Lue keskustelun säännöt.
Lastensaanti taisi pilata ystävyyssuhteeni
09.06.2014 |
Onko kellään muulla käynyt niin, että koska suhtautuu lapsiin ja lastensaantiin erilailla kuin suht saman ikäiset myös lapsia saavat ystävät/kaverit, on ystävyyssuhde muuttunut melkoisesti? Elän tietenkin vain näissä omissa ympyröissäni ja siksi kyselen kun alkanut tuntua, että vika on vain minussa kun en tajua.
Minusta lapset ovat ihmisiä siinä missä muutkin, he tulevat mukana ja toki otetaan huomioon minkä ikäisiä ovat jne., mutta muuten en osaa enkä oikeastaan edes halua tehdä lapsista jotenkin "ykkösjuttua". Siis älkää nyt ymmärtäkö väärin, totta kai lapset ovat äärettömän tärkeitä ja pidän niin ystävieni kuin luonnollisesti omistanikin lapsista, mutten mahda mitään sille, että kierrokset nousevat nopeasti kun ylianalysoidaan jokaista liikettä ja kaikki on vain minun lapset sitä ja minun lapset tätä ja ketään ei oikeastaan edes taida kiinnostaa ne muiden lapset, paitsi jos on samaa jotakin huolta kuin omalla naperolla, niin sitten on kiinnostavaa vertailla.
Samoin minun on vaikea pitää suutani kiinni kun jotkut vanhemmat - kieltämättä lähinnä äidit - ylikontrolloivat ja tarkkailevat lastensa jokaista liikettä ja ohjaavat ja käskevät ja huolehtivat. On jotenkin tosi työlästä viettää edes illanistujaisia yhdessä kun kaikki on vain sitä lapsihärdelliä. Lapset ovat jo sitä ikäluokkaa, että viihtyvät keskenäänkin ja suorastaan suututtaa kun ne arvokkaat hetket ikään kuin pilataan tuommosella hössöttämisellä. Tuntuu, että lapsetkin nauttisivat enemmän kun saisivat keskenään höpistä ilman "kuule katopa nyt tippui herne lattialle Eelis, otapa Jenni molemmin käsin siitä lasista kiinni, muistapa nyt kiittää, annapa muidenkin puhua, äläpä nyt noin syö kun suu menee likaiseksi" tai jotain muuta minusta aika pientä.
Itse priorisoin nuo hetket niin, että ne ovat rentoutumista sekä aikuisille että lapsille. Mitä väliä noilla pikku jutuilla on? Että tulee pientä sotkua kun on hauskaa tai muuta vastaavaa. Omat lapseni osaavat kai siksi itse ajatella, mikä on ok ja mikä ei, kun emme heitä koko ajan henkisesti ole sättimässä ja ei heidän tarvitse olla varpaillaan koko ajan. Sanomme kyllä aiheesta ja nätisti ja sillä selvä.
Ja vielä sekin, että jos ei löydy juuri siinä hetkessä jotain huomautettavaa, niin sitten analysoidaan aivan överiksi kuinka huolissaan ollaan kun esikoisessa näkyy jotain esiteini-iän merkkejä, pelottaa, että tulee vielä poikaystäväkin kohta ja tavalliset elämänkäänteet järkyttävät. Noh, itse en ole omien lasteni kanssa vielä tuossa vaiheessa, mutta vaikea silti kuvitella, että itse noin kovin tuntisin pientä ahdistusta ja epävarmuutta siitä, osaako lapseni omalla järjellään toimia ja elää suurinpiirtein kuten kuuluu. Minulle tärkeämpää on viestittää, että aina saa kysyä ja äiti ja iskä kyllä sanoo jos joku ei ole ok. Muuten toivomme lähinnä, että olisivat onnellisia ja kokisivat kotinsa kodiksi, jossa saa olla turvassa, rauhoittua, pahalla tai hyvällä mielellä, oma itsensä.
Inhottaa tuommoinen kontrollointi. Eivät ystäväni olleet sen oloisia ennen lapsia, että olisin voinut edes kuvitella heistä tuota. Ja luulen, että hekin ajattelevat minusta pahaa kun olen aika hiljainen kun en halua puuttua heidän systeemeihinsä, mutten myöskään sano mitään aivan normaalisti käyttäytyville omille lapsilleni. Harmittaa tosi paljon, en tunne enää noita ihmisiä lainkaan. Tai siltä tuntuu välillä.
Kommentit (5)
Lasten saaminen tarkoittaa isoa elämänmuutosta. Jokaisella on taakkana ja tukena omat kokemukset lapsuudesta, omista vanhemmista ja muista ihmisistä. Sitten vain koittaa pärjätä niillä eväillä mitä on. Joskus vedetään (ihan turhaan) roolia toisten edessä, joskus tulee päästeltyä mitä ihmeellisimpiä möläytyksiä ihan vain väsyneisyyttään/epävarmuuttaan/kun-ei-mun-elämässä-muutakaan-ole-ja-pakko-tästä-on-jotain-juttua-saada... Lapset kasvavat ja vanhemmat sen mukana. Yleensä kolmen teini-ikäisen vanhemmat ovat erilaisia kuin aikasemmin kolmen leikki-ikäisen vanhempina ollessaan. :)
"Pahin" pikkulapsivaihe tunkee kaikkiin juttuihin mukaan, ihan jo siksikin että pikkulapsiperheen arki on niin iholla. Kun lapset kasvavat ja esim. ekaluokkalaisina painelevat omatoimisest kavereitten luokse tai pihalle leikkimään, on vanhemmillakin enemmän aikaa nähdä itsensä taas yksilöinä, ei pelkkinä pikkulapsiarjen pyörittäjinä. Antakee armoo toisillenne. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.06.2014 klo 20:24"]
Lasten saaminen tarkoittaa isoa elämänmuutosta. Jokaisella on taakkana ja tukena omat kokemukset lapsuudesta, omista vanhemmista ja muista ihmisistä. Sitten vain koittaa pärjätä niillä eväillä mitä on. Joskus vedetään (ihan turhaan) roolia toisten edessä, joskus tulee päästeltyä mitä ihmeellisimpiä möläytyksiä ihan vain väsyneisyyttään/epävarmuuttaan/kun-ei-mun-elämässä-muutakaan-ole-ja-pakko-tästä-on-jotain-juttua-saada... Lapset kasvavat ja vanhemmat sen mukana. Yleensä kolmen teini-ikäisen vanhemmat ovat erilaisia kuin aikasemmin kolmen leikki-ikäisen vanhempina ollessaan. :)
"Pahin" pikkulapsivaihe tunkee kaikkiin juttuihin mukaan, ihan jo siksikin että pikkulapsiperheen arki on niin iholla. Kun lapset kasvavat ja esim. ekaluokkalaisina painelevat omatoimisest kavereitten luokse tai pihalle leikkimään, on vanhemmillakin enemmän aikaa nähdä itsensä taas yksilöinä, ei pelkkinä pikkulapsiarjen pyörittäjinä. Antakee armoo toisillenne. :)
[/quote]
Olen kyllä armollinen, mietinkin usein juuri sitä, että monessa asiassa varmaan näkyy myös yleinen väsymys, en voi tietää minkälaisilla fiiliksillä itse kukin perheestä on illastamaan lähtenyt, ehkä ajatellaan liikaa sitä, että mitä tuo musta äitinä ajattelee jos en tohon ja tähän puutu. Mutta luulin vaan, että olisimme sen verran läheisempiä, että juteltaisiin näistä vähän avoimemmin. Tulee mieleen ajat kun asuin Ruotsissa, siellä tuntui monilla olevan suurinpiirtein kaksi eri elämää: se todellinen iloineen, ongelmineen ja suruineen ja sitten se hymyilevä ja kunnollinen julkisivu.
En siis mitenkään halua moralisoida, hehän haluavat vain lastensa parasta ja juuri siksi toimivat noin. Mutta kaipaan heitä ihmisinä ja jotenkin sitä vähemmän kireää olotilaa, että saisi myös aikuiset olla vaan niitä omia itsejään ja jutella aidosti asioista. Mutta tuntuu kuin olisin eri aaltopituudella ja jotenkin hölmö kun en tajua osata tätä lievää paniikin tunnelmaa. AP
Minkä ikäisiä lapsia kavereillasi on? Onko sinulla lapsia? Kuten sanottu, pikkulapsiperhevaiheessa jutut pyörivät herkästi lasten ympärillä ja pelkkä "mennään yhdessä syömään" ei ole tarpeeksi iso irtiotto arjesta. Hotelliviikonloppu Tallinnassa olisi se, mitä tuossa elämäntilanteessa tarvitsisi, pelkkä illallinen ei riitä, kun takaraivossa kuitenkin nakuttaa arkimittari: "no nyt siellä kotona on hirveä iltapesuhärdelli, nyt jos otan vielä yhden siiderin, niin päätä särkee ja jos en ole tunnin päästä nukkumassa ja herätys on 6.45 enkä saa enää unta, niin koko päivä menee ihan vituilleen".
Elämä muuttuu, on erilaisia vaiheta. Usko pois, kun sain esikoiseni 21-vuotiaana, ei kavereitten kanssa tullut liiemmin mitään lapsijuttuja juteltua ja sain pitää kaverini kavereina. Nyt kun samaiset kaverit ovat 30-vuotiaina vääntäneet muksuja putkessa, olen ihan ihmeissäni kun kaverini ovat uponneet johonkin kummalliseen "lapsimaailmaan". :D Oman elämänkokemukseni perusteella kuitenkin tiedän, että kouluikään mennessä helpottaa ja se oma identiteetti pääsee taas paremmin näkyviin, eikä koko ajan tarvitse olla ihan paineessa perhearjen kanssa.
kavereillasi ei vaan taida olla homma hanskassa vanhemmuuden suhteen? hyvin kasvatetut 3-5v. osaavat käyttäytyä sen mukaisesti ettei koko ajan tarvitse olla huomauttamassa.itse jos joutuisin koko ajan jostakin huomauttamaan, niin veisin lapsen kotiin tai poistuisimme molemmat paikalta.
Mielestäni olet asian ytimessä ap. Omat lapseni ovat aikuisia jo ja olen ollut äiti joka ei ole kontrolloimalla kasvattanut lapsia vaan pikemminkin esimerkillä (puhumalla kauniisti lapsilleni, kiittämällä aina kun on ollut aihetta ja pyytämällä anteeksi silloin kun on ollut syytä tai jos syyttä olen tiuskinut tai huutanut aamuäreissäni). Hyviä on pojistani tullut.