Lue keskustelun säännöt.
Miten tehdä rauha sen kanssa että elää loppuelämän yksin?
18.06.2021 |
Pahalta näyttää, päälle 30-kymppinen, lapseton nainen ja hyvin, hyvin pieni suku, ei yhteydessä kehenkään heistä. Olen ainoa lapsi ja vanhemmat elossa, mutta suht vanhoja.
Kumppania ei ole koskaan ollut, joten en usko että enää kannattaa pitää toivoa yllä.
Iän myötä tullut todellisemmaksi että yksin jään ja välillä yksinäisyys kalvaa.
Jos olisit samassa tilanteessa tai olet samassa tilanteessa, mitä tekisit?
Etsiskelen vähän inspiraatiota, taidan olla vähän jumissa noin yleisestikin.
....
Kommentit (39)
Miten vaikeaa on kirjoittaa kolmekymppinen sen sijaan, että kertoo olevansa 300-vuotias?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselle mieluisista harrastuksista löytää samanhenkisiä kavereita ja ystäviäkin.
Ei se onnistu, jos on pitkän aikaa ollut yksin. Kyse ei ole samasta asiasta, kuin että janoinen saa viimein vettä. Kun yksinäisyys on tarpeeksi kroonistunut, ei uskalla tai halua ystävystyä kenenkään kanssa ja se yksinäisyys tuntuu turvalliselta. On tunne, ettei kelpaa enää ystäväksi kenellekään.
Itse olen saavuttanut rauhan asian kanssa. Kun kattoo muitten parisuhteita, varmistunut vaan asiasta.
En kyllä osaa sanottaa tunteitani, ja kuormittaa ajatuskin riitelyistä ja konflikteista. Stereotyyppistä, mutta mul on pari kissaa, ja ne lievittää yksinäisyyttä. En vieläkään voi uskoa todeksi että joku elävä olento tulee vapaaehtoisesti syliin ja kehräys kertoo että tykkää olla siinä. 🤣
Hyväksyn sen, että mitään ei ole. Vielä on lapsi tuossa mutta minulla ei ole ystäviä eikä mitään muutakaan. Kukaan ei käy eikä halua olla seurassani. Suhteisiin olen päätynyt vain väkivaltaisten miesten kanssa joten sitä ei enää kannata yrittää. Käyn kävelyllä, rukoilen, askartelen. Siinä se elämä menee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselle mieluisista harrastuksista löytää samanhenkisiä kavereita ja ystäviäkin.
Ei se onnistu, jos on pitkän aikaa ollut yksin. Kyse ei ole samasta asiasta, kuin että janoinen saa viimein vettä. Kun yksinäisyys on tarpeeksi kroonistunut, ei uskalla tai halua ystävystyä kenenkään kanssa ja se yksinäisyys tuntuu turvalliselta. On tunne, ettei kelpaa enää ystäväksi kenellekään.
Jos yksinäisyys on muodostunut omaksi mukavuusalueeksi, jolta ei halua poistua niin miksi edes kysellä keskustelupalstalla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama ongelma. Muutamilla eroilla kuten olen 50 v mies ja kolme pitkää vuosien suhdetta. Nyt olen puolitoistavuotta ollut yksin ja näyttää lopulliselta. Viimeisin nainen oli mua vanhempi. Tuo tieto vain siksi kun miehiä syytetään niin usein ikäjutuista. Nooh, danny ei ole kaikki miehet.
En hae kuuta taivaalta vaikka haaveilija olenkin. Ei tarvitse edes olla niin hyvä sängyssä kuin edellinen. Kunhan tulisi juttuun, huumorintajua ja halut tallella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselle mieluisista harrastuksista löytää samanhenkisiä kavereita ja ystäviäkin.
Ei se onnistu, jos on pitkän aikaa ollut yksin. Kyse ei ole samasta asiasta, kuin että janoinen saa viimein vettä. Kun yksinäisyys on tarpeeksi kroonistunut, ei uskalla tai halua ystävystyä kenenkään kanssa ja se yksinäisyys tuntuu turvalliselta. On tunne, ettei kelpaa enää ystäväksi kenellekään.
Suosittelen, että menet juttelemaan ammattilaisen kanssa. Siitä tunteesta, ettei kelpaa ystäväksi. Tai siitä, että haluaa saada rauhan yksinäisyytensä kanssa. Tai molemmista. Ammattilainen osaa kysyä oikeita kysymyksiä ja antaa eväitä pohtia aiheita.
Jos olet töissä, niin työterveyden kautta voi hakeutua. Jos sieltä ei löydy, niin sitten yksityiseltä... se on hyvä investointi omaan terveyteen pitkällä juoksulla. Julkisella joudut todnäk vain jonon hännille, kun et ole itsetuhoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin aivan samassa tilanteessa kuin sinä, mutta päätin että en aio tyytyä olemaan yksin ja sain täysin muutettua elämäni vielä vanhemmalla iällä. Täytyy kyllä itse olla aktiivinen ja hakea sitä muutosta eikä odottaa, että ne uudet ystävät ja kumppani tulee hakemaan sinua kotiovelta. Jos asut pienessä kaupungissa suosittelen muuttoa pois sieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselle mieluisista harrastuksista löytää samanhenkisiä kavereita ja ystäviäkin.
Ei se onnistu, jos on pitkän aikaa ollut yksin. Kyse ei ole samasta asiasta, kuin että janoinen saa viimein vettä. Kun yksinäisyys on tarpeeksi kroonistunut, ei uskalla tai halua ystävystyä kenenkään kanssa ja se yksinäisyys tuntuu turvalliselta. On tunne, ettei kelpaa enää ystäväksi kenellekään.
Oletko kohtalotoveri kun noin hyvin osaat asian kuvailla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen saavuttanut rauhan asian kanssa. Kun kattoo muitten parisuhteita, varmistunut vaan asiasta.
En kyllä osaa sanottaa tunteitani, ja kuormittaa ajatuskin riitelyistä ja konflikteista. Stereotyyppistä, mutta mul on pari kissaa, ja ne lievittää yksinäisyyttä. En vieläkään voi uskoa todeksi että joku elävä olento tulee vapaaehtoisesti syliin ja kehräys kertoo että tykkää olla siinä. 🤣
Ja sitten kun ne katsoo vielä tutkivasti silmiin! Sydänhän siinä vallan sulaa. Monet kerrat itkin kissani turkkiin kun semmoinen vielä oli.
Itse olen halunnutkin elää elämäni yksin, joten asia ei ole minulle ongelma, toisin kuin ap:lle.
Mutta jos olisin ap ja haluaisin lapsen (ei hän toki näin väitä, mutta jos), hankkisin sen hedelmöityshoidolla.
Muussa tapauksessa opettelisin sopeutumaan yksin elämiseen. Ihminen on erittäin oppivainen olio, joka kykenee halutessaan lähes mihin tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselle mieluisista harrastuksista löytää samanhenkisiä kavereita ja ystäviäkin.
Ei se onnistu, jos on pitkän aikaa ollut yksin. Kyse ei ole samasta asiasta, kuin että janoinen saa viimein vettä. Kun yksinäisyys on tarpeeksi kroonistunut, ei uskalla tai halua ystävystyä kenenkään kanssa ja se yksinäisyys tuntuu turvalliselta. On tunne, ettei kelpaa enää ystäväksi kenellekään.
Suosittelen, että menet juttelemaan ammattilaisen kanssa. Siitä tunteesta, ettei kelpaa ystäväksi. Tai siitä, että haluaa saada rauhan yksinäisyytensä kanssa. Tai molemmista. Ammattilainen osaa kysyä oikeita kysymyksiä ja antaa eväitä pohtia aiheita.
Jos olet töissä, niin työterveyden kautta voi hakeutua. Jos sieltä ei löydy, niin sitten yksityiseltä... se on hyvä investointi omaan terveyteen pitkällä juoksulla. Julkisella joudut todnäk vain jonon hännille, kun et ole itsetuhoinen.
Typerä neuvo. Ei ne osaa mitään oikeita kysymyksiä kysyä. Kunhan tollottavat ja kirjaavat ja määräävät lääkkeet.
Vertaistuesta saa paljon enemmän hyötyä.
Todennäköisesti kysyisivät josko menisit johonkin harrastuspiiriin tai lähettäisit kaveripyynnön jollekkin Facebookissa. Wauu, problem solved!
Kärsin ennen niin pahasta sosiaalisten tilanteiden pelosta, että elin täysin erakkona. Lopulta sain tarpeekseni siitä, että aina harmitti yksinäisyys, ja aloitin terapian. Sen avulla kehitin itsetuntoani sekä rohkeutta, kykenin lopulta lähtemään ihmisten ilmoille ja aloin saada kavereita.
Toisaalta mulle on valjennut, että olen myös introvertti enkä niin kovasti seuraa kaipaakaan. Viihdyn hyvin itseksenikin tehden asioita, joista nautin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä me yksinäiset löydettäisiin toisemme. Itse olen yksinäinen mies 46-v. eikä naama ole oikein tinderkelpoinen.
Oletko nettideittaillut AP? Ei kukaan edes tiedä että olet olemassa tällä hetkellä.
Sanoisin että jos haluat lapsen, niin älä ainakaan sen suhteen aikaile. Varaa itsellesi heti koronan helpotettua aika Tanskaan tai Latviaan hedelmöityshoitoihin. Maksaa mutta on sen arvoista. Suomessakin taitaa nykyään onnistua, on vaan helpompaa ulkomailla.
Minkälaisesta toiminnasta pidät? Itsekin olen sinkku ja pidän itseni haluamallani tasolla aktiivisena erilaisissa yhdistyksissä. Harrastan muun muassa kirjallisuutta ja olen kahden eri yhdistyksen hallituksessa. Siinä tapaa ihmisiä säännöllisesti mielenkiintoisten aiheiden parissa. Jos sinä olet käsityöihminen niin liity johonkin käsityöharrastajien ryhmään. Martoilla on toimintaa ympäri Suomen ja siinä on kaiken ikästä mukana. Itsekin oli muutaman vuoden "aktiivi", hölläilin kun ei aika tahdo riittää kaikkeen. Lisäksi pelaan shakkia ja lautapelejä parissa eri paikassa. Jos sellainen kiinnostaa niin noihin pääsee mukaan matalalla kynnyksellä eli aloittelijoille on omia tilaisuuksia ja koulutuksia. Tämäkin ollut nyt tauolla koronan takia mutta kyllä tästä taas päästään pelaamaan ;D Koirien kanssa käyn kerran tai kaksi viikossa treeneissä, sielläkin tapaa ihmisiä. Eihän mikään näistä korvaa esimerkiksi (hyvää) parisuhdetta mutta itse pyrin nauttimaan elämästä, jonka olen saanut.
Vierailija kirjoitti:
Mistä me yksinäiset löydettäisiin toisemme. Itse olen yksinäinen mies 46-v. eikä naama ole oikein tinderkelpoinen.
Aika harvalla meistä on. Muutenkin on jäänyt sellainen käsitys että miehet saa tinderissä ja nettideiteissä paljon vähemmän vastauksia/kiinostusta kuin naiset. Siinä yksi syy miksen ole niitä käyttänyt.
M.50
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselle mieluisista harrastuksista löytää samanhenkisiä kavereita ja ystäviäkin.
Ei se onnistu, jos on pitkän aikaa ollut yksin. Kyse ei ole samasta asiasta, kuin että janoinen saa viimein vettä. Kun yksinäisyys on tarpeeksi kroonistunut, ei uskalla tai halua ystävystyä kenenkään kanssa ja se yksinäisyys tuntuu turvalliselta. On tunne, ettei kelpaa enää ystäväksi kenellekään.
Jos yksinäisyys on muodostunut omaksi mukavuusalueeksi, jolta ei halua poistua niin miksi edes kysellä keskustelupalstalla?
Hei, ap tässä!
Edellinen vastaus on melko pitkälle mitä minä olin vuosia ja suht ”tyytyväinen”, mutta viimeisen vuoden aikana tuntuu ettei vain ole hyvä enää olla yksin.
Tässä puhun nyt ihan kavereista: Tuntuu että olisi edes vähän hyvä yrittää tutustua ihmisiin.
Nyt minulla ei ole kuin ikääntyvät vanhemmat, ja kyllä he ovat liian juurtuneita, että haluaisin olla heidän seurassaan.
Ja tosiaan, hävettää edes mennä tervehtimään ketään, kun ei oikein ole ”elämää” ja se taas hankaloittaa niiden kokemuksien saamista.
Parisuhteen kanssa olen luovuttanut, mutta jos edes tutun tai kaksi saisi.
Siihen tähtään.
Kiitos vastanneille.
Ja sori 300-vuotias virheeni =]
En osaa neuvoa. Oma elämäni on ollut kivaa ilman parisuhdetta ja lapsia. Etenkin, kun täytti 40 lähti viimeinenkin painolasti koko asiaan eli kukaan ei edes olettanut enää, että hankin perheen. Itselläni on rauhallinen ja hyvä olla näin eikä elämä tunnu yhtään vajaalta, kun ei etsi eikä edes toivo löytävänsä kumppania. Mietin joka aamu mitä teen, jotta tästä päivästä tulee mahdollisimman mukava ja toimin sen mukaan.
Mutta me ihmiset olemme erilaisia. Jokaisella on oma tapansa ja tyylinsä elää hyvää elämää.
Itselle mieluisista harrastuksista löytää samanhenkisiä kavereita ja ystäviäkin.