Onko tämä yhtä kuin seksin torjunta?
Ehkä tosi tyhmä kysymys, johon vastaus lienee aika selvä. Pyysin siis miestäni kanssani suihkuun, 6viikon seksitauon jälkeen. Tauko siis johtunut miehestä, syytä en ole saanut muutakuin "ei vaan tee mieli".
Mies siis taatusti arvasi mitä mun mielessä oli yhteisen suihkun lisäksi. Mutta ei, ei halunnut tulla. Tätä haluttomuutta on kestänyt jo yli 1,5vuotta. Eikä siitä saisi edes puhua. Mies pyytää että älä puhu aiheesta niin halut voi palata.. Okei olen siis ollut välillä puhumatta pitkiäkin aikoja ja vaan kärsinyt yksin.
Alkaa olla tosi vaikea uskoa, että ne halut palaisivat kun tätä on kestänyt jo niin pitkään. Mielipiteitä mitä ihmettä tehdä?
Ollaan reilu kolmekymppisiä, ei lapsia, mies on käynyt mittauttamassa testo arvot, niissä ei vikaa. En ole lihonut tämän 6vuoden liiton aikana. Ensimmäiset vuodet olivat hyvin kiihkeät. Kunnes yhtäkkiä miehen haluttomuus iski. Ja se on vaikuttanut tähän muuten hyvään suhteeseen paljon, läheisyys vähentynyt varsinkin itseni puolelta koska en koe olevani haluttava mieheni silmissä.
Kauanko kannattaa odottaa, että ne halut palaavat takaisin?
Kommentit (55)
Olet mielestäni odotellut jo ihan tarpeeksi, etenkin kun ei ole mitään selkeää syytä haluttomuuteen (esim. fyysinen sairaus, väsymys lasten takia, kuormittava työ...).
Ja jos lapsia haluat, niin nyt olisi parempi vain erota eikä jarrutella kauemmin, jos nykyinen mies ei kerran halua apua tai suostu puhumaan asiasta. Sinulle tulee pian kiire löytää uusi, sopiva mies, jonka kanssa tehdä lapset.
Jos mies ei pyydä sinua omaan makuuhuoneeseesi takaisin kuukauteen, missä suhteessanne näkyy rakkaus?
Terapia yhdessä, avoin suhde & terapia yhdessä, ero. Siinä mielestäni vaihtoehdot. Voi olla, etten itse tässä tilanteessa enää suostuisi ensimmäiseen, enkä välttämättä toiseenkaan. Jos toinen ei halua puhua, mitä iloa on olla yhdessä?
Pitkä torjunta jättää jälkiä, kuten olet jo joutunut huomaamaan. Valoa tulevaisuuteen!
Harrastaa seksinsä netissä tai on toinen nainen tai molempia.
Eipä siinä sen kummempia.
Kannattaa lähteä.
Täällä on hyvin samanlainen tilanne kuin ap:lla. Mielestäni haluttomuuteen on joku syy ja siitä pitää puhua, jotta asia ratkeaisi. Odottaminen ei taatusti kuin pahenna tilannetta ja johtaa eroon varmuudella. Kuulostaa siltä, että ap:n mies ei ole sanonut oikeaa syytä haluttomuuteensa, eikä edes yritä ratkaista sitä. Ehkä ulkopuolinen terapeutti voisi auttaa. Ei tuossa kyllä mitään toivoa ole muuten.
Miestä haukkuvat ja sellaisista kommenteistä pitävät. Tunnistatteko itsenne?
https://www.vauva.fi/keskustelu/4185368/mua-panaa-kylla-nyt-ihan-hirvee…
Menkää kertomaan kuinka naisen pitäisi puhua haluttomuudestaan. Ai ei taivu?
Feminismi ajaa nimenomaan naisten oikeuksia. Se ei ole miesvihaa eikä miesten kannata siitä mieltään pahoittaa. Mutta joo, Ap ei pakota mihinkään eikä kyse ole häirinnästä
Vierailija kirjoitti:
Feminismi ajaa nimenomaan naisten oikeuksia. Se ei ole miesvihaa eikä miesten kannata siitä mieltään pahoittaa. Mutta joo, Ap ei pakota mihinkään eikä kyse ole häirinnästä
Epätoivottu ehdotus ja siitä jankkaaminen on häirintää.
Pitkä katsekin on häirintää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Feminismi ajaa nimenomaan naisten oikeuksia. Se ei ole miesvihaa eikä miesten kannata siitä mieltään pahoittaa. Mutta joo, Ap ei pakota mihinkään eikä kyse ole häirinnästä
Epätoivottu ehdotus ja siitä jankkaaminen on häirintää.
Pitkä katsekin on häirintää!
Ymmärrätkö eron parisuhteen osapuolien ja toisilleen vieraiden ihmisten välisessä suhteessa? Ai et? Pysy vain sen nettijynkyn äärellä siis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Feminismi ajaa nimenomaan naisten oikeuksia. Se ei ole miesvihaa eikä miesten kannata siitä mieltään pahoittaa. Mutta joo, Ap ei pakota mihinkään eikä kyse ole häirinnästä
Epätoivottu ehdotus ja siitä jankkaaminen on häirintää.
Pitkä katsekin on häirintää!
Ymmärrätkö eron parisuhteen osapuolien ja toisilleen vieraiden ihmisten välisessä suhteessa? Ai et? Pysy vain sen nettijynkyn äärellä siis.
Samat pelisäännöt koskevat parisuhdetta. Ei parisuhteessakaan saa käyttää hyväkseen.
Ap kiittää. Ei kai tässä enää ole mitään tehtävissä kun aiheesta puhuminenkin on kielletty, saatikka minkäänlainen terapia ei miestä kiinnosta. Surullista mutta joskus on näköjään pakko vaan luovuttaa elämänsä rakkaus pois.
Vierailija kirjoitti:
Ap kiittää. Ei kai tässä enää ole mitään tehtävissä kun aiheesta puhuminenkin on kielletty, saatikka minkäänlainen terapia ei miestä kiinnosta. Surullista mutta joskus on näköjään pakko vaan luovuttaa elämänsä rakkaus pois.
Jep. Mulla tavallaan sama tilanne, mutta niin päin että seksi kyllä kelpaa miehelle, mutta tunteita ei ole. Eikä halua asiasta keskustella, näin on mennyt vuosi. Ei kukaan jaksa yksin yrittää joten mies sohvalle takaisin. Ei arvostanut yhtään sitä, että pääsi kuukausien tauon jälkeen takas sänkyyn. So long sitten vaan.
Aika ei itsessään korjaa mitää, mutta jos sen ajan käyttää asioiden työstämiseen niin paljon voi tapahtua.
Voi älkää luovuttako noin helpolla! Meillä ollut todella vaiikeeta, ihan oikeasti siis kaikkine pettämisineen - ja nyt siis herkumpaa kuin voisi ikinä eds unelmoida, ihanaa seksi ja paljon orgasmeja molemmille päivittäin. Ja, tietenkin tosi pitkä liitto. Näin se vaan nyt meni meillä!
Vierailija kirjoitti:
Vieläkö mun kannattaa siis odottaa? Mies aina vaan pyytää lisää aikaa. Aikaa mihin? Olla puhumatta. Kellään vastaavia kokemuksia?
Ap
Minä annoin aikaa kun mies pyysi. Kannustin, tuin, kehotin lääkäriin. Hoidin paskimmat hommat ettei miehellä olisi rankkaa. Ei olisi kannattanut. Sitten varmaan pysyin suhteessa heikenneen itsetuntoni takia. Ei olisi kannattanut.
Olen ollut uskollinen jo yli 20 vuotta, kärsinyt läheisyyden ja keskustelun puutteesta, enemmän vielä vähäisestä seksistä. Koen hukanneeni elämäni. Nyt on eropaperit lähetetty, mutta pelkäänpä etten enää yli nelivitosena löydä uutta suhdetta. Mutta en jää tällaiseenkään.
Toivottavasti löytyisi vaikka fwb suhde, en koe välttämättömäksi mitään avioliittoa, mutta ei satunnaisseuran etsiskely myöskään ole tavoitetila pysyvästi. Se kuitenkin on seuraava tavoitteeni kunhan keksin keinon ja koronan puolesta voi lähteä ihmisten ilmoille.
Ihan etenkin jos ei ole lapsia, lähde! Jos lapsia on etkä halua (vielä) erota,hanki ainakin sivusuhteita ettet katkeroidu kuten minä.
Mies tietää mitä tarvitset ja pihtaa sitä, ei selittele tai huolehdi edes läheisyydestä, ei ole oikein mitään pelastamisen arvoista sellaisessa.
Seksiä ei ole pakko haluta, mutta kyllä aikuisen pitää pystyä keskustelemaan aiheesta. Jos ei pysty niin kannattaa harkita eroa. Mitä järkeä on parisuhteessa, jossa ei voi puhua avoimesti ja turvautua ja uskoutua toiselle? Ongelmista ja vastoinkäymisistä huolimatta teidän pitäisi olla samalla puolella, toista ymmärtäen, toisen tukena.
Tuollainen pettymysten, salailun ja mykkäkoulun tie johtaa vain eroon, joten jos ei halua rakentaa parempaa keskusteluyhteyttä, voi pistää lapun luukulle vaikka saman tien.