Milloin ymmärsit että et voi saada kumppania, ja minkäikäinen olet nyt?

Tuossa vuosi sitten, ikää on nyt 40 vuotta. Tai siis ymmärtänyt olen kai aina, hyväksyminen vei pidemmän aikaa.

Olen nainen.

Oikeastaan viimeisen vuoden aikana.

N39

Vaikka siltä saattaa tuntuakin, koskaan ei ole liian myöhäistä yrittää jos jotain haluaa. Maailma on täynnä yksinäisiä ihmisiä. Tarvitsemme toisiamme.

Miksi te luulette näin?

Noin kannattaa ajatella silloin, jos on onnellinen elämässään sellaisena kuin se on. Mutta jos haluaa parisuhteen, tuollaiseen ajatukseen ei kannata alistua.

Vierailija kirjoitti:

Noin kannattaa ajatella silloin, jos on onnellinen elämässään sellaisena kuin se on. Mutta jos haluaa parisuhteen, tuollaiseen ajatukseen ei kannata alistua.

Jos on ikävuodet 13-33 toivonut ja yrittänyt saada kumppania, eikä ole onnistunut, niin miksi luulet että se onnistuisi enää myöhemminkään?

Olen aina saanut. Niissä on ollut "vikoja", joiden takia ero on tullut. Hyvää en oo löytänyt. Huonoa en huoli.

Eron jälkeen olen puoli vuotta yrittänyt löytää. Mihin tämä tästä muuttuisi, ei taida löytyä ei. Olen 45. Olisinpa vaikka 10 vuotta nuorempi, niin vois olla mahdollisuus...

Kumppania en niinkään kaipaa, mutta hyviä ihmissuhteita ei ole koskaan liikaa. Rakkaus tulee ajallansa. En himoitse tavoitesuhteita (avioliitto) vaan ihmissuhteita, ne voivat olla vain ystävyyttäkin.

Kun täytin 40v ymmärsin ettei tämä elämä tästä miksikään muutu. Elän poikamiehenä loppuelämäni.

Jälkiviisaana tiedän, että olisi pitänyt alle 30-vuotiaana tehdä jotain Toisin. Eli olisi pitänyt etsiä sopivaa naista aktiivisemmin, koska itseni ikäisiä naisia oli vielä vapailla markkinoilla. Nyt on tarjolla vain eronneita naisia, heistä en jaksa kiinnostua.

Vierailija kirjoitti:

Kun täytin 40v ymmärsin ettei tämä elämä tästä miksikään muutu. Elän poikamiehenä loppuelämäni.

Jälkiviisaana tiedän, että olisi pitänyt alle 30-vuotiaana tehdä jotain Toisin. Eli olisi pitänyt etsiä sopivaa naista aktiivisemmin, koska itseni ikäisiä naisia oli vielä vapailla markkinoilla. Nyt on tarjolla vain eronneita naisia, heistä en jaksa kiinnostua.

Surullinen ajattelutapa. Eihän se että ihminen on ollut parisuhteessa ja eronnut tee hänestä millän lailla kelvotonta.

Kannattaa muistaa että hyvään parisuhteeseen tarvitsee tavata vain yhden hyvän ihmisen. Yhden. Se voi tapahtua koska vain.

En ymmärrä tahtomattaan ikisinkkujen valituksissa kahta asiaa:

1) miksi ette tee dramaattisia itseänne viehättävämmäksi tekeviä muutoksia elämäänne? Treenatkaa itsenne tosi kovaan kuntoon, hankkikaa joku himoittu koulutus, ostakaa psykologipalveluita ja stailauspalveluita tekemään teidät sisäisesti ja ulkoisesti kasassa olevia.

2) miksi teette jyrkkiä linjauksia siitä, kuka teille ei ainakaan kelpaa? Esim. nelikymppinen mies ja ei eronneita. Miksi vitussa kategorisesti ei eronneita? Ei se ero määritä heitä kokonaisuudessaan ihmisinä.

Aloittakaa terapialla ja sen jälkeen nuo muut hommat kuntoon. Saatte kyllä puolison, jos teette tarpeeksi rajut muutokset sen mahdollistamiseksi.

Nyt 33-vuotiaana en usko löytäväni ennen kuin pääsen ujoudestani. Yksin ollessani näen kuinka mahtava, hauska ja seksikäs mimmi olen kun olen rento. Ihan harmittaa ettei kukaan mies pääse näkemään tätä leikkisää hauskaa puoltani… koska miesten seurassa minusta tulee kova kuin kivi. Vaikutan varmaan ylimieliseltä frigidiltä jääkuningattarelta. Seksikkyys ja hassuttelu on silloin tipotiessään. En tiedä miten pääsisi siitä kuoresta eroon. En tiedä miksi muutun sellaiseksi. Kärsin siitä todella. Sillä tiedän olevani kultakimpale jollekin jos vaan rentoutuisin.

Minä tajusin jo 14-vuotiaana, etten halua kumppania. Haluan elää elämäni yksin.

Vierailija kirjoitti:

Kun täytin 40v ymmärsin ettei tämä elämä tästä miksikään muutu. Elän poikamiehenä loppuelämäni.

Jälkiviisaana tiedän, että olisi pitänyt alle 30-vuotiaana tehdä jotain Toisin. Eli olisi pitänyt etsiä sopivaa naista aktiivisemmin, koska itseni ikäisiä naisia oli vielä vapailla markkinoilla. Nyt on tarjolla vain eronneita naisia, heistä en jaksa kiinnostua.

Olet väärässä ketjussa. Kumppaneita sinulle olisi siis tarjolla mutta et kelpuuta heitä kun et "jaksa kiinnostua".

Melkoinen keskarinnäyttö meille jotka joudumme tahtomattamme olla yksin.

Vierailija kirjoitti:

Minä tajusin jo 14-vuotiaana, etten halua kumppania. Haluan elää elämäni yksin.

Sinäkin olet väärässä ketjussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noin kannattaa ajatella silloin, jos on onnellinen elämässään sellaisena kuin se on. Mutta jos haluaa parisuhteen, tuollaiseen ajatukseen ei kannata alistua.

Jos on ikävuodet 13-33 toivonut ja yrittänyt saada kumppania, eikä ole onnistunut, niin miksi luulet että se onnistuisi enää myöhemminkään?

Luulen, että on sitten keskittynyt liiaksi siihen kumppanin hakuun?

Ehkä olisi hyvä keskittyä omaan elämään ja katsoa, jos siihen rinnalle tulisi joku elämään.

Etsiä ne mielenkiinnot ensin muualta ja sitten olisi mahdollista löytää kumppani. Jakamaan asioita.

Ei ainakaan kannata plokata.

Toivon, että löydät tai annat sopivan löytää sinut.

Vierailija kirjoitti:

Kun täytin 40v ymmärsin ettei tämä elämä tästä miksikään muutu. Elän poikamiehenä loppuelämäni.

Jälkiviisaana tiedän, että olisi pitänyt alle 30-vuotiaana tehdä jotain Toisin. Eli olisi pitänyt etsiä sopivaa naista aktiivisemmin, koska itseni ikäisiä naisia oli vielä vapailla markkinoilla. Nyt on tarjolla vain eronneita naisia, heistä en jaksa kiinnostua.

Huhhuh. Ei sua oikeesti kumppani kiinnosta.

Tai sitten pelkäät niin paljon, että selittelet itsellesi... olisi silloin pitänyt tehdä jotain.... nyt on vain rupuja tarjolla.... Huomenna sanot, että on vaan ryppysiä tarjolla. Keksit itsellesi jotakin syitä, että miksi ei.

Jos haluat, niin keksit kyllä syyn, että miksi JOO.

Ei se ole ajankohdasta kiinni.

Elämä on nyt.

Mitä sinä haluat?

Viimeisen vuoden aikana ymmärsin, että en kelpaa parisuhteeseen, olen kerta kaikkiaan niin epäviehättävä, tylsä ja outo. Tiesin tämän jo 15v mutta välillä on ollut yritystä mutta eihän siitä mitään ole tullut.

Ja ei, ei ole resursseja parantaa itseä.

Asianlaidan olen ymmärtänyt kyllä tosiaan mutta hyväksyminen tekee kamalan kipeää.

N43