Lue keskustelun säännöt.
Ihan hirveän haikeaa kun lapset kasvoivat
05.06.2021 |
ja nyt tuntuu yksiseltä. Onko muita jolla vastaavaa?
Kommentit (31)
Ei todellakaan, ihanaa kun kasvavat ja lähtevät elämään omaa elämänsä, kaksi jo omillaan, kuopus vielä kotona. Ei ole ikävä tullut kertaakaan.
Ja meillä välit kyllä oikein hyvät, lähes päivittäin viestitellään ja viikottain nähdään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kodin tyhjeneminen on vaikea paikka. Niin paljon hyviä perhemuistoja mielessä.
Mulla lapset siis kotona vielä, mutta ei niitä näy ei kuulu, omat menot. Ap
Vierailija kirjoitti:
Meidän tarina... Tutustuin ystävääni, kun hänen pieni poikansa oli viiden. Meistä tuli nopeasti hyvät ystävät ja olin vuosia mukana pojan elämässä. Muistan pojan iloisena vesselinä, joka keräsi elokuussa pihan viinimarjapensaat tyhjiksi ja juoksi kesäaamuina nurmen yli näyttämään äidilleen itse onkimaansa kalaa. Pojan tulevaisuus näytti kirkkaalta... Koulu sujui hienosti, poika rakasti tarinoita historiasta ja kaukaisten maiden presidenteistä. Muistan kuin eilisen päivän sen alkusyksyisen päivän kauan sitten, kun ystäväni uskoutui minulle suuren salaisuuden: Poika oli kertonut haaveilevansa omasta tyttöystävästä, jonka kanssa juoda koulun jälkeen kaakaota ja pelata videopelejä. Ne sanat saivat minut hymyilemään sisäisesti... Pojasta saisi joku mukava tyttö vielä ihanan poikaystävän! Pojan vanhemmilla ei ollut varaa mopoon tai mopoautoon, joten yläasteella hän oli vielä saanut seurata sivusta, kuinka pärinäpojat kyyditsivät kylän tyttöjä. Tultiin vuoteen jolloin pojan lukio alkoi, hänestä tuli muutoksen myötä hiljainen ja varautunut. Olimme huolesta suunniltamme... Toivoimme armeija vuoden ja opiskelemaan lähdön auttavan, kenties poika miehistyisi armeijassa ja saisi opiskeluista uusia ystäviä. Poika pääsikin opiskelemaan ensi yrittämällä, mutta lopputulos oli tragedia... Palattuaan kesäksi kotiin ensimmäisen opiskelu vuoden jälkeen, poika romahti. Nyt tuo ennen niin iloinen poika on elänyt jo vuosia vuoteen omana. Niin se elämä voi muuttua...
Huoh! Keksi jo uusi provo. Tämän tismalleen saman provon olet postannut jo niin monesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä välillä hyvinkin haikeaa, kun lapset kasvaa, pitää vaan uskaltaa päästää irti ja luottaa. Koittaa keksiä itselle sisältöä elämään. Vielä ovat kotona, ja perusarkena paljon harrastuskuskauksia yms. Näin kesällä harrastusten tauotessa onkin yhtäkkiä aikaa. Lapset menee kavereiden kanssa, nytkin 2/3 yökyiläilemässä. Mies omissa harrastuksissa. Minä kotona monta tuntia itsekseni ihmetellyt, että mitäs nyt.
Ihana että kasvavat, mutta välillä iskee haikeus, pääsisipä vielä vaikka viikoksi siihen kun olivat pieniä.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä välillä hyvinkin haikeaa, kun lapset kasvaa, pitää vaan uskaltaa päästää irti ja luottaa. Koittaa keksiä itselle sisältöä elämään. Vielä ovat kotona, ja perusarkena paljon harrastuskuskauksia yms. Näin kesällä harrastusten tauotessa onkin yhtäkkiä aikaa. Lapset menee kavereiden kanssa, nytkin 2/3 yökyiläilemässä. Mies omissa harrastuksissa. Minä kotona monta tuntia itsekseni ihmetellyt, että mitäs nyt.
Ihana että kasvavat, mutta välillä iskee haikeus, pääsisipä vielä vaikka viikoksi siihen kun olivat pieniä.
Minkä ikäisiä lapsia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo pois on lähteneet. Yksinäistä on elämä
Vierailija kirjoitti:
Itsellä välillä hyvinkin haikeaa, kun lapset kasvaa, pitää vaan uskaltaa päästää irti ja luottaa. Koittaa keksiä itselle sisältöä elämään. Vielä ovat kotona, ja perusarkena paljon harrastuskuskauksia yms. Näin kesällä harrastusten tauotessa onkin yhtäkkiä aikaa. Lapset menee kavereiden kanssa, nytkin 2/3 yökyiläilemässä. Mies omissa harrastuksissa. Minä kotona monta tuntia itsekseni ihmetellyt, että mitäs nyt.
Ihana että kasvavat, mutta välillä iskee haikeus, pääsisipä vielä vaikka viikoksi siihen kun olivat pieniä.
Ja vielä, ovatko j ännä tyttöjä/poikia ja meinaavatko bilettää tänään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikä ole!!!
Kuopus menee syksyllä lukioon ja on niiiiiin ihanaa!!
Minun on vielä pieni, mutta olen kauhuissani jo nyt. Miten ikinä voin päästää irti?
Aina nuorena arvostelin takertuja-äitejä, mutta nyt kun itse olen äiti en voi ymmärtää miten sellaiseksi tulemisen voisi välttää. Varmasti tulen nukkumaan hänen vauvanvaate uniriepunani ja vollottamaan aina kun hän lähtee aikuisena luotani visiitiltä kotiinsa tai lopettaa puhelun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämän takia kannattaisi pitää arvossaan myös ystävyyssuhteita, vaikka miehen ja lapsia hommaisikin. Jos niiden takia unohtaa ja hylkää ystävänsä, huomaa tuossa kohdin elämää olevansa aika yksin. Mutta voithan nyt myöhemminkin alkaa taas hankkia omaakin elämää niin ei tarvitse haikeilla vaan lasten perään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On mulla ystäviä. Mutta kun tuntuu, että tämä meni liian nopeasti. Nytkin tuo 11v istuu oven takana ja minä olen yksin tässä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Minun on vielä pieni, mutta olen kauhuissani jo nyt. Miten ikinä voin päästää irti?
Aina nuorena arvostelin takertuja-äitejä, mutta nyt kun itse olen äiti en voi ymmärtää miten sellaiseksi tulemisen voisi välttää. Varmasti tulen nukkumaan hänen vauvanvaate uniriepunani ja vollottamaan aina kun hän lähtee aikuisena luotani visiitiltä kotiinsa tai lopettaa puhelun.
Tuossa vaiheessa asiaa on vaikea käsittää, että siitä rakkaasta pallerosta kasvaa itsellinen ihminen. Onneksi on teini-ikä. Se valmistaa äitiä ja lasta irtautumaan lapsuudenkodissa. Ikävä toki on ja hiljaista, mutta on myös hienoa nähdä, että pärjäävät omillaan.
Vierailija kirjoitti:
Minun on vielä pieni, mutta olen kauhuissani jo nyt. Miten ikinä voin päästää irti?
Aina nuorena arvostelin takertuja-äitejä, mutta nyt kun itse olen äiti en voi ymmärtää miten sellaiseksi tulemisen voisi välttää. Varmasti tulen nukkumaan hänen vauvanvaate uniriepunani ja vollottamaan aina kun hän lähtee aikuisena luotani visiitiltä kotiinsa tai lopettaa puhelun.
Tuollaista se kai sitten on, kun elää vain lapsensa kautta. Aika säälittävää siis, kummallekin.
Olisiko kiva jos jäisi kääpiöksi?
Kahden pöljäketeinin kanssa vuosia vääntäneenä en tajua lainkaan ap:n pointtia. Tunne on molemminpuolinen helpotus ja vapaus, kun lapset lentää pesästä.
Ei harmita yhtään. Meillä vanhemmilla on koko ajan ollut myös oma elämä ja omat kiinnostuksen kohteet. Vaikka ainoa lapsemme on ihana ja rakas, niin oikein innolla odotamme jo aikaa kahdestaan: romanttisia kaupunkilomia, pitkiä päivällisiä hyvissä ravintoloissa, lomaviikkoja kahdestaan paratiisisaarella, kahden varakkaan aikuisen ihanaa, huoletonta elämää.
Suoraan sanottuna en melkein malta odottaa, että lapsi saa vuoden päästä lukionsa loppuun ja lentää pesästä. Meidän vanhempien suunnitelmissa on lähteä viettämään sapattivuotta maailmaa kiertäen heti kun lapsi on omillaan.
ei