kannattaisi harrastaa jotakin liikuntaa, vaikkapa tanssia. Löytää jokin juttu, missä olet hyvä ja pärjäät. Miten ei välttämättä löydä koskaan sitä sielunkumppaniaan saati edes yhtä, kenen kanssa seurustella ensi kertaa, vaikka Facebook on täynnä kavereittesi seurustelu-, kihla-, hää- ja vauvauutisia. Miten oppimisvaikeudet vaikeuttavat työ elämääkin, ellei niitä ala selvittää aiemmin. Että kannattaa ajaa ajokortti, vaikka pelottaisi kuinka. Ja näitä on varmaan sata lisää.
En ole osannut pitää ihmissuhteistani huolta ja nyt katson enää valokuvia kaivaten heitä, jotka eivät kaipaa minua ja sosiaalisten tilanteiden pelkoisena ystävien löytäminen on ollut todella vaikeaa. Heitä on 2, mutta ei kuitenkaan sellaista, jolle voisin kertoa aivan kaiken ja hekin asuvat toisaalla. Olisi ihanaa lähteä mökille tai festareille isommalla kaveriporukalla ja nauttia kesästä, mutten ole koskaan saanut kokea moista. Minulla ei ole liikuntaharrastuksia, kun mitään ei tunnu enää oppivan (sulkkis olisi kiva aloittaa, samoin kuntosali, mutta ei ole kenen kanssa pelata ja rohkeutta mennä yksin) ja työttämänä kaikki vähän kallista. Autottomana ei pääse oikein mihinkään etenkään nyt korona-aikana, kun julkisia ei tule käytettyä. Tosin en autoista mitään ymmärrä, joten hankala sellaisesta olisi pitää huoltakaan, saati maksaa kaikki kulut.
Jep, pitäisi vain nostaa häntä pystyyn ennen nelikymppisiä, mutta välillä tuntuu, että kohtalo on näyttänyt vain takalistoaan monessa eri asiassa.
Kommentit (27)
Olisin toivonut, että olisi opetettu pitämään omia puolia ja pitämään huolta raha-asioista, verot, vakuutukset, säästäminen ym. Luulin aika pitkällekin aikuisuuteen etteivät nuo asiat ole kovin tärkeitä,kun vanhempani eivät koskaan niistä puhuneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että alle 15-vuotiaana kannattaa olla tarpeen tullen vaikka väkivaltainen. Kunnon turpaanveto olisi tehnyt monelle hyvää.
En oikein ymmärrä AP:ta. Siis jonkun olisi kannattanut kertoa, että jotain liikuntaa kannattaa harrastaa? Eikö mitään omaa intoa ollut vai eikö annettu harrastaa? En ole koskaan ajatellut, että olisi vanhempieni vastuu tehdä minusta liikunnallinen. Molemmat epäurheilullisia. Sain kuitenkin ulkoilla miten halusin ja eivät olleet kaikille harrastuksille kielteisiä, olisin varmaan saanut aloittaa vaikka jalkapallonkin, jos olisin semmoista saanut päähäni.
Senhän takia koulussakin tutustutaan eri lajeihin, että saisi löytää omansa. Loput pitäisi olla itsestä kiinni ja vanhempien rooli sitten mahdollistajana.
Numero 20 viestisi tuntui tutulta, vaikka alle 30-vuotias olenkin. Minä olisin tahtonut oppia sen, että olisi ollut sopivaa puhua kaikesta. Sellaista keskustelutaitoa ja tunteista puhumista. Samaten sen, että joku olisi auttanut ja tukenut kiusaamisen kanssa ja kysynyt miten voin, kun olin aina yksin niin koulussa kuin vapaa-ajalla aina kasiluokalta lukioon asti. Joskus joku koulussa seurana, mutta monesti ei kukaan. Olisin halunnut tuntea olevani kotona sellainen joka riittää omana itsenään, eikä niin että yritin varsinkin isääni miellyttää kelvatakseni. Olisin saanut olla omanlaiseni ja oppinut rohkeaksi, eikä olisi tehty minusta mitään kilttiä alistujaa joka pelkää puhua asioistaan ja häpeää itseään. Olisin saanut tavallaan olla rauhallinen ja asiat olisivat menneet paremmin. Muistan aina sen, kun jo hyvin pienestä asti hermoilin ja jännitin kaikkea ja olin levoton. Kukaan ei rauhoittanut minua kunnolla ja en voinut purkaa sitä kaikkea. Isäni levottomuus ja helposti suuttuminen lisäsivät sitä kaikkea. Aina esim urheilukilpailuissa jännitin sitä eniten suuttuuko isä jos en pärjää enkä sitä tapahtumaa tai sijoitusta. En siis pystynyt ottamaan rennosti, kun mentiin hampaat irvessä ja sen vuoksi urheilu oli kamalaa ja tein sen kaiken paljolti isäni mieliksi. Mietin vaan sitä, että kuka lapsi suostuisi moiseen ja ei sanoisi vastaan. Minä en sanonut vielä 11-vuotiaanakaan urheilin isäni tahdosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Missä päin asut ap? Itse kaipaisin kanssa tuollaista ystävää, jonka kanssa tehdä kaikkea.
Että mulla on oikeus olla turvassa
Että aikuisten kuuluu suojella lapsia
Että mun keho on arvokas ja riittävä
Että olen tärkeä jollekin ilman jatkuvaa suorittamista
Että tunteiden ilmaiseminen, omista tarpeista/toiveista kertominen, oman mielipiteen sanominen ym ei johda hylkäämiseen
Että suurin osa ihmisistä haluaa mulle hyvää
Että ihmissuhteet vaatii työtä mutta on sen arvoisia
Että seksuaalisuus on neutraali asia, josta voi puhua ja iloitakin
Että ihmisen ei kuulu pärjätä yksin.
Kärsimys olis ollut huomattavasti vähäisempää jos ykskin noista ois toteutunut