Pelkät urheiluliivit yläosana urheilemassa julkisella paikalla?
Onko hyväksyttävää vai paheksuttavaa?Käytätkö itse tai kehtaisitko?
Itse käytin joskus monta vuotta sitten kerran tennistä pelatessa ulkona pelkkiä urheiluliivejä ja nyt jälkeenpäin olen miettinyt, että miten oikein kehtasin. Ehkä olisi normaalimpaa jossain etelän lämpimissä maissa, mutta jotenkin tuntuu että ei sovi Suomeen.
Kommentit (29)
niin, jos on mallia urheiluliivit / toppi, niin todellakin käytän jatkossakin. Nehän on vähän topatut, ja vaatteiden näköiset.
Alusvaatteet on erikseen sitten.
Mielestäni voisi ylävartalon peittää sekä naiset että miehet, eikähän hihattomat topit ole ihan tarpeeksi viileät. Varsinkin jos topista pursuaa rintavarustus, niin onhan se vähän häiritsevää, ihan kuten kannikat paljastavat shortsit. On näissä aste-eroja, mutta jos kaikki on pientä, pinkeää ja paljastavaa, niin voisi miettiä uudelleen.
ei käy kertakaikkiaan. ja treenihousuissa löytyy hieman ihosta irti olevia, eivät muistuta kuin jotain sukkahousuja. polyesteri- silkkimäiset housut toosi ok. näkisipä muikkelit heidän takapuolen.katsoisvat 2 peilillä. monilla kuultaa stringit. joko valmiina ohuet trikoot tai jo niin läpikuultavaksi kuluneet. vaikka olsi huippu fitnes, ne ei vaan puhe max pikkulapsia. kas kun eivät nylonsukkahoususillaan . on niin upeita teknisiä treenikamoja,että sen puseron voi vetää päällensä.
Vierailija kirjoitti:
Miehet saa sun mielestä kuitenkin kuntoilla julkisella paikalla ilman paitaa?
eri, ja mun mielestä ei saa kuntoilla eikä istuu ukkojen tersseilla puolialastomana. rannalla vain
Urheiluburkha ja miel musta päälle joka säällä t ibrahim
Kestävyysurheilijat monesti treenaa noin. On kyllä hyvä kysymys. Taitaa olla tottumisesta kiinni. Onko ihminen vieraantunut luonnosta jos jo tuo on liikaa? Etelässä pidetään jo normaalina, joten jos trendi jatkuu Suomessa niin kohta se on täälläkin aivan normaalia? Ja kyllähän yleisurheilussa naiset kilpailee pelkillä ns alusvaatteilla.
Salilla ja ryhmäliikunnoissa kyllä ällöttää kun se hikinen paljas iho osuu laitteisiin ja salin mattoon yms. Jossain juoksulenkillä ymmärrän ja monesti housut on nii korkeat, että vyötärön ihoa näkyy sentti tai kaks. Kaikenkaikkiaan kuitenkin mieluummin paidat päällä niin miehillä kuin naisilla ja kaikilta siltä väliltä.