kun saa toisen lapsen.. onko se odotus ja synnytys ja kaikki yhtä jännää kun

Synnytys sen sijaan oli yhtä kihelmöivän tuntuinen kuin ensimmäinenkin.

ei ollut enää semmosta " huumaa" . Vaan synnytys meni jo melkein rutiinilla ja tästä vauva ajasta pystyy nauttia paljon enemmän, kun on perushommat jo hanskassa (esim. pukemiset yms. menee siinä sivussa, kun ensimmäisellä oli hirmu varovainen pelkässä vauvan käsittelyssä)

Mut sit ku vauva on syntynyt, se on jo ihan eri juttu! =)

t. kolmen äiti, neljännestä haaveilen :)

varsinkaan raskausaika ei mulla ollut tokalla kerralla läheskään yhtä jännää kuin ekalla. ite en nauttinut tokan odotuksesta pätkääkään, kaikki oli jo niin tuttua. ekaa odottaessa kaikki oli niin uutta ja jännittävää.

Esikoisen odotus erosi ainakin siinä että sitä odotti koko ajan että mitähän jännää seuraavaksi tapahtuu kun kaikki oli ihan uutta. :)

Nyt toinen raskaus onkin mennyt odottaessa että päästäisin pidemmälle ja pidemmälle, kun välissä on yksi keskenmeno isoilla viikoilla..

Tavaroiden hankinta sujuu rutiinilla kun tietää mikä on käytännöllistä ja mitä tahtoo, ei ole enää sellaista haparointia. :)

Myös äitiysvaatteisiin on tullut satsattua nyt reippaasti enemmän kuin esikoista odottaessa kun tiedän että vähään aikaan en saa enää raskautta kokea.

Synnytykseen suhtaudun samalla lailla kuin esikoisen aikaan, en pelkää ja uskon että kaikki menee kyllä hyvin. Varmuutta lisää varmasti se että esikoinen syntyi helposti.

Odotus meni rutiinilla, synnytys tietysti oli omanlaisensa, mutta vauvan ensi elinviikotkaan ei ollu sellasta huumaa. Sitä piti keskittyä niin moneen muuhunkin asiaan kuin vauvaan, että tuntu ihan " normaalilta" arjelta heti, mikä oli vähän tylsää kun vertas esikoisen monen viikon juhla fiilikseen!

Toista lasta ei sukulaiset ja tuttavatkaan noteeranneet enää samalla tavalla mikä kyllä nosti itelle semmosen fiiliksen, että rakkaus uutta vauvaa kohtaan suureni päivä päivältä. Jollain tapaa tuli tarve " korvata" vauvalle kaikki se rakkaus mitä esikoinen sai vaan olemalla esikoinen jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

Riippuu tietysti ihmisistä ja tilanteista. Meidän tuttava piirissä se esikoinen oli niitä " ensimmäisiä" ja siksi niin kiinnostavia ja kuopus syntyi kun kaikilla muillakin sukulaisilla ja tuttavilla oli pieniä lapsia.

kakkosraskaudessa kun jotenkin tietää, että mikä ihana lopputulos raskaudesta syntyy ja sitä pohti, että mitäs jos masuvauvalle käykin jotain ja raskaus ehkä keskeytyy tms...Eli minkä ison asian menettääkään...

Kakkosraskaus meni vähän " ohi" siinä mielessä, että esikoinen piti niin tiukasti arjessa kiinni, ettei ehtin enää nauttia raskaudesta.

Esikoinen oli " suuri tuntematon" , mutta kuopuksen luonteen jotenkin arvasin jo masussa. Ja olin oikeassa!

Kaikki on jo ennen koettua, edes mieheni ei ollut töpinöissään, hyvä että muisti että olin raskaana.

Sekin oli toisella kerralla mukavaa, että esikoinen oli mukana odottamassa. Eikä ollut niin paljon stressiä kuin ekassa raskaudessa, kun piti miettiä, että onko kaikki tavarat hankittuna ja mitä hankitaan ja kuinka paljon. Nyt sai keskittyä muun hössötyksen sijasta vain odotukseen. Toinen synnytyksenikin oli ihan erilainen, mutta hieno kokemus sekin.

rutiinilla meni raskaus, mutta ensimmäisestä viisastuneena synnytys oli erillainen, lyhyempi ja " helpompi" .

Vauva-aikaa en toisen kanssa juuri muista, olin pahasti masentunut ja väsynyt ensimmäisen puolivuotta.

Kuitenkin raskaudet olivat hyvin erilaisia, esikoisen kanssa oli ongelmia vähänväliä ja voin todella huonosti suurimman ajan. Ja kun oli kysymys esikoisesta sain rauhassa märehtiä oloana ;) Kakkosen kohdalla kaikki meni kuin silkkiä vaan viimeisiin viikkoihin asti eikä pienen esikoisen kanssa touhutessa jäänyt liikaa aikaa oman olon miettimiseen.



Molemmat lapset syntyivät sektioilla ja kieltämättä toinen kerta meni jo rutiinilla. Tiesi kokoajan mitä oli odotettavissa. Eskoisen syntymän jälkeiset hetket olivat hyvin tunnepitoisia, kauniita ja pelottavia sillä hänet todettiin vammaiseksi. Samalla kun totutteli ajatukseen että minusta on juuri tullut äiti, sai totutella siihen että lapseni on sairas eikä hänestä koskaan tule tervettä, omillaan elävää aikuista. Paljon pelkoa, ahdistusta ja sitä suurinta rakkauden ja suojelun tunnetta liittyi noihin päiviin ja sanotaanko ihan viikkoihin.



Kakkonen syntyi terveenä, täydellisenä vauvana jolla kaikki on mennyt kuin oppikirjasta. Aikaa omaan hössöttämiseen ei niin ole ollut, vaan vauvasta tuli heti osa perhettämme. Vauvanhoitotaidot ym olivat tuoeessa musitissa joten uusia kokemuksia ei niin tullut. Kuitenkin pakko myöntää että todellinen vauvaan rakastuminen tapahtui hitaammin kuin esikoisella. Ehkä esikoisen kohdalla rakastumiseen sekoittui niin vahvana tuo suojelutunne, kakksosen kohdalla oli heti vahva olo että tämä lapsi tulee pärjäämään.



Niin, yhtä rakkaita ja ihania ovat molemmat.