Lue keskustelun säännöt.
Laitanko avioeron vireille?
12.06.2021 |
On vähän neuvoton ja toivoton olo, enkä tiedä mihin suuntaan tässä elämässä pitäisi mennä. Olen uupunut ja masentunut. Olen ollut 15 v. yhdessä mieheni kanssa, meillä on yksi 3v. erityislapsi, jolla todettu kehitysvamma. Syntymästä lähtien ollut rankkaa sairaala- ja lääkärikäyntien sekä lapsen terapiakäyntien vuoksi. Miehelle ollut vain työn tekeminen ja ura mielessä, tai ainakin siltä vaikuttaa. Vauvavuotena sairastuin uupumukseen ja masennukseen, koska lapsen ja hänen asioidensa hoitaminen (neuvolat, terapioihin osallistuminen, Kelan kanssa tappelu ym.) oli pääosin vastuullani. Tukiverkostot ovat aina olleet olemattomat.
Anoppini on ollut yksi iso murheenkryyni lapsen synnyttyä. Emme ole koskaan olleet väleissä, myös muodollisista väleistä ei näytä olevan mitään apua. Tai no, olen oikeastaan luovuttanut koko asian suhteen, koska olen saanut vain pelkkää hymähtelyä ja minua on "vähätelty" koko yhdessäolomme ajan. Uskoin, että lapsenlapsen syntymän jälkeen välimme olisivat lähentyneet, mutta ei. Minulta ei ole kysytty, miten olen jaksanut pyörittää arkea erityislapsen kanssa. Lapsen kastejuhlissa hän käyttäytyi kuin idiootti, tarkemmin en jaksa lähteä selittämään. Tämän jälkeen päätin, etten halua olla ko. ihmisen kanssa tekemisissä, vaikka olemmekin sukua. Nyt anoppini hinkuaa paljon lasta kesäksi hoitoon, mutta en halua antaa lastani hänelle hoitoon. En luota kyseiseen ihmiseen, koska en ole koskaan tullut toimeen hänen kanssaan. Hän kuulemma tuppasi mieheni hyvin pienenä vauvana muiden hoidettavaksi, muita sisaruksia ei miehelläni ole. Lähisuvussa ei ole myöskään muita pieniä lapsia.
Ongelma on nyt se, että mieheni puolustaa äitiään henkeen ja vereen. Mieheni on syyttänyt minua, että minä olen tässä tilanteessa se täysi hirviö, koska äitinsä tulee pahoittamaan mielensä. Äiti sitä, äiti tätä. Kuulemma ymmärtää myös oman näkökulmani, mutta ei siltä tunnu. Minua syytetään siitä, että en ole ottanut yhteyttä, soitellut anopilleni ja lähetellyt viestejä. Mistä helkkarista minulla riittää energiat siihen, kun arki erityislapsen kanssa tuo jo omat haasteensa ja minulla on henkinen kuntoutuminen vasta puolitiessä. Tuntuu, ettei miehestäni ole minulle lainkaan tueksi, ja ero käynyt useasti mielessä....
Olisi mukava kuulla samassa tai samankaltaisessa tilanteessa olevia. Millaisiin ratkaisuihin olette päätyneet? Haluaisin olla onnellinen ja että minulla olisi ihana ja tasapainoinen perhe ja välit lähisukulaisiin.
Kommentit (31)
Ero ei ole tuohon ensisijainen ratkaisu. Yksilö ja parisuhdeterapia kyllä. Sinä ap etenkin tarvitset terapiaa, kenties myös masennuslääkitystä. Anna anopille mahdollisuus viettää lapsenlapsen kanssa aikaa, lepää sillä välin. Miehesi tekee oikein puolustaessaan äitiään. Luottamus rakentuu hitaasti ja hiljalleen jos on valmis tulemaan vastaan.
3v ikäinen voi olla vaikka kuinka kehitysviivästymillä mutta tilanne voi olla täysin tasoittunut eskari-ikään mennessä. Lapseni sai kehitysviivästymädiagnoosin heti synnärillä happivajeen takia. 3-vuotiaana hän osasi sanoa kaksi sanaa ja oli hienomotorisesti kömpelö. Sitten puoli vuotta myöhemmin ykskaks kielellinen kehitysviivästymä korjautui itsestään, lapsi alkoi tuottaa ensimmäisiä lauseita ja sanavarasto kasvoi vauhdilla sekä oppi kuivaksi. Tuolloin alkoi lapsellani kielellinen herkkyyskausi ja kielen tuottamisen ja ymmärtämisen ongelma päättyi. Voit googlata noista lasten kehitysherkkyyskausista lisää jos aihe kiinnostaa.
Nyt lapseni eskarilainen, on sosiaalinen ja taitava piirtäjä, rakastaa polkupyöräilyä eikä aiempia huolta aiheuttaneita kehitysviivästymiä huomaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ap eroaa jää lapsi työssäkäyvälle, ei-masentuneelle isälle
Vierailija kirjoitti:
Hae ap apua omaan hyvinvointiisi. Kun jaksat paremmin, ongelmat ei lamaannuta ja pystyt toimimaan koko perheesi parhaaksi. Kannattaa ratkoa ongelmat koska ei ero niitä poista, pahimmillaan ne siirtyvät uuteen suhteeseen.
Juuri näin. Jos et saa mieheltä apua, pyydä neuvolasta, kaupungilta, kirkosta jne. Ehkä se herättää miehen ymmärtämään, että hänen pitäisi olla tukena. Toisaalta rakkautta voi osoittaa monella tavalla, tekeekö mies paljon töitä jotta voisi tarjota sinulle ja lapselle paremman elämän? Vai siksi että pakenee kotiarkea? Kannattaa siis keskustella rakentavasti miehen kanssa, älä heti syyllistä!
Jos kuitenkin koet eron olevan paras ratkaisu, niin luota itseesi. Älä jää huonoon suhteeseen vaan koska pelkäät ettet pärjää yksin. Se ei ole lapselle terveellinen kasvuympäristö (sanoivat ydinperhefanaatikot mitä tahansa). Muista kuitenkin että jos tulee ero niin mies ja anoppi saavat periaatteessa vapaat kädet lapsen suhteen miehen ajalla, eikä sinulla sitten enää ole mitään sanomista siihen hoitaako anoppi vai ei ja millä tavalla. Joten jos lapsen "suojeleminen" anopilta on motivaattori eroamaan niin ei kannata.
Kuinka anoppi voisi erityisesti pitää sinusta, kun et halua olla hänen kanssaan tekemisissä. Mielestäni sinun kannattaisi pyrkiä luomaan hyvä suhde anoppiisi ja antaa hänen välillä hoitaa lapsen lastaan.
Jos otat eron, niin tietysti haluat uuden miehen. Luuletko, että uusi mies rakastaisi poikaasi. Luuletko, että uudet appivanhemmat olisivat miellyttävämpiä. Luuletko, että seksi toimisi uuden miehen kanssa paremmin yhden vuoden jälkeen.
Yritä tosissasi nähdä omatkin virheesi ja luoda hyvät suhteet appivanhempiisi. Appivanhemmat rakastavat poikaanne ja anna heille siihen käytännön tilaisuus. Älä ole heille kateellinen.
Meilläkin on lapsenlapsi ja hän on meillä ainakin kerran viikossa. Sanon aina lapselle, että tämä on paras päivä, kun hän on meillä kylässä. No meillä ei ole mielestäni mitään ongelmia.
Ap täällä, kiitos kaikille kommenteista. Luottamuksen puute ei ainoastaan riipu huonoista väleistämme. Anoppi tissuttelee alkoholia usein ja juoksee tupakalla vähän väliä. Appiukkoni ei edes pysty juoksemaan pikkulapsen perässä. Lapsemme kävelee vielä melko hatarasti, oppi kävelemään 2-vuotiaana. Tämä ei ehkä ole paras yhdistelmä jättää 3-vuotias erityislapsi hoitoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka anoppi voisi erityisesti pitää sinusta, kun et halua olla hänen kanssaan tekemisissä. Mielestäni sinun kannattaisi pyrkiä luomaan hyvä suhde anoppiisi ja antaa hänen välillä hoitaa lapsen lastaan.
Jos otat eron, niin tietysti haluat uuden miehen. Luuletko, että uusi mies rakastaisi poikaasi. Luuletko, että uudet appivanhemmat olisivat miellyttävämpiä. Luuletko, että seksi toimisi uuden miehen kanssa paremmin yhden vuoden jälkeen.
Yritä tosissasi nähdä omatkin virheesi ja luoda hyvät suhteet appivanhempiisi. Appivanhemmat rakastavat poikaanne ja anna heille siihen käytännön tilaisuus. Älä ole heille kateellinen.
Meilläkin on lapsenlapsi ja hän on meillä ainakin kerran viikossa. Sanon aina lapselle, että tämä on paras päivä, kun hän on meillä kylässä. No meillä ei ole mielestäni mitään ongelmia.
Taisi mennä paljon tunteisiin itselläsi? Viimeisessä lauseessakin mainitsit "mielestäni". Kyllä, se on vain sinun henkilökohtainen mielipiteesi. Ja kyllä, olen jo ihan alusta lähtien ollut perusystävällinen ja vieraanvarainen miniä, en vain jaksa enää. Tiedätkö, jos saa 15v. vähättelyä ja nenän vartta pitkin mulkoilua, se on pitkä aika. Mieti omalle kohdallesi.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka anoppi voisi erityisesti pitää sinusta, kun et halua olla hänen kanssaan tekemisissä. Mielestäni sinun kannattaisi pyrkiä luomaan hyvä suhde anoppiisi ja antaa hänen välillä hoitaa lapsen lastaan.
Jos otat eron, niin tietysti haluat uuden miehen. Luuletko, että uusi mies rakastaisi poikaasi. Luuletko, että uudet appivanhemmat olisivat miellyttävämpiä. Luuletko, että seksi toimisi uuden miehen kanssa paremmin yhden vuoden jälkeen.
Yritä tosissasi nähdä omatkin virheesi ja luoda hyvät suhteet appivanhempiisi. Appivanhemmat rakastavat poikaanne ja anna heille siihen käytännön tilaisuus. Älä ole heille kateellinen.
Meilläkin on lapsenlapsi ja hän on meillä ainakin kerran viikossa. Sanon aina lapselle, että tämä on paras päivä, kun hän on meillä kylässä. No meillä ei ole mielestäni mitään ongelmia.
Taisi mennä paljon tunteisiin itselläsi? Viimeisessä lauseessakin mainitsit "mielestäni". Kyllä, se on vain sinun henkilökohtainen mielipiteesi. Ja kyllä, olen jo ihan alusta lähtien ollut perusystävällinen ja vieraanvarainen miniä, en vain jaksa enää. Tiedätkö, jos saa 15v. vähättelyä ja nenän vartta pitkin mulkoilua, se on pitkä aika. Mieti omalle kohdallesi.
-ap
Miten olet ylipäätään sietänyt 15 vuotta vähättelyä ja mulkoilua? Miksi et heti kättelyssä sanonut niille, että tuommoinen peli ei vetele? Minusta on parasta nostaa kissa pöydälle heti alkuun eikä sietää mitä tahansa vierailta ihmisiltä. Sitähän appivanhempasi ovat olleet 15 vuotta sitten. Pidä puolesi ja puhu suusi puhtaaksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna lapsi pieneksi ajaksi kerrallaan anopille. Jokainen lapsi tarvitsee elämäänsä ihmisiä, jotka välittävät heistä. Muistot tällaisista on aarteita elämän myrskyissä. Anoppi on kuitenkin saanut miehen hengissä aikuiseksi, joten tuskin hän niin surkea lasten kanssa on vaikka näkemyksensä voivatkin olla asioista toisenlaisia kuin sinulla. Ajattele asiaa niin, että se on lapsen parhaaksi, että hänellä on isovanhempi mukana elämässä, eikä vain uupunut äiti ja vetelä uraisä.
Samalla saat itsellesi aikaa olla ja kerätä voimia.
Miehen kuuluu pitää yhteyttä omaan äitiinsä, ei sinun. En minäkään ole anoppini kanssa juurikaan tekemisissä. Olen todennut, että näin on kaikista parhain. Enkä enää suostu kokemaan siitä minkäänlaista syyllisyyttä.
Opettele puolustamaan itseäsi, elä anna miehen polkea sinua ja jättää lasta vain sinun harteille. Ero ei tuossa tilanteessa saata ratkaista mitään, vaan voi olla, että pahenee vain. Tietysti eron vireille laittaminen toimii herättäjänä. Molemmat voitte yrittää parantaa suhdetta, ottaa huomioon toista ja muuttaa jotain. Sinä sanoa jämäkämmin omat rajasi ja asiat mitkä elämääsi haluat ja mitä et ja mies parantaa nössöytensä. Jos mitään ei puolen vuoden päästä ole tapahtunut, niin ero on parempi kuin jäädä kitumaan.
Nyt voit laittaa paperille ylös pienet askeleet kuinka etenette. Mikään muutos ei koskaan tule automaattisesti, vaan hiljalleen ja toiston kanssa. Jos mies on urpo eikä ymmärrä ottaa huomioon sinua niin laita siihen paperille konkreettinen asia minkä haluat tapahtuvan. Esim. yhteydenpito anoppiin miehen homma, sinua ei saa enää syyllistää. Lisäätte askelia kun edellinen sujuu. Esim jos haluat apua lapsen kanssa, niin laita se siihen tarkasti, esim mies hoitaa lääkärit tai hoitaa lasta kun sinä menet harrastukseen. Jos sinulla ei niitä ole, niin nyt on korkea aika aloittaa. Joskus miehet ei ymmärrä vihjeitä, eikä epämääräisiä pyyntöjä, "olisit enemmän lapsen kanssa" voi olla heille liian vaikea toteuttaa.
Tsemppiä, uskon, että asianne selviää.
No, miksi et kokeile antaa lasta anopille hoitoon?
Sinä itse olet uupunut ja ylitasuttunut ja silti pidät kiinni.
Eikö se apu olisi hyväksi?
Minusta sinun ajatuksesi sakkaavat.
Et näe potentiaali vaan näet vain vihollisia.
Olet yliväsynyt. Ota apu vastaan.
Hae myös itsellesi apua. Mene lääkäriin.
Ehkä anoppi ja miehesi näkevät, että nyt tarvitset apua. Miten he voivat aitaa, jos et anna?
Kysy miestäsi useammin apuun ha s na hänelle vastuuta. Kerro, ettet jaksa.
Olet sairastunut kaikkivoipaisuuteen. Se on yleistä. Minä itse ainakin olin vauva-aikana.
Älä eroa. Tuo ongelmat nyt esiin ja kerro siitä, että on vaikea luottaa, kun ei ole aiemmin tullut apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän myöhäistä on rutistaa kun kakka on jo housuissa niin sanotusti.