Mies syö salaa erektiolääkettä
Olemme pariskunta, mies minua 10-v vanhempi (35) ja olemme asuneet yhdessä vain vuoden. Olen itse todella seksuaalinen ja voisin lemmiskellä vaikka joka päivä, mies ei niinkään.
Seksi on lähes aina mahtavaa, mutta jonkin aikaa sitten miehellä alkoi mieskunto pettää = stondis lopahti kesken seksin.
Olen ollut ennen tätä suhdetta yhdessä pidemmässä suhteessa, eikä eksän tai muiden miesten kanssa ole ikinä käynyt tälläistä lopahdusta.
Otin asian todella raskaasti ja aloin itkemään ensimmäisellä kerralla kun näin kävi, koska pidin syytä ilman muuta sinä että mies ei näe minua viehättävänä tai seksikkäänä. (En ole ruma, vaan oikeasti aika kaunis ja suht hyväkroppainen, en mikään älyttömän timmi mutta en myöskään mikään hyllyvä tapaus.)
Keskusteltiin asiasta heti ja mies sanoi että minussa ei ole mitään vikaa, että hänelle on käynyt näin myös aiemmin.
Näin kävi sitten useampia kertoja ja yritin olla neutraalisti ja itkemättä.
Tuntui vaan niin kamalalta että itkin aina hiljaa, niin että mies ei huomannut sitä.
Hän kyllä näki minusta heti että kaikki ei ollut hyvin, mutta en halunnut tehdä numeroa asiasta.
Tämä ongelma kehittyi niin että en oikein enään pystynyt nauttimaan seksistä, kun pelkäsin että se taas lörpähtää, yritin vain miellyttää miestä mahdollisimman paljon ja olla sellaisissa asennoissa jotka tuntuvat hänestä mahdollisimman hyviltä.
Ihmettelin kun sitten jossain vaiheessa tätä lopahtamista ei enään tapahtunutkaan.
Seksi on ollut aivan mieletöntä viimeiset 6 1/2 kk.
Sitten aloin suursiivoamaan meidän asuntoa ja löysin hänelle kirjoitetun erektiolääkereseptin, Sildenafil nimeltään. Tunnen nyt olevani todella ällöttävä ja ei-haluttava.
Löysin myös toisen reseptin, joka on kirjoitettu siloin kun hän oli edellisessä pitkässä parisuhteessa. Diagnoosissa lukee että seksihalut ovat tallella ja yöllä erektioita (mies on urheilullinen, eikä hänellä ole mitään perussairauksia). Dg. Elimellisestä syystä aiheutunut impotenssi. 1/2-1 pilleri 1h ennen yhdyntää. Pillereitä en vaan löytänyt mistään.
Olimme viikonlopun poissa ja seksi oli taas aivan ihanaa, mutta nyt toki mietin aina ennen seksiä, että onko hän ottanut sitä lääkettä. S,e laskee hieman omia haluja vaikka minulla tosiaan haluja riittää. Siellä hän vielä tokaisi ääneen että tämä ilmasto on kyllä sellainen joka saa munan pystyyn..
Eilen kun pesin pyykkejä ja kävin hakemassa miehen kassista vaatteita pyykättäväksi, löysin sitten ne pillerit. Olen aivan poissa tolaltani, itken yksin kotona enkä tiedä kenen kanssa voisin puhua asiasta nyt ennen kuin otan asian esiin mieheni kanssa. Tämä vaivaa minua todella paljon.
Eilen kun olin ollut jonkin aikaa kotona, näin kun mies siirsi kassinsa muualle ja kuulin kun hän avasi ja sulki purkin, ja kävi heti juomassa vettä. Tunnin päästä hän sitten "yllättäen" halusikin seksiä. En vain pystynyt nauttimaan siitä niin paljon henkisesti (vaikka tulinkin) nyt, kun tiesin että hän oli ottanut pillerin, että pippeli pysyisi pystyssä.
Ja kun laskin pillerit seksin jälkeen, hänen ollessa suihkussa oli siellä tosiaan yksi vähemmän.
Veltostuminen on yleensä tapahtunut niin että olen hänen päällään, makuuasennossa. Se tuntuu itsestäni parhaalta ja siinä asennossa olen kerran tullut neljä kertaa putkeen hänen kanssa muhinoidessa. Ja tämä on siis ainoa asento tähän mennessä, jossa olen tullut.
Tarvitsen nyt asiallisia kommentteja.
Mitä minun pitäisi tehdä?
Kannattaako minun ottaa asia puheeksi?
Tunnen itseni todella vastenmieliseksi hänen silmissään ja silti hän puhuu perheen perustamisesta yms naimisiin menosta.
Onko tämä pysyvää? Pysyykö hänen peniksensä pystyssä ainoastaan lääkkeiden ansiosta?
Eikö hän ole aika nuori syödäkseen potenssilääkkeitä (35-v)?
Tuleeko hän syömään niitä koko elämän?
Mitä sitten kun hän on 50 tai 60 +, seisooko sitten edes enään lääkkeiden kanssa?
Onko mahdollista, että hän pettää minua (en usko, mutta ei sitä tiedä)?
Reseptissä luki : ajoittaista seksuaalista haluttomuutta lähinnä stressiin liittyen.
Tunnen ja tiedän hänet kuitenkin todella hyvin ja ei hänellä ainakaan nyt ole stressiä. Miksi hän sitten syö niitä pillereitä nyt?
Olen todella surullinen.
Kommentit (26)
sama oikoluettuna, olipa kauhean huonosti näppäilty.
olette te naiset ihan mahdottoman hassuja. Annas kun kerron omasta elämästäni. lopuksi vedän nämä kaiksi aihetta yhteen.
Meillä ekan lapsen syntymän jälkeen vaimolla halut nollassa. Seksiä ja muuta läheisyyttä oli tosi vähän ja minulle otti jatkuvat torjunnat tosi koville. Ja kyllä minäkin kannan vastuuni kodista jne. Joka tapauksessa tilanne todella turhauttava. Aina silloin tällöin oli hiukan lämpöä ja tunnelma menossa oikeaan suuntaan. Mutta todella usein, joku asia kuitenkin pielessä ja tunnelma katosi (häneltä) kuin tuhka tuuleen. "Sulla kesti niin kauan riisua", "vauva aivasti", "mua alkoikin väsyttää". Oikeasti milloin mikäkin tyyliin peitto vinossa ja lupaava tunnelma katosi taivaan tuuleen.
No sitten kerran tooodella pitkän tauon jälkeen päivällä vauvan nukkuessa ihan vieressä (melkein heräämisaika) vaimo kävi kuumana ja oli vähän silleen, että ota mut. No ei itselle ihan helppo tilanne kun edelliset kymmenen "ota mut" tilannetta onkin olleet "eikun nukutaan sittenkin". Samalla koko kuvio oli ihan epärealistinen, vauva olisi herännyt sillä samalla hekellä jne. Sanoin vaimolle "ei me nyt varmaankaan rakastella". Hän kääntyi pois kääriytyi peittoon ja heittäytyi puhumattomaksi. Ja minä olin edellisen vuoden purrut huulta, ollut ymmärtäväinen ja kerämnnyt itsetunnon rippeet uudelleen ja uudelleen, yrittäessäni ylläpitää läheisyyttä. Ja hän heittäytyy puhumattomaksi yhdestä kerrasta!
No nyt tähän ketjuun. Kuvittelkaapa naiset, jos sanoisitte miehellenne, että en oikein kostunut nyt/otetaan iisimmin/ehkä joskus toiste tms. Ja mies alkaisi itkeä ja sulkisi teidät pois.
Olisiko teillä helpompi vai vaikeampi rentoutua seuraavalla kerralla? Jos edelleen pienenkin "epäonnistumisen" jälkeen mies peittelisi itkuaan ja uusilla kerroilla itse aktin aikana hän vetäisi hirmua showta, joka vaan korostaisi tilannetta.
Ja sitten eräänä päivänä selviäisi että olette käyttäneet jotain limakalvoja kostuttavaa hienoa lacta-vagi-eros-estro voidetta! Tästä mies vaipuisi synkkyyteen, itsesäälissään potisi sitä kuinka hän on ihan paska ja teidän suhde on ihan huono ja sinä vaan esität.
Eli hiukan kykyä asettua toisen kenkiin. Erektiohäiriö on usein päästä kiinni ja voimakkaasti itseään ruokkiva kierre. Väittäisin, että varsinaisella haluttavuudella ei ole juuri mitään tekemistä sen kanssa. Sillä, että miehen ajatukset on munansa verenpaineessa eikä itse ihanassa hetkessä, on tietysti hirmuinen merkitys. Ihan niinkuin nainen, joka jännittää kostumistaan (tämä nyt vaan vähän niinkuin keksittynä esimerkkinä) taatusti kostuu vähemmän herkästi, kuin se sama nainen silloin kuin moinen asia ei ole mielessä.
ding
Juu tasa-arvon vuoksi jo pitää se sallia! Samoin kuin naisen käyttämä liukkari! Molemmat kun tähtäävät seksuaalisen nautinnon lisäämiseen.. Molemmille ;) Relaa ja nauti kovasta sekä halusta yhteiseen elämään miehesi taholta!
Itse välillä ihmettelen, kuinka jotkut tarvitsee noin nuorena tuollaisia. Itse olen 51v. ja lähinnä tarvitsisin jarrua, kun seisoo aamusta iltaan kovana kuin kivi. Ei mene kuin tunti-pari, kun olen tullut vaimooni takaapäin, niin alkaa taas naisten perseet vilkkumaan silmissä ja tuttu pakotus alkaa puntissa.
Suostuisipa mun mies hankkimaan reseptin. Hän taas esittää että ongelmaa ei ole. Sitten ollaan juuri kuten hän haluaa ja panee menemään puolikovalla tai astetta pehmeämmällä.
Hänelle tuo kikkelin toimimattomuus on niin suuri häpeä että ei halua missään nimessä mennä lääkäriin aiheesta.