Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En saanut teininä käydä diskoissa tai kaupungilla ja jatkuvasti hoettiin että yhtään poikaa että tänne tuo, nyt
06.06.2021 |
Äitini ihmettelee miksi tytär on sosiaalisesti kömpelö, lihava vanhapiika. Kuulemma häpeää minua. Kysyi kerran kun olin noin 22v ja serkkuni oli juuri mennyt naimisiin että mistä muut niitä miehiä oikein löytää ja vastasin että varmaan niistä bileistä mihin et minua päästänyt äiti loukkaantui ja vaikeni niskojaan nakellen. Muutin omaan kotiin 20vuotiaana mutten osaa käydä juhlimassa ja pelkään vähän ihmisiä. Mielummin teen samaa kuin teininä: luen tai täytän ristikoita käsi karkkipussissa. Olen siis nyt 29vuotias.
Että onneksi olkoon, äiti. Halusit tyttären joka ei yhtään miestä eteesi tuo ja sait.
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä syyttele äitiäsi omasta tilanteestasi. Eivät ihmiset ole täydellisiä, eivät äidit eikä isät. Itse voit tehdä elämällesi jotain, ja lopeta äitisi syyllistäminen.
Ilmeisesti et ole saanut iloa kokea mitään niistä traumoista, joita vanhemmat voivat lapsellensa tuottaa. Ja ihan tietoisesti! Ja etten kirjoittaisi -täydellisesti!
Jokaisella on traumoja. Muiden syyttely ei johda mihinkään.
Palautetta kyllä saa antaa. Muutenhan se traumojen aiheuttaja luulee, että on ollut oikein hyvä kasvattaja ja vanhempi.
Kannattaa hakeutua terapiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä syyttele äitiäsi omasta tilanteestasi. Eivät ihmiset ole täydellisiä, eivät äidit eikä isät. Itse voit tehdä elämällesi jotain, ja lopeta äitisi syyllistäminen.
Ilmeisesti et ole saanut iloa kokea mitään niistä traumoista, joita vanhemmat voivat lapsellensa tuottaa. Ja ihan tietoisesti! Ja etten kirjoittaisi -täydellisesti!
Jokaisella on traumoja. Muiden syyttely ei johda mihinkään.
Palautetta kyllä saa antaa. Muutenhan se traumojen aiheuttaja luulee, että on ollut oikein hyvä kasvattaja ja vanhempi.
Kannattaa hakeutua terapiaan.
Terapialla ja palautteen antamisella ei ole mitään yhteistä, ovat eri asioita. Palautetta saa antaa vaikkei kävisi terapiassa ja terapiassa saa käydä vaikkei antaisi palautetta tai sitten tekee molemmat.
Eikös jossain alkoholivieroituksessakin läheiset saa kertoa alkoholistille, millä tavalla hänen juominen on toisiin vaikuttanut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen löytämiseen ei tarvita mitään juhlimista, mene vaikka tinderiin.
Ajattele mikä kynnys tuossa on, kun teini-ikäisyyteen kuuluva tärkeä kehitysvaihe on estetty kieltämällä.
Ohiksena. Mikä ihmeen teini-ikäisyyteen kuuluva tärkeä kehitysvaihe? Ei todellakaan se nyt mistään teininä bilettämisestä riipu, saako aikuisena seurustelusuhteen ja perheen!
Minäkin aloin seurustella vasta parikymppisenä ja hyvin olen ehtinyt.
Pitää olla aika tossu, jos odottaa vanhemmiltaan lupia rakastua ja seurustella! Haloo nyt, onko ketään kotona?!!
Asia erikseen sitten on itsetunto ja sen puute. Mitä ilmeisimmin ap:lla ei sellaista ole, eikä selvästi kauheasti myöskään selkärankaa, kun vielä kolmekymppisenä kokee hedelmälliseksi syytellä aikaansaamattomuudestaan äitiä.
Koulun diskossa käyminen kavereiden kanssa nyt ei ole kovin hurjaa bilettämistä. Ihan kivoja reissuja ne oli, selvinpäin ja ihan viatonta hupia. Kurjaa, jos oma vanhempi on nähnyt ne synnin pesinä ja kieltänyt lapselta sinne menon. Suututtaa tuollaiset vanhemmat, jotka epäilevät lapsista aina kaikkein pahinta vaikkei mitään syytä edes ole.
Jos vanhemmat luottaa itseensä, he luottavat myös lapsiinsa. Näitä epävarmoja vähän yksinkertaisia äitejä riittää. Tarinasi ei ole ainutlaatuinen.
(Ennenvanhaan suurin pelko oli kai että tulee raskaaksi vieraalle ja saa äpärän taakakseen. Voi sitä häpeää. Onneksi tuota sanaa ei enää käytetä)
Oliko vanhempasi uskovaisia? Muistan kuinka luokallani oli tyttö uskovaisesta perheestä eikä edes ala-asteen limudiskoissa saanut käydä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä Pohjois-Pohjanmaalla oli 80- luvulla joitain tuollaisia vanhempia.
He kuvittelivat, että kun tytöllä on "hyvä maine" kosiomiehet sitten vain tulla tupsahtavat pyytämään tyttären kättä.
Eräskin äiti toitotti neitsyyden tärkeyttä tyttärelleen, "näen kävelystä, jos jollekin annat"...
Nyt sitten tytär kipuilee kesli-iässä, 1. avioliitto meni poskelleen, nyt kokeilee kaikkea "kiellettyä".
Vierailija kirjoitti:
Täällä Pohjois-Pohjanmaalla oli 80- luvulla joitain tuollaisia vanhempia.
He kuvittelivat, että kun tytöllä on "hyvä maine" kosiomiehet sitten vain tulla tupsahtavat pyytämään tyttären kättä.
Eräskin äiti toitotti neitsyyden tärkeyttä tyttärelleen, "näen kävelystä, jos jollekin annat"...
Nyt sitten tytär kipuilee kesli-iässä, 1. avioliitto meni poskelleen, nyt kokeilee kaikkea "kiellettyä".
Tässä ei ollut erityisen uskonnollinen perhe edes.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään saanut, olisin saanut turpaani jos olisin tullut edes pienessä humalassa kotiin. Mutta ei se mitään. Muutin jo nuorena pois, siis todella kauas ja olen ottanut oman elämän haltuun. Alkuun kävin ulkona ja treffeillä kaikkien tapaamieni mukavien miesten kanssa, kunnes tapasin 24v mun aviomiehen. Olen vieläkin hyvin tarkka siitä, että minun elämääni ei puututa muiden taholta vaan teen kaikki päätökset itse- aivan kaikesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen löytämiseen ei tarvita mitään juhlimista, mene vaikka tinderiin.
Ajattele mikä kynnys tuossa on, kun teini-ikäisyyteen kuuluva tärkeä kehitysvaihe on estetty kieltämällä.
Ohiksena. Mikä ihmeen teini-ikäisyyteen kuuluva tärkeä kehitysvaihe? Ei todellakaan se nyt mistään teininä bilettämisestä riipu, saako aikuisena seurustelusuhteen ja perheen!
Minäkin aloin seurustella vasta parikymppisenä ja hyvin olen ehtinyt.
Pitää olla aika tossu, jos odottaa vanhemmiltaan lupia rakastua ja seurustella! Haloo nyt, onko ketään kotona?!!
Asia erikseen sitten on itsetunto ja sen puute. Mitä ilmeisimmin ap:lla ei sellaista ole, eikä selvästi kauheasti myöskään selkärankaa, kun vielä kolmekymppisenä kokee hedelmälliseksi syytellä aikaansaamattomuudestaan äitiä.
Koulun diskossa käyminen kavereiden kanssa nyt ei ole kovin hurjaa bilettämistä. Ihan kivoja reissuja ne oli, selvinpäin ja ihan viatonta hupia. Kurjaa, jos oma vanhempi on nähnyt ne synnin pesinä ja kieltänyt lapselta sinne menon. Suututtaa tuollaiset vanhemmat, jotka epäilevät lapsista aina kaikkein pahinta vaikkei mitään syytä edes ole.
No en minäkään toki koulun limudiskoja paheksu, enkä muutenkaan bilettämistä.
Pointti oli, että kolmekymppinen omillaan asuva nainen kitisee asiasta ja kuvittelee, että teini-iän biletys on joku olennainen kehitysvaihe ja kun ei ole bilettänyt teininä, ei muka mitenkään VOI hankkia parisuhdetta. Tuo on lapsellista uhriutumista.
Ja toistan, että toki vanhemmat voivat tuhota ihmisen itsetunnon monellakin tavalla, mutta siitähän ap EI PUHU tuossa, vaan kitisee biletysluvan puuttumisesta, joka on omituista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä syyttele äitiäsi omasta tilanteestasi. Eivät ihmiset ole täydellisiä, eivät äidit eikä isät. Itse voit tehdä elämällesi jotain, ja lopeta äitisi syyllistäminen.
Ilmeisesti et ole saanut iloa kokea mitään niistä traumoista, joita vanhemmat voivat lapsellensa tuottaa. Ja ihan tietoisesti! Ja etten kirjoittaisi -täydellisesti!
Jokaisella on traumoja. Muiden syyttely ei johda mihinkään.
Palautetta kyllä saa antaa. Muutenhan se traumojen aiheuttaja luulee, että on ollut oikein hyvä kasvattaja ja vanhempi.
Kannattaa hakeutua terapiaan.
Terapialla ja palautteen antamisella ei ole mitään yhteistä, ovat eri asioita. Palautetta saa antaa vaikkei kävisi terapiassa ja terapiassa saa käydä vaikkei antaisi palautetta tai sitten tekee molemmat.
Eikös jossain alkoholivieroituksessakin läheiset saa kertoa alkoholistille, millä tavalla hänen juominen on toisiin vaikuttanut?
Jos on sitä mieltä, että puolison puuttuminen on äidin syy, niin kannattaa mennä terapiaan.
Itsellä äiti ei antanut mennä edes ala-asteen diskoon. Ja sitten äiti naureskeli kavereille jotka kävi diskoissa. Nimitteli disko-Susannaksi tai mikä kaverin nimi sattui olemaankaan. Jotenkin järkyttävää, että äiti näki pelkän ala-asteen limudiskon tuomittavana ja porttina "huonoille poluille". Muut luokkalaiset oli diskossa ja minä sitten "kilttinä tyttönä" kotona. Äiti myös lapsesta asti muistutteli kuinka pojat on ällöttäviä, heillä on vain pahat mielessä ja poikien kaveri ei saa olla.
Ja eipä hän pahemmin kannustanut harrastuksiinkaan tai muuhun sosiaalisen toimintaan kodin ulkopuolella . Oli tyytyväinen, kun olin kotona lukemassa tai katsomassa telkkaria. Ja niinpä omat sosiaaliset taidotkin kehittyi vasta aikuisiällä. Pitihän niitä työstää aika paljonkin, mutta ei rajattu lapsuus/nuoruus mikään ikuinen taakkaa välttämättä ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä se juhliminen ei ole alunperinkään niin kiinnostanut? On usein niin meluista ja alkoholipitoista touhua, ja jos kotona vallitsee rauha ja hiljaisuus.
Vierailija kirjoitti:
Miehen löytämiseen ei tarvita mitään juhlimista, mene vaikka tinderiin.
Tai johonkin urheiluharrastukseen, jossa on myös miehiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sosiaaliset taidot viiteryhmässä pitäisi todellakin saada oppia nuorena. Minä en saanut pitää edes kavereita. Mitään nuorisokäyttäytymistä ei suvaittu. Lukion loppuun asti oli kotiintuloaika klo 19. Vasta keski-iässä tajusin etten ole ymmärtänyt elämäni aikana mitää ihmissuhteista. Siis lähinnä näitä sosiaalisia pelejä, pahantahtoisuutta, kieroilua, kaikkea minkä muut tuntuu ymmärtävä heti ja liikkuvat näiden asioiden kanssa sulavasti.
Oletko kuitenkin onnellinen? Muista, väkisin ei pidä seurustella :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen löytämiseen ei tarvita mitään juhlimista, mene vaikka tinderiin.
Ajattele mikä kynnys tuossa on, kun teini-ikäisyyteen kuuluva tärkeä kehitysvaihe on estetty kieltämällä.
Ohiksena. Mikä ihmeen teini-ikäisyyteen kuuluva tärkeä kehitysvaihe? Ei todellakaan se nyt mistään teininä bilettämisestä riipu, saako aikuisena seurustelusuhteen ja perheen!
Minäkin aloin seurustella vasta parikymppisenä ja hyvin olen ehtinyt.
Pitää olla aika tossu, jos odottaa vanhemmiltaan lupia rakastua ja seurustella! Haloo nyt, onko ketään kotona?!!
Asia erikseen sitten on itsetunto ja sen puute. Mitä ilmeisimmin ap:lla ei sellaista ole, eikä selvästi kauheasti myöskään selkärankaa, kun vielä kolmekymppisenä kokee hedelmälliseksi syytellä aikaansaamattomuudestaan äitiä.
Koulun diskossa käyminen kavereiden kanssa nyt ei ole kovin hurjaa bilettämistä. Ihan kivoja reissuja ne oli, selvinpäin ja ihan viatonta hupia. Kurjaa, jos oma vanhempi on nähnyt ne synnin pesinä ja kieltänyt lapselta sinne menon. Suututtaa tuollaiset vanhemmat, jotka epäilevät lapsista aina kaikkein pahinta vaikkei mitään syytä edes ole.
No en minäkään toki koulun limudiskoja paheksu, enkä muutenkaan bilettämistä.
Pointti oli, että kolmekymppinen omillaan asuva nainen kitisee asiasta ja kuvittelee, että teini-iän biletys on joku olennainen kehitysvaihe ja kun ei ole bilettänyt teininä, ei muka mitenkään VOI hankkia parisuhdetta. Tuo on lapsellista uhriutumista.
Ja toistan, että toki vanhemmat voivat tuhota ihmisen itsetunnon monellakin tavalla, mutta siitähän ap EI PUHU tuossa, vaan kitisee biletysluvan puuttumisesta, joka on omituista.
Siis se pointtihan tässä taitaa olla se, että kun ei ole tärkeässä kehitysvaiheessa saanut elää muiden samanikäisten normaalia elämää, siinä jää helposti ulkopuolelle ja sosiaalisessa kehityksessä jälkeen. Ja kun on kerran pudonnut kelkasta, on vaikeaa ja muutamilta osin mahdotontakin (tiettyjä kokemuksia ja kontakteja ei saa enää jälkikäteen) päästä enää mukaan. Ja tässä tilanteessa pariutuminenkin on hankalampaa.
Joka tapauksessa on outoa ja noloa käytöstä äidiltä valittaa ja kertoa häpeävänsä lastaan jostain, jonka kehittymiselle on itse laittanut kapuloita rattaisiin.
Minulle sanottiin ihan samaa. Nyt 15v kotolähdön jälkeen minulla on hyvä ammatti, hyvätuloinen mies, omakotitalo, kolme lasta, ihan pian kesämökki ja syksyllä meille tulee koiranpentu.
Joten jos jää jumittamaan omaan kuvitelmaansa siitä, että vain alaikäisenä voi tutustua muihin, niin todennäköisesti niin käykin. Jos taas uskoo itseensä, niin käy oikein hyvin!
Kävin kaikissa diskoissa ala- ja yläasteella mutta olen silti sosiaalisesti kömpelö ja pelkään ihmisiä. Asuin vanhempieni kanssa aika syrjässä useiden kilometrien päässä muista lapsista/kavereista, joten jouduin olemaan kaikki illat ja lomat ilman ikäistäni seuraa. Sisaruksiakaan ei ollut. Eikä ollut somea, netistä saatettiin etsiä kirjekavereita korkeintaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen löytämiseen ei tarvita mitään juhlimista, mene vaikka tinderiin.
Ajattele mikä kynnys tuossa on, kun teini-ikäisyyteen kuuluva tärkeä kehitysvaihe on estetty kieltämällä.
Ohiksena. Mikä ihmeen teini-ikäisyyteen kuuluva tärkeä kehitysvaihe? Ei todellakaan se nyt mistään teininä bilettämisestä riipu, saako aikuisena seurustelusuhteen ja perheen!
Minäkin aloin seurustella vasta parikymppisenä ja hyvin olen ehtinyt.
Pitää olla aika tossu, jos odottaa vanhemmiltaan lupia rakastua ja seurustella! Haloo nyt, onko ketään kotona?!!
Asia erikseen sitten on itsetunto ja sen puute. Mitä ilmeisimmin ap:lla ei sellaista ole, eikä selvästi kauheasti myöskään selkärankaa, kun vielä kolmekymppisenä kokee hedelmälliseksi syytellä aikaansaamattomuudestaan äitiä.
Koulun diskossa käyminen kavereiden kanssa nyt ei ole kovin hurjaa bilettämistä. Ihan kivoja reissuja ne oli, selvinpäin ja ihan viatonta hupia. Kurjaa, jos oma vanhempi on nähnyt ne synnin pesinä ja kieltänyt lapselta sinne menon. Suututtaa tuollaiset vanhemmat, jotka epäilevät lapsista aina kaikkein pahinta vaikkei mitään syytä edes ole.
No en minäkään toki koulun limudiskoja paheksu, enkä muutenkaan bilettämistä.
Pointti oli, että kolmekymppinen omillaan asuva nainen kitisee asiasta ja kuvittelee, että teini-iän biletys on joku olennainen kehitysvaihe ja kun ei ole bilettänyt teininä, ei muka mitenkään VOI hankkia parisuhdetta. Tuo on lapsellista uhriutumista.
Ja toistan, että toki vanhemmat voivat tuhota ihmisen itsetunnon monellakin tavalla, mutta siitähän ap EI PUHU tuossa, vaan kitisee biletysluvan puuttumisesta, joka on omituista.
Siis se pointtihan tässä taitaa olla se, että kun ei ole tärkeässä kehitysvaiheessa saanut elää muiden samanikäisten normaalia elämää, siinä jää helposti ulkopuolelle ja sosiaalisessa kehityksessä jälkeen. Ja kun on kerran pudonnut kelkasta, on vaikeaa ja muutamilta osin mahdotontakin (tiettyjä kokemuksia ja kontakteja ei saa enää jälkikäteen) päästä enää mukaan. Ja tässä tilanteessa pariutuminenkin on hankalampaa.
Joka tapauksessa on outoa ja noloa käytöstä äidiltä valittaa ja kertoa häpeävänsä lastaan jostain, jonka kehittymiselle on itse laittanut kapuloita rattaisiin.
Itse asiassa ei ole olemassa mitään nuorten normaalia elämää, on vain monia erilaisia tapoja elää nuoruutensa. Jos jää ap:n tavalla kiinni ajatukseen tietynlaisesta elämästä, niin ei aikuisenakaan kykene tekemään muuta kuin kadehtimaan muita. Nuorena on monta mahdollisuutta aloittaa alusta, ei ne opiskelupaikkakunnalla tiedä, oletko jakanut pyrstöä viimeiset 5 vuotta vai istunut kirjastossa. Ei uudet opiskelijakaverit ole jotenkin sosiaalisesti kehittyneempiä, mutta jos on päättänyt, että äidin vika, kun minulla ei ole kivaa, niin se on sitten siinä.
Alue: Aihe vapaa
Ohiksena. Mikä ihmeen teini-ikäisyyteen kuuluva tärkeä kehitysvaihe? Ei todellakaan se nyt mistään teininä bilettämisestä riipu, saako aikuisena seurustelusuhteen ja perheen!
Minäkin aloin seurustella vasta parikymppisenä ja hyvin olen ehtinyt.
Pitää olla aika tossu, jos odottaa vanhemmiltaan lupia rakastua ja seurustella! Haloo nyt, onko ketään kotona?!!
Asia erikseen sitten on itsetunto ja sen puute. Mitä ilmeisimmin ap:lla ei sellaista ole, eikä selvästi kauheasti myöskään selkärankaa, kun vielä kolmekymppisenä kokee hedelmälliseksi syytellä aikaansaamattomuudestaan äitiä.