Lasten palkitseminen todistuksen arvosanoista kun perheen lapsilla eri tasoiset todistukset

Muistan omat kouluajat. Sisarus sai 7-8 ka todistuksia, itse sain parempia. Sisarusta palkittiin rahalla, jos sai kiitettäviä, minua ei. Nyt sisarus on huomattavasti korkeammin koulutettu, oman tien kulkija, itseään toteuttava. Itse opin siihen, että minun on turha ponnistella, koska mikään ei aiheuta aplodeja. Älkää siis palkitko rahalla, joku yhteinen kiva juttu, joka ei liity koulumenestykseen olisi ehkä parempi? Säilyy sisarusten välitkin parempina. Vastaavia tarinoita olen kuullut muiltakin. Jos on pakko palkita rahalla, niin sitten tavoitteet pitää määritellä koko perhe yhdessä ennen kouluvuotta. Niinhän työelämässäkin tehdään.

En halua kannustaa lapsia kilpailemaan keskenään tai tavoittelemaan vain kymppejä. Itse en ole koskaan saanut yhtä hyvää todistusta kun tyttö nyt sai ja hän todella itse panosti koulunkäyntiin oma-aloitteisesti tietämättä, että siitä saisi edes mitään palkintoa. Poika sen sijaan ”otti rennommin” eikä todistus ole sellainen, kun se voisi hänellä olla, jos hän näkisi yhtä paljon vaivaa kun siskonsa. Sanoisin, että meillä on enemminkin niin päin, että poika saa arvosanansa helpolla ja tytön täytyy nähdä vaivaa niiden eteen. Poika siis mielestäni ”alisuoriutui” tämän todistuksen osalta enkä siksi haluaisi palkita siitä. Palkitsemisen on tarkoitus toimia kannustimena enkä halua antaa pojalle sitä kuvaa, että ”alisuoriutuminen” on tavoitetila, josta palkitaan enkä tytölle kuvaa, että hänkin voi lopettaa kokeisiin lukemisen, koska kaikki saavat joka tapauksessa samat ”palkinnot” tekivät mitä tahansa tai olivat tekemättä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä kyllä lapsetkin ymmärtää sen, että ysiluokan 9,7 ka:lla päättänyt veli saa palkinnon ja se, jolla sama ka oli 7,9, ei saanut. Kolmanen kohdalla ei vielä tiedä.

Kunhan tuo perustuu siihen, että paremman keskiarvon saanut on myös tehnyt enemmän töitä numeroidensa eteen. Jos toinen saa ysejä ja kymppejä helposti ja toinen joutuu ponnistelemaan tosissaan seiskoihin ja kaseihin, se matalammankin keskiarvon saanut ansaitsee palkinnon.

OK, eli älykkyydestä ei saisi palkita? Ainoastaan työnteosta? Mikä ihanan protestanttinen asenne... Mutta joo, on tehnyt enemmän töitäkin, ei siinä mitään. 

Kyllähän älykkyydestä saa palkita, jos muistetaan samalla arvostaa myös muita ominaisuuksia. Törkeää lapsia kohtaan, jos arvostetaan vain lukuaineita, ja ohitetaan kokonaan vaikka lahjakkuus taito- ja taideaineissa.

Mitä törkeää siinä on, jos säännöt kerrotaan etukäteen? 

ohis

Se että ihmiset ovat lahjakkaita eri asioissa. Jos sisaruksilla ovat tässä suhteessa kovin erilaisia, on vanhemmilta epäreilua arvostaa vain toisen ominaisuuksia.

Entä jos kolmas lapsi ei ole hyvä kummassakaan, mutta on todella taitava tekemään pieruääniä kehon osillaan. Pitääkö hänellekin myöntää samat palkkiot? Yhteiskunta on sellainen, että lukuaineilla on merkitystä jatkoa ajatellen, joten niihin on hyvä lapsia kannustaa rahallisesti. Jos ei ole lahjoja, niin sitten tehdään enemmän duunia. Niin se menee aikuisten maailmassakin.

Ihanko oikeasti pidät pieruäänien tekemistä vertailukelpoisena esimerkiksi kädentaitoihin tai taiteelliseen lahjakkuuteen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä saatiin 500 mk / 100 € per todistuksessa oleva kymppi silloin kun olin lapsi/nuori. Meitä on kolme sisarusta ja voin sanoa, että koulukirjojen pänttäys oli melkeinpä kuin kilpailu siitä, kuka kerää isoimmat rahat, minä vai jompikumpi veljistä. Kymppejä sitten tulikin sen mukaisesti ja rahaakin ihan kivasti etenkin yläasteella, kun annettiin jaksoittain todistukset. Isä sanoi kuitenkin, että tämä on asia, mistä hän maksaa erittäin mielellään. Joku voi tietysti sanoa, että raha ei ole oikea syy opiskella, vaan pitäisi opiskella elämää varten yms. mutta kyllä tuo kummasti laittoi tulta persuksien alle sen opiskelun suhteen ja tuloksia syntyi, joten en näe, miksi tuo olisi ollut huono asia.

Ja mitä sä tästä opit? Sen, että ne numerot on tärkeitä? Oliko ne tärkeitä ammatinvalinnassa? Oliko ne tärkeämpiä kuin sisarussuhteet? Miksi koulua käydään, numeroiden vuoksiko?

Oletko koskaan kuullut mantraa "koulunkäynti on lasten työtä"? Isän logiikka tässä oli se, että jos asia on näin, niin työstä, etenkin hyvin tehdystä sellaisesta, kuuluu saada palkka. En ota kantaa siihen, oliko tämä menettely oikein tai väärin, mutta koulunkäyntiin tuo motivoi, eikä kenelläkään meistä ollut vaikeuksia päästä lukioon tai jatko-opintoihin. Jokaisella meistä on tänä päivänä korkeakoulututkinto ja ihan kohtuulliset ammatit. Mitä taas sisaruussuhteisiin tulee, niin kyllä niihin sisaruussuhteisiin muutakin kuuluu kuin pelkkä opiskelutuloksilla kilpailu. Ehkä tässä ajatuksena oli se, että tarkoitus pyhittää keinot. Eli jos rahallisella panostuksella saa lapset opiskelemaan ja saamaan hyviä numeroita, niin hänen arvionsa oli se, että tämä on rahan arvoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä kyllä lapsetkin ymmärtää sen, että ysiluokan 9,7 ka:lla päättänyt veli saa palkinnon ja se, jolla sama ka oli 7,9, ei saanut. Kolmanen kohdalla ei vielä tiedä.

Kunhan tuo perustuu siihen, että paremman keskiarvon saanut on myös tehnyt enemmän töitä numeroidensa eteen. Jos toinen saa ysejä ja kymppejä helposti ja toinen joutuu ponnistelemaan tosissaan seiskoihin ja kaseihin, se matalammankin keskiarvon saanut ansaitsee palkinnon.

OK, eli älykkyydestä ei saisi palkita? Ainoastaan työnteosta? Mikä ihanan protestanttinen asenne... Mutta joo, on tehnyt enemmän töitäkin, ei siinä mitään. 

Kyllähän älykkyydestä saa palkita, jos muistetaan samalla arvostaa myös muita ominaisuuksia. Törkeää lapsia kohtaan, jos arvostetaan vain lukuaineita, ja ohitetaan kokonaan vaikka lahjakkuus taito- ja taideaineissa.

Mitä törkeää siinä on, jos säännöt kerrotaan etukäteen? 

ohis

Se että ihmiset ovat lahjakkaita eri asioissa. Jos sisaruksilla ovat tässä suhteessa kovin erilaisia, on vanhemmilta epäreilua arvostaa vain toisen ominaisuuksia.

Entä jos kolmas lapsi ei ole hyvä kummassakaan, mutta on todella taitava tekemään pieruääniä kehon osillaan. Pitääkö hänellekin myöntää samat palkkiot? Yhteiskunta on sellainen, että lukuaineilla on merkitystä jatkoa ajatellen, joten niihin on hyvä lapsia kannustaa rahallisesti. Jos ei ole lahjoja, niin sitten tehdään enemmän duunia. Niin se menee aikuisten maailmassakin.

Ihanko oikeasti pidät pieruäänien tekemistä vertailukelpoisena esimerkiksi kädentaitoihin tai taiteelliseen lahjakkuuteen?

Työllistymismielessä kyllä. Itsensä elättäviä taiteilijoita on hyvin vähän.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni yli 9 ka:n lapsi on palkintonsa ansainnut. Sovitte tietysti, että hyvistä uurastuksista palkitaan kaikki. Esim. jos poikasi tsemppaa seuraavaan todistukseen käytöksessään, saa hänkin pienen yllärin.

Eriarvoistaminen on negatiivinen juttu, mutta niin on senkin viestittäminen, että huonosti käyttäytyvä/vähemmän tekevä on yhtä hyvä kuin panostava.

Ehkä molemmat tekivät parhaansa mutta pojalla rahkeet riittivät vain siihen seiskaan. Ei se silti tarkoita sitä, että hän ei olisi tehnyt töitä sen eteen.

Minusta molemmille pitää antaa palkkio vuoden uurastuksesta, jos sellaista aletaan antamaan. Sitten kun valmistuu jostain koulusta, siis muualta kuin peruskoulusta, voi antaa (isomman) rahalahjan sille valmistuneelle.

Palkitseminen sen mukaan, miten on tehnyt töitä! Jos tulee kasi ja on yrittänyt parhaansa, sehän on aivan mahtavaa.

Itse kertakaikkiaan vedin kunnon moraali/tulevaisuussaarnan omalle lapselle, joka toi ekan nelosluokan todistuksen kotiin, ja siinä oli seiskaa ja kasia. Kokeista vetänyt pelkkiä ysejä ja kymppejä, mutta kun koulu ei kiinnosta, nukkuu tunnilla, ei tee läksyjä, ei lue kokeisiin, ei ole innostunut mistään, niin onko ihme todistuksen numerotkaan? Täysin ala-arvoista suorittamista! Ja tästä on kyllä mainittu vuoden varrella, mutta luulen, että tarvitsi tämän numeroherätyksen, että tajuaa edes vähän. Koulu on lapsen TYÖ ja siellä niin kuin yleisestikin elämässä pitää edes välillä pyrkiä parhaimpaansa. Ei tarvitse olla hikipinko, mutta jotain pitää tehdä. Jos tietäisin, että lapsi olisi edes yrittänyt, niin totta hitossa kehuisin ja tsemppaisin noistakin numeroista. Mutta kun tietää, että kapasiteettia on, mutta kouluun menee nukkumaan, niin pakkohan siihen on puuttua.

Toisaalta.. jos lapsi saa vaikka englannista kasin sen takia, että ei ole tehnyt läksyjä eikä osallistu tunnilla, niin haittaako se? Tätä olen itse nyt pohtinut. Jos lapsi puhuu englantia peleissä vapaa-ajallaan, saa kokeista lähestulkoon täysiä pisteitä, osaa enemmän mitä luokkatasolta vaaditaan, pystyy kymmenvuotiaana kommunikoimaan englanniksi ja ymmärtää kieltä.. Niin onko arvosanalla väliä? Tai musiikin seiska - kokeista kympit, tykkää kotona kuunnella elektronista musiikkia, tekee sitä koneella itse, selkeästi hiffaa musiikin rakenteen, mutta ei todellakaan halua laulaa tai soittaa ukulelea koulun musiikintunnilla, eikä ole kiinnostunut juuri siitä musiikista, mitä siellä käydään läpi.. Niin kuinka pahoillaan tuosta seiskasta pitäisi olla? Pikkuisen hankalaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä saatiin 500 mk / 100 € per todistuksessa oleva kymppi silloin kun olin lapsi/nuori. Meitä on kolme sisarusta ja voin sanoa, että koulukirjojen pänttäys oli melkeinpä kuin kilpailu siitä, kuka kerää isoimmat rahat, minä vai jompikumpi veljistä. Kymppejä sitten tulikin sen mukaisesti ja rahaakin ihan kivasti etenkin yläasteella, kun annettiin jaksoittain todistukset. Isä sanoi kuitenkin, että tämä on asia, mistä hän maksaa erittäin mielellään. Joku voi tietysti sanoa, että raha ei ole oikea syy opiskella, vaan pitäisi opiskella elämää varten yms. mutta kyllä tuo kummasti laittoi tulta persuksien alle sen opiskelun suhteen ja tuloksia syntyi, joten en näe, miksi tuo olisi ollut huono asia.

Ja mitä sä tästä opit? Sen, että ne numerot on tärkeitä? Oliko ne tärkeitä ammatinvalinnassa? Oliko ne tärkeämpiä kuin sisarussuhteet? Miksi koulua käydään, numeroiden vuoksiko?

Oletko koskaan kuullut mantraa "koulunkäynti on lasten työtä"? Isän logiikka tässä oli se, että jos asia on näin, niin työstä, etenkin hyvin tehdystä sellaisesta, kuuluu saada palkka. En ota kantaa siihen, oliko tämä menettely oikein tai väärin, mutta koulunkäyntiin tuo motivoi, eikä kenelläkään meistä ollut vaikeuksia päästä lukioon tai jatko-opintoihin. Jokaisella meistä on tänä päivänä korkeakoulututkinto ja ihan kohtuulliset ammatit. Mitä taas sisaruussuhteisiin tulee, niin kyllä niihin sisaruussuhteisiin muutakin kuuluu kuin pelkkä opiskelutuloksilla kilpailu. Ehkä tässä ajatuksena oli se, että tarkoitus pyhittää keinot. Eli jos rahallisella panostuksella saa lapset opiskelemaan ja saamaan hyviä numeroita, niin hänen arvionsa oli se, että tämä on rahan arvoista.

Se on "leikki on lasten tötä".

Minusta palkitsemisessa pitää katsoa kokonaisuutta. Arvosanat, sitä miten paljon on tehty työtä ja lähtötilannetta.

Jos toinen on työskennellyt ahkerasti ja parantanut tulosta siitä pitää palkita. Ja jos toinen on vaan hoitanut pakolliset hommat rimaa hipoen, niin ei palkita. Voi myös palkita eri asioista, toista tsemppaamisesta ja toista hyvästä tuloksesta. Ei ne numerot merkkaa kuitenkaan loppupeleissä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä kyllä lapsetkin ymmärtää sen, että ysiluokan 9,7 ka:lla päättänyt veli saa palkinnon ja se, jolla sama ka oli 7,9, ei saanut. Kolmanen kohdalla ei vielä tiedä.

Kunhan tuo perustuu siihen, että paremman keskiarvon saanut on myös tehnyt enemmän töitä numeroidensa eteen. Jos toinen saa ysejä ja kymppejä helposti ja toinen joutuu ponnistelemaan tosissaan seiskoihin ja kaseihin, se matalammankin keskiarvon saanut ansaitsee palkinnon.

OK, eli älykkyydestä ei saisi palkita? Ainoastaan työnteosta? Mikä ihanan protestanttinen asenne... Mutta joo, on tehnyt enemmän töitäkin, ei siinä mitään. 

Kyllähän älykkyydestä saa palkita, jos muistetaan samalla arvostaa myös muita ominaisuuksia. Törkeää lapsia kohtaan, jos arvostetaan vain lukuaineita, ja ohitetaan kokonaan vaikka lahjakkuus taito- ja taideaineissa.

Mitä törkeää siinä on, jos säännöt kerrotaan etukäteen? 

ohis

Se että ihmiset ovat lahjakkaita eri asioissa. Jos sisaruksilla ovat tässä suhteessa kovin erilaisia, on vanhemmilta epäreilua arvostaa vain toisen ominaisuuksia.

Entä jos kolmas lapsi ei ole hyvä kummassakaan, mutta on todella taitava tekemään pieruääniä kehon osillaan. Pitääkö hänellekin myöntää samat palkkiot? Yhteiskunta on sellainen, että lukuaineilla on merkitystä jatkoa ajatellen, joten niihin on hyvä lapsia kannustaa rahallisesti. Jos ei ole lahjoja, niin sitten tehdään enemmän duunia. Niin se menee aikuisten maailmassakin.

Ihanko oikeasti pidät pieruäänien tekemistä vertailukelpoisena esimerkiksi kädentaitoihin tai taiteelliseen lahjakkuuteen?

Työllistymismielessä kyllä. Itsensä elättäviä taiteilijoita on hyvin vähän.

Taito- ja taideaineissa menestyvillehän ei luonnollisesti ole mitään muuta ammattivaihtoehtoa kuin taiteilija. Vai kuinka?

Mitä jos palkitset tytön jollain "tyttöjen päivällä", mikä ei aiheuta pojassa kateutta? Annat tytön selvästi ymmärtää, että olet ylpeä hänen suorituksestaan, mutta samalla et pahoita pojan (tai idioottimiehesi) mieltä.

Me ollaan palkittu vain yseistä ja kympeistä.

Toki jos yläasteella saa kympin niin onhan se vähän eri asia jos lukiolainen saa kympin.

Ja voihan molemmille antaa edes jotain kesärahaa

Vierailija kirjoitti:

En halua kannustaa lapsia kilpailemaan keskenään tai tavoittelemaan vain kymppejä. Itse en ole koskaan saanut yhtä hyvää todistusta kun tyttö nyt sai ja hän todella itse panosti koulunkäyntiin oma-aloitteisesti tietämättä, että siitä saisi edes mitään palkintoa. Poika sen sijaan ”otti rennommin” eikä todistus ole sellainen, kun se voisi hänellä olla, jos hän näkisi yhtä paljon vaivaa kun siskonsa. Sanoisin, että meillä on enemminkin niin päin, että poika saa arvosanansa helpolla ja tytön täytyy nähdä vaivaa niiden eteen. Poika siis mielestäni ”alisuoriutui” tämän todistuksen osalta enkä siksi haluaisi palkita siitä. Palkitsemisen on tarkoitus toimia kannustimena enkä halua antaa pojalle sitä kuvaa, että ”alisuoriutuminen” on tavoitetila, josta palkitaan enkä tytölle kuvaa, että hänkin voi lopettaa kokeisiin lukemisen, koska kaikki saavat joka tapauksessa samat ”palkinnot” tekivät mitä tahansa tai olivat tekemättä.

Ap

Etkö näe, että se hyvä todistus on jo palkinto sinänsä? Ainakin itse koululaisena koin sen niin, että tuli hyvä mieli jo siitä hyvästä koenumerosta ja hyvästä todistuksesta. Ja siitäkin, kun oli pitkään veivannut jotain vaikeaa laskua ja sai sen lopulta oikein. Muistelen myös miettineeni kaikkia o:lla alkavia sanoja tähän liittyen: oppimisen ilo, osaamisen ilo, onnistumisen ilo. En tiedä kuulostaako nämä aikuisen korvaan ihan typeriltä, mutta näin minä sen itse koululaisena koin. Se oli hieno tunne, kun sai ratkaistua vaikean tehtävän, tai onnistui kokeessa ja sai todistukseen hyvän numeron. Siinä oli motivaatiota ihan riittävästi.

Se, mitä jäin kaipaamaan oli se, että äiti edes joskus olisi sanonut, että hyvin tehty! Kirjoitin kuitenkin kuusi laudaturia (vanhanaikaisia, jotka sai helpommin) ja lukion todistuksen kaikkien aineiden keskiarvo oli 9,7. Mutta äidin kiitokset menivät vain pikkuveljelle, jolle koulu oli vaikeampaa. 

Oma tyttäreni ei koskaan oikein motivoitunut rahasta. Häntä yritin kannustaa tsemppaamaan enemmän, jos arvelin että hän voisi pienellä yrityksellä päästä parempaan tulokseen. Kevätjuhlan jälkeen kävimme yleensä jossain kahvilassa ja sen jälkeen korukaupassa ostamassa jonkun korun. Se ei niinkään ollut palkinto hyvästä todistuksesta kuin meidän oma tapa juhlistaa kouluvuoden päättymistä. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä saatiin 500 mk / 100 € per todistuksessa oleva kymppi silloin kun olin lapsi/nuori. Meitä on kolme sisarusta ja voin sanoa, että koulukirjojen pänttäys oli melkeinpä kuin kilpailu siitä, kuka kerää isoimmat rahat, minä vai jompikumpi veljistä. Kymppejä sitten tulikin sen mukaisesti ja rahaakin ihan kivasti etenkin yläasteella, kun annettiin jaksoittain todistukset. Isä sanoi kuitenkin, että tämä on asia, mistä hän maksaa erittäin mielellään. Joku voi tietysti sanoa, että raha ei ole oikea syy opiskella, vaan pitäisi opiskella elämää varten yms. mutta kyllä tuo kummasti laittoi tulta persuksien alle sen opiskelun suhteen ja tuloksia syntyi, joten en näe, miksi tuo olisi ollut huono asia.

Meillä oli sama. Mä luin ruotsin sanoja joka helkkarin päivä, tein peruskoulussa töitä väh 3 h per päivä. Veli luki hutasten. Mä sain 6-7 ja veli 9-10.

Oli niin mukavaa, kun veli pystyi saamaan yli 2000 markkaa rahaa ja minä 0 euroa.

9 luokka menikin sitten ihan tapellessa.

Mun isäni on itse vielä opettaja.

Tosta on juteltu joskus. Vanhemmat ovat edelleen sitä mieltä olisin menestynyt koulussa, jos vaan olisin lukenut enemmän.

Ehkä 10 v sitten tyhjennettiin vanhempien omakotitalo. Tuli vastaan mun ruotsin kirjoja. Mä osasin vieläkin ulkoa jotain sanaryhmiä. Kun katsoin kuvia, muistin mitä kappaleessa käsiteltiin. Sivut oli täynnä jälkiä ja alleviivauksia.

Vierailija kirjoitti:

Meillä vanhemmille merkitsi vain ja ainoastaan koulumenestys, kahden kympin oppilaan pikkusisaruksena olikin oikein mukavaa olla ihan tavallinen kasin oppilas. Olin kuulemma laiska enkä ansainnut mitään palkintoja toisin kuin vanhemmat sisarukset. Minä perustin myöhemmin firman ja tienaan meistä eniten, olen niin laiska.

Kuulostaa aika tutulta. Tosin minulla ei ollut kympin oppilaita sisaruksina, mutta äitini valmistui lukiosta 9,6 keskiarvolla ja viiden L:n kera.

Sain yläasteella vielä lähes pelkästään kiitettäviä, mutta lukiossa arvosanat olivat lähinnä 6-8, taideaineiden kymppejä lukuunottamatta. Kärsin ADD:sta, joka diagnosoitiin vasta muutama vuosi myöhemmin. Oli todella mukava kuulla, millainen laiskimus olen, ehkä tyhmäkin vielä. Olisin kaivannut enemmän tukea, vähemmän sättimistä. Vanhemmat eivät ottaneet kuuleviin korviinsa, vaikka kerroin, että keskittyminen tuntuu mahdottomalta. Luulivat sitä joksikin tekosyyksi.

Nykyään olen yrittäjä ja tienaan hyvin lukion keskinkertaisesta menestyksestä huolimatta. Maisteriksikin onnistuin valmistumaan kiitettävän arvosanoin, kun sain apua keskittymishäiriöön.

Kehottaisin ihan tosissaan miettiimään, MIKSI haluat palkita? Mitä lapsen todistus sinulle tuotti, mikä on se syy, miksi siitä pitäisi saada palkinto?

Itse suosittelen kesärahaa, jonka saa molemmat lapset.

Meillä toinen lapsi on ilmiömäinen, ei lue kokeisiin juuri ollenkaan, edes nyt lukion toisella ja toinen ei saisi ikinä millään pänttäämisellä kasia parempaa. Olisi mielestäni todella epäreilua palkita toista siitä, että hän on vaan perinyt paremmat geenit älykkyyslotossa.

Jos jostain palkitaan, niin se voisi olla juuri se itsensä ylittäminen eli vertailu edelliseen todistukseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä saatiin 500 mk / 100 € per todistuksessa oleva kymppi silloin kun olin lapsi/nuori. Meitä on kolme sisarusta ja voin sanoa, että koulukirjojen pänttäys oli melkeinpä kuin kilpailu siitä, kuka kerää isoimmat rahat, minä vai jompikumpi veljistä. Kymppejä sitten tulikin sen mukaisesti ja rahaakin ihan kivasti etenkin yläasteella, kun annettiin jaksoittain todistukset. Isä sanoi kuitenkin, että tämä on asia, mistä hän maksaa erittäin mielellään. Joku voi tietysti sanoa, että raha ei ole oikea syy opiskella, vaan pitäisi opiskella elämää varten yms. mutta kyllä tuo kummasti laittoi tulta persuksien alle sen opiskelun suhteen ja tuloksia syntyi, joten en näe, miksi tuo olisi ollut huono asia.

Ja mitä sä tästä opit? Sen, että ne numerot on tärkeitä? Oliko ne tärkeitä ammatinvalinnassa? Oliko ne tärkeämpiä kuin sisarussuhteet? Miksi koulua käydään, numeroiden vuoksiko?

Oletko koskaan kuullut mantraa "koulunkäynti on lasten työtä"? Isän logiikka tässä oli se, että jos asia on näin, niin työstä, etenkin hyvin tehdystä sellaisesta, kuuluu saada palkka. En ota kantaa siihen, oliko tämä menettely oikein tai väärin, mutta koulunkäyntiin tuo motivoi, eikä kenelläkään meistä ollut vaikeuksia päästä lukioon tai jatko-opintoihin. Jokaisella meistä on tänä päivänä korkeakoulututkinto ja ihan kohtuulliset ammatit. Mitä taas sisaruussuhteisiin tulee, niin kyllä niihin sisaruussuhteisiin muutakin kuuluu kuin pelkkä opiskelutuloksilla kilpailu. Ehkä tässä ajatuksena oli se, että tarkoitus pyhittää keinot. Eli jos rahallisella panostuksella saa lapset opiskelemaan ja saamaan hyviä numeroita, niin hänen arvionsa oli se, että tämä on rahan arvoista.

Ei se silti tarkoita sitä, että se olisi ollut oikein tai järkevää. Nykyään tiedetään enemmän kuin silloin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä kyllä lapsetkin ymmärtää sen, että ysiluokan 9,7 ka:lla päättänyt veli saa palkinnon ja se, jolla sama ka oli 7,9, ei saanut. Kolmanen kohdalla ei vielä tiedä.

Kunhan tuo perustuu siihen, että paremman keskiarvon saanut on myös tehnyt enemmän töitä numeroidensa eteen. Jos toinen saa ysejä ja kymppejä helposti ja toinen joutuu ponnistelemaan tosissaan seiskoihin ja kaseihin, se matalammankin keskiarvon saanut ansaitsee palkinnon.

OK, eli älykkyydestä ei saisi palkita? Ainoastaan työnteosta? Mikä ihanan protestanttinen asenne... Mutta joo, on tehnyt enemmän töitäkin, ei siinä mitään. 

Kyllähän älykkyydestä saa palkita, jos muistetaan samalla arvostaa myös muita ominaisuuksia. Törkeää lapsia kohtaan, jos arvostetaan vain lukuaineita, ja ohitetaan kokonaan vaikka lahjakkuus taito- ja taideaineissa.

Mitä törkeää siinä on, jos säännöt kerrotaan etukäteen? 

ohis

Se että ihmiset ovat lahjakkaita eri asioissa. Jos sisaruksilla ovat tässä suhteessa kovin erilaisia, on vanhemmilta epäreilua arvostaa vain toisen ominaisuuksia.

Entä jos kolmas lapsi ei ole hyvä kummassakaan, mutta on todella taitava tekemään pieruääniä kehon osillaan. Pitääkö hänellekin myöntää samat palkkiot? Yhteiskunta on sellainen, että lukuaineilla on merkitystä jatkoa ajatellen, joten niihin on hyvä lapsia kannustaa rahallisesti. Jos ei ole lahjoja, niin sitten tehdään enemmän duunia. Niin se menee aikuisten maailmassakin.

Ihanko oikeasti pidät pieruäänien tekemistä vertailukelpoisena esimerkiksi kädentaitoihin tai taiteelliseen lahjakkuuteen?

Työllistymismielessä kyllä. Itsensä elättäviä taiteilijoita on hyvin vähän.

Taito- ja taideaineissa menestyvillehän ei luonnollisesti ole mitään muuta ammattivaihtoehtoa kuin taiteilija. Vai kuinka?

Mihin uravaihtoehtoihin taito- ja taideaineissa menestyminen johtaa?

Anna kummallekin kesälomaraha, todistukset erikseen (kehut riittää) kun jotkut on lahjakkaita luonnostaan ja jotkut ei. Jotkut ahkeroi, toiset ei. Ahkera voi saada kaseja, laiska kymppejä. Tai päinvastoin. Lapsena koetun epäreiluuden tunteen kantaa moni hautaan saakka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä kyllä lapsetkin ymmärtää sen, että ysiluokan 9,7 ka:lla päättänyt veli saa palkinnon ja se, jolla sama ka oli 7,9, ei saanut. Kolmanen kohdalla ei vielä tiedä.

Kunhan tuo perustuu siihen, että paremman keskiarvon saanut on myös tehnyt enemmän töitä numeroidensa eteen. Jos toinen saa ysejä ja kymppejä helposti ja toinen joutuu ponnistelemaan tosissaan seiskoihin ja kaseihin, se matalammankin keskiarvon saanut ansaitsee palkinnon.

OK, eli älykkyydestä ei saisi palkita? Ainoastaan työnteosta? Mikä ihanan protestanttinen asenne... Mutta joo, on tehnyt enemmän töitäkin, ei siinä mitään. 

Kyllähän älykkyydestä saa palkita, jos muistetaan samalla arvostaa myös muita ominaisuuksia. Törkeää lapsia kohtaan, jos arvostetaan vain lukuaineita, ja ohitetaan kokonaan vaikka lahjakkuus taito- ja taideaineissa.

Mitä törkeää siinä on, jos säännöt kerrotaan etukäteen? 

ohis

Se että ihmiset ovat lahjakkaita eri asioissa. Jos sisaruksilla ovat tässä suhteessa kovin erilaisia, on vanhemmilta epäreilua arvostaa vain toisen ominaisuuksia.

Entä jos kolmas lapsi ei ole hyvä kummassakaan, mutta on todella taitava tekemään pieruääniä kehon osillaan. Pitääkö hänellekin myöntää samat palkkiot? Yhteiskunta on sellainen, että lukuaineilla on merkitystä jatkoa ajatellen, joten niihin on hyvä lapsia kannustaa rahallisesti. Jos ei ole lahjoja, niin sitten tehdään enemmän duunia. Niin se menee aikuisten maailmassakin.

Ihanko oikeasti pidät pieruäänien tekemistä vertailukelpoisena esimerkiksi kädentaitoihin tai taiteelliseen lahjakkuuteen?

Työllistymismielessä kyllä. Itsensä elättäviä taiteilijoita on hyvin vähän.

Taito- ja taideaineissa menestyvillehän ei luonnollisesti ole mitään muuta ammattivaihtoehtoa kuin taiteilija. Vai kuinka?

Mihin uravaihtoehtoihin taito- ja taideaineissa menestyminen johtaa?

Ihan muutaman mainitakseni puusepät, artesaanit, kondiittorit yms. tarvitsevat kädentaitoja, sorminäppäryyttä, luovuutta, visuaalisuutta jne. Juuri niitä taitoja, mitä peruskoulun taito- ja taideaineissa opitaan.