Laihduttamisesta tietävät. Mitä teen väärin?
Olen nyt ollut dietillä,huomenna alkaa 3. viikko.
Tänään sitten oli vaakapäivä. En nyt alussa punnitse kuin kahden viikon välein.
Lasken kaloreita ja olen peruskulutuksesta vähentänyt 500 kcal ja näin ollen kaloritarpeeni päivässä on 1903kcal.
Tänään sitten punnitus toi tuloksen,että olen laihtunut kahdessa viikossa vajaa YHDEN kilon!
Minulla on yhdet sellaiset " mittari" housut ja ne ovat olleet aina kireät mutta nyt ne kiristää enenmmän mahan kohdalta,joten sen mukaan en ole laihtunut YHTÄÄN,päinvastoin!
Missä vika?
Käyn 6 päivänä viikossa reippaalla tunnin lenkillä (Ei siis mikään sellanen hikilenkki vaan ihan tavallista,reipasta kävelyä tunnin ajan) ja kolmesti viikossa jumppaan kotona puoli tuntia.
Voisiko syy olla siinä,että melkein joka päivä kalorit ovat jääneet siihen 1400-1600? En yksin kertaisesti JAKSA syödä enempää.
Syön aamulla kaurapuuron ja juon ison kupin kahvia tai sitten syön kaksi viipaletta ruisleipää,jossa päällä kevyt margariiniä sipaus, leike,kurkkua ja salattia.
Päiväruokana on vaihtelevasti kanaa,kalaa,lihaa,perunaa,riisiä,makaronia.
Milloin keittoa,milloin kastiketta yms.
Iltapalaksi sitten otan leivän,teen ja 2dl jukurttia.
Tämä määrä on minulle riittänyt,ei ole yhtään ollut nälkä.
Auttakaa. Ei tätä tälläistä diettiä kenenkään hermot kestä,kun paino tippuu " yhden kusasun" verran viikossa
Kommentit (29)
Paino putoo eikä tartte laskea yhtään mitään, sen kun on ja porskuttaa.
0,5 kiloa viikossa on hyvä painonpudotus, sitä paitsi.
Laihduttaessa pitäisi syödä:
aamiainen, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala
Jos syöt liian harvoin tai liian vähän, menee elimistösi säästöliekille.
Muistathan, että kun lisäät liikuntaa niin lihaksesi kasvavat ja ne taas painavat enemmän kuin läski.
Mä olen laihduttanut vajaassa 3 kk:ssa Painonvartijoiden pisteillä 10 kg, eikä kertaakaan ole ollut nälkä. Kaikista herkuistakaan ei ole tarvinnut luopua vaan joskus syön myös jäätelöä ja pullaa.
Syön tavallista perusruokaa, kuten jauhelihakastiketta yms. valitsen ainoastaan näitä kevyempiä vaihtoehtoja, kuohukerman tilalle 7%...
Sen olen huomannut, että jos syöminen on päässyt unohtumaan, pitäisi siis syödä 3 tunnin välein, laihtuminen ei ole yhtä tehokasta.
eli vielä karsit pastat, perunan ja riisin. Älä karta rasvaa vaan jätä pois hiilihydraatit jota em tuotteet + sokeri sisältää runsaasti. Tällä ruokavaliolla mä laihduin 1kg/vko, eikä ole tullut takaisin vaikka nyt jo joskus sillon tällöin syönkin esim. sokerisia juttuja.
Eli olet laihtunut juuri sen verran kuin kuuluukin, jos päivittäisestä energiantarpeestasi olet vähentänyt 500 kaloria (3500/viikko).
ihan elämäntapamuutoksella, ei millään laihiksella? Ymmärrän jos jotain 5-10 kilon ylipainoa vedetään alas dieetillä, mutta noin isoa ylipainoa ei edes jaksa laihduttaa veren maku suussa.
Nauti siitä liikunnasta, syö hyvää ruokaa tarpeeksi (3-5 ateriaa päivässä) ja jätä herkut ja mössöpullat pois.
T: Nyt 10 kiloa noin pudottanut, paino tällä hetkellä 91,5
PS. Esim menkat muuten vaikuttaa tosi paljon painoon niiden aikaan +2kg on ihan normaalia.
Suuremmalla laihtumistahdilla kuihtuvat vain lihakset.
anteeksi nyt vaan mutta ap kirjoittaa että kalorimäärä on 1903 ja hän syö VAIN 1400-1600 kcal. Sehän on liian VÄHÄN!
Kerroppas 12 että miten ap syö liian paljon?
Ja mitä tuohon pastan ja riisin pois jättämiseen tulee,niin saahan sitä syödä ja on suositeltavaakin että syö,mutta VAIN reilu kourallinen (Tämä oli muistakseni kurtin nettisivuillakin ohje nuorana)
Eli syöt LIIAN VÄHÄN!
Itse en ainakaan olisi kestänyt mitään 10kg/vuosi tahtia,kun tiputin 30 kiloa.
Minulla se lähti tasaiseen tahtiin 1,5 kg7vko
Vierailija:
ihan elämäntapamuutoksella, ei millään laihiksella? Ymmärrän jos jotain 5-10 kilon ylipainoa vedetään alas dieetillä, mutta noin isoa ylipainoa ei edes jaksa laihduttaa veren maku suussa.Nauti siitä liikunnasta, syö hyvää ruokaa tarpeeksi (3-5 ateriaa päivässä) ja jätä herkut ja mössöpullat pois.
T: Nyt 10 kiloa noin pudottanut, paino tällä hetkellä 91,5
PS. Esim menkat muuten vaikuttaa tosi paljon painoon niiden aikaan +2kg on ihan normaalia.
ja ap:n mukaan laihduttaessa pitäsi syödä 1903 kcal ja hän syö 1400-1600 eli se on LIIAN vähän!
Jos ette ymmärää niin käykääs lukemassa www . kutri . net
t; itsekkin kutrin sivuja lukenut.
Vierailija:
ja ap:n mukaan laihduttaessa pitäsi syödä 1903 kcal ja hän syö 1400-1600 eli se on LIIAN vähän!Jos ette ymmärää niin käykääs lukemassa www . kutri . net
Ei ole mitään väliä sillä, että sen ylipainon keräämiseen on saattanut mennä vuosia, jopa kymmeniä vuosia. Kun aloitetaan dieetti, pitää painon lähteä nopeasti, mieluiten eilen.
Huoh...
Kun ne jää pois, katoaa makeanhimokin. Sen jälkeen sinulla ei ole mitään ongelmaa syödä terveellisesti lihaa, kalaa, kasviksia ja TÄYSJYVÄVILJA, mutta kohtuudella.
Niin kauan, kuin härnäät elimistöäsi jollain Painonvartijoiden lahjusherkkumällipäivillä, ei paino-ongelmasikaan ratkea.
Kerran viikossa kärsii syödä mitä hyvänsä. Nälkään voi vedellä kasviksia ja tonnikalaa tai jotain muuta missä on naseesti proteiineja. Ne pitävät nälkää todella kauan, toisin kuin leipä.
En ole tätä painoa huomiseen mennessä tiputtamassa,mutta halusin kysyä,että missä mennään vikaan.
Kävin tuolla kutrin sivulla ja taidan tosiaan syödä liian vähän.
päivittäinen kalori tarpeeni LAIHTUMISEEN on siis tuon päälle 1900 (Kutrin sivujen mukaan sillä saa 0,5 kg viikossa pois) ja kun syön päivittäin 1400-1600kcal(Harvemmin tuo 1600,1400 on lähes joka päivä) ja kävely kuluttaa minun kokoisellani n. 384 kcal tuon tunnin aikana (Energynetistä katsottu) niin eihän siihen jää päivää kohden kuin reilu 1000 kilokaloria.
Nyt tiedän missä vika on,kiitos teille jotka sanoitte että syön liian vähän.
Niin ja en todellakaan ole luopumassa pastasta tai riisistä. Saahan niitä paikkareissakin syödä ja moni on sillä laihtunut. Itselläni ei vaan ole mahdollisuutta alkaa käymään painonvartijoissa,siksi pulaan kaloreiden kanssa!
AP
Vierailija:
Ei ole mitään väliä sillä, että sen ylipainon keräämiseen on saattanut mennä vuosia, jopa kymmeniä vuosia. Kun aloitetaan dieetti, pitää painon lähteä nopeasti, mieluiten eilen.
Huoh...
Vierailija:
Kun ne jää pois, katoaa makeanhimokin. Sen jälkeen sinulla ei ole mitään ongelmaa syödä terveellisesti lihaa, kalaa, kasviksia ja TÄYSJYVÄVILJA, mutta kohtuudella.Niin kauan, kuin härnäät elimistöäsi jollain Painonvartijoiden lahjusherkkumällipäivillä, ei paino-ongelmasikaan ratkea.
Kerran viikossa kärsii syödä mitä hyvänsä. Nälkään voi vedellä kasviksia ja tonnikalaa tai jotain muuta missä on naseesti proteiineja. Ne pitävät nälkää todella kauan, toisin kuin leipä.
jonka mukaan ne laihduttajat, jotka olivat saaneet laihdutetut kilonsa pysymään poissa - eivät siis olleet lihoneet takaisin kaikkia ylikilojaan - olivat syöneet ' dieetin' aikana ja jälkeen paljon hyviä kuituja, eli täysjyväviljaa ja kasviksia, vähintään yhden hedelmän päivässä ja vähän lihaa. Viljan ja kasvisten kuitujen sanottiin pitävän nälän tunteen pois ja hedelmien taas hillinneen makeannälkää.
Onko joku muu lukenut kyseistä juttua? Muistaisiko joku lehden tai jopa tutkimuksen nimen ja/tai tekijän?
SIihen vastasin ,että eikö kannattaisi tehdä se homma silleen, että sen uuden elämäntavan kanssa jaksaa ihan ollakin. Se että liikkuu pakonomaisesti ja syö liian vähän sellasita ruokaa, joka ei tyydytä fyysisesti taikka henkisesti (vetää jotain maitorahkaa, vaikkei " normaalitilassa sitä suuhunsa pistäisi), johtaa yleensä siihen, että laihis loppuu, syö entistä enemmän ja lihoo taas.
Ihan kokemuksesta vois sen sanoa. Jos jo kahden viikon jälkeen on sitä mieltä ettei laihiksesta mitään tuu, niin se mun mielestä kertoo just siitä veren maku suussa meiningistä. Helpompi ja mukavampi sitä painoa on pudottaa, kun tekee sen pienin muutoksin, ja se tapahtuu " siinä sivussa" .
Vierailija:
Itse en ainakaan olisi kestänyt mitään 10kg/vuosi tahtia,kun tiputin 30 kiloa.
Minulla se lähti tasaiseen tahtiin 1,5 kg7vkoVierailija:
ihan elämäntapamuutoksella, ei millään laihiksella? Ymmärrän jos jotain 5-10 kilon ylipainoa vedetään alas dieetillä, mutta noin isoa ylipainoa ei edes jaksa laihduttaa veren maku suussa.Nauti siitä liikunnasta, syö hyvää ruokaa tarpeeksi (3-5 ateriaa päivässä) ja jätä herkut ja mössöpullat pois.
T: Nyt 10 kiloa noin pudottanut, paino tällä hetkellä 91,5
PS. Esim menkat muuten vaikuttaa tosi paljon painoon niiden aikaan +2kg on ihan normaalia.
makeanhimoa ja sen myötä laihduttaminen vaikeutuu.
Olen ihan samaa mieltä tänä kirjoittajan kanssa, makenahimoa ei pidä palkita, vaan makeanhimo lähtee ihan yksinkertaisesti sillä, että sitä makeaa ei syö.
En muutoinkaan niin hirveästi perusta suklaasta yms herkuista.
Tämä paino on kiitosta vaikealle raskaudelle ja kun olen perso HYVÄLLE ruoalle.
Mutta kyllä tämä tästä,kun nyt ymmärsin ongleman=)
AP
Vierailija:
makeanhimoa ja sen myötä laihduttaminen vaikeutuu.Olen ihan samaa mieltä tänä kirjoittajan kanssa, makenahimoa ei pidä palkita, vaan makeanhimo lähtee ihan yksinkertaisesti sillä, että sitä makeaa ei syö.
älä lannistu, vielä. ruokailusi kuulostaa hyvältä määrältä. voisithan tietysti lisätä liikuntaa, tarkoitan sen " laatua" . miten olis jos juoksisit vaikka yhtenä lenkkipäivänä? käytätkö jumpassa apuna painoja?