Olen tässä saanut kokeilla tätä yh-äitinä olemista ja...

voisin antaa vinkkejä :)



t. kahden lapsen yh

Pyykit sain vielä koneeseen, mutta kuivamaan olikin sitten jo hankalampi juttu..

Koti on sekainen kun ei ehdi siivoilemaan ja tukka hapsottaa jne..

huh huh.. HATTUA NOSTAN!

ap

Mutta kun ne asiat vaan on pakko saada hoidettua niin ne hoituu :) Usko pois.

t. myös 2 lapsen yh

Olen siis vähän kuin yh, jolla on vielä jonkun ylimääräisen pyykit.... Mutta kieltämättä tuohan se mies olemassaolollaan turvallisuuden tunnetta.

koitappa päivä neljän pienen yh:na

Eikai tässä ollutkaan kyse lasten lukumäärästä kilpailemisella vaan ylipäätään yhna olemisesta.

..hankalaa tässä on se, että kaikki on kauppareissulla muistettava kerralla, ei voikaan enää poiketa missään hetkiseksi kun ei ole sitä toista..

VOIKO enää harrastaa mitään? Aikaa olisi sen jälkeen kun muksut nukkuu, mutta mutta....kukas niitä sitten kattoo..



ap

jotenkin mäkin selvisin :). t: kolmen penskan yh

Eniten haittaa se, jos on monta huonoa yötä putkeen ja ei pääse nukkumaan univelkoja pois.

Joo, kyllä tuovat miehet rahaa reissuiltaan, mutta se arki on kuitenkin koko lailla yh:n arkea. Päätät yksin, hoidat yksin, valvot yksin, kuskaat yksin, kokkaat yksin, siivoat yksin, jos sairastat, hoidat silti kaiken yksin...



Ymmärrän hyvin pointtisi, että ei ole ihan sama asia! Mutta kyllä se matkatyöläisen vaimollakin rankkaa on.

vaikkei fyysisesti aina olisikaan + on kuitenkin tietyn ajan kotona.



Yh taas on henkisestikin yksin, ellei sitten ole hyvin lämmin ja tiivis kontakti ex- puolisoon. Ja tietenkin tuo taloudellinen puoli.

reissuleskellä on puolisonsa tuki ja tieto siitä, että puoliso tulee välillä kotiin ja kantaa vastuunsa. Ja ne tulot tietenkin.



Harvoin yh: lla on toisen vanhemman tuki takanaan, päinvastoin: yh joutuu usein sen arjessa pärjäämisen lisäksi " tappelemaan" ex- puolison kanssa kaikesta mahdollisesta

5,5-vuotta yh (siitä alkaen kun silloinen kuopus oli 3kk ja esikoinen 3v8kk) ja hyvin pärjäsin kun oli pakko. Opiskelin ammatinkin yh:na ollessa. Harrastamaan pääsin ihan ok. Kun kuopus oli tarpeeksi vanha otin lapset mukaan kuntosalille, jossa oli lastenhoito. Opiskeluaikana päivinä kun koulu loppu aikaisin mutta niin, etten kerennyt hakea lapsia ennen päikkäreitä menin koulusta suoraan uimaan (1-2x/vko). Kerran viikossa oli joku hoitamassa lapsia, jotta pääsin jumppaaan. Lasten isä ei lupauksista huolimatta (ja silloisesta yhteishuoltajuudesta) ottanut lapsia juuri koskaan luokseen, ehkä pari kertaa vuodessa ja lopulta eivät lapset enää isälleen edes halunneet. Ihmekkös tuo, kuopukselle ihan vieras ihminen ja esikoinenkaan ei muista hänen kanssaan asuneensa (onneksi).

Ensimmäiset kuukaudet yh:na meni erityisen loistavasti, olin niin iloinen siitä, että pääsin lyövästä juoposta eroon. Töitäkin oli vähemmän kun miehen ollessa vielä kotona. Mitään ei ukko tehnyt, eikä lasten hoitoon puuttunut. Kunhan sohvalla makasi tai juoppoputkessa lähti perjantaina yhdelle ja ilmaantui sunnuntaina iltapäivällä takaisin.

yksinolemisessa on paljon etujakin, eikä ainakaan tule riitoja miehen kanssa.



Kyllä mäkin nostan hattua niille, jotka jaksavat hoitaa parisuhdetta ja saada aikaan toimivan perheen. Nytpä pääsen itsekin sitä opettelemaan, wish us luck.

Ja synnytyksen jälkeinen masennus oli myös kuin piste i:n päälle.

Vaan kyllä sitä jotenkin on noustu - vaikka väsymys ei minnekään olekaan kadonnut. Mutta jostain sitä elämäniloa taas löytyi ja jaksaa vauvan kanssa ihan erilailla.

Helppoa ei ole, mutta kuka niin koskaan väittikään :)