Jos neuvoa ei kysytä, älä silloin anna sitä
Somessa on käyty keskustelua siitä, että miksi ihmiset antaa neuvoja vaikka niitä ei kysytä.
Olen mielissäni, että asia nousi esille. Moni varmaan tarkoittaa neuvoillaan hyvää, mutta se voi oikeasti tuntua pahalle.
Kommentit (54)
Nuorempana oletin, että jos joku avautui mulle ongelmistaan, hän halusi ratkaista ongelmansa. Ja sen vuoksi annoin neuvoja. Nykyisin vain nyökyttelen.
Töissä jatkuvasti tullaan neuvomaan perusasioissa, joita olen tehnyt sujuvasti jo monta vuotta. Myös minua kokemattomammat kollegat ovat minua neuvoneet.
Osaan pyytää neuvoa sitten jos sitä tarvitsen ja silloin olen kyllä kiitollinen saamastani avusta.
Mutta että perusasioissa!!? Se kieltämättä välillä pistää melkein vihaksi. Joinain päivinä surulliseksi siinä mielessä, että se pahimmillaan saa aikaan sen, että tunnen olevani ihan p*ska työssäni. Joskus taas suorastaan naurattaa.
Syynä lieneen harhaan johtava nuoren tytön ulkonäkö ja olen aika kiltti enkä mäkätä mistään vastaan. Ehkä pitäisi joskus sanoa tiukasti takaisin.
Niimpä, inhoan neuvoja jos niitä ei ole kysynyt.
Muistan teininä kun innoissani aloin leipomaan niin äiti tuli joka ikinen kerta neuvomaan kaikessa vaikka en kysynyt häneltä mitään. Muistan että joku kerta tais mennä kuppi nurin kun meni hermo...
Jossain vaiheessa leivoin sitten aina silloin kun äiti ei ollut kotona. Ei äiti tietenkään pahalla sitä silloin tarkoittanut, mutta herkkänä teininä se tuntui siltä kuin olisin ollut maailman surkein leipomaan. Ja ehkä sieltä kantautuukin tämä ajatus vielä nykypäivään asti.
Ei sitten kannata avautua asioista jos ei kaipaa kommentteja.
Vierailija kirjoitti:
Töissä jatkuvasti tullaan neuvomaan perusasioissa, joita olen tehnyt sujuvasti jo monta vuotta. Myös minua kokemattomammat kollegat ovat minua neuvoneet.
Osaan pyytää neuvoa sitten jos sitä tarvitsen ja silloin olen kyllä kiitollinen saamastani avusta.
Mutta että perusasioissa!!? Se kieltämättä välillä pistää melkein vihaksi. Joinain päivinä surulliseksi siinä mielessä, että se pahimmillaan saa aikaan sen, että tunnen olevani ihan p*ska työssäni. Joskus taas suorastaan naurattaa.
Syynä lieneen harhaan johtava nuoren tytön ulkonäkö ja olen aika kiltti enkä mäkätä mistään vastaan. Ehkä pitäisi joskus sanoa tiukasti takaisin.
Kaikki eivät aina neuvo neuvoakseen, vaan joillakin se on eräänlainen kommunikoinnin muoto. Todella rasittavaa, tiedän. Mutta kun pitää mielessä, että tosi harva "neuvoo" ilkeyttään, niin sitä on helpompi sietää. Jotkut lähinnä haluavat tuoda esille, että hekin tietävät ja osaavat, vaikka saattaa kuulostaa, että he neuvoisivat.
Voitko antaa esimerkkejä millaisista tilanteista puhutaan? Enkö saa esim. myyjänä sanoa, että kananmunat ovat alhaalla vasemmalla, vaikka asiakas selkeästi niitä etsii?
Minäkin olen sitä mieltä, että jos neuvot ärsyttävät, niin ehkä ei kannata kertoa ongelmistaan ratkaisukeskeisille ihmisille. Näitä "höh/voivoi -ihmisiä" kyllä riittää, niin parempi jakaa asiansa heidän kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei sitten kannata avautua asioista jos ei kaipaa kommentteja.
Moni kaipaa kuuntelijaa, ei neuvojaa.
Älynväläys kirjoitti:

Minusta on ärsyttävää, jos avaudun ongelmasta ja vastassa on pelkkä "mmh". Samahan silloin olisi puhua lemmikilleen tai vaikka koriste-esineelle.
Aasiatar kirjoitti:
Valkoiset naiset 🙄
Kaffebwlla?
Miniä valittaa, että on raskasta eikä millään jaksa. En neuvo, vaikka sokea Reettakin osaisi kertoa samantien, miten elämä helpottuisi. Tyydyn huokailemaan ja voivottelemaan ja mietin, että jos saisi neuvoa, niin sinullakin olisi helpompaa.
Älynväläys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sitten kannata avautua asioista jos ei kaipaa kommentteja.
Moni kaipaa kuuntelijaa, ei neuvojaa.
No moni haluaa tehdä muutakin kuin pelkkää nyökyttelyä. on asiaan sopivaa antaa oman kokemuksen kautta hyviksi kokemiaan asioita neuvoksi. Miksi ihmeessä siitä pitäisi loukkaantua.
Olisko sillä ihmisellä suu ja ääni jolla voi kommentoida jo etukäteen ettei halua neuvoja.
Vierailija kirjoitti:
Voitko antaa esimerkkejä millaisista tilanteista puhutaan? Enkö saa esim. myyjänä sanoa, että kananmunat ovat alhaalla vasemmalla, vaikka asiakas selkeästi niitä etsii?
Somessa ehkä enemmän tarkotettiin sitä, että joku somejulkkis jakaa jonkun jutun esim. aamukahvistaan niin joku seuraaja kommentoi takana näkyvää huonovointista kasvia ja rupee antamaan sen hoitamiseen neuvoja.
Tai eräs somepersoona on saanut paljon neuvoja ihon hoitoon ilman, että hän kysyy neuvoja. Niin se menee jo ehkä loukkaamisen puolelle vaikka hyvää tarkoittaakin.
Siinä muutama esimerkki.
Vierailija kirjoitti:
Älynväläys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sitten kannata avautua asioista jos ei kaipaa kommentteja.
Moni kaipaa kuuntelijaa, ei neuvojaa.
Minusta on ärsyttävää, jos avaudun ongelmasta ja vastassa on pelkkä "mmh". Samahan silloin olisi puhua lemmikilleen tai vaikka koriste-esineelle.
Jos mä kaipaan pelkästään kuuntelijaa, mä todellakin puhun kissalleni :D
- eri -
Vierailija kirjoitti:
Miniä valittaa, että on raskasta eikä millään jaksa. En neuvo, vaikka sokea Reettakin osaisi kertoa samantien, miten elämä helpottuisi. Tyydyn huokailemaan ja voivottelemaan ja mietin, että jos saisi neuvoa, niin sinullakin olisi helpompaa.
Neuvo poikaasi helpottamaan vaimonsa elämää. Miehet ovat usein ajattelemattomia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voitko antaa esimerkkejä millaisista tilanteista puhutaan? Enkö saa esim. myyjänä sanoa, että kananmunat ovat alhaalla vasemmalla, vaikka asiakas selkeästi niitä etsii?
Somessa ehkä enemmän tarkotettiin sitä, että joku somejulkkis jakaa jonkun jutun esim. aamukahvistaan niin joku seuraaja kommentoi takana näkyvää huonovointista kasvia ja rupee antamaan sen hoitamiseen neuvoja.
Tai eräs somepersoona on saanut paljon neuvoja ihon hoitoon ilman, että hän kysyy neuvoja. Niin se menee jo ehkä loukkaamisen puolelle vaikka hyvää tarkoittaakin.
Siinä muutama esimerkki.
No voisiko kuvat rajata tarkemmin ja luulisi somejulkkiksen saavan pahempaakin kommenttia. Hyvin on asiat valtakunnassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älynväläys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sitten kannata avautua asioista jos ei kaipaa kommentteja.
Moni kaipaa kuuntelijaa, ei neuvojaa.
Minusta on ärsyttävää, jos avaudun ongelmasta ja vastassa on pelkkä "mmh". Samahan silloin olisi puhua lemmikilleen tai vaikka koriste-esineelle.
Jos mä kaipaan pelkästään kuuntelijaa, mä todellakin puhun kissalleni :D
- eri -
Mua ei kissat ole koskaan kuunnelleet. Katsoivat vaan sen näköisinä, että hittoako tuo mulle puhuu.
Tää varmaan johtuu siitä että olemme jokainen erilaisia. Voisko jotenkin johtua siitä. :D
Inhoan sitä. Varmaan siksi että rajattomat sukulaiseni tunkevat niitä neuvojaan kaikesta.