Cheek yllätti: "ehdotan harkitsemaan tarkasti äänestämääsi puoluetta varsinkin jos..."
Poptähti Cheek, oikealta nimeltään Jare Tiihonen, arvostelee Twitterissä hallitusta. Hänen mielestään keskeiset ministerit eivät ole kuunnelleet kansalaisten huolia.
– Julkeinta on se, että kymmenet tuhannet kansalaiset ovat polvillaan ja vastuuministerit ylimielisesti ignooraavat nämä ihmiset ja heidän edustajansa kerta toisensa jälkeen, Tiihonen kirjoittaa.
Hän sanoo, että tapahtuma- ja ravintola-ala on jo 15 kuukauden ajan pyytänyt apua kansanedustajilta ja hallitukselta.
– Nämä kansalaiset ovat tunteneet, että heitä ei kuunnella ja heidän yhteydenottonsa ovat kaikuneet kuuroille korville. Miten näin voi olla?
Tiihonen päätyy toteamaan, että kunnallisvaaleissa voi vaikuttaa asiaan, vaikka nyt valintaankin valtuustoja kuntiin ja kaupunkeihin eikä kansanedustajia eduskuntaan.
– On aika vaikuttaa. Vaikka näissä vaaleissa ei ihmisiä Arkadianmäella pystykään vaihtamaan, ehdotan harkitsemaan tarkasti äänestämääsi puoluetta varsinkin jos olet edellä mainittujen alojen edustaja tai välität kulttuurista.
Julkeinta on se, että kymmenet tuhannet kansalaiset ovat polvillaan ja vastuuministerit ylimielisesti ignooraavat nämä ihmiset ja heidän edustajansa kerta toisensa jälkeen. He keskittyvät kiilusilmäisesti ajamaan omaa agendaansa omassa kuplassaan. Nyt on kunnallisvaalien aika.
— Jare Tiihonen (@JHTiihonen) June 10, 2021
Kommentit (40)
Elikkä ei siis ole vasemmistolainen, jäljelle jää kaksi tasavahvaa puoluetta.
Veikkaisin PerusS!
Aiemmin pidin pelkkänä leuhkana taiteilijana mutta elokuvan nähtyäni aloin kiinnittää huomiota ja arvostan kovasti Cheekiä taiteilijana ja Jarea ihmisenä.
Amispojan uhot ei paljon puristele. Raha ei ole tuollekaan urpolle älyä kasvattanut.
Vierailija kirjoitti:
Amispojan uhot ei paljon puristele. Raha ei ole tuollekaan urpolle älyä kasvattanut.
Tarpeeksi rahaa räppärille, niin se muuttuu Kokoomuksen edustajaksi. Jare on seuraavissa vaaleissa ehdokkaana.
Eli toisin sanoen suosittelee äänestämään persuja. Hyvä tsiikki!
Yllättävää, että entinen laulaja on sitä mieltä.
Buh bye.
Välitän kulttuurista, äänestin Persuja.
nyt kommarit paskoo housuihinsa, tämä kommariviha oksettaa. vain te kommarit oksetatte.
Ei Cheekkiä turhaan kutsuta kokoomusräppäriksi
Taitaa olla kristallipuolueen äänestäjiä.
"He keskittyvät kiilusilmäisesti ajamaan omaa agendaansa omassa kuplassaan."
Tiukka servaus aamupalaSannalle.
Vierailija kirjoitti:
Just, miten Cheekkikin voi olla Sanna Marinin vihaaja. Tämä naisviha alkaa jo kuvottaa
Niinpä niin. Jos kritisoi aiheesta hallitusta niin silloin on naisvihaaja. Ei luoja.
Vierailija kirjoitti:
Amispojan uhot ei paljon puristele. Raha ei ole tuollekaan urpolle älyä kasvattanut.
Suomessa on sananvapaus … unohditko?
Joko Cheek otti kantaa Susannan tapaukseen? Eikö hänen ex tyttiksen pitänyt olla se maailman ihanin, fiksuin ja kaunein.
Vierailija kirjoitti:
Amispojan uhot ei paljon puristele. Raha ei ole tuollekaan urpolle älyä kasvattanut.
Ylimielinen heittää tekstiin ”amispoika”.
Tiesitkö, että lähihoitajat, raksamiehet yms tekevät arvokasta työtä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Amispojan uhot ei paljon puristele. Raha ei ole tuollekaan urpolle älyä kasvattanut.
Suomessa on sananvapaus … unohditko?
Väärä mielipide on kuitenkin aina väärä mielipide. Tämä nyt vain on uusi normaali, maailma muuttui jos ette huomanneet. Deal with it.
Vierailija kirjoitti:
Joko Cheek otti kantaa Susannan tapaukseen? Eikö hänen ex tyttiksen pitänyt olla se maailman ihanin, fiksuin ja kaunein.
Nyt meni aamupala väärään kurkkuun
Onneksi on elämää vauvapalstan ulkopuolella👍
Vierailija kirjoitti:
Joko Cheek otti kantaa Susannan tapaukseen? Eikö hänen ex tyttiksen pitänyt olla se maailman ihanin, fiksuin ja kaunein.
Kaunishan tuo on - harmi kun mennyt noin sekaisin. Isä oli jääkiekkojoukkue Ilveksen hallituksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Amispojan uhot ei paljon puristele. Raha ei ole tuollekaan urpolle älyä kasvattanut.
Ylimielinen heittää tekstiin ”amispoika”.
Tiesitkö, että lähihoitajat, raksamiehet yms tekevät arvokasta työtä!
Mutta ceekki ei tee mitään työtä. Loisii vain
Just, miten Cheekkikin voi olla Sanna Marinin vihaaja. Tämä naisviha alkaa jo kuvottaa