Lue keskustelun säännöt.
Ottaako vieläkin päähän opettaja, joka käyttäytyi ikävästi sinua kohtaan ja näytti sen myös numerossa?
Raitapaita
31.05.2021 |
Vieläkin ihmetyttää miks koulun kässäope inhosi pientä ja hiljaista tyttöä. Osasin neuloa ja ommella, koska äiti oli opettanut, mutta mikään tekemäni ei kelvannut. Kässänumero oli aina kuutonen, mikä laski keskiarvoa aivan hirveästi. Näin yli kymmenen vuotta sitten opettajan miehensä kanssa jossakin tilaisuudessa ja melkein menin kysymään, että miten kehtasit antaa kuutosen. Ehkä olis pitänyt sanoa, kun vieläkin riepoo.
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa yrittää kasvaa sieltä peruskouluajoista aikuiseksi. Kuka ihme jotain kouluaikoja miettii? Eikö elämässä ole tapahtunut mitään muuta?
Kun on itsekin aikuinen, niin silloin voi aikuisen näkökulmasta ihmetellä. Suurin osa opettajista on fiksuja, mutta mukaan mahtuu monenlaista ihmistä kuten myös vanhempiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Epäpätevä opettaja antoi numeron taitojen mukaan. Harmillista!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa yrittää kasvaa sieltä peruskouluajoista aikuiseksi. Kuka ihme jotain kouluaikoja miettii? Eikö elämässä ole tapahtunut mitään muuta?
Kun on itsekin aikuinen, niin silloin voi aikuisen näkökulmasta ihmetellä. Suurin osa opettajista on fiksuja, mutta mukaan mahtuu monenlaista ihmistä kuten myös vanhempiin.
Miksi märehtiä menneitä? Eikö elämässä ole pahempaa vastoinkäymistä sattunut kuin huono käsityönumero peruskoulussa?
Ottaa päähän. Lukion historian opettaja antoi minulle kurssista arvosanaksi 8. Olin saanut kokeesta 9 ja puoli. Kaverini oli saanut kokeesta arvosanaksi 8 ja sai kurssista myös 8. Kyseessä oli lukion ensimmäinen historian kurssi ja motivaationi opiskella kyseistä ainetta loppui tähän. En vieläkään ymmärrä perusteluja omaan kurssinumerooni.
Alakoulussa opettajien lellikit saivat etenkin taideaineista numeroita kohtuuttomasti. Yläkoulussa näiden oppilaiden arvosanat tippuivat eli tulivat realistisimmiksi.
Oletko varma ettei erehtynyt henkilöstä?
Itse ihmettelimme kovin kun tyttären musiikin numero romahti yllättäen kympistä seiskaan. Ope oli sekoittanut keskenään kaksi samannimistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa yrittää kasvaa sieltä peruskouluajoista aikuiseksi. Kuka ihme jotain kouluaikoja miettii? Eikö elämässä ole tapahtunut mitään muuta?
Kun on itsekin aikuinen, niin silloin voi aikuisen näkökulmasta ihmetellä. Suurin osa opettajista on fiksuja, mutta mukaan mahtuu monenlaista ihmistä kuten myös vanhempiin.
Miksi märehtiä menneitä? Eikö elämässä ole pahempaa vastoinkäymistä sattunut kuin huono käsityönumero peruskoulussa?
Totta. Mutta nämä on niitä lapsuuden kokemuksia missä epäreiluuden kokemukset tulevat ensimmäistä kertaa todeksi. Siksi jäävät mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Ottaa päähän. Lukion historian opettaja antoi minulle kurssista arvosanaksi 8. Olin saanut kokeesta 9 ja puoli.
Mulle kävi täsmälleen samoin mutta uskonnossa. Vieläkin harmittaa etten käynyt kysymässä miksi teki noin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ottaa edelleen kaaliin.
Huomasin myös, että etenkin taideaineissa ja liikunnassa opettajan lemmikit saivat kohtuuttoman hyviä numeroita taitoihin nähden.
Todistukseen tuli köksästä 6, vaikka kirjallisista kokeista sain 9-10, olin joka tunnilla ja osallistuin aktiivisesti. Lintsarit ja häiriköt sai 8-10. Opettaja suhtautui minuun todella nuivasti jo ensimmäisiltä tunneilta lähtien. Hän aina tarkisti minun tiskaamani astiat, eikä antanut itse suunnitella aterioita, vaan piti suunnitella niistä aineksista, mitä muut tilasivat. Jouduin aina hoitamaan hommat yksin, sillä välin kun parini joi opettajan ja kavereidensa kanssa kahvia ja naureskeli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opettajan toimilla saattaa olla kauaskantoisemmatkin vaikutukset kuin vain se että käytös vähän hatuttaa ja on tullut kohdeltua väärin.
Näin Kekkosen ajan lapsena voin kertoa omasta puolestani että kyllä hatuttaa, aikaisemmin enemmän, nykyään jo vähän vähemmän. Meillä kun opettaja otti ja valitsi oppilaat A ja B ryhmiin nimen ja naamataulun mukaan kun mentiin kolmannelle luokalle kansakouluun . A-ryhmää repattiin koko ajan oppikoulua varten ja B-ryhmää vedettiin mukana muuten vaan. 7 parempaa ei tullut vaikka olisi ollut kuinka hyvä tahansa, jako oli selvä. Jos kokeissa meni liian hyvin sai numeroa aina laskettua sillä ettei tunnilla osallistu tarpeeksi.
Jouduin sitten käymään pidemmän kautta: 1-6 luokat kansakoulua, 7-8 luokat kansalaiskoulua. 1-4 luokat iltaoppikoulua ja 3 vuotta iltalukiota, 4 vuotta kauppaopistoa. On mulla pakkoruotissa ainakin ns. pitkäoppimäärä.
Harmitti aikoinaan pitkään matikan numero. Olen jo sen verran iäkäs, että kävin vanhanmallisen lukion. Sain koko lukioajan 9 ja 10 matikan kokeista. Sitten viimeisestä kokeesta sain 8. Niin lopputodistukseen tuli matikan numeroksi 8. Aiemmin oli ollut 9.
Olin luokassa niitä hiljaisimpia oppilaita, joten en huitonut käsi pystyssä ja mölissyt, vaan kiltisti puursin tehtäviä ja opiskelin.
Toinen, mikä harmitti aikoinaan, oli yksi yläasteen opettaja. Kotonani oli todella vaikeaa väkivaltaisen isäni takia. Olin kasilla ahdistunut ja masentunut. Mielessäni mietin vain, että kohta teen itselleni jotain, ellen pääse kotoa pois. Yksi opettaja käsitti kai hiljaisuuteni uppiniskaisuudeksi ja nolasi minut monesti tunnilla ja otti silmätikuksi. Edelleen näin vanhana muistan sen tunteen, kun muutenkin olin ahdistunut ja pelkäsin kotiin menoa väkivaltaisen isäni vuoksi, niin koulussa näillä tunneilla sain joka tunti kuulla ivallisia kommentteja virheistäni ja vääristä vastauksistani. Tuntui, että koko elämä on sellaista, että ihan sama, vaikka hyppäisin sillalta alas, koska kaikki vain ajattelee, että olen paha ihminen. Vaikka oikeasti olin ahdistunut, suunnattoman kiltti ja tunnollinen tyttö, joka yritti vain miellyttää muita ja olla huomaamaton ja näkymätön
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa yrittää kasvaa sieltä peruskouluajoista aikuiseksi. Kuka ihme jotain kouluaikoja miettii? Eikö elämässä ole tapahtunut mitään muuta?
Kun on itsekin aikuinen, niin silloin voi aikuisen näkökulmasta ihmetellä. Suurin osa opettajista on fiksuja, mutta mukaan mahtuu monenlaista ihmistä kuten myös vanhempiin.
Miksi märehtiä menneitä? Eikö elämässä ole pahempaa vastoinkäymistä sattunut kuin huono käsityönumero peruskoulussa?
Totta. Mutta nämä on niitä lapsuuden kokemuksia missä epäreiluuden kokemukset tulevat ensimmäistä kertaa todeksi. Siksi jäävät mieleen.
Kiitos! Tämä oli hyvä selitys, ja asia on juuri näin. Olen päässyt yli paljon suuremmistakin ja tärkeämmistä asioista, ja ihmetellyt miksi tämä - sinänsä mitätön asia - aina palaa mieleen.
Ylä-asteella kuvaamataidon opettaja oli kateellinen taidoilleni. Tajusin sen vasta paljon myöhemmin.. todistuksessa on 7 vaikka aikalailla kaikki piirrokset ja maalaukset olivat virheettömiä.
Hän kehui muita, ei koskaan minua. Meinasi hylätä tekemäni maalauskansion mutta äitini onneksi puolusti ja soitti vihaisen puhelun kouluun.
Nykyään kolmekymppisenä teen tilaustöitä päivätyön ohella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Epäpätevä opettaja antoi numeron taitojen mukaan. Harmillista!
Ei niitä pelkästään taitojen mukaan anneta, vaan myös asenteen ja onko edes paikalla vaikka voisi, ja keskittyykö tekemiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa yrittää kasvaa sieltä peruskouluajoista aikuiseksi. Kuka ihme jotain kouluaikoja miettii? Eikö elämässä ole tapahtunut mitään muuta?
Kun on itsekin aikuinen, niin silloin voi aikuisen näkökulmasta ihmetellä. Suurin osa opettajista on fiksuja, mutta mukaan mahtuu monenlaista ihmistä kuten myös vanhempiin.
Miksi märehtiä menneitä? Eikö elämässä ole pahempaa vastoinkäymistä sattunut kuin huono käsityönumero peruskoulussa?
Märehtiä?
Osasin käyttäytyä nätisti ja pärjäsin hyvin kokeissa, niin sain hyvät numerot.
Vierailija kirjoitti:
Ylä-asteella kuvaamataidon opettaja oli kateellinen taidoilleni. Tajusin sen vasta paljon myöhemmin.. todistuksessa on 7 vaikka aikalailla kaikki piirrokset ja maalaukset olivat virheettömiä.
Hän kehui muita, ei koskaan minua. Meinasi hylätä tekemäni maalauskansion mutta äitini onneksi puolusti ja soitti vihaisen puhelun kouluun.
Nykyään kolmekymppisenä teen tilaustöitä päivätyön ohella.
Mun kuvisope taas kannusti niin paljon, että hain ja pääsin taidekouluun. Opettajan kannustuksella on tosi iso merkitys.
Vierailija kirjoitti:
Ylä-asteella kuvaamataidon opettaja oli kateellinen taidoilleni. Tajusin sen vasta paljon myöhemmin.. todistuksessa on 7 vaikka aikalailla kaikki piirrokset ja maalaukset olivat virheettömiä.
Hän kehui muita, ei koskaan minua. Meinasi hylätä tekemäni maalauskansion mutta äitini onneksi puolusti ja soitti vihaisen puhelun kouluun.
Nykyään kolmekymppisenä teen tilaustöitä päivätyön ohella.
Ja tämäkin opettaja varmaan valittaa tänne, kuinka hullut vanhemmat soittelevat ja valittavat lastensa numeroista ja ovat niin rasittavia
Omina kouluvuosinani (yläkoulussa 90-luvulla) liikunnan numero tuntui olevan sellainen, mikä annettiin täysin pärstäkertoimen mukaan. Jos oppilaalla oli paikallisen voimisteluseuran verkkatakki päällä, niin numero oli 9 tai 10, tekipä siellä liikuntatunnilla sitten aivan mitä tahansa. Toisaalta taas esimerkiksi epäurheilullisen näköiset eli ylipainoiset, hevarit, punkkarit jne oppilaat eivät saaneet seiskaa parempaa, vaikka olisivat tehneet liikkatunnilla mitä.
Mutta nykyäänhän onneksi liikunnasta ei kai numeroa enää saakaan, mikä on tosi hyvä.
Kannattaa yrittää kasvaa sieltä peruskouluajoista aikuiseksi. Kuka ihme jotain kouluaikoja miettii? Eikö elämässä ole tapahtunut mitään muuta?