Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Orgasmin saannin vaikeus

Vierailija
19.06.2021 |

Olen jo nelikymppinen. Orgasmin saaminen on ollut aina tosi vaikeaa. Ekan orgasmini sain 22-vuotiaana yhdynnässä ja sen jälkeen olen saanut sen noin 5 kertaa myöskin yhdynnässä. Hyväilemällä en ole saanut miehen kanssa koskaan (kumppaneita on ollut 9). Masturboida aloin vasta päälle 25-vuotiaana. Toki olin kokeillut lukuisia kertoja aiemminkin mutta en saanut tuntumaan missään. Lopulta onnistuin saamaan itsekseni orgasmin mutta se on ollut aina tosi laimea. Lähinnä vain supistelua. Orgasmin saaminen yksinkin on tosi vaikeaa. Alkuun tuntuu kevytkin kosketus hyvälle ja ajattelen että nyt varmaan tulen nopeaa. Mutta sitten yhtäkkiä paikat vain turtuu, enkä tunne mitään. Lopulta saatan saada orgasmin kun käyttän kunnolla voimaa, mutta koko homma vie vähintään puoli tuntia ja ainakin puolet kerroista orgasmia ei tule yrityksistä huolimatta.
Onhan se paljolti niin, että lapsiperhearjen keskellä jos onnistut saamaan omaa aikaa ihan rauhassa niin sitä ei tee mieli käyttää siihen että saat laimea orgasmin ja vähintään puolella kerroista et edes sitä. Joten masturbointia olen harrastanut viime vuodet todella harvoin.
Ongelmia alkaa olla nykyisessä parisuhteessakin (10 vuotta kestänyt), kun minua ei oikein seksikään kiinnosta kun en saa siitä koskaan mitään. Miehen vuoksi olen ryhtynyt, mutta on alkanut ahdistaa sekin. Varsinkin kun mies valittaa että seksiä on liian vähän (2-6krt/kk) ja selkeästi nyrpistelee kun en saa. Olen tässä suhteessa saanut yhden kerran orgasmin.
En käytä hormonaalista ehkäisyä, enkä ole käyttänyt mitään suristimia, jotka voisi turruttaa.
En tiedä miksi tänne kirjoitan. Onko jollain ollut samanlaista ja onko tilanne muuttunut?

Kommentit (64)

Vierailija
1/64 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ompa kurja jos kärsit noin, ja miehesi vielä siksi nyrpistelee. Aina kun luen tällaisesta, tulee paha olo, että miehen takiako se naisen orgasmi vain onkin tärkeä.

Mistä päättelet että suristimet turruttaa, voihan asia olla ihan päinvastoinkin, kokeile.

Onko teillä ollenkaan suuseksiä? Luulisin että sillai vois onnistua. Onnea,toivottavasti onnistut!

Vierailija
2/64 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksesta. Minulle kyllä riittäisi ihan sekin että saisin edes itsekseni helpommin ja paremman orgasmin.

Suristimilla lähinnä tarkoitin sitä, kun viime aikoina on ollut juttua siitä, että nämä voimakkaammat suristimet on turruttaneet naisten alapäät. Että oma turtuminen ei ainakaan tällaisesta johdu. Nuorempana omistin jonkun värisevän dildon mutta se meni roskiin, koska en saanut siitä mitään apua.

Suuseksi ei auta. En saa siitä mitään. Sitä tehdään meillä satunnaisesti miehen mieliksi ja minä vain odottelen että koska se on ohi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/64 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinuna menisin terapeutille, tai ainakin kysyisin sieltä miten voisi auttaa. Noin tärkeä asia kuitenkin kyseessä! t.Sama

Vierailija
4/64 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Surullisena luin aloituksesi.  Nautinnollisen seksin mitta ei välttämättä ole tuo loppuhuipentuma.  Minä en  ole koskaan kokenut, että orgasmi olisi yhdynnässä se ratkaisevin juttu; saan nautintoa monesta muusta asiassa seksissä. 

Pystyisitkö nauttimaan yhdynnöistä ilman orgasmiakin?

N50+

Vierailija
5/64 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mullekin orgasmin saaminen on vaikeaa. Saan yksinäni kuitenkin aina, vaikka sen saavuttaminen vie helposti 20-30 min. Miehen kanssa en ole ikinä saanut, en yhdynnässä enkä mitenkään muutenkaan. Useamman miehen kanssa olen seksiä harrastanut, olen jo vuosia feikannut orgasmin, se on mulle itselleni ihan ok juttu, mieluummin niin, kuin että joutuisin jotain miesten "nyrpistelyjä" katselemaan. On nimittäin omalle kohdallekin joskus nuorena näitä "nyrpistelijöitä" sattunut, en jaksa niitä :)

Vierailija
6/64 |

Kannattako feikkailla vain miehen, ja vieläpä typerän vuoksi. Nyrpistelkööt rauhassa..ja sitten pullistelevat kuinka naiset huokailee heidän allaan, "ainakin minun naiseni saa" tyyliin. Suuret on luulot, monilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/64 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ymmärrä miehiä; eivätkö tajua, että jos on vaikeus saada orgasmia se on jo tarpeeksi kamalaa, pitääkö vielä siitä naista rangaistakin. Ei ole miehen itsekkyydellä rajoja.

Vierailija
8/64 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Tiedät, että se toimii, kun..."

Seksologi Sadie Allison vinkkaa, että parin kannattaa mennä aluksi normaaliin lähetyssaarnaaja-asentoon ja laittaa naisen lantion alle pieni tyyny. Allison vinkkaa myös, että miehen kannattaa perustyöntöjen lisäksi tehdä lantiollaan pientä, ympyränmuotoista liikettä.

– Tiedät, että se toimii, kun tunnet hänen pitävän sinusta lujempaa kiinni ja vetävän sinua lähemmäs jaloillaan.

Tekniikasta löytyy etua myös miehille.

– Lisähyöty on se, että se saattaa auttaa miehiä kestämään kauemmin, sillä he eivät koe samaa, voimakasta kiihotusta, mitä nopeista, syvistä työnnöistä, toteaa seksiterapeutti Lori Buckley. 

Mainos

Hyöty havaittu tutkimuksessa

Pienellä kikkailulla lähetyssaarnaajasta saa siis entistä nautinnollisemman asennon.

CATin esitteli ensimmäisen kerran vuonna 1988 seksitutkija Edward Eichel, joka hehkutti sen auttavan naisia saamaan orgasmin lähetyssaarnaajassa, kertoo Psychology Today.

Tutkimustieto on vahvistanut Eichelin näkemyksen. Eräässä vuonna 2008 Journal of Sex and Marital Therapy -julkaisussa esitellyssä tutkimuksessa naiset, jotka kokeilivat CAT-tekniikkaa, kasvattivat orgasmien määräänsä 56 prosentilla.

Tekniikkaa kannattaakin todella kokeilla, jos orgasmin saaminen yhdynnässä tuottaa päänvaivaa – ja niin se useimmille naisille tuottaakin. Suurin osa naisista nimittäin todella tarvitsee klitoriksen stimulaatiota matkatakseen hekuman huipulle. 

– Karkeasti arvioiden kaksi kolmasosaa naisista ei saa orgasmia yksin yhdynnästä, toteaa psykologi ja seksiterapeutti Megan Fleming Huffington Postille.

Fleming kehuukin CAT-tekniikkaa, sillä siinä klitorikselle tarjotaan suoraa painetta ja stimulaatiota. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/64 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Seksuaaliterapeutille mars. Tavoite oppia nauttimaan. Ensin yksin ja sitten yhdessä miehen kanssa. Siis käynnit ja ehkä se nauttiminenkin (vaikea sanoa, kun en ole seksuaaliterapeutti).

Vierailija
10/64 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Tiedät, että se toimii, kun..."

Seksologi Sadie Allison vinkkaa, että parin kannattaa mennä aluksi normaaliin lähetyssaarnaaja-asentoon ja laittaa naisen lantion alle pieni tyyny. Allison vinkkaa myös, että miehen kannattaa perustyöntöjen lisäksi tehdä lantiollaan pientä, ympyränmuotoista liikettä.

– Tiedät, että se toimii, kun tunnet hänen pitävän sinusta lujempaa kiinni ja vetävän sinua lähemmäs jaloillaan.

Tekniikasta löytyy etua myös miehille.

– Lisähyöty on se, että se saattaa auttaa miehiä kestämään kauemmin, sillä he eivät koe samaa, voimakasta kiihotusta, mitä nopeista, syvistä työnnöistä, toteaa seksiterapeutti Lori Buckley. 

Mainos

Hyöty havaittu tutkimuksessa

Pienellä kikkailulla lähetyssaarnaajasta saa siis entistä nautinnollisemman asennon.

CATin esitteli ensimmäisen kerran vuonna 1988 seksitutkija Edward Eichel, joka hehkutti sen auttavan naisia saamaan orgasmin lähetyssaarnaajassa, kertoo Psychology Today.

Tutkimustieto on vahvistanut Eichelin näkemyksen. Eräässä vuonna 2008 Journal of Sex and Marital Therapy -julkaisussa esitellyssä tutkimuksessa naiset, jotka kokeilivat CAT-tekniikkaa, kasvattivat orgasmien määräänsä 56 prosentilla.

Tekniikkaa kannattaakin todella kokeilla, jos orgasmin saaminen yhdynnässä tuottaa päänvaivaa – ja niin se useimmille naisille tuottaakin. Suurin osa naisista nimittäin todella tarvitsee klitoriksen stimulaatiota matkatakseen hekuman huipulle. 

– Karkeasti arvioiden kaksi kolmasosaa naisista ei saa orgasmia yksin yhdynnästä, toteaa psykologi ja seksiterapeutti Megan Fleming Huffington Postille.

Fleming kehuukin CAT-tekniikkaa, sillä siinä klitorikselle tarjotaan suoraa painetta ja stimulaatiota. 

Mieheni ei varmasti ole lukenut tästä CAT-tekniikasta, mutta 27 v aikana on sitä joskus tehnyt ja minusta se on inhottavan tuntuista kirnuamista ja olen pyytänyt lopettamaan. Eli ei toimi kaikilla. Niin kuin ei mikään seksiin liittyvä. On vain löydettävä ne keinot, jotka itsellä ja omassa parisuhteessa toimii.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/64 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ompa kurja jos kärsit noin, ja miehesi vielä siksi nyrpistelee. Aina kun luen tällaisesta, tulee paha olo, että miehen takiako se naisen orgasmi vain onkin tärkeä.

Mistä päättelet että suristimet turruttaa, voihan asia olla ihan päinvastoinkin, kokeile.

Onko teillä ollenkaan suuseksiä? Luulisin että sillai vois onnistua. Onnea,toivottavasti onnistut!

Kiitos vastauksesta. Minulle kyllä riittäisi ihan sekin että saisin edes itsekseni helpommin ja paremman orgasmin.

Suristimilla lähinnä tarkoitin sitä, kun viime aikoina on ollut juttua siitä, että nämä voimakkaammat suristimet on turruttaneet naisten alapäät. Että oma turtuminen ei ainakaan tällaisesta johdu. Nuorempana omistin jonkun värisevän dildon mutta se meni roskiin, koska en saanut siitä mitään apua.

Suuseksi ei auta. En saa siitä mitään. Sitä tehdään meillä satunnaisesti miehen mieliksi ja minä vain odottelen että koska se on ohi.

Ei kannata uskoa noita juttuja siitä tunnottomuudesta! Aika moni joka niin väittää on vaan muuten seksileluja vastaan jostain syystä. Yleensä mitkään seksilelut eivät turruta paikkojasi ainakaan pysyvästi, kun niitä normaalisti käyttää. Tärkeintähän on se että joskus saisi niitä hyviä tuntemuksia edes jotenkin, leluilla voisi onnistua helpommin. Esimerkiksi nuo Satisfyerit imevät tosi hellästi klitorista, kannattaa testata niitä sillä se on vähän erilaista stimulaatiota kuin pelkkä värinä. (Vaikka sanoit että tarvitset "kunnolla voimaa" joten en tiedä olisiko tuo toimiva juuri sinulle...)

Sanoit ettet saa seksistänne koskaan mitään, ymmärsin niin että et nauti edes niistä muista tuntemuksista, esim. läheisyydestä? Tämä ei ole sinun "syytäsi", vaan ehkä suhteessanne on vikaa jos toinen ei tunnu hyvältä?

Itse kokeilisin tuossa tilanteessa mielummin yksin löytää kiihottavia asioita ja oppia lisää omasta vartalosta, ehkä ihan rauhassa vain rentoutumalla ja tunnustelemalla. Kaiken seksin ja itsetyydytyksen ei tarvitse tähdätä orgasmiin, kuten tietysti jo tiedätkin. Ymmärrän että jos omaa aikaa ei paljon ole, voi tulla liikaa paineita tyydyttyä nopeasti sen sijaan että pysähtyisi ja antaisi aivojen ja kehon virittyä nauttimiseen. Tärkeintä näissä hetkissä on tuntea oma keho arvokkaaksi ja nauttia siitä, antaa sille hyviä tuntemuksia. Kuulostaa siltä että ainakin sen nyrpeänoloisen miehen kanssa voi olla vaikea rentoutua ja nauttia omasta kehosta, joten yksin on helpompi kokeilla.

 Nämä nyt ovat vaan minun ajatuksiani, en tiedä onko tällaisista asioista sinulle apua sillä en ole itse samanlaisessa tilanteessa. Mutta toivon sinulle kaikkea hyvää ja lisää nautintoa :)

Vierailija
12/64 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juu ei tokikaan kaikki timi kaikilla, ja sitten n vielä marginaaleja, jotka ovat valtaosasta poikkeavia. En viitsi nyt mainita, ettei taas ala provous.

Itse kuulun valtaosaan ja hyvä sillälailla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/64 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voisikohan eläkeläispalstakonkari m62 antaa ne parhaimmat vinkkinsä naisen täydelliseen tyydyttämiseen? Mutta siinä on ehtona iso ja paksu kalu, muuten vinkit ei toimi.

Vierailija
14/64 |

 Niin ja ahdas imevä ihmepillu, joka jauhaa ja puristaa kullia niin,ettei pois pääse. Sori  M62, sulla varmaan ihan yes vaimo...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/64 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä herätä nukkuvaa uroskarhua. Sen ja naarastiikerin tappelua ei kestä kukaan.

Vierailija
16/64 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Älä herätä nukkuvaa uroskarhua. Sen ja naarastiikerin tappelua ei kestä kukaan.

Hahhhaaaaaaaaaa

Vierailija
17/64 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisikohan eläkeläispalstakonkari m62 antaa ne parhaimmat vinkkinsä naisen täydelliseen tyydyttämiseen? Mutta siinä on ehtona iso ja paksu kalu, muuten vinkit ei toimi.

 Niin ja ahdas imevä ihmepillu, joka jauhaa ja puristaa kullia niin,ettei pois pääse. Sori  M62, sulla varmaan ihan yes vaimo...

Se pillu myllyttää kalua..

Vierailija
18/64 |

 Ai niin teki. Mutta jos se tekee höpöä, niin hyvä juttu!

Vierailija
19/64 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvä, että et ole luovuttanut. Pitäisitkö nänniesi imemisestä? Siitä monet saavat todella suurta nautintoa etenkin yhdistettynä klitoriksen hyväilyyn. Miehesi saisi panostaa nautintoosi. Ensin kunnon esileikki ja itselläni toimii ainakin aktin aikana parhaiten asento, jossa mies on samalla sisälläni lähetyssaarnaajassa ja hyväilee klitoristani. Tällöin orgasmi on voimakkain, koska stimulointia saa sekä g-piste että klitoris. Älä ihmeessä luovuta, kun saa hyvää seksiä, kaipaa sitä päivittäin!

Vierailija
20/64 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisikohan eläkeläispalstakonkari m62 antaa ne parhaimmat vinkkinsä naisen täydelliseen tyydyttämiseen? Mutta siinä on ehtona iso ja paksu kalu, muuten vinkit ei toimi.

 Niin ja ahdas imevä ihmepillu, joka jauhaa ja puristaa kullia niin,ettei pois pääse. Sori  M62, sulla varmaan ihan yes vaimo...

Se pillu myllyttää kalua..

 Ai niin teki. Mutta jos se tekee höpöä, niin hyvä juttu!

Taitaa olla höpöjä sen kaikki jutut. Mielikuvituksen tuotosta.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi seitsemän kaksi