Sattuuko kierukan asennus, jos on synnyttänyt? Kolme synnytystä takana, viimeisin 6v sitten. Mietin kierukkaa, mutta pelkään että sattuu.
Pillerit kyllästyttää.
Toinen pitkäaikainen olisi tietysti kapseli, eikä satu kuin käsivarteen.
Viimeisimmän synnytyksen myötä hirveä gyne pelko :(
Tamppoonin asennuskin sattuu emättimeen.
Kommentit (43)
Tyhmää sanoa, että ei satu, kun joillekin sattuu ja paljon. Kerroin tuossa aiemmin kokemuksistani puudutuksesta huolimatta.
Laitatutin kuparikierukan ja en ymmärrä miten viitsin pelata hormoniehkäisyn kanssa vuosikausia. Pelkäsin myös kipua, olen synnyttänyt vain sektiolla. Otin hyvissä ajoin ennen toimenpidettä reilusti Buranaa ja panadolia. Toimenpide oli tosi nopea, nipisti ihan muutaman sekunnin ja sitten sanoi jo että nyt leikkaan langat ja tajusin että kapistus on jo sisällä.
Toimenpidepäivänä oli lievää kuukautiskivuntapaista mutta sen jälkeen ei mitään vaivaa. Aloittelin kyllä varovasti lenkkiä ja muita harrastuksia, mutta varmaan turhaan kun mitään ei tullut.
Kierukka laitettiin 5. Kiertopäivä kun menkat oli loppumaisillaan, alkoi sitten uudestaan niukka vuoto joka kesti viikon verran. Sen jälkeen pyörähti normaali kierto ja seuraavat kuukautiset alkoi kp 30. Muutama päivä ennen menkkoja oli lievää selkä/vatsasärkyä mutta ihan turhaa oli myös pelko jostain järkyistä kuukautisista kierukan kanssa.
Olen nyt niin onnellinen. Hukkasin tosin elämästäni 20v hormonihelvettiin.
Vierailija kirjoitti:
Olen niin tiukka, etten ole koskaan voinut käyttää tamponeja, gynekäynnit on tuskaa ja seksi sattuu joka kerta alkuun, mutta kierukan laitto sattui oikeasti vain muutaman sekunnin ja alkoi heti helpottamaan. Eikä se ollut oikeastaan edes kipua, vaan epämiellyttävää supistelun tunnetta.
Et luultavasti ole tiukka vaan kärsit kuivuudesta. Kaikki kertomasi viittaisi siihen.
Nimenomaan synnyttäneellä sen ei luulisi sattuvan niin paljoa kuin naisella joka ei ole synnyttänyt. Sinulla on kumminkin paikat avautuneet kunnolla jo kerran.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua sattui/tuntui ikävältä kyllä. Mutta nopeasti se oli ohi (paitsi tokalla kerralla kun harjottelija oli mukana!) eikä se mitään järjetöntä kipua ollut. Ehdottomasti pienen kivun arvoinen vekotin!
Nimim. Ei menkkoja 8 vuoteenHäh?
Ei kierukka menkkoja vie?Jos et ole vielä vaihdevuosi-ikäinen niin kipikapi gynelle. Jos olet, kipikapi gynelle, sen koetuksen voi jo ottaa pois.
Ja ap, ei satu, eihän alapään kronkkiminen miltään mukavalta tunnu, mutta oma gyne sanoi "nyt voi vähän nipistää (eipä juuri) ja sitten luikautti sen paikoilleen. Vaihto n 5v välein, kannatan lämpimästi varsinkin kun pillereitä ei suositella mitään ikuisuusehkäisyksi kohonneiden riskien takia.
Kyllä hormonikierukka vie menkat monelta. Mulla tulee ehkä kaks kertaa vuodessa hyvin vähäistä vuotoa päivän. Kierukka on ihan paras!
Vierailija kirjoitti:
Laitatutin kuparikierukan ja en ymmärrä miten viitsin pelata hormoniehkäisyn kanssa vuosikausia. Pelkäsin myös kipua, olen synnyttänyt vain sektiolla. Otin hyvissä ajoin ennen toimenpidettä reilusti Buranaa ja panadolia. Toimenpide oli tosi nopea, nipisti ihan muutaman sekunnin ja sitten sanoi jo että nyt leikkaan langat ja tajusin että kapistus on jo sisällä.
Toimenpidepäivänä oli lievää kuukautiskivuntapaista mutta sen jälkeen ei mitään vaivaa. Aloittelin kyllä varovasti lenkkiä ja muita harrastuksia, mutta varmaan turhaan kun mitään ei tullut.
Kierukka laitettiin 5. Kiertopäivä kun menkat oli loppumaisillaan, alkoi sitten uudestaan niukka vuoto joka kesti viikon verran. Sen jälkeen pyörähti normaali kierto ja seuraavat kuukautiset alkoi kp 30. Muutama päivä ennen menkkoja oli lievää selkä/vatsasärkyä mutta ihan turhaa oli myös pelko jostain järkyistä kuukautisista kierukan kanssa.
Olen nyt niin onnellinen. Hukkasin tosin elämästäni 20v hormonihelvettiin.
Mulla on ollut niin rankat vuodot, että viikon olen ollut kotona menkkojen aikana. Kapseli vei menkat ja se oli helpotus. Ei puhettakaan, että ottaisin kuparikierrukan.
ESattu niin perkeleesti kun Antonio laitatti kierukan . Nyt taitaa olla kurkussa kun rykäisin kunnolla puolisoani hanuriin.
Vierailija kirjoitti:
Sattuu sen hetken mutta kyllä sen kestää. Ei mitään synnytykseen verratuna. Kierukanlaitossa ei koko alapää mene rikki eikä tarvi ommella mitään kokoon.
Mene rohkeasti. Kierukka on tosi hyvä ehkäisin. Ei tarvitse erikseen muistaa joka päivä eli on vaivaton.
Olen ollut erittäin tyytyväinen ja ollut jo useita yhtä putkeen
Kiitos vain, mutta otan vain jos saa nukutuksessa. Pitää huomenna soitella asiasta terveysasemalle. Ap
Vierailija kirjoitti:
Synnyttänyt kaverini sanoi, että oli kovin kipu mitä muistaa. Pyörtyi siihen tuoliin ja kylmä hiki valui vielä pitkään sen jälkeen.
Toinen kaverini sanoi että ei tuntenut kuin pienen nipistyksen.
Itse en todellakaan edes kokeile.
Sama kuullut, on pahempaa kipua kuin synnyttäminen. En aio koskaan kokeilla kierukkaa. Saman tehon, ja menkat pois, saa kapselilla.
Mirenaq suosittellaan ja tyrkytetään, koska suomalainen keksintö ja lääkärit saa provikkaa. Älkää langetko naiset kierukan ansaan.
Ei tuntunut miltään. Ei myöskään poisto. 2 lasta.
Minulla kierukan asennus löi päälle niin kovat kivut, että ensin olin kaksin kerroin ja sitten lähti taju. Olin mennyt vastaanotolle yksin, joten olin aika pulassa. Makasin keskellä terkkarin lattiaa kun hoitajat kyseli että voinko soittaa jollekin hakemaan minua.
Saivat ne hoitajat autettua minut ylös ja lepäämään. Mies tuli työpäivän jälkeen hakemaan. Minä en pystynyt menemään töihin moneen päivään. Puolen vuoden ajan oli runsasta vuotoa ja yhdyntäkipuja.
Nyt neljän vuoden jälkeen kaikki on ok; ei menkkoja eikä kipuja yleensä. Pelottaa kyllä kierukan poisto kun langat on hävinneet näkyvistä. Annan sen olla siellä vielä muutaman vuoden. Toista kertaa en moista härveliä kroppaani ota.
Tiedän että tämä on sieltä ääripäästä tämä minun kokemus. En halua pelotella. Halusin vain kertoa, että se miten tätä mainostettiin minulle (helppo, varma, harmiton), ei todellakaan toteutunut ensimmäiseen puoleen vuoteen. Se on pitkä aika, jos pitää käydä töissä ja hoitaa lasta.
Kyllä se valitettavasti voi sattua. Jos kuvailet itseäsi gynepelkoiseksi niin ei taida olla sun operaatio.
Se on niin yksilöllistä. Olen synnyttänyt kolme lasta ja synnytyksien jälkeen sitten asennettu kuparikierukka (pienenpi kuin hormonikierukka). Asennus oli tuskallisempaa kuin synnytys, ja kipuilin viikkoja 😂 Gyne oli kokenut, ei mitään ongelmia asennuksessa tai tulehdusta. Tuntohermot vaan jotenkin sellaiset minulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua sattui/tuntui ikävältä kyllä. Mutta nopeasti se oli ohi (paitsi tokalla kerralla kun harjottelija oli mukana!) eikä se mitään järjetöntä kipua ollut. Ehdottomasti pienen kivun arvoinen vekotin!
Nimim. Ei menkkoja 8 vuoteenHäh?
Ei kierukka menkkoja vie?Jos et ole vielä vaihdevuosi-ikäinen niin kipikapi gynelle. Jos olet, kipikapi gynelle, sen koetuksen voi jo ottaa pois.
Ja ap, ei satu, eihän alapään kronkkiminen miltään mukavalta tunnu, mutta oma gyne sanoi "nyt voi vähän nipistää (eipä juuri) ja sitten luikautti sen paikoilleen. Vaihto n 5v välein, kannatan lämpimästi varsinkin kun pillereitä ei suositella mitään ikuisuusehkäisyksi kohonneiden riskien takia.
Sinä olet ihan pihalla! Hormonikierukka useinmiten lopettaa kuukautiset. Itselläni ei ollut lähes 30 vuoteen, kierukka vaihdettiin 5-8 vuoden välein. Ja kyllä vaan vaihdevuosi-ikäisetkin käyttävät hormonikierukkaa, sen avulla nimittäin moni pääsee huomaamattaan niiden yli. Kuten kävi itsellenikin, kierukka poistettiin vasta 58-vuotiaana, kun vaihdevuodet olivat varmasti ohi. En kärsinyt mistään oireista.
Vierailija kirjoitti:
Ei tuntunut miltään. Ei myöskään poisto. 2 lasta.
Sama täällä.
Kuparikierukka ei juuri tunnu, mutta Mirenan laitto oli kivuliasta. Jos synnytyskivut ovat 10, niin kierukkakivut tasoa 1-2.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillekin ei satu, joillekin sattuu vähän ja joillekin paljon. Minulla on sattunut järkyttävän paljon. Viimeisen kohdalla sain puudutuksen, mutta kipu oli kuitenkin kova. Asennus kesti puolisen tuntia. Olen kaksi kertaa synnyttänyt. Kaikilla ei todellakaan ole mikään muutaman sekunnin pikkunipistys. Hyvä vehje kyllä muuten hormonikierukka, kun vuodot jäivät kokonaan pois.
Hui kamala! :(
Kapselin taidankin ottaa.
Ap
Joo, onnea sen kapselin kanssa sitten... siskoni joutui ottamaan kapselin pois, kun hän sai kapselin hormoneista puolen vuoden kestomenkat :)
Oma kokemukseni kierukan laitosta oli ihan ok, sattui saman verran kuin kovat menkkakrampit, ja sen jälkeen ei ole tarvinnut edes niistä menkkakrampeista kärsiä, kun kuparikierukkani lopetti menkkakivut kokonaan (monilla tosin kuparikierukka lisää kipuja ja vuotoja). Ja kuparinen saa olla paikallaan 10 vuotta, hormonikierukkaa ja kapselia joudut vaihtamaan useammin.
Tuntui tosi inhottavalta, mutta monen vuoden hyöty muutaman sekunnin kärsimyksestä on ihan loistava diili.