Lue keskustelun säännöt.
Valehteletko? Soimaako omatunto? Onko sallittuja valheita? Hyväksytkö valehtelua? Vihastutko valehtelijalle?
03.06.2021 |
Tänään mieleeni tuli kysymyksiä valehtelusta valheita puhuville ja valheita välttäville.
Aluksi kerron teille muutamia "valhettelun" käsitteitä.
Valehtelu
1. Valehtelu tarkoittaa jonkin asian tarkoituksenmukaista esittämistä vilpillisesti. Valehtelemista on esimerkiksi jonkin perättömän väitteen esittäminen, joka ei ole totta tai ei pidä paikkaansa.
Valehdella
1. esittää vilpillisesti jtak, joka ei ole totta, puhua perättömiä.
Valhe, vale
1. vilpillisesti esitettävä totuudenvastainen, perätön väittämä t. tieto.
2. jstak joka ei ole aitoa, todellista t. todellisuudessa olemassa olevaa.
Valheellinen
1. totuudesta poikkeava, totuuden vastainen.
2. epäaito, teeskennelty, vilpillinen, teko-, valhe-.
Totuus
1. se mikä on totta, vastaa todellisuutta; tosiasia.
2. opeista, ajatuksista, katsomuksista yms., joita pidetään tosina, tosiasioina, selviöinä.
3. todenperäisyys, paikkansapitävyys.
Tosiasia
1. täysin varma, subjektiivisesta tiedosta t. tulkinnasta riippumaton asia, tosiseikka, tosio, fakta.
Valehtelu on siis vastoin totuutta puhumista. Täytyykö totuus siis tietää voidakseen valehdella? – Se riittänee, että tietää valehtemansa asian olevan epätosi. Ihminen siis puhuu vastoin omaa tietoaan eli tietää jonkin asian olevan tosiasiallisesti eri kuin puheessaan ilmaisee.
On olemassa monia erilaisia tapoja valehtelun tapoja. Oletko havainnut niitä ympärilläsi tai tehnyt niitä itse?
1. Edun tavoittelu?
Ihminen valehtelee saadakseen itselleen jotakin etua, harhauttaakseen tai luodakseen asioista todellisuutta kauniimman kuvan.
2. Kohteliaisuus toista kohtaan?
–Kohteliaisuuskin on usein valehtelua. Valheen taustalla voi olla halu miellyttää.
3. Itsensä puolustaminen?
Monesti valehtelija on joutunut haastetuksi tai tehnyt jotakin sellaista, joka ei ole hyvää. Joutunut toisin sanoen pinteeseen muiden edessä. –Silloin valehtelu on yritys päästä kuiville. Puolustautuminen valheella on varsin tavallista.
4. Vaihtelunhalu?
Joskus valehtelun taustalla voi olla kokeilun- tai vaihtelunhalu. Tämä korostuu netissä.
–Voi olla vain jännittävää ja kiinnostavaa esiintyä jonakin muuna kuin mitä aidosti on.
5. Itselleen valehtelu?
Aika usein ihminen valehtelee lähinnä itselleen. –Meillä on taipumus ajatella itsestämme vähän liikaa, koska se pönkittää arvokkuuttamme ja itsetuntoamme.
–Meidän täytyy osoittaa, että pärjäämme ja olemme taitavia. Tämä synnyttää tarpeen uskoa myös omia liioitteluja, pieniä valheita ja kaunisteluja.
6. Median moraalittomuus?
–Media tuottaa koko ajan materiaalia, joka jotenkin sivuaa valehtelua tai moraalia.
7. Työelämään liittyvät valheet?
Kavallukset, katteettomat mainokset, harmaa talous tai osaamisen liioittelu ovat esimerkkejä valehtelusta.
8. Julkisessa toiminnassa valehtelu?
Politiikassa häikäilemättömät lupaukset, katteeton imartelu ja vastustajista valehtelu löytävät yleisönsä.
Valehteletko? Soimaako omatunto?
Onko olemassa sallittuja valheita jotka eivät ole väärin ja toisia valheita jotka ovat väärin?
Hyväksytkö aina tai joissain tilanteissa toisen valehtelun?
Vihastutko, loukkaannutko tai suututko valehtelijalle?
Syytätkö muita valheista herkemmin kuin itseäsi tai päinvastoin?
Onko valehtelu aina väärin?
Lopuksi vielä luettavaksi kaksi lyhyttä artikkelia valehtelusta:
"Pitääkö asemiehille kertoa, että heidän etsimänsä ihminen on piilossa lattialankkujen alla?"
https://www.teologinenopisto.fi/blogi/hyvan-elaman-edellytykset-vanhan/…
"Mikä saa ihmisen valehtelemaan?"
https://www.aamulehti.fi/terveys/art-2000007593664.html
Ai niin, ethän valehtele vastatessasi!
Kommentit (13)
Niin ja jos valehtelet niin podetko siitä huonoa omatuntoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottakai, päivittäin. Kuuluu osana poliittiseen uraani.
t. SM
En valehtele, ainakaan tarkoituksella
Ennen (vuosia sitten) pääsi paljon valkoisia valheita ja esittelin itseäni valheellisesti. Annoin vääriä mielikuvia ja kerroin joskus ihan muuten vaan valheita. Siihen jäi koukkuun, ja podin paljon huonoa omaatuntoa.
Nykyään pyrin olemaan kaikessa niin rehellinen, kun olla vaan voi. Aluksi jouduin välillä korjaamaan jotain sanottuani, että hups, valehtelin, mutta Luojalle kiitos opin pysymään totuudessa ja pääsin valheiden kahleista.
Olen siinä käsityksessä, että valehtelu on kuitenkin monille arkipäivää.
Jos meinaan valehdella alan pohtimaan onko se oikein. Onko se liian iso valhe vaikka olisi aivan pienikin tai vaikkei siitä itse valheesta olisi haittaa kenellekään.
Esim. sotkin vahingossa jotain vaikeasti puhdistettavaa mitä en saa siivoamalla pois ja tekisi mieli sanoa, että "se oli siinä kun tulin".
Eli omatunto kolkuttaa kyllä.
Eli kyselyyn vastanneiden mielestä valehtelu hyvästä syystä on ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En valehtele, ainakaan tarkoituksella
Ennen (vuosia sitten) pääsi paljon valkoisia valheita ja esittelin itseäni valheellisesti. Annoin vääriä mielikuvia ja kerroin joskus ihan muuten vaan valheita. Siihen jäi koukkuun, ja podin paljon huonoa omaatuntoa.
Nykyään pyrin olemaan kaikessa niin rehellinen, kun olla vaan voi. Aluksi jouduin välillä korjaamaan jotain sanottuani, että hups, valehtelin, mutta Luojalle kiitos opin pysymään totuudessa ja pääsin valheiden kahleista.
Olen siinä käsityksessä, että valehtelu on kuitenkin monille arkipäivää.
Valehteekohan monikin hyvällä omallatunnolla, kun ajattelee, että muutkin. Itselleni valehtelu ei ole arkipäivää!
Joskus huomaan, että jotkut ehkä luulee muiden, siis minunkin, valehtelevan. Epäilevät.
Se on harmillista, kun aina ei voi todistaa kaikkea todeksi tai tilanne on sellainen, ettei mihinkään todisteluun tulisi edes ryhdyttyä.
Valehtelen harvoin, vain syistä itsensä puolustaminen ja kohteliaisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valehtelin pienenä lapsena paljon, mutta kun jäin siitä tarpeeksi monta kertaa kiinni, alkoi omatunto pikkuhiljaa kolkuttaa ja hävettää. Muistan, että joskus alakouluikäisenä sitten vaan päätin, että nyt lopetan valehtelun.
Sittemmin en ole valehdellut. Tekosyitä saatan käyttää, jos ne tulevat todella tarpeeseen, mutta en suoranaisesti valehtele.
Koen huomaavani helposti, jos minulle valehdellaan. Siitä tulee kiusallinen olo toisen puolesta, "eikö hän tajua, että huomaan hänen valehtelevan?". Niin kiusallinen, etten halua nolata toista kyseenalaistamalla hänen kertomaansa, vaan esitän olevani täysillä mukana tarinassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Valehtelin pienenä lapsena paljon, mutta kun jäin siitä tarpeeksi monta kertaa kiinni, alkoi omatunto pikkuhiljaa kolkuttaa ja hävettää. Muistan, että joskus alakouluikäisenä sitten vaan päätin, että nyt lopetan valehtelun.
Sittemmin en ole valehdellut. Tekosyitä saatan käyttää, jos ne tulevat todella tarpeeseen, mutta en suoranaisesti valehtele.
Koen huomaavani helposti, jos minulle valehdellaan. Siitä tulee kiusallinen olo toisen puolesta, "eikö hän tajua, että huomaan hänen valehtelevan?". Niin kiusallinen, etten halua nolata toista kyseenalaistamalla hänen kertomaansa, vaan esitän olevani täysillä mukana tarinassa.
Tuttu tilanne. Toisaalta kohteliaisuudesta ei pitäis antaa vaan toisen valehdella ja itse esittää, että uskoo. Se käytös vain vahvistuu tuollaisen "positiivisen palautteen" kautta. Ja toisaalta, entä jos hän ei valehtelekaan?! Se oletus vaan jää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valehtelin pienenä lapsena paljon, mutta kun jäin siitä tarpeeksi monta kertaa kiinni, alkoi omatunto pikkuhiljaa kolkuttaa ja hävettää. Muistan, että joskus alakouluikäisenä sitten vaan päätin, että nyt lopetan valehtelun.
Sittemmin en ole valehdellut. Tekosyitä saatan käyttää, jos ne tulevat todella tarpeeseen, mutta en suoranaisesti valehtele.
Koen huomaavani helposti, jos minulle valehdellaan. Siitä tulee kiusallinen olo toisen puolesta, "eikö hän tajua, että huomaan hänen valehtelevan?". Niin kiusallinen, etten halua nolata toista kyseenalaistamalla hänen kertomaansa, vaan esitän olevani täysillä mukana tarinassa.
Tuttu tilanne. Toisaalta kohteliaisuudesta ei pitäis antaa vaan toisen valehdella ja itse esittää, että uskoo. Se käytös vain vahvistuu tuollaisen "positiivisen palautteen" kautta. Ja toisaalta, entä jos hän ei valehtelekaan?! Se oletus vaan jää.
Huomaan sen siitä, että henkilö on aiemmin kertonut asiasta muuta, eli puhuu itsensä vahingossa pussiin. Olen huomannut, että minulla yksi tuttava, joka varmaankin puhuu kaikille vähän sitä sun tätä, eikä lopulta enää muista, kenelle on sanonut mitä, ja sitten puhuu itsensä aina lopulta pussiin.
En ota kovin vakavasti asiaa, enkä siksi halua asettaa häntä kiusalliseen tilanteeseen osoittamalla, että hän tajuan hänen valehtelevan. Se olisi vaan jotenkin itsellenikin niin kiusallista. Miten siitä muka jatkettaisi? Hän varmaan suuttuisi, kieltäisi, keksisi selityksiä. Tuskin kuitenkaan myöntäisi ja pyytäisi anteeksi. Itse asiassa kokeiltu on sitäkin ja selittelyksihän se meni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valehtelin pienenä lapsena paljon, mutta kun jäin siitä tarpeeksi monta kertaa kiinni, alkoi omatunto pikkuhiljaa kolkuttaa ja hävettää. Muistan, että joskus alakouluikäisenä sitten vaan päätin, että nyt lopetan valehtelun.
Sittemmin en ole valehdellut. Tekosyitä saatan käyttää, jos ne tulevat todella tarpeeseen, mutta en suoranaisesti valehtele.
Koen huomaavani helposti, jos minulle valehdellaan. Siitä tulee kiusallinen olo toisen puolesta, "eikö hän tajua, että huomaan hänen valehtelevan?". Niin kiusallinen, etten halua nolata toista kyseenalaistamalla hänen kertomaansa, vaan esitän olevani täysillä mukana tarinassa.
Tuttu tilanne. Toisaalta kohteliaisuudesta ei pitäis antaa vaan toisen valehdella ja itse esittää, että uskoo. Se käytös vain vahvistuu tuollaisen "positiivisen palautteen" kautta. Ja toisaalta, entä jos hän ei valehtelekaan?! Se oletus vaan jää.
Huomaan sen siitä, että henkilö on aiemmin kertonut asiasta muuta, eli puhuu itsensä vahingossa pussiin. Olen huomannut, että minulla yksi tuttava, joka varmaankin puhuu kaikille vähän sitä sun tätä, eikä lopulta enää muista, kenelle on sanonut mitä, ja sitten puhuu itsensä aina lopulta pussiin.
En ota kovin vakavasti asiaa, enkä siksi halua asettaa häntä kiusalliseen tilanteeseen osoittamalla, että hän tajuan hänen valehtelevan. Se olisi vaan jotenkin itsellenikin niin kiusallista. Miten siitä muka jatkettaisi? Hän varmaan suuttuisi, kieltäisi, keksisi selityksiä. Tuskin kuitenkaan myöntäisi ja pyytäisi anteeksi. Itse asiassa kokeiltu on sitäkin ja selittelyksihän se meni.
Ja sitten on "aikuisia".
Henkinen kehitys ei ole ollut tarpeeksi muodissa. Olisi aika jo, 2020-luvulla.
Meillä olisi potentiaalia niin paljon enempään.
Valehteletko?
Jos niin milloin? Entä hyväksytkö toisen valehtelun jos se paljastuu joskus, mutta ei ole tarkoitettu pahana sinulle vai suututko?