Sinä, jolla on useampia lapsia: oletko huomannut, että et pidäkään jostakin lapsestasi kovinkaan paljon?

Ei. Minulla on neljä lasta ja rakastan heitä kaikkia. He ovat erilaisia ja heissä on erilaisia hienoja piirteitä, mutta missään tapauksessa mikään ei ole vähemmän mieleeni.

Olin ainoa lapsi perheessäni ja vahinkoraskaus. Sain tuntea sen nahoissani pienestä pitäen. Etenkin äitini oli tunnekylmä minua kohtaan. Vanhempani olivat varakkaita ja kun heistä aika jätti, sain kyllä suuren perinnön, mutta mitäs siitä maallisesta mammonasta, kun en saanut rakkautta enkä hyväksyntää osakseni.

Ei ole. Jokainen kolmesta lapsestani on erilaisia ja kaikkia rakastan, vaikka en aina jotakuta niin ymmärtäisikään. Mahtavia tyyppejä ovat kuitenkin jokainen omalla laillaan.

Kaksi tytärtä on mulla joista kyllä suosin kuopusta. Esikoinen on sellainen kitisijä että oksat pois. Usein joudun huutamaan sille kun ei muuten mene asiat jakeluun.

Rakastan kaikkia lapsiani yhtä paljon. Kaikki erilaisia, toiset ns.helpompia luonteeltaan, mutta kaikilla just ne omat, ihanat piirteensä myös.

Vierailija kirjoitti:

Kaksi tytärtä on mulla joista kyllä suosin kuopusta. Esikoinen on sellainen kitisijä että oksat pois. Usein joudun huutamaan sille kun ei muuten mene asiat jakeluun.

Minulla täsmälleen sama tilanne. Harmittelen välillä sitä etten osaa tunteideni takia olla tasapuolinen.

Kaikki ovat hirmu rakkaita mutta osan kanssa luonteet osuvat paremmin yksiin. Minulla on monta lasta, joista kahden kanssa olen ollut säännöllisesti napit vastakkain. Nyt toinen näistä riitapukareistani on isoksi tultuaan taas ihan eri maata ja maailman suloisin kiukkuisenakin :) Eli minulla on ainakin tunnetilanteet muuttuneet myös lasten iän mukana. Jossain vaiheessa ehkä luonteissamme ollut liikaa samankaltaisuutta ja se aiheuttanut skismaa.

Rakastan kaikkia lapsiani syvästi ja ehdoitta mutta toisten kanssa on helpompi tulla toimeen ja ollaan enemmän samalla aaltopituudella.

Minun kaikkein ”vaikein” lapseni osaa sanoa kaikkein kauneimmat asiat ja on muutenkin hyvällä päällä ollessaan kuin aurinko, lämmin ja hellä. Mutta siis kaikkia lapsiani rakastan ihan äärettömästi!

Itse olen omassa lapsuuden perheessä kokenut jääväni paitsi vanhempien rakkautta. Äitini on myös myöntänyt ettei hänellä klikkaa kanssani (äitini tykkää laittaa itseään ja olla vähän "parempaa väkeä", kun taas minä olen meikittömänä viihtyvä päikky-ope).

Omille lapsilleni olen hyvin tasapuolinen ja teen kaikkeni että he kokisivat olevansa yhtä rakkaita ja arvokkaita (mitä tietenkin ovatkin). Esikoiseni on maailman helpoin lapsi. Hänen äitinsä on helppo olla. Toinen lapsi pistää meidät vanhemmat välillä koville, mutta yritän ottaa kaiken tunnekuohun vain huumorilla vastaan, en tietenkään vähätellen vaan oman mielenterveyteni vuoksi.

Erilaisiahan nuo kaikki neljä ovat, eri luonteisia, mutta jokaista omaani rakastan tasaisesti yhtä paljon. Outu kysymys apltä.

Mulla on kolme lasta ja yhden kanssa sukset ristissä vähän väliä. Oon niin väsynyt taisteluun. Sen jotkut piirteet raivostuttavat mua ihan helvetisti ja saa mut näkemään punaista.

Joskus joku kyllä sanoi minulle kun aiheesta keskustelin, että yleensä se kuka raivostuttaa/ärsyttää/mitä lie eniten, muistuttaa sinua itseään. Tämä on auttanut minua ymmärtämään asioita paremmin.

Ja luulen, että tässä on totuuden jyvä.

Rakkauden määrää en kuitenkaan pysty mittaamaan, kaikki ovat yhtä rakkaita, mutta tulee valitettavasti oltua "kivempi" niille kenen kanssa helpompaa.

Ihminen minäkin vaan olen, vaikka äiti olenkin.

Vierailija kirjoitti:

Kaksi tytärtä on mulla joista kyllä suosin kuopusta. Esikoinen on sellainen kitisijä että oksat pois. Usein joudun huutamaan sille kun ei muuten mene asiat jakeluun.

Voi kun se kitisijä tarvitsisi juuri eniten rakkautta ja ymmärrystä..

Itselläni on neljä lasta, joista yksi aurinkoinen ja helppo, toinen super temperamenttinen ja räiskyvä, kolmas tunteella elävä (kitisijä) ja huomiota kaipaava ja neljäs haaveileva hattara. Kakkosen ja kolmosen kanssa olen välillä tiukilla, mutta rakastan heitä ihan yhtä paljon kun näitä kahta tasaisempaa. Me ollaan hyvä tiimi, enkä kenenkään luonnetta vaihtaisi!

Narsisteille on on tärkeää, että perheessä/ suvussa on yksi syntipukki, joka on syyllinen kaikkeen. Mutta he eivät tietenkään myönnä mitään. Joskus perheestä on hoidossa väärä ihminen.