Täytyykö vanhemman hyväksyä se, että lapsi pakotetaan syömään?

Monilta lapsilta on paljon vaadittu jo se, että sietävät jotain " pahaa" tai " epäilyttävää" ruoka-ainetta lautasellaan. Sen verran voi mielestäni lapselta vaatia, että kestää katsella oksettavaa omaattiviipaletta lautasellaan. Maistamista voi vaatia, mutta ei pakottaa.



Lapsi kyllä syö sitten kun on syödäkseen.



Mutta sitten syömishäiriöihin ja lihavuuteen: Siskoani ei ole koskaan pakotettu syömään mitään. Hän on saanut ihan vapaasti itse valita mitä syö, kiitos äitini leväperäisyyden. Tyttö on pullero, eikä muuksi muutu, sillä hän ei syö muuta kuin leipää, puuroa, perunaa, makaronia ja makeita herkkuja. Kananmunaa ja jauhelihaa suostuu joskus syömään. Äitini tekee miestäni karhunpalveluksen tytölle, kun ei edellytä tämän syövän oikeaa ruokaa riittävästi.

Olisiko ollut ok, jos poika olisi ollut koko eskaripäivän syömättä? Tai elänyt pelkkien karkkien voimalla? Miten luulet että hän olisi jaksanut touhuta koko päivän ilman ravintoa?

Ja joo, olisi parempi, että eläisi pelkillä karkeilla sen eskaripäivän kuin jätettäisiin ilman.

Minusta lapsen tulee SAADA maistaa kaikkea ruokaa ja siten muodostaa oma mielipiteensä pitääkö maistettavasta vai ei. Aikuisen tulisi välttää omien makumieltymystensä siirtäminen lapsiinsa. Jos aikuinen ilmoittaa lapselle aina jo etukäteen kaikesta uudesta " et kyllä pidä tästä, tämä on pahaa mutta maista nyt kuitenkin" , niin ihan varmasti lapselle tulee ennakkoluuloja.

Meillä lapset ovat saaneet maistaa kaikkea. Toisin sanoen kannustettu uusiin makuihin. Kun ruokailussa on aina ollut positiivinen meininki, ei maistamisestakaan ole koskaan tullut pakkoa. Jos ruoka ei maistu, syödään niin monta haarukallista kuin on ikää vuosina. Syömätön jää kuitenkin myös ilman tarpeettomia välipaloja ja odottamaan seuraavaa kattausta.