Paljon avoimesta saa opintopisteitä yliopistoa varten?
Kuulin että isoveljeni tyttöystävä on jo suorittanut avoimen kursseja niin paljon, että jo puolen vuoden yliopisto-opintojen jälkeen hän on jo käynyt 50% opinnoistaan..?? Miten tämä mahdollista??
Kommentit (7)
Avoimessahan maksaa pisteistä, ja voi suorittaa ihan niin paljon kuin jaksaa. Ehkä hän on tehnyt avoimen opintoja vuosikaudet ja sitten päässyt yliopistoon, jossa luetuttanut ne hyväksi? Humanistina meillä oli täysin vapaa sivuaineoikeus ja tein itsekin kolmet tutkintoon liitetyt perusopinnot avoimessa, mutta 50% kuulostaa hurjalta. Tietysti on mahdollista, että avoimen tarjonta on lisääntynyt, mun aikana siellä ei ollut kauheasti esim. aineopintoja tarjolla.
No siis kyllähän avoimen opinnot käy yliopistotutkintoon, monista aineista voi käydä perus- ja aineopinnot avoimessa. Mutta sitten tietysti tutkinnon saa vain jos pääsee yliopistoon opiskelijaksi virallisesti joko pääsykokeella tai väylän kautta (tämä jälkimmäinen varmaan aika vaikeaa).
Itse suoritin 70% kandiopinnoista ennen kuin pääsin varsinaiseksi tutkinto-opiskelijaksi, sit vuoden päästä siitä kun pääsin sisään pääsykokeella, sain kandin paperit.
Ja kyllä moni tutkinto-opiskelijakin tekee enemmän opintoja kuin olisi ”pakko”. Muutama tuttu tekee esim kahta tutkintoa samaan aikaan jne. Eli ihan helposti jos kandi on 180 op niin voi puolet siitä suorittaa vuodessa.
Minulla oli juuri se tilanne. Olin suorittanut avoimessa pääaineesta perus- ja aineopinnot, sivuaineen perusopinnot ja kieliä ym. yhteisiä aineita niin, että puolen vuoden jälkeen oli maisterintutkinnosta puolet koossa. Siihen aikaan oli myös "kolmen viikon maistereita" eli avoimen väylän kautta tulleita, joilla piti olla 75% opinnoista jo ennen kuin edes pääsi sisään.
Avoimen kurssit ovat yleensä aivan samoja kuin tutkinto-opiskelijoilla, ehkä samat luennotkin.
Vierailija kirjoitti:

Joo,hyvillä tiedoilla vaan voi yrittää hakea,ei onnistu ykkösillä ei kakkosilla.
Todellakin voi olla että vaan 10 otetaan sisään avoimen kautta eli kilpailu on kovaa!
Pientä liioittelua.
Vai tarkoittaako, että on suorittanut puolet siirä määrästä, millä voi hakea opinto-oikeutta?