Ärsyttää, kun kaikki luulevat, että käyn amista, vaikka opiskelen yliopistossa maisteriksi
Linja on ilmeisesti ihmisille melko tuntematon, mutta se sisältää saman "tiede", joten luulisi, että ei olisi ylimaalisen vaikeaa ymmärtää, varsinkin kun sanon yliopistoni nimen.
Kommentit (78)
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan, että kyseessä on jokin maa- ja metsätieteellisen tiedekunnan aloista kerta se ei ole farmasiakaan. Maatalous-, elintarvike- tai metsätiede? Noista eniten kemiaa ja fysiikkaa on varmaan elintarviketieteissä, joten veikkaisin sitä.
Joo olet oikeassa. Opiskelen jotakin noista kolmesta.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko ap miettinyt asiaa siltä kantilta, että näytät ns. amislaiselta? Kun siitä ulkoisesta olemuksesta tehdään myös paljon olettamuksia.
Mulla on niinpäin, että olen perusduunari, mutta mua vieraat ihmiset luulee tyyliin työnjohtajaksi tai toimistopäälliköksi. Tämä tulee siis siinä vaiheessa ilmi, kun kerrotaan mitä tekee työkseen. Minun kohdalla ollaan lähes aina yllättyneitä, että olen ns. vain duunari.Minulla ei ole tatuointeja, räikeitä hiuksia, en polta tupakkaa ja pukeudun hillitysti. En sanoisi, että näytän "perus amislaiselta".
Viimeksi olen nähnyt tatuointeja sairaalassa (osaston) lääkärillä, taisi olla hiuksetkin värjätty. Tupakoinnista en tiedä ja vaatteet olivat valkoisen takin alla.
Maa-metsätieteellisessä taitaa olla ainakin kotitalousekonomia, joku ihan tietämätön voi luulla sitä joksikin keittäjäntutkinnoksi?
"Kukaan ei saa tietää, mitä opiskele ja en kerro, mutta voitte silti arvata."
Käytkö ala-astetta? 🤔
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap varmaan opiskelee tarhatädiks, käsittääkseni kakaroiden räkiä pääsee pyyhkimään amiksesta tai yliopistosta mutta eri koulutuksilla.
En opiskele. Alaani liittyy muun muassa kemia ja fysiikka.
Mutta ala ei ole kemia, fysiikka tai joku muu ns. tunnettu ala.
Veikkaan elintarviketiedettä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko ap miettinyt asiaa siltä kantilta, että näytät ns. amislaiselta? Kun siitä ulkoisesta olemuksesta tehdään myös paljon olettamuksia.
Mulla on niinpäin, että olen perusduunari, mutta mua vieraat ihmiset luulee tyyliin työnjohtajaksi tai toimistopäälliköksi. Tämä tulee siis siinä vaiheessa ilmi, kun kerrotaan mitä tekee työkseen. Minun kohdalla ollaan lähes aina yllättyneitä, että olen ns. vain duunari.Minulla ei ole tatuointeja, räikeitä hiuksia, en polta tupakkaa ja pukeudun hillitysti. En sanoisi, että näytän "perus amislaiselta".
Viimeksi olen nähnyt tatuointeja sairaalassa (osaston) lääkärillä, taisi olla hiuksetkin värjätty. Tupakoinnista en tiedä ja vaatteet olivat valkoisen takin alla.
Joo, mutta väittäiskn, että yleinen mielikuva lääkäristä ei monella sisällä tatuointeja ja pinkkimustaa tai muuten räikeätä tukkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko ap miettinyt asiaa siltä kantilta, että näytät ns. amislaiselta? Kun siitä ulkoisesta olemuksesta tehdään myös paljon olettamuksia.
Mulla on niinpäin, että olen perusduunari, mutta mua vieraat ihmiset luulee tyyliin työnjohtajaksi tai toimistopäälliköksi. Tämä tulee siis siinä vaiheessa ilmi, kun kerrotaan mitä tekee työkseen. Minun kohdalla ollaan lähes aina yllättyneitä, että olen ns. vain duunari.Minulla ei ole tatuointeja, räikeitä hiuksia, en polta tupakkaa ja pukeudun hillitysti. En sanoisi, että näytän "perus amislaiselta".
Viimeksi olen nähnyt tatuointeja sairaalassa (osaston) lääkärillä, taisi olla hiuksetkin värjätty. Tupakoinnista en tiedä ja vaatteet olivat valkoisen takin alla.
Joo, mutta väittäisin, että ihmisten yleinen mielikuva lääkäristä ei monella sisällä tatuointeja ja pinkkimustaa tai muuten räikeää tukkaa.
Vierailija kirjoitti:
Samoin jotkut kuvittelee, että sairaanhoitaja (AMK) -tutkinto on ammattitutkinto.
Alapeukuista päätellen täällä on paljon porukkaa, jotka jakavat tuon kuvitelman.
Tuttu tunne myös oikeille kovien tieteiden tiedemiehille, arvoltaan (luonnon) filosofian (l. luonnontieteen, laajemmin matemaattis-luonnontieteellisten tieteenalojen) tohtoreille (FT, PhD), jotka on suurimmassa osassa maailmaa isolle osalle rahvasta "jotain turhia filosofeja".
Mitä väliä? Miksi sulle on niin tärkeää se, että ihmiset tajuaisi sun opiskelevan yliopistossa? Sillä vain on väliä, että valmistut ja teet työtäsi.
Vierailija kirjoitti:
Mitä väliä? Miksi sulle on niin tärkeää se, että ihmiset tajuaisi sun opiskelevan yliopistossa? Sillä vain on väliä, että valmistut ja teet työtäsi.
Kyllähän se nyt antaa ihan eri kuvan ihmisestä. Opiskeluni kuitenkin kestävät yhteensä sen viisi vuotta, joten kyllä ne ovat niin suuri osa elämääni, että ärsyttää moiset väärinkäsitykset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiva opiskella datatieteitä maisteritasolla arvostetussa yliopistossa ja sukulaiset luulee, että valmistun datanomiksi;D
"Oi miten hienoa, meidän Janikin valmistui datanomiksi Keravan amiksesta!
No miksi sitten opiskelet jotain hölynpölyä? KTM tai vastaava kunnon tutkinto alle niin kaikki tajuaa mitä olet opiskellut ja mitä osaat
Olen itse KTM ja eipä se kyllä kerro, että mitä olen opiskellut, kun pääaineita mahtuu aika paljon tuonne sisälle. Lisäksi kertoo vielä vähemmän siitä mitä osaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiva opiskella datatieteitä maisteritasolla arvostetussa yliopistossa ja sukulaiset luulee, että valmistun datanomiksi;D
"Oi miten hienoa, meidän Janikin valmistui datanomiksi Keravan amiksesta!
No miksi sitten opiskelet jotain hölynpölyä? KTM tai vastaava kunnon tutkinto alle niin kaikki tajuaa mitä olet opiskellut ja mitä osaat
Jauhaa paskaa ajaaksesi törkeästi omaa etuasi ja sumuttaaksesi viattomia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samoin jotkut kuvittelee, että sairaanhoitaja (AMK) -tutkinto on ammattitutkinto.
Alapeukuista päätellen täällä on paljon porukkaa, jotka jakavat tuon kuvitelman.
Ei, vaan on täysin eri asia verrata hoitsun papereita amikseen kuin maisteripapereita amikseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hirveetä.
No on mielestäni oikeasti aika ärsyttävää. Näen vaivaa opintoihini ja opinnot ovat melko haastavia, mutta se amistutkinto taas on ihan käsienheiluttelua.
Huima ero sinun ja amiksen välisessä opiskelussa on se, että amis yleensä kykenee suoriutumaan opiskelunsa jälkeen sellaisesta työsuorituksesta, josta on mitattavissa olevaa hyötyä kanssaihmisille, työnantajalle ja yhteiskunnalle.
Miten's on sinun "vaivannäön jälkeen"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanotaan nyt sen verran, että opiskelen Helsingin yliopistossa.
Mitä jos seuraavan kerran kertoisit opiskelevasi helsingin yliopistossa. Ei se sen vaikeampaa ole.
Tämä ei tunnu riittävän ihmisille, koska seuraaviksi udellaan sitä alaa. Sitten kun sanon alan niin ollaan jo unohdettu se yliopisto ja sekoitetaan se amis mukaan.
Et vaikuta kovin terävältä, mutta kokeile kertoa nämä kaksi asiaa samassa lauseessa: ”opiskelen kemiaa helsingin yliopistossa”. Näin, ole hyvä.