Mitä konkreettista vain kuntapolitiikkaan liittyvää persut ajavat?
Tähän ei nyt kelpaa vastaukseksi se ikunen mm-asia,.etenkin kun nykyiset päästettiin sisåån juuri näiden vahtivuorolla vuonna -15.
Kommentit (13)
Täytyy sanoa että vaikka olen heidän kirjoituksiaan paljon lukenut ja puheita kuunnellut, en tiedä.
Veikkaisin että kaaoksen aiheuttaminen eli anarkismi.
He ovat mukana kuntavaaleissa eli esillä on kuntalaisia koskettavia asioita. Ne ovat erilaisia Vantaalla ja Heinolassa. Jotenkin hullua laittaa kuntavaaleissa otsikkoihin "ykköstilalla terveyspalvelut", kun se siirtyvät pois kunnista sote-uudistuksen myötä, mutta ainakin SDP tuntuu kovasti kuvittelevan, että kunnilla olisi maakuntamaailmassa joku sanansija asiassa.
Meidän kunnassa: Ei uusia vokkeja, ei viherpiiperrystä energiaan, ei veronkorotuksia, ei autotonta keskustaa. Emme halua kaupunkimme muuttuvan basaarialueeksi, jossa pätevät viidakon lait.
Olisi hyvä katsoa Halla-Ahon aloituksia Helsingissä. Hups. Ei niitä ole. Tyhjää täynnä.
Twitterin perusteella äänestävät EU eron puolesta kunnissa.
Lisäksi ovat kasvisruokaa sekä pride-lippuja vastaan vaikka muuten pelottelevat homoja vainoavilla mamuilla.
Ainakin Vantaalla oma ehdokkaani ajaa lapsiystävällistä politiikkaa, haluaa rajoittaa sairaita miljoonahankkeita, joista ei ole hyötyä, peruspalveluiden parantamista ja haluaa koulumaailmaan muutosta.
Mitä aloittajan kommariehdokas ajaa?
Vierailija kirjoitti:
Täytyy sanoa että vaikka olen heidän kirjoituksiaan paljon lukenut ja puheita kuunnellut, en tiedä.
Veikkaisin että kaaoksen aiheuttaminen eli anarkismi.
Ehdokaslistasta päätellen tämä.
No kai se on niiden vaaliohjelmasta luettavissa. Ainakin se on jääny mieleen etteivät halua edistää ilmastoasioita.
Voisin kuvitella että valtuustojen kokouksista tulee riitaisampia, koska tykkäävät haastaa riitaa.

Yleä ei kohta tarvita, kun valtuustojen istunnot ovat silkkaa komediaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kai se on niiden vaaliohjelmasta luettavissa. Ainakin se on jääny mieleen etteivät halua edistää ilmastoasioita.
Voisin kuvitella että valtuustojen kokouksista tulee riitaisampia, koska tykkäävät haastaa riitaa.Yleä ei kohta tarvita, kun valtuustojen istunnot ovat silkkaa komediaa.
korjaan siis traakista komediaa.

Ettei olisi traakista traamaa?
Oliko joku vika toissapäiväisen ketjun vastauksissa? Voisi kuvitella kussakin kunnassa ajettavien asioiden vaihtelevan, koska kuntien tilanteet ovat tyystin erilaisia riippuen missäpäin Suomea ollaan.