Salliiko työnantajanne laajan etätyön kesän jälkeen?
Olen nauttinut 100 % etätyöstä nyt yli vuoden. Mutta meillä (valtion tuöpaikka) alkaa elokuussa jo j8nkintasoinen läsnätyöhön tulo toimistolle. Ei ole vielä kerrottu monta päivää viikossa voi enintään tehdä etäpäiviä. Mites teillä muilla? Ahdistaa tpimistopäivien aiheuttama aikainen herätys, yhteensä 2 tunta päivässä työmatkoihin, avoin monitoimitila...
Kommentit (47)
Meillä on kesän ajan oltava vähintään puolet työajasta viikoittain toimistolla. Veikkaan, että syksyllä tulee tiukemmat ohjeet.
Meillä on ohje että kun korona on ohi niin kuussa pitää olla 4 pv konttorilla tai useammin jos on sellaisia palavereita jotka vaativat läsnäoloa. "etäily" ei siis ole syy olla osallistumasta tällaisiin tapahtumiin.
Sallii onneksi, koska en halua enää lähityöhön. Salli tosin jo ennen koronaa, mutta en osannut silloin vielä hyödyntää. Pakon edessä opin ja rakastan etätyötä!
Olen myös valtiolla ja käsittääkseni meillä siirrytään vähitellen kesän jälkeen malliin, jossa tiimit saavat sopia vapaasti, miten etätöitä tehdään. Aiemmin oli pakko olla toimistolla joko 2 tai 3 päivänä/viikko.
Itse tykkään tästä vapaasta sopimisesta. Tosin nykyisen tiimini jäsenet sijaitsevat ympäri suomen, joten emme me luultavasti sovi yhtään mitään. Luultavasti alan käymään toimistolla 1-2 pv/viikko. Ja siis yritän sopia muiden tuttujen samalla toimistolla käyvien kanssa, että ollaan toimistolla samoina päivinä. Niin on lounas- ja kahviseuraa :)
Valtiolla olen, työhuone/-tila katosi remontissa koronan aikana eikä ole mitään mieltä lähteä avokonttoriin töihin. Työni on kouluttamista ja puhumista, ei onnistu hälyssä. Tai minulta onnistuu, mutta kuulijat ei halua kuunnella. Etätyö 100% jatkuu varmasti monta vuotta, jotain satunnaisia työpajoja tms. voi olla läsnäolopakolla.
Ei ole määritelty mitä tuo laaja etätyö tulee tarkoittamaan. Toivottavasti todellakin on niin, että läsnäoloon ei velvoiteta usein. Työn tehokkuus ja ihmisten hyvinvointi on parempi etätyössä kotona kuin työmatkat ja läsnäolo avokonttorin melskeessä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ohje että kun korona on ohi niin kuussa pitää olla 4 pv konttorilla tai useammin jos on sellaisia palavereita jotka vaativat läsnäoloa. "etäily" ei siis ole syy olla osallistumasta tällaisiin tapahtumiin.
Mikä ihme on sellainen palaveri, joka vaatii läsnäoloa?
Aiemmin tänä vuonna ainakin kerrottu että etätyöt säilyvät tulevaisuudessa halukkaiden vaihtoehtona kuten korona-aikana. Eikä mikään ihme jos esimerkiksi sairaspoissaolot romahtaneet ja työt tehty aiempaa paremmin kuten johdolta viestiä tullut. Moni aikoo ainakin osin silti palata toimistolle mutta minä jään kokonaan etätöihin jos vain mahdollista tai käyn fyysisesti työpaikalla niin harvoin kuin mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ohje että kun korona on ohi niin kuussa pitää olla 4 pv konttorilla tai useammin jos on sellaisia palavereita jotka vaativat läsnäoloa. "etäily" ei siis ole syy olla osallistumasta tällaisiin tapahtumiin.
Mikä ihme on sellainen palaveri, joka vaatii läsnäoloa?
Kyllä niitä aina joskus on, esim asiakkaiden kanssa voi olla. Sitten tietyt workshopit voivat olla sellaisia. Ei niitä paljon ole, mutta on kuitenkin .
Näyttää vaihtelevan tulevat käytännöt. Minulle riittäisi 1 pv viikossa toimistolle, jossa työteho puolta huonompi kuin kodin rauhassa. Ennen koronaa sai tehdä 2 päivää viikossa etänä. Tuntuu nyt tosi vähäiseltä. Meillä porukat pelkää että joudutaan liikaa luopumaan etätöistä, vaikka sairauspoissaolot on vähentyneet ja verkkokokoukset on tehokkaampia jne.
Ap
Niin, sairaspoissaoloja ei juuri tule, kun ei tarvitse käydä altistumassa Koronan ohella flunssille työpaikalla. Etätyö on mahtavaa, todellakin aion sitä käyttää niin paljon kuin ikinä mahdollista. Tehokasta myös työnantajan kannalta ja toimitilakuluissa tulee säästöä.
Meillä palataan varmasti heti huimaan ennen koronaa olleeseen 10 prosentin etätyöhön. Syy, työnantajan luottamuspula.
Juuri tuli linjaus, että kesän jälkeen saa itse valita tekeekö töitä kotona vai toimistolla. Muutetaan vielä pienempään toimistoon, jonne mahtuu max 2/3 henkilöstöstä yhtä aikaa. Ajattelin itse tehdä ainakin 4 päivää kotona ja 1 toimistolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ohje että kun korona on ohi niin kuussa pitää olla 4 pv konttorilla tai useammin jos on sellaisia palavereita jotka vaativat läsnäoloa. "etäily" ei siis ole syy olla osallistumasta tällaisiin tapahtumiin.
Mikä ihme on sellainen palaveri, joka vaatii läsnäoloa?
Meillä ne on ns. verkostopalavereja eli porukkaa eri ministeriöistä.
Sallii, mutta todennäköisesti ei mun tiimille. Koska joku voi joskus kaivata meitä toimistolla, niin siellä pitää aina olla jonkun paikalla varmuuden vuoksi. Jos se joku ei vaikka halua hoitaa asiaansa puhelimessa tai teamsissa tai sähköpostilla.
Etätyö jatkuu. Toimistolle (tai muualle) matkustetaan vain, jos siihen on joku syy (asiakastapaaminen, yhteistyöpalaveri tms). Työyhteisön sisäiset palaverit pidetään jatkossa etänä, yhteen kokoonnutaan vain kehittämisaamupäiviin ehkä kerran kuukaudessa.
Eihän sitä vielä tiedä mitä syksyllä tapahtuu.
Juuri lomat alkaneet.
Vasta syksyllä näkee miten mennään ja missä mennään ja mitä uudistuksia työnantajapuoli on korona-ajan etätyön aikana suunnitellut ja mitä niistä suunnitelmista aikoo ottaa käyttöön.
Sittenhän sen näkee.
En usko. Jo nyt se on ollut niin nihkeää.