Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Hei te, jotka olette muuttaneet pk-seudulta muualle Suomeen jonnekin tuntemattomaan paikkaan, kerro kokemuksiasi?
16.06.2021 |
Jossain vaiheessa oli dowshiftaus-buumi, jossa suorittajaelämää elävät muuttivat kauniisiin maalaismaisemiin ja alkoivat pitää blogia, rempata hirsitaloa ja kuvata maisemia jne. Sehän oli vaan sitä, että vaihtoi yhden suorittajaelämän toiseen kun sitä ddownshiftaustakin piti alkaa suorittamaan.
Mutta mua kiinnostaisi enemmän, kun joku muutti pienen paikkakunnan kerrostaloon tai rivariin, tai ihan mihin vaan, ja alkoi elämään normaalia elämää ilman että julisti sitä kaikille, että mitä ja minkälaista se on ollut? Minne muutit? Miten sopeuduit? Mikä oli parasta ja mikä pahinta? Saa kertoa syytkin jos haluaa.
Kommentit (18)
Muutimme aasialaisen vaimoni kanssa maalle. Täällä voi rakastella luonnossa ja pitää ääntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä muutin töiden (erikoisempi ammatti) perässä pääkaupunkiseudulta useamman sadan kilometrin päähän ihan tuntemattomaan pikkukaupunkiin. Vuokrasin kerrostaloyksiön (oma koti pk-seudulla), valitettavasti työpaikkaan ei kuulu työsuhdeasuntoa.
Varsin kivuttomasti meni: asunto vuokravälittäjältä valokuvien perusteella, aika lailla paikan keskustasta eli kaupat lähellä. Huomattavasti halvempi vuokra kuin etelässä. Naapureita morjestellessa sai alkuun lähinnä vastata kysymyksiin "miksi ihmeessä tulit tänne" (muuttotappiopaikkakunta, eli olen uinut vastavirtaan) ja "miten olet viihtynyt kun tämä on niin pieni paikka" (vallan mainiosti, kaupat löytyvät ja kaikki, ja pieni elokuvateatterikin jopa - joka on ollut auki korona-aikoinakin, ja tietysti on netti).
Ihan samanlaista elämää kuin kotopuolessakin. Kavereita näkee tietysti harvemmin kun ovat kaukana, mutta lomilla ja kotiviikonloppuina olen pyrkinyt tapaamaan heitä.
Mä muutin. En ole somessa. Totta kai silti alkuun siiihen liittyi sellaista piparkakkutalo - toive -elämää, hankittiin yli 100-vuotias hirsitalo maalta, lasikuisteineen ja puutarhoineen. Olin aina halunnut muuttaa maalle ja äitiyslomalla tuntui oikealta hetkeltä tehdä se irtiotto, kun kumppanikin oli ikävän 2008 vuoden talouslaman vuoksi harmillisesti jäänyt vaille töitä. Katsoimme, että tulemme paremmin toimeen jos asumme maalla. Kumppani ei erinäisistä syistä johtuen olisi ollut muutenkaan enää palaamassa työelämään ja itse taas olin opiskellut ammatin, jossa on töitä ihan joka puolella Suomea ja vieläpä pulaa tekijöistä.
Olen sopeutunut hyvin, sitä en oikeastaan koskaan epäillytkään. Minulla on taustallani rahaa (velaton perintöasunto, joka oli vuokralla ja jonka voi tarvittaessa myydä), vaikka olen aika pienituloinen, siksi muutosta ei tarvinnut kauheasti jännittää.
Löysin töitä läheisestä kaupungista. Jos jokin on huonommin niin se, ettei enää tule liikuttua samalla lailla kuin kaupungissa, jossa kävelin joka paikkaan ja tietty sosiaalinen etäisyys, joka ei johdu koronasta. Harrastuksia meni koronan takia tauolle kyllä. Mutta yksinoleminen ei kauheasti haittaa minua, vaikka ihmisten seurasta pidänkin. Kuormitunkin siitä toisaalta, joten näinkin on ihan hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Eikö tuota aasialaishullua saa kuriin :/
Mitä sä hänestä välität?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä muutin töiden (erikoisempi ammatti) perässä pääkaupunkiseudulta useamman sadan kilometrin päähän ihan tuntemattomaan pikkukaupunkiin. Vuokrasin kerrostaloyksiön (oma koti pk-seudulla), valitettavasti työpaikkaan ei kuulu työsuhdeasuntoa.
Varsin kivuttomasti meni: asunto vuokravälittäjältä valokuvien perusteella, aika lailla paikan keskustasta eli kaupat lähellä. Huomattavasti halvempi vuokra kuin etelässä. Naapureita morjestellessa sai alkuun lähinnä vastata kysymyksiin "miksi ihmeessä tulit tänne" (muuttotappiopaikkakunta, eli olen uinut vastavirtaan) ja "miten olet viihtynyt kun tämä on niin pieni paikka" (vallan mainiosti, kaupat löytyvät ja kaikki, ja pieni elokuvateatterikin jopa - joka on ollut auki korona-aikoinakin, ja tietysti on netti).Ihan samanlaista elämää kuin kotopuolessakin. Kavereita näkee tietysti harvemmin kun ovat kaukana, mutta lomilla ja kotiviikonloppuina olen pyrkinyt tapaamaan heitä.
Oletko paikkakuntalaisiin tutustunut niin hyvin, että kutsuisit sieltä vielä ketään kaveriksi? Osaisitko kuvitella eläväsi siellä loppuelämäsi?
Vierailija kirjoitti:
Mä muutin. En ole somessa. Totta kai silti alkuun siiihen liittyi sellaista piparkakkutalo - toive -elämää, hankittiin yli 100-vuotias hirsitalo maalta, lasikuisteineen ja puutarhoineen. Olin aina halunnut muuttaa maalle ja äitiyslomalla tuntui oikealta hetkeltä tehdä se irtiotto, kun kumppanikin oli ikävän 2008 vuoden talouslaman vuoksi harmillisesti jäänyt vaille töitä. Katsoimme, että tulemme paremmin toimeen jos asumme maalla. Kumppani ei erinäisistä syistä johtuen olisi ollut muutenkaan enää palaamassa työelämään ja itse taas olin opiskellut ammatin, jossa on töitä ihan joka puolella Suomea ja vieläpä pulaa tekijöistä.
Olen sopeutunut hyvin, sitä en oikeastaan koskaan epäillytkään. Minulla on taustallani rahaa (velaton perintöasunto, joka oli vuokralla ja jonka voi tarvittaessa myydä), vaikka olen aika pienituloinen, siksi muutosta ei tarvinnut kauheasti jännittää.
Löysin töitä läheisestä kaupungista. Jos jokin on huonommin niin se, ettei enää tule liikuttua samalla lailla kuin kaupungissa, jossa kävelin joka paikkaan ja tietty sosiaalinen etäisyys, joka ei johdu koronasta. Harrastuksia meni koronan takia tauolle kyllä. Mutta yksinoleminen ei kauheasti haittaa minua, vaikka ihmisten seurasta pidänkin. Kuormitunkin siitä toisaalta, joten näinkin on ihan hyvä.
Parasta on luonto ja oman puutarhan kauneus. Ja se, että kun menen pihalle, olen heti omassa rauhassani. Pahinta ehkä tosiaan se sosiaalisen verkoston taakse jääminen (mutta kuten sanoin, se ei tapauksessani ole ollut kuitenkaan kovin paha). Toki talon laittaminenkin nielee jonkin verran rahaa, mutta tämä oli hyvässä kunnossa kun ostimme sen, ensimmäisiin 10 vuoteen ei tarvinnut tehdä yhtään mitään. Sanoisin, että katso myös sijaintia, jos ostatomakotitalon, se, ettei tarvitse olla talviaamuisin tekemässä lumitöitä että saa auton pois pihasta ja tielle on iso plussa, tai ettei tarvitse aurauttaa omaa kotitietään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä muutin töiden (erikoisempi ammatti) perässä pääkaupunkiseudulta useamman sadan kilometrin päähän ihan tuntemattomaan pikkukaupunkiin. Vuokrasin kerrostaloyksiön (oma koti pk-seudulla), valitettavasti työpaikkaan ei kuulu työsuhdeasuntoa.
Varsin kivuttomasti meni: asunto vuokravälittäjältä valokuvien perusteella, aika lailla paikan keskustasta eli kaupat lähellä. Huomattavasti halvempi vuokra kuin etelässä. Naapureita morjestellessa sai alkuun lähinnä vastata kysymyksiin "miksi ihmeessä tulit tänne" (muuttotappiopaikkakunta, eli olen uinut vastavirtaan) ja "miten olet viihtynyt kun tämä on niin pieni paikka" (vallan mainiosti, kaupat löytyvät ja kaikki, ja pieni elokuvateatterikin jopa - joka on ollut auki korona-aikoinakin, ja tietysti on netti).Ihan samanlaista elämää kuin kotopuolessakin. Kavereita näkee tietysti harvemmin kun ovat kaukana, mutta lomilla ja kotiviikonloppuina olen pyrkinyt tapaamaan heitä.
Oletko paikkakuntalaisiin tutustunut niin hyvin, että kutsuisit sieltä vielä ketään kaveriksi? Osaisitko kuvitella eläväsi siellä loppuelämäsi?
No, yksi yläkerran 20 vuotta nuorempi naapuri, jota näen säännöllisen satunnaisesti roskakatoksella/tupakkapaikalla on sellainen, jonka laskisin jo tuttavaksi. Sen verran paljon on tullut tässä vuosien aikana juteltua niitä näitä aidanpäitä etenkin elokuvista. Muuten en ole ruvennut varsinaisesti ystävystymään kenenkään kanssa - varaudun koko ajan siihen, että työt loppuvat tai että löydän työn kotipuolesta.
En kyllä tiedä, uskaltaisinko tai haluaisinko viettää loppuelämääni täällä. Juuret ovat sen verran syvällä pääkaupunkiseudulla (vanhemmat eivät olleet "junantuomia"), että siellä on henkinen koti. Myös se huolettaa, mitä tapahtuu palveluille seuraavien 20 vuoden aikana, jos väkikato jatkuu. Toistaiseksi terveyskeskukset yms. löytyvät - miten jatkossa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutin stadista useampi sata KM pohjoiseen.
Ajelen jokapäivä työmatkani "postikorttimaiseman" lävitse, ei mitään stressiä, kaikki Luojan luoma on niin kaunista ja rauhallista. Aamukahvin ajan toljotan ikkunasta metsään ja katson parasta viihdettä kun oravat, linnut ja öttiäiset pitävät näytöstä minulle, palkaksi saavat talvisin talia ja jyviä, minä joka-aamuisen näytökseni xD. Olen nimennyt erään rastaan topiksi ja hän heräilee usein samoihin aikoihin, oravat tulevat ja menevät miten tahtovat, eivät ole niin säntillisiä.
Ihmisiä en tunne täältä yhtään, mutta siksi tänne muutinkin. Haluan verorahoillani tukea tätä kaunista kuntaa ja sen pientä elämää, arvostan tätä paikkaa ja haluan että se säilyy!
Olen vihdoin kymmenien vuosien jälkeen kotona, siinä biomessa missä halusinkin asua. Töitä asunnon ja tontin kunnossapito vaatii, ei ole kovin laiskan elämää, mutta varakas voi ostaa kaiken palveluina halvalla ja samalla tukea paikallista taloutta näin. Isot kaupunggit muuttuvat no-go zoneksi ajallansa, sitten on myöhäistä muuttaa...
Vierailija kirjoitti:
Miten kävi elinkustannuksille?
Nelonen vastaa: asuinkustannukset totta kai nousivat. Maksan omaa asuntoa sekä tätä vuokrakämppää - ja täällä pohjoisemmassa sähkölaskut (tai siis sähkönsiirtomaksut) ovat ihan hemmetin paljon suuremmat kuin pääkaupunkiseudulla! Mun oman kerrostaloasunnon sähkölasku on kolmelta kuukaudelta alle 50 euroa, täällä tuon mun vuokrayksiön (jossa ei ole edes pakastinta tai muita virtasyöppöjä) sähkölasku samalta ajalta on satasen!
Onneksi mun palkkani on sen suuruinen, että pystyn maksamaan asumisen ja muut laskut, jotain pientä ekstraa sekä auton ylläpidon. Niin, se auto on muuten välttämätön jopa pikkukaupungeissa, täällä ei joukkoliikennettä pahemmin ole - eikä esim. kaukoliikenteen bussipysäkille pääse läheskään kaikkialta julkisilla. Duuni on myös sen verran lähellä, että jopa talvien paukkupakkasilla pystyn kävelemään tai pyöräilemään sinne. Säästöön ei jää mitään, mutta taloudellisesti tilanne olisi paljon pahempi jos olisin työttömänä pääkaupunkiseudulla, eli lähinnä kerrytän eläkettä ja työkokemusta.
Sellainen yllätysbonus tosin tuli viime vuonna, että näillä seuduilla ei taidettu lomauttaa ketään, eli palkka juoksi ainakin meikäläisellä. Jopa kirjastot ja ravintolat olivat auki (rajallisesti tosin, mutta kuitenkin). Koronatilanne on ollut niin rauhallinen, että alkuvaiheen jälkeen oikeastaan kaikki saatiin auki (aukiolo- ja väkimäärärajoituksin). Karaokeakin on tietääkseni saanut laulaa. Täällä on niin vähän ihmisiä, että satunnaiset tartuntapiikit on saatu nuijittua nopeasti alas. Tilanne olisi taatusti ollut ankeampi kotipuolessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten kävi elinkustannuksille?
Asuin ennen vuokralla ja maksoin jollekin random tyypille 625€/kk.
Nyt maksan omakotitaloani pankille eli ikään kuin itselleni 510€/kk.
Tässä mielessä asuinkustannusket laskivat huomattavasti.
Jos vuokraa/asuntolainanvähennystä ei haluttaisi huomioida vaan tarkasteltaisiin pelkkiä asuin kustannuksia, niin sähkönsiirron, kuntaveden (kirkas ja harmaa) ym. maksujen kanssa asuin kustannukset nousivat ehkä ~130€/kk. (ennen oli vuokrakerrostalo, nyt OKT.)
Muutin maaseudulle, iso talo, vain pientä remonttia vaatii ja tietenkin pientä laittoa pihalle. Päätin että en ota tästä stressiä lainkaan, teen silloin kun tuntuu siltä ja olen nauttinut puuhastelusta. Työt on etänä, nettiyhteys supernopea (valokuitu). Kukaan naapureista ei ole käynyt vierailulla, eikä se kyllä haittaakaan yhtään. Käyn kylillä vain kaupoissa, nautin elämästäni pienessä eristyksessä. En pidä blogia enkä mitään muutakaan somea pahemmin päivittele. Kavereita käy säännöllisesti kylässä ja itse käyn kavereilla kylässä pk-seudulla, vaikka matkaa on useampi tunti suuntaansa. Olen sitten aina useamman päivän kerralla.
Talo tontteineen kaikkineen maksoi 150 000€, vuotuiset kustannukset kaikkineen 3500€ sisältäen vedet, lämmöt, sähköt, kiinteistöverot, jätemaksut yms. Autoon toki menee hieman enemmän rahaa. Vanha asuntoni Helsingissä maksoi 320 000€, siitä oli lainaa toki enemmistö vielä, nyt lainaan menee noin 400€/kk, ennen meni noin 1050€, vastikkeeseen meni noin 350€/kk ja sähköt päälle. Eli paljon paremmin rahaa käytössä.
Käteen jää nyt kuukaudessa noin 650€ enemmän vaikka lasken kasvaneen bensankulutuksen yms mukaan. Tämän lisäksi asunto on paljon mukavampi, tilavampi, isompi piha jne. Vuodessa ihan mukava summa käytettäväksi vaikka kesälomamatkaan yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos luonnon seuraamiselle on silmää, niin maaseudulla viihtyy. Mutta kai ihmiset on muuttaneet myös kaupunkeihin tai kyläkeskuksiin?
Vierailija kirjoitti:
Eikö tuota aasialaishullua saa kuriin :/
Keventää mukavasti. Ja olihan sillä silmäpeliä myös Ranskan polynesialaisen naisen kanssa. Loppu onkin historiaa!
Miksi täällä on melkein pelkästään taas vain jotain omakotitalojuttua, kun aloituksessa kysyttiin nimenomaan kokemuksia sellaiselta, joka "muutti pienen paikkakunnan kerrostaloon tai rivariin"?
Noita omakoti-mökki-juttuja löytyy pilvin pimein kaikkialta netistä ja lehdistä, mutta ihan jokaista ei sellainen työleiri kiinnosta vaan nimenomaan keskustassa tai ainakin kaupungin alueella, palvelujen lähellä asuminen.
Alue: Aihe vapaa
Nyt toi "tuntematon" tossa otsikossa häiritsee itseäni. Ignoratkaa se jos teitäkin :D
ap