Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Harmittaa, että olen jo pian 26-vuotias enkä ole saavuttanut elämässäni mitään pysyvää.
15.06.2021 |
Tässä alkaa tulemaan jonkinlainen ikäkriisi. Elämän alkutaipaile on mennyt aika haastaviin asioihin keskittyneenä ja olen kärsinyt päihde - ja mielenterveysongelmista, taustalla traumaattinen lapsuus. Onneksi olen paljon kehittynyt ja kasvanut ihmisenä, kokemusta elämässä on kaikenlaisista elämäntilanteista ja työelämästä, tietenkin itsenäistymisestä ja eri kaupungeista. Olen kokenut paljon mutta toisaalta ymmärrän hukanneeni aikaani vääriin ihmisiin. Tietenkin itse olen valintani tehnyt mutta ymmärrän nyt, että käsittelin hankalia tunteita väärillä tavoilla. Olen ollut liian rajaton persoona ja elänyt ns. muita miellyytääkseni.
Koen silti itseni ihan älykkääksi sekä olisin varmasti hyvä vanhempi ja puoliso vielä jollekin. Myötätuntoa ja rakkautta on. Olen kuitenkin jäänyt omien haavojeni vuoksi johonkin välitilaan elämässä ja saan siihen pian terapiasta varmaankin tarpeellista tukea ja apua.
On vain niin outo ja ulkopuolinen tunne, olen yrittänyt paljon päästä eteenpäin elämässäni monella saralla mutta silti minulla ei ole käteen jäänyt ulkoisesti juurikaan. Ei ystäviä, ei perhettä eikä miestä. Heitin huonot suhteet romukoppaan sen jälkeen kun aloin kasvamaan ihmisenä ja käsitin olevani liian arvokas tietynlaisten ihmisten seuraan. En pitänyt selkäänpuukotuksesta enkä hyväksikäyttäjistä.
Tyhjä olo tässä vanhentuessa vaikka vielä nuori olenkin. Ympärillä ikäiseni ovat perheellisiä ja vakituisessa työpaikassa, on ystäviä ja rientoja. Minä opiskelen, teen töitä ja olen kotona. Olen ihan yksin omasta valinnastanikin nyt kun ollut niin suuria elämänmuutoksia tässä mutta silti, pelottaa kun aika juoksee niin nopeasti. Tuntuu kuin jäisi jalkojen alle kun on itse pysähdyksisä ihmettelemässä tätä elämää vielä.
Tiedän, että kaikki on vielä edessäpäin mutta silti jännä tunne, kuin olisi mennyt joku juna ohi ihan huomaamatta.
Kommentit (40)
Niin ja missään nimessä en kaipaa sääliä tai tuohon traumataustaan tarvitse takertua mutta tässä meinasin vain, että ihan kuin olisi elänyt jossain epätodellisuudessa ja nyt silmät olisivat auenneet ja huomaa vain kuinka nopeasti tässä on aika mennyt eikä todella ole käteen paljoakaan jäänyt. Outoa havahtua tähän hetkeen ja miettiä ikäänsä :D
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
https://www.vauva.fi/keskustelu/4196649/poikaystava-ei-laittanut-hyvan-…
Se on kuule varmaan toi ikä vaan.....
Vierailija kirjoitti:
Niin ja missään nimessä en kaipaa sääliä tai tuohon traumataustaan tarvitse takertua mutta tässä meinasin vain, että ihan kuin olisi elänyt jossain epätodellisuudessa ja nyt silmät olisivat auenneet ja huomaa vain kuinka nopeasti tässä on aika mennyt eikä todella ole käteen paljoakaan jäänyt. Outoa havahtua tähän hetkeen ja miettiä ikäänsä :D
Ap
Outoa, niin todella outoa. Elä rohkeasti ja anna muidenkin elää! - Olet saavuttanut todennäköisesti enemmän kuin, miä itse pystyt ja kykenet oman kuplasi sisältä hahmottamaan ja huomaamaankaan.
Ehtii sitä myöhemminkin.
Oma puolisoni perseili kakskymppiset, hänen ollessaan 31-vuotias minut tavatessaan asettui aloilleen ja nyt 37-vuotiaana kohta tutkinto taskussa.
Perhe tulee jos tulee joskus 3 vuoden päästä hänen ollessa jo nelikymppinen.
Ap on ihan ok harhailla ja olla tekemättä kaikkea yhteiskunnan normien asettamissa aikatauluissa. Jos siis haluat perheen ja muuta, niin on sulla aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika menee yllättävän nopeasti, mutta älä huoli. Olet vielä nuori ja varmasti saat rakennettua itsellesi hyvän elämän, josta tulet nauttimaan täysillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet ehkä lähtenyt takamatkalta, mutta kaiken tuon jälkeen olet ehkä kestävämpi kuin moni muu. Elastisen sanoin "Katse eteen ja suupielet ylöspäin"
Olet todella nuori, sinulla on kymmenen vuotta peliaikaa perheen suhteen ja koko loppuelämä muuhun.
Sä opiskelet ja teet töitä? Hienoa! Olet ottanut isoja askelia parempaan elämään ihan näilläkin asioilla ja olet päässyt eroon huonoista ja haitallisista ihmissuhteista. Toivoisin, että ajattelisit enemmän sitä miten nuori olet vielä - sulla on paljon mahdollisuuksia ja kokemuksia edessä.
Tekstistä tuntuu huokuvan varsin yleinen nuorten ajatus, että jos et ole 25 vuoteen mennessä ole menestynyt niin olet epäonnistunut... Mikä on aivan käsittämättömän typerä ajatus. Kenenkään elämän ei tarvitse mennä suoraa liukuhihnaa eteenpäin kohti ulkoapäin tulleita ihanteita - asuntolaina/parisuhde/perhe-elämä/hyvät työpaikat. Uskalla elää oman näköistä elämää ja rakenna siitä mieleinen. Kuka ja millainen sinä haluat olla 5 vuoden päästä?
Itselle oli loppujen lopuksi vaikein asia rakentaa itsetuntoa ja itsearvostusta. Terapiassa vaikeiden asioiden läpikäyminen toi valtavasti helpotusta ja ymmärrystä vaikeaan nuoruusaikaan.
T: toinen varhaisaikuisuuden syvissä vesissä sukeltaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä tässä aloituksessa oli niin kummallista? Ihmettelen vain tilannettani ja elämän kulkua.
Luin tuota ketjua, jossa toinen ikäiseni kärsii parisuhteestaan mutta minun ongelmani eivät ole tuolla tasolla ollenkaan. En voi samaistua häneen enkä piittaa tuollaisista asioista vähääkään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Olet ehkä lähtenyt takamatkalta, mutta kaiken tuon jälkeen olet ehkä kestävämpi kuin moni muu. Elastisen sanoin "Katse eteen ja suupielet ylöspäin"
Olet todella nuori, sinulla on kymmenen vuotta peliaikaa perheen suhteen ja koko loppuelämä muuhun.
Olen erimieltä tuon perheen saamisen aikarajan kanssa. Kyllä perheen voi hyvinkin saada yli 36 vuotiaana, eikä esim yli 40 vuotias ensikmmmäsen lapsen synnyttävä ole enää mikään erityisen harvinainen ja ainutlaauinen tapaus. Toisaalta ei kannaa hirttäytyä ajatukseen siitä, että olisi jotenkin pakko ja ehdottoman välttämätöntä saada oma (biologinen) lapsi. Mutta muutoin samaa mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kuules ei tässä muillakaan kauhean vahvasti mene. Itse nelikymppisenä edelleen asun vuokralla eikä parisuhteista pelkoakaan. Näillä kriteereillä minäkään en ole elämässäni mitään saavuttanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No kuules ei tässä muillakaan kauhean vahvasti mene. Itse nelikymppisenä edelleen asun vuokralla eikä parisuhteista pelkoakaan. Näillä kriteereillä minäkään en ole elämässäni mitään saavuttanut.
Ai niin ja vakituisesta työstäkin irtisanouduin, kun ei pää enää kestänyt.
Se on tuo ikä. Itse olen 57v. enkä vielä tiedä mikä minusta tulee isona. Ja tuo "ikäiseni ovat perheellisiä ja vakituisessa työpaikassa" Itselläni takana eroja ja lukuisia työpaikkoja.
Noniin, kiitos vastanneille.
Olette oikeassa, että ei hätää lainkaan, tiedän sen. Joskus vain sitä jää miettimään, että mitä tapahtui? Jospa seuraavat kymmenen vuotta toisivat parempia ihmissuhteita ja paremman minän. Tiedän, että aikaa on ja tahdon tutustua itseeni enkä elää muiden kautta enää samalla tavalla kun aiemmin. Paljon on vielä tekemistä ja tavoiteltavaa kunhan pystyisin pitämään itseni oikealla tiellä varmemmin kuin ennen. Ap
Ala elää rohkeasti asettamatta itseäsi mihinkään ihmisten luomaan lokeroon. Olet arvokas just nyt juuri tuollaisena kuin olet.
Kuuntele itseäsi ja luota vaistoihisi, olet heräämässä.
Tsemppiä ja rohkeutta sinulle toivoo N47 ilman pysyvyyttä ( yritetty on siinä onnistumatta)
Vierailija kirjoitti:
No kuules ei tässä muillakaan kauhean vahvasti mene. Itse nelikymppisenä edelleen asun vuokralla eikä parisuhteista pelkoakaan. Näillä kriteereillä minäkään en ole elämässäni mitään saavuttanut.
Kappas. - Alitajunani ennätti jo kirjoittamaan tänne. - Vaikka ei. - Kyllä minulla on parisuhteesta pelko; tai enemmän pelko siitä, että elän loppuikäni yksin(äisenä) työtömänä maisterina parikymmenenneliön vuokrayksiössäni.....No ehtii kai tässä vielä vaikka ikää on jo melkein 50 vuotta.
Kukaan ei loppujen lopuksi saavuta mitään pysyvää.
Alue: Aihe vapaa
Täh?