Lue keskustelun säännöt.
Mies muutti pari viikkoa sitten pois. 11v itkenyt ikävää joka ilta vaikka ovat joka päivä olleet yhteydessä
03.06.2021 |
Joka ilta ennen nukkumaanmenoa alkaa itku. Pojalla on ihan tosi paha mieli siitä kun isä ei enää asu täällä. Ollaan puhuttu paljon siitä että kuinka iskä rakastaa poikia ja iskälle voi aina soittaa ja laittaa viestiä. Nuoremmalle tämä on ollut tosi vaikeaa. Joka päivä tulee itku ja se voi kestää jopa tunnin. Poika nukkuu huonosti ja parina yönä oon herännyt siihen kun karjuu iskää unissaan. On tullut sitten mun viereen nukkumaan ja siihen rauhoittuu ja nukahtaa. En yhtään tiedä miten tukea lasta. Kun kysyn että mikä auttais niin itkee että haluu vaan että iskä tulee kotiin.
Kommentit (83)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taannoinhan tuli tutkimus, jonka mukaan lapsille ero on etu vain, jos perheessä on rajua alkoholismia, väkivaltaa yms. Se on ihan turha sössöttää jotain, että onnellinen vanhempi on lapsen etu. Tottakai, mutta mistä se onni syntyy. Kun alkaa itseään psyykata onnettomaksi, sitä onnistuu tulemaan sellaiseksi nuupahtaneeksi kesäkukaksi. Sanon suoraan, että paljon on sitä haluamista ja asennetta. Kun tekee mieli lähteä, alkaa kiukutella ja oikein alkaa kehittämään kärsimysoireita, niin johan voi perustella eroa lasten edulla.
95% ongelmalapsista tulee eroperheistä. Kaikki erolapset ei ole ongelmallisia, mutta ongelmallisista melkein kaikki ovat eroperheistä.
Pistäpä linkki tuohon tutkimukseen. Erityisesti kiinnostaa tuo missä väität 95% tulevan eroperheistä.
Ei tainnut prosentteja olla, mutta laajaa materiaalia löytyy varusmiesten mielenterveysongelmista. Siinä riskien kärjessä oli lapsuudessa koettu vanhempien ero.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
11v nukkuu äidin vieressä? Ei hyvää päivää mammat. Iso poika jo.
Niin nukkuu koska saa siitä turvaa tähän hetkeen. Parempi niin että tulee mun viereen nukkumaan kun valvoo suruissaan yksin puoli yötä ja on aamulla väsynyt. Ap
Se ei silti poista sitä faktaa että on jo iso poika.
Näin. Kohta tulee jo seisokkeja ja siemensyöksyjä mutta silti mamman vieressä tuutii... Ei hyvää päivää..
Ja mitä sitten? Mitä väliä? Oletko oikeasti noin epäkypsä äiti ettet osaa suhtautua nuoreesi ihmisenä? Et uskalla ottaa murrosikäistä mutta sua tarvitsevaa nuorta sun viereen nukkumaan kun pelkäät itse "noloja" tilanteita? Nyt ihan oikeasti, koita päästä omista peloista eroon ja keskittyä näkemään se herkkä äitiä tarvitseva puoli vielä sen muuttuvan ja aikuistuvan kropan alta.
Ei kannattais erota, paitsi aivan sysipaskasta liitosta johon liittyy väkivaltaa tai muuta. Pelkän väljähtymisen takia ei todellakaan. Elämässä on aina nousuja ja laskuja, ei se eroaminen sitä muuksi muuta.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannattais erota, paitsi aivan sysipaskasta liitosta johon liittyy väkivaltaa tai muuta. Pelkän väljähtymisen takia ei todellakaan. Elämässä on aina nousuja ja laskuja, ei se eroaminen sitä muuksi muuta.
Samaa mieltä. Tekee sitten itsekseen omia asioitaan esim. matkat ym. vastaavat.
Vierailija kirjoitti:
Onko erityislapsi? Harvempi tuon ikäinen tuollalailla reagoi. Itkee joka ilta jopa tunnin ikävää?? Juu ei.
Meillä ei-erityinen 15v poika alkoi itkemään joka ilta. Ei eroa, ei mitään. Taustalla kiusaamista ja väkivallan pelkoa. Syy itkuun ei ollut lapsessa. Ei tässäkään tapauksessa. Lapselle ero on kova paikka ja sitä saa surra. Uskon kuitenkin että poika selviää tästä hyvin kun on noin huolehtiva äiti ja hyvät välit iskään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
11v nukkuu äidin vieressä? Ei hyvää päivää mammat. Iso poika jo.
Niin nukkuu koska saa siitä turvaa tähän hetkeen. Parempi niin että tulee mun viereen nukkumaan kun valvoo suruissaan yksin puoli yötä ja on aamulla väsynyt. Ap
Se ei silti poista sitä faktaa että on jo iso poika.
Näin. Kohta tulee jo seisokkeja ja siemensyöksyjä mutta silti mamman vieressä tuutii... Ei hyvää päivää..
Ja mitä sitten? Mitä väliä? Oletko oikeasti noin epäkypsä äiti ettet osaa suhtautua nuoreesi ihmisenä? Et uskalla ottaa murrosikäistä mutta sua tarvitsevaa nuorta sun viereen nukkumaan kun pelkäät itse "noloja" tilanteita? Nyt ihan oikeasti, koita päästä omista peloista eroon ja keskittyä näkemään se herkkä äitiä tarvitseva puoli vielä sen muuttuvan ja aikuistuvan kropan alta.
En ole tuo jota lainasit, mutta onhan se outoa jos noin iso poika ei osaa jo nukkua yksin. Jos paha mieli tulee aina illalla voi siinä aikuinen olla rauhoittelemassa, juttelemassa ja silittämässä uneen, mutta että ei pysty ollenkaan nukkumaan yksin?? Joku on pielessä.
Vierailija kirjoitti:
Ei auta mikään enää. Poika on rikki. Luottamus on mennyt.
Tiedän kokemuksesta, koska olin lapsena tuo poika.
Seuraavaksi muuttuu araksi ja alkaa viihtyä omissa oloissaan. Ja ilo kuolee ja alkaa olla perustotinen/tunteeton aina.
Tämä. Joistain tuollaisista tulee myös yänniksiä, sitoutumiskammoisia jne.
Itse olen elämässäni oppinut, että jos haluan rakkautta niin pitää pysyä erossa miehistä, joiden vanhemmat erosivat kun mies oli lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi poika parat. Kukaan ei heitä huoli mieheksi...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
11v nukkuu äidin vieressä? Ei hyvää päivää mammat. Iso poika jo.
Niin nukkuu koska saa siitä turvaa tähän hetkeen. Parempi niin että tulee mun viereen nukkumaan kun valvoo suruissaan yksin puoli yötä ja on aamulla väsynyt. Ap
Se ei silti poista sitä faktaa että on jo iso poika.
Näin. Kohta tulee jo seisokkeja ja siemensyöksyjä mutta silti mamman vieressä tuutii... Ei hyvää päivää..
Ja mitä sitten? Mitä väliä? Oletko oikeasti noin epäkypsä äiti ettet osaa suhtautua nuoreesi ihmisenä? Et uskalla ottaa murrosikäistä mutta sua tarvitsevaa nuorta sun viereen nukkumaan kun pelkäät itse "noloja" tilanteita? Nyt ihan oikeasti, koita päästä omista peloista eroon ja keskittyä näkemään se herkkä äitiä tarvitseva puoli vielä sen muuttuvan ja aikuistuvan kropan alta.
En ole tuo jota lainasit, mutta onhan se outoa jos noin iso poika ei osaa jo nukkua yksin. Jos paha mieli tulee aina illalla voi siinä aikuinen olla rauhoittelemassa, juttelemassa ja silittämässä uneen, mutta että ei pysty ollenkaan nukkumaan yksin?? Joku on pielessä.
Voi pelätä että äitikin hylkää yöllä kun hän nukkuu (vaikka pello ei edes olisi realistinen), ja siksi haluaa nukkua äidin vieressä. Ihan vain varmistaakseen että äiti on lähellä eikä lähde mihinkään :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Kun kysyn että mikä auttais niin itkee että haluu vaan että iskä tulee kotiin."
Itku pääsi. Miten ap itse jaksat? Sulla on varmasti omakin suru lasten surujen lisäksi kannettavana. Kovasti voimia! ❤️
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
11v nukkuu äidin vieressä? Ei hyvää päivää mammat. Iso poika jo.
Niin nukkuu koska saa siitä turvaa tähän hetkeen. Parempi niin että tulee mun viereen nukkumaan kun valvoo suruissaan yksin puoli yötä ja on aamulla väsynyt. Ap
Se ei silti poista sitä faktaa että on jo iso poika.
Näin. Kohta tulee jo seisokkeja ja siemensyöksyjä mutta silti mamman vieressä tuutii... Ei hyvää päivää..
Ei hyvää päivää itsellesi. 11v on vielä LAPSI. Ei varmasti ole vielä noita isojen poikien juttuja. Ja mitä sitten vaikka olisikin. Siihenkö sen turvan pitää loppua? Äiti ei enää ota viereen nukkumaan kun oot jo niin iso. Valvo yksin jos et nuku. Voi hitto, tuskin tuokaan poika nyt loputtomiin ap:n vieressä nukkuu. Kun tilanne tasoittuu niin haluaa varmasti taas omaan sänkyyn nukkumaan. Sitä maalaisjärkeä saa käyttää. Lapsi ei mene rikki vaikka tällaisen kriisin jälkeen nukkuu hetken äidin vieressä, oli murrosikä tai ei. Sen sijaan lapsi kyllä menee rikki, jos ei saa tarvitsemaansa tukea ja turvaa hädän ja huolen hetkellä.
Mitä ne penskan kaveritkin aattelee kun kuulee että yks nukkuu vielä mamman kainalossa yöt? Homo siitä tulee...
Miksi niiden pitäisi kuulla? Eivät varmasti kaikkia muitakaan "kiusallisia" tilanteita jaa. Ja millä perusteella tästä pojasta nyt tulee homo? Ja ennen kaikkea mitä se edes haittaisi vaikka tulisi? Yhtä arvokas ihminen on kuin kaikki muutkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokaisen vanhemman olisi syytä harkita eroa todella tarkkaan. Vanhempien erolla voi pahimmillaan olla elämänmittainen vaikutus lapsen elämässä. Tulee luottamusongelmaa, läheisriippuvuutta ja ties mitä hylkäämisenpelkoa. Nämä aktivoituvat aikuisena parisuhteissa, jotka menevät sitten em. syistä perseelleen. Olen sitä mieltä että jos ei ole päihdeongelmia, väkivaltaa, törkeää pettämistä tai jotain muuta vakavaa syytä eroon, niin "kasvoimme erillemme" ei riitä syyksi kun on lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukaan ei voi pitää meitä ketään pumpulissa. Vaikka äiti haluaisi suojella lapsen kaikilta suruilta, se ei ole mahdollista. Perusturvallisuus saa kuitenkin kolhuja jostain. Voi olla vaikka että ystävä sairastuu vakavasti, tai joudutaan muuttamaan, ehkä paikkakuntaakin. Toinen vanhempi voi sairastua ja perheen talous menee, tai vanhemman persoona sairauden takia muuttuu
Tai vanhemman persoona päihteiden tai masennuksen tai mielenterveysongelmien takia muuttuu.
Nämä voivat johtaa eroon tai ei.
On myös tutkimuksia, että eroon ei ryhdytä "liian kevyesti", siihen on suuri kynnys, mutta syyhän ei aina näy ulos, koska näyttää päihde- peli- ja mielenterveysongelmia salataan paljon.
Joskus ero on ainoa tapa turvata lapselle se pidemmän ajan perusturvallisuus.
Joka tapauksessa jos yksi asia lapsen elämässä murtuu, muiden pitää olla sitä turvallisempia. Ei heti muuttoa ja koulun muuttoa päälle, ei uutta isäpuolta, sen sijaan korostetaan tuttuja ja turvallisia asioita, sukulaisia ja mökkeilyä ja kotoilua. Isän kanssa ajan viettoa. Esim jos aina on mökkeilty äidin suvun mökillä, voisiko lapset ja isä mökeillä siellä vähän tänäkin vuonna. Jos ei ihan ole väkivaltaisesta ym kyse, vaan normi ero.
Myös kannattaa purra hammasta lasten kuullen, ja olla exälle aina asiallinen, ja aikaa myöten ystävällinen kun kohtaa.
Lapset selviävät, koska ihminen selviää. Kun on pakko. Mutta kukaan ei ole voinut luvata, että elämä on täydellistä, eikä koskaan satu.
Itse ajattalen, ettei pahaa oloa, ikävää ja surua tarvitse ottaa lapselta pois. Se, että on vieressä, lohduttaa, sanoittaa ja ymmärtää, on ihan riittävästi. Suru ja paha olo kuuluvat elämään, eikä niitä koskaan saa mikään oikein menemään pois. Aika auttaa, joskus ennemmin ja joskus myöhemmin.
Antaisin lapsen tulla viereen nukkumaan. Annoin isommankin lapsen, kun häneltä kuoli lemmikki. Toisaalta minun viereeni saa aina tulla tai edes patjalle nukkumaan, jos lapsella on yöllä surullinen olo. Yhteisöllisyys voi auttaa, siis se, että vaikka perheessä kaikilla on erilaiset tunteet, toista autetaan ja tuetaan, koska yhdessä selvitään. Lapsella ei saa missään tapauksessa olla tunnetta, että pitäisi yksin pärjätä ja jaksaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei auta mikään enää. Poika on rikki. Luottamus on mennyt.
Tiedän kokemuksesta, koska olin lapsena tuo poika.
Seuraavaksi muuttuu araksi ja alkaa viihtyä omissa oloissaan. Ja ilo kuolee ja alkaa olla perustotinen/tunteeton aina.
Tämä. Joistain tuollaisista tulee myös yänniksiä, sitoutumiskammoisia jne.
Itse olen elämässäni oppinut, että jos haluan rakkautta niin pitää pysyä erossa miehistä, joiden vanhemmat erosivat kun mies oli lapsi.
Minulla on ollut poikaystävä, jonka vanhemmat erosivat, hän oli herkkä ihminen, ja myöhemmin avioliitossaan teki kaikkensa ollakseen hyvä isä, ja ollakseen sitoutunut.
Sitten taas exäni vanhemmat olivat 60 vuotta naimisissa, vaikka isällä alkoholiongelma. Exä oletti, että samanlainen parisuhde on normaali; että minunkin pitää pitää koti ja perhe pystyssä, vaikka hän luuhaisi missä; että vaimon pitää kestää ja mies saa mennä.
Se juuri ei ollut hyvä parisuhteen eikä elämän malli, ja hänen alkoholinkäyttönsä takia meille tuli ero.
Mieluummin raitis mies eroperheestäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
11v nukkuu äidin vieressä? Ei hyvää päivää mammat. Iso poika jo.
Niin nukkuu koska saa siitä turvaa tähän hetkeen. Parempi niin että tulee mun viereen nukkumaan kun valvoo suruissaan yksin puoli yötä ja on aamulla väsynyt. Ap
Se ei silti poista sitä faktaa että on jo iso poika.
Näin. Kohta tulee jo seisokkeja ja siemensyöksyjä mutta silti mamman vieressä tuutii... Ei hyvää päivää..
Ja mitä sitten? Mitä väliä? Oletko oikeasti noin epäkypsä äiti ettet osaa suhtautua nuoreesi ihmisenä? Et uskalla ottaa murrosikäistä mutta sua tarvitsevaa nuorta sun viereen nukkumaan kun pelkäät itse "noloja" tilanteita? Nyt ihan oikeasti, koita päästä omista peloista eroon ja keskittyä näkemään se herkkä äitiä tarvitseva puoli vielä sen muuttuvan ja aikuistuvan kropan alta.
En ole tuo jota lainasit, mutta onhan se outoa jos noin iso poika ei osaa jo nukkua yksin. Jos paha mieli tulee aina illalla voi siinä aikuinen olla rauhoittelemassa, juttelemassa ja silittämässä uneen, mutta että ei pysty ollenkaan nukkumaan yksin?? Joku on pielessä.
Ollaan nukuttu samassa huoneessa 18-vuotiaan kanssa, jolla on ollut masennusta ja ahdistusta. Olen nukkunut 65-vuotiaan äitini lohtuna samassa sängyssä, kun isä kuoli. Ihmistä ei pidä jättää yksin surun ja ahdistuksen hetkellä.
Tuo , että. noin pieni poika ikävöi isäänsä ja itkee päivittäin on lapselle huomattavasti rankempaa, kuin te äiti ja isä tajuattekaan. Hän muistaa nämä ajat lopun ikäänsä. Varmasti hänelle jää traumat erostanne.
Vaikeiata tulee olemaan, eikä sitä mikään nyt enää auta. Ei auta rakastamisesta höpöttämiset. Käytöksellänne olette rikkoneet lapsen elämä ja kodin. Seurauksena on mahdollisesti agressiivinen tai masentunut nuori/aikuinen. Vaikeuksia on odotettavissa . Vain teillä aikuisilla on silloin peiliin katsomisen paikka. Sieltä löytyy syyllinen.
Voi lapsi raukkaa.
Huh ,huh- olen jo aikuinen kahden lapsen isä , enkä varmaan koskaan unohda sitä tuskaa, vaikka olin jo 15v.
Ollaan yritetty isään korjata tilannetta , mutta haavat on syvällä. Enkä ole ainut, näistä olen jutellut myös kavereiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te jotka kehtaatte väittää kärsineenne vanhempienne erosta niin kuulkaa siitä ne lapset vasta kärsiikin, kun isä ja äiti ei juuri muuta tee kuin riitelee!!! Voi kuinka lapsena oikein toivoin sitä eroa. Olisin voinut ainakin vähemmillä mielenterveysongelmilla selvitä aikuisuuteen, jos ei olisi tarvinnut koko lapsuutta olla stressaantunut ja traumatisoitunut.
Uskoisin että kunhan ap exineen pitää pojalle sitä henkeä yllä, että tästä selvitään ja rakastetaan ja tuetaan ja ollaan yhteydessä kaikesta huolimatta ja vanhemmat edes asialllisissa väleissä keskenään, niin poika varmasti tuosta selviää ennemin kuin ekasta mainitsemastani vaihtoehdosta.
Tilanteet ovat erilaisia. Vaikka sinulle vanhempien ero oli helpotus niin toisille se voi olla traumaattinen kokemus. Ei kaikkien vanhemmat riitele koko ajan ja siksi eroa. Jotkut eroavat, vaikka riitoja ei ole, koska parisuhde tuntuu enemmän vain kämppissuhteelta.
Ap:lle en osaa antaa neuvoja. Muuta kuin, että anna aikaa. Pojalle isän lähtö on iso asia. Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen taisi sanoa, että lapselle ero on trauma, jonka käsittelemiseen menee 1-2 vuotta. Asiasta siis voi päästä yli, mutta sitä ei voi pakottaa tapahtuvaksi heti.
Minuakin inhottaa se kun aina sanotaan, että lapset sopeutuu kyllä. Tietysti sopeutuvat, koska vaihtoehtoja ei ole.
Olen sivusta seurannut. Läheiseni perhe oli eron partaalla, uskottomuus tuli puolisolle puskista. Lapset oireilee vieläkin neljän vuoden jälkeen ,koulu alkoi mennä huonosti, koko lukioajan lapsi oli lamassa ja paperit sen mukaiset. Tämä petetty puoliso oli todella traumatsitunut ainakin kaksi vuotta ( mieluisa hyvä työ kannatteli). Eivät ole eronneet, riitelevät vain harvoin, mutta mikään ei ole enää entisellään tuo pari vuoden pettämisen jälkeen.
Kuulostaa ikävä kyllä melko normaalilta, lapsi luonnostaan ikävöi vanhempaa ja eipä siinä oikein muuta voi kun pyrkiä järjestämään tapaamisia ja yhteydenpitoa aina kun mahdollista. Äidin tehtävä on myös tukea tuota yhteydenpitoa ja ilman muuta tukea lasta sen mitä tuossa nyt pystyy.
Vaikka pahaa tekee, niin tilanteeseen tottuu kyllä, niin vanhempi kuin lapsikin. Ajan kanssa. Tässä on vielä hyvin tuore tilanne takana, niin eipä ihme ole että voimakkaita reaktioita on.
Terkuin ero-iskä