Sain kuulla että mun miehellä on vain yksi kives
Oli teininä onnistunut loukkaamaan toisen niin pahasti että se oli revennyt. Se oli jouduttu poistamaan.
Pelottaa että jos se vaikuttaa jotenkin miehen kykyyn saada lapsia. Mun suurin unelma on tulla äidiksi, mutta pystyykö mun mies auttamaan mua siinä? Ollaan oltu jo melkein vuosi yhdessä ja vasta nyt kautta rantain tuli puheeksi. Ahdistaa.
Kommentit (31)
Sikotauti vei toisen teininä. Ei ollut ennen rokotetta, mutta minulla viisi lasta. Eikä muutenkaan haitannut. Mutta miten et itse huomannut? tää vaan sivuheitto
Et muka ole seksin aikana huomannut? Vai tapahtuuko se aina pimeässä peiton alla lähetyssaarnaaja-asennossa?
Ei vaikuta. Yhdelläkin pärjää ihan riittävästi.
Itse en ole samantapaisen poikkeaman takia uskaltanut lähestyä naisia intiimisti ikinä.
Mäkin ihmettelen ettei eukko ole tajunnut. Ei sit ole koskenut palleihin ollenkaan. Alkoi ahdistaa joidenkin surkea seksielämä.
Oliko hänellä jäänyt sheivaamatta vai miten et huomannut?
Voiks nykyään olla noin tietämättömiä? Yhdelläkin pärjää.
Mun eksällä oli syövän vuoksi yksi oma pallero ja toinen oli laitettu. En tiedä mitä materiaalia oli tuo laitettu. Hyvin saatiin perhe aikaiseksi.
En erottanut seksin aikana kumpi oli oma ja kumpi laitettu. Muuten en niissä roikkunut eli en tiedä olisiko erottanut normaalioloissa.
Ei se ole sen kummempaa kuin jos sinulla olisi vain toinen munasarja. Se vain ei näkyisi päällepäin.
Miten sen kuulee montako kivestä miehellä on?
Vierailija kirjoitti:
Et muka ole seksin aikana huomannut? Vai tapahtuuko se aina pimeässä peiton alla lähetyssaarnaaja-asennossa?
Luultavasti laitettu proteesi, sellainen superpallo.
Vierailija kirjoitti:
Miten sen kuulee montako kivestä miehellä on?
Kulkuset, kulkuset kilvan helkkäilee.
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole samantapaisen poikkeaman takia uskaltanut lähestyä naisia intiimisti ikinä.
Miksi miinustukset?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole samantapaisen poikkeaman takia uskaltanut lähestyä naisia intiimisti ikinä.
Miksi miinustukset?
Empatian puutetta ja muuta vajavaisuutta; kaikki otetaan hyökkäykseksi naisia kohtaan, jos mies kertoo kipeistä asioista ja epävarmuuksista.
Millaista teidän seksielämä oikeen on, jos et ole aiemmin huomannut sitä?
Ei tuo vaikuta miehen lisääntymiseen. Ei hätää.
Kertoiko se toinen kives sen? p
Ei vaan, hyvin pärjää yhdellä. Veljeltäni poistettiin syövän takia toinen, ja siihen laitettiin sitten implantti. Myöhemmin on ollut sitä mieltä että implantti oli kyllä aikasta turha tempaus.
Toimii se yhdellä.