32v nainen elää sinkkuelämää täysillä. Varmaan yksinäinen.
Minulla on FB-kavereissa entinen opiskelukaveri, 32v sinkkunainen. Elää kuin useimmat kolmikymppiset 10v sitten. Jotenkin säälittää, on varmasti yksinäinen. Siis en tarkoita sitä, että se henkilö on säälittävä, päinvastoin. Säälittää siksi, että se on ihan varmasti yksinäinen, kun joutuu täyttämään elämänsä kaikella hötöllä. Tuon ikäisenä suurin osa kavereista on kuitenkin joko vakiintuneessa parisuhteessa tai jo naimisissa ja perheellisiä. Aika harvan naisen enää 32-vuotiaana kannattaa pyrkiä sinkkuelämään, jos ikinä meinaa hankkia perhettä. Miehillä eri asia. Toivottavasti on onnellinen. Ja toivottavasti tajuaa elämän ja ajan rajallisuuden esimerkiksi lastenhankinnan suhteen.
Kommentit (27)
Juuri tämä on kieroa elämässä. Pitäisi hankkia puoliso, lapset, omakotitalo ja ties mitä ja mieluusti mahdollisimman nuorena, että sopii "yhteiskunnan" muottiin >:(
Itse olen 26-vuotias sinkku nainen. Tuntuu että pitäisi olla jo lapsia ja mies, että saisi olla rauhassa.
Miksi kaikkien ihmisten pitää olla samanlaisia ? Mitä se on muilta pois jos joku päättää elää elämänsä omaksi parhaaksi näkemällään tavalla ?
Jos ei puolisoa ole, tai ei halua, tai ei löydä, niin silti pitäisi elää mahdollisimman tylsää elämää? Kärsiä? Avaus kuulostaa kateelliselta.
Terv. 36-vuotias sinkkumies.
Sääliksi käy se nainen..jos sen kaikki kaverit on tollasia rajoittuneita ja pölyttyneitä mammoja jotka kadehtii muiden elämää.
Perhe-elämä on perseestä! Pysy vain sinkkuna ja lähde kuukaudeksi Brasiliaan. Olen kokeillut kumpaakin sinkkuuta ja perhe-elämää. Sinkkuus on pop, vaikka ikää on jo 50 vuotta. Ei ikinä enää lapsia korkeintaan lasten lapsia.
[quote author="Vierailija" time="10.06.2014 klo 13:50"]
Hold your horses :) Siis se 32-vuotias laittaa Facebookiin usein sellaisia päivityksiä, ettei VIELÄ halua lapsia ja miestä. Että onneksi on vielä sinkku ja vapaa tekemään mitä tahansa. Lähti yksin kuukaudeksi Brasiliaan lomallaan. Tai laittoi Facebookiin kuvan, kun oli päättänyt lähteä keskellä yötä käymään Tammisaaressa tyhjällä hiekkarannalla. Että pakko mennä kun voi.
Ei kaikkien ole pakko sitoutua, mutta selkeästi tuo nainen sitä joskus on ajatellut, haluaa perheen ja puolison. Nyt vaan ikää on sen verran, että voisi ehkä miettiä asiaa kunnolla ja mitä voisi sen eteen tehdä.
Tänään laittoi viestiä Facebookiin, jossa kyseli mille kaikille festareille ihmiset ovat kesällä menossa. Tuli muutama väsynyt vastaus, ettei nyt varmaan enää jaksa mennä ja lapsetkin pitäisi saada hoitoon ja joku laittoi, että eiköhän festarikesät ole jo eletty..
ap
[/quote]
Minusta tuo paksuttamani kohta kuulostaa todella ihanalta! Mitä pahaa? Mitä ihmettä? :D
Olisiko parempi, jos hän toteuttaisi itseään kuin zombie muiden joukossa? Hyvä, että on erilaisia ihmisiä!
En osaa tähän muuta sanoa, kuin että monesti plus 30v. sinkkunaiset (pitkään sinkkuna olleet) tuppaavat olemaan melko takakireitä, ei kait se vapaus aina niin mukavaa ole. Sen sijaan pitkästä, parikymppisenä aloitetusta parisuhteesta juuri eronnut kolmekymppinen voi olla hyvinkin leppoisa ja elämäniloinen.